Söderskär

Söderskär on Sipoon ulkosaariston majakkasaari, jolla sijaitsee sata vuotta ennen syntymääni rakennettu jykevä keltainen kivimajakka. Olen katsellut tuota kulmikasta tornia lukuisat kerrat purjeveneen kannelta ja liki yhtä monta kertaa suunnitellut käyväni siellä meloen. Koska kalliosaari on luonnonsuojelualuetta, jolle on kesäisin maihinnousukielto toukokuun alusta heinäkuun loppuun, on tuo retki kuitenkin aina jäänyt tekemättä. Elokuun viikonloput kun tuppaavat olemaan muuten kiireisiä ja syyskuussa päivä on jo lyhyt.

17.3. jo paljon ennen vuoden 2018 melontakauden alkua tuo majakkasaari tuli sitten lopulta korkattua. Ei kuitenkaan kajakilla vaan luistimilla. Oikeastaan tämä kirjoitus ei siis kuulu blogin aihepiiriin ollenkaan. Koska kuitenkin aika moni meloja harrastaa talvisin retkiluistelua ja tuo saari on yleinen melontakohde, tällainen pieni syrjähyppy varmasti sallitaan.

Osallistuimme keväisenä lauantaina kahden kotkalaisen melojan voimin Sipoon Kalkkirannasta alkaneelle Skrinnareiden retkelle. Emme suinkaan olleet ainoat melojat tässä 24 luistelijan ryhmässä. Matkan aikana melonnasta tunnuttiinkin keskusteltavan porukan kesken kenties enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä aiheesta. Toisetkin vaikuttivat odottavan jo kesää. Jäätilanteesta ei ollut ennalta täyttä varmuutta ja asennoiduimme kiertelemään saarten rantoja paannejäävyöhykettä hyödyntäen. Nopeasti kuitenkin selvisi, että jää oli selvästi parempaa, mitä olimme uskaltaneet toivoa. Viikolla oli ollut lauhaa ja viikonloppua kohti ilma oli pakastunut. Tasaista, sileää ja helposti luisteltavaa jäätä ulottui nyt silmänkantamattomiin. Vain pari väylän ylitystä sekä pieni ahtojäävyöhyke rikkoivat muuten sileän kokonaisuuden.

Varsin pian suunnitelmat siis muuttuivat ja tavoitteeksi otettiin parinkymmenen kilometrin päässä etelässä siintävä Söderskärin majakkasaari. Hienoinen myötätuuli siivitti menoa ja sääennusteen lupailema pilvipeite loisti poissaolollaan. Niinpä matka sujui parhaimmillaan liki kahdenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Kymmenen kilon reppukaan ei paljoa selässä painanut, edes evästaukoa ei ennätetty pitää ennen kuin olimme jo perillä.

Kiertelimme hieman saarta ja söimme tuulen suojassa eväitä auringosta nauttien. Puolilta päivin aamun runsaan kymmenen asteen pakkanen oli lauhtunut reilusti ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Edes taukotakkia ei tarvinnut kaivaa repusta.

Kotimatka alkoi hieman onnahdellen, kun parin kilometrin jälkeen erään luistelijan terä irtosi luistimen rungosta. Parinkymmenen kilometrin potkuttelu yhdellä jalalla vastatuuleen ei varmasti houkuttanut ketään. Fiksauksen jälkeen terä saatiin pysymään sen verran, että sillä saattoi edetä varovasti ainakin jonkun matkaa, mutta tämä toi tummia pilviä retkeläisten taivaalle. Sitten tapahtui suoranainen ihme. Vajaan kilometrin päästä keskeltä jäälakeutta löytyi osittain jäähän hautautunut retkiluistinpari, joka piti vain piikata irti jäästä. Toinen ihme oli, että nuo luistimet kävivät suoraan kyseisen luistelijan monoihin. Erilaisia sidejärjestelmiähän on useita.

Uskomatonta onnea kiitellen seurueemme jatkoi hymyssä suin kohti pohjoista. Kiertelimme Onaksen saaristossa ja pidimme kotimatkalla yhden evästauon. Retken edetessä jäätilanne vain parani entisestään ja hienoinen vastatuulikin kääntyi puhaltamaan sivusta. Kuuden tunnin ja 51 kilometrin kuluttua olimme takaisin lähtöpisteessämme uskomattoman hienoa kokemusta rikkaampana.

Mieluusti olisin tämän majakkasaaren valloittanut kajakilla, mutta tuskin se olisi tätä upeampaa kokemusta pystynyt tarjoamaan kesälläkään.Tulen kyllä varmasti Söderskärissä joskus vielä meloenkin vierailemaan, mutta enää sinne ei sellainen hinku kuin aiemmin, saarihan on nyt jo valloitettu.