Koskimelontaseura Kohinan sivuilta luin, että Kymijoen Pernoonkoskia kunnostetaan sorastamalla, jotta kaloille löytyisi enemmän kutupaikkoja. Ainoa kokemukseni sorastuksesta rajoittuu pienoisrautateiden rakenteluun, joten yllätys oli melkoinen saapuessamme Pernooseen. Minulla oli sorasta sellainen käsitys, että raekoko olisi suurin piirtein sormenpään luokkaa. Se sora, mitä näin parkkipaikalla oli kyllä jotain aivan muuta. Tämän jokeen pudottamista odottavan maa-aineksen pienimmätkin hippuset olivat vähintään nyrkin kokoisia, suurimmat hyvinkin rantapallon luokkaa. Moisia järkäleitä ei aivan pienellä kopterilla koskeen pudoteta.
Kosken pohjaa ei korjatakaan millään kevytsoralla
Kontilta kuului vasaran pauke, kun kohinalaiset talkoilivat uutta kuistia. Kauaa emme parkkiksella ihmetelleet, vaan hyppäsimme kajakkeihin ja lähdimme melomaan. Kolmen tunnin kierroksemme oli tavanomainen, keskiportaan kautta ylös ja Vääräkosken ja Sittarännin kautta takaisin. Antti surffasi tovin Tormin ykkösaallossa, me jätimme sen Jukan kanssa väliin. Vesi oli viime viikosta laskenut, eikä uinnin mahdollisuus kivisessä virrassa kiinnostanut. Vääräkoskesta löytyi nyt jo paremmin aaltoja ja Ruhankoski oli mainiossa surffauskunnossa, joten melottavaa riitti näinkin yllin kyllin. Kohinan talkoista huolimatta joella oli melkoisesti melojia. Kun palasimme iltapäivästä, parkkipaikka oli täynnä uusia koskeen aikovia. Lisäksi Natura Viva näytti pitävän kurssiaan väliportaassa.
Ruhankosken aalto toimi tällä vedenkorkeudella hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti