Vasten auringon siltaa

Mikä kumma se siellä kajastaa...

Syksy on ollut leuto. Vaikka ollaankin jo joulukuussa, olen päässyt melomaan vähintään kerran viikossa. Säätä enemmän harrastustoimintaa on rajoittanut pimeys. Valoisaa aikaa on vain muutama tunti. Nuo vähätkin tunnit ovat usein olleet hämäriä ja harmaita. Aurinko ei ole pitkään aikaan edes näyttäytynyt.

Roiskis!

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna keli oli juuri tavanomaisen masentava. Olin juuri istunut kolmipäiväisen kokouksen ja nauttinut saman ajan sisäilmasta ja hotelliaterioista. Kiireisen viikon päätteeksi meri kutsui säästä huolimatta ja kuivapuku tuntui puvun takkia mukavammalta. Myrskytuuli oli onneksi laantunut, mutta vesi oli korkealla. Laiturittomasta rannasta kajakkiin ja siitä pois pääsemiseksi tarvittiin hieman kekseliäisyyttä ja ripaus akrobatiaa. Jääkylmä vesi ei houkutellut kastelemaan jalkoja.

Salakalaa narraamassa?
Tässäkö asiallisesti merkitty pyydys?

Tyydyin lenkkeilemään tuttuja reittejä ja pysyttelin lähellä rantoja. Mussalon pohjoiskärjessä Vasikkaniemen kärjessä kellui aikaisemminkin näkemäni tulitikkulaatikon kokoinen pyydyksen merkki ja Hevossaaren kivellä seisoi jo monta kertaa näillä seuduin tapaamani harmaahaikara. Kiersin Kivenkorvansalmen suulle, mutta en lähtenyt Äyspäälle, vaikka aallokko oli jo myrskyn jälkeen laantunut. Starttiaikani oli ollut niin myöhäinen, että minun piti varmistaa rantaan pääsy ennen pimeän saapumista. 

Kyllä siitä hyvin mahtuu...

Oikaisin Lehtisen ja Maijansaaren välisestä kanaalista. Kävelysillan alittaminen tällä vedenkorkeudella vaati jo hieman voimistelua, mutta onnistui kuitenkin takakannella maaten. Kiertelin Ruonalan rantoja. Joutsenia oli liikkeellä, mutta ihmisiä ei merellä näkynyt. Laiturissa muutama pikku vene kaipasi pikaista tyhjennystä sateiden jälkeen.

Joutsenia Räskin rannassa

Archimeden laki?

Kotkan melojien hallikausi avattiin joulukuun alussa. Pimeässä ja melkoisessa myräkässä siirsimme talkoovoimin kymmenkunta seuran kajakkia Metsolan vajasta Katariinan uimalaan. Pesun jälkeen ne olivat valmiita innokkaiden melojien käyttöön. Altaassa kävikin iloinen vipinä. Mukana oli lähes parikymmentä melojaa, valtaosa tuttuja, mutta joukossa oli myös muutamia minulle uusia kasvoja. Monella aktiivilla oli oma kajakki mukanaan. Pitkästä aikaa oli mukava leikkiä lämpimässä vedessä. Kloorivesi kirveli silmiä ja ärsytti nenän limakalvoja selvästi luonnonvesiä enemmän. Katsoinkin viisaimmaksi pitää uimalaseja ja nenäklipsiä, vaikka harjoittelu ilman näitä olisi varmasti totuudenmukaisempaa. Kapealla poolokajakilla käsieskimot onnistuivat pitkästä tauosta huolimatta, mutta koskariani en saanut ilman melaa pystyyn. Täytynee laatia tulevaksi talveksi jonkinlainen harjoitusohjelma, jottei arvokas halliaika kulu pelkästään leikkiessä.

Itsenäisyyspäivän aattona

Eipä tainnut kovinkaan moni myrskyisenä ja sateisena perjantai-iltana uimahallilla uskoa, kun sanoin seuraavana aamuna lähteväni melomaan. Olin tutkinut sääennusteita ja havainnut, että keli saattaisi pienen tovin olla aivan passeli. Juuri vajalle saapuessani pilvilautta lipui kohti itää ja jätti jälkeensä kirkkaan sinisen taivaan. Silmät olivat moisesta valomäärästä ihmeissään, mutta siristellen ohjastin kajakkini hyvillä mielin kohti Merituulentien siltaa.

Edellisenä yönä tästä välistä olisi päässyt melomaan.

Kiersin Hirssaaren ja Hevossaaren. Korkean veden ansiosta pääsin paikoista, jotka normaalisti eivät ole melottavissa. Mustasaaren ja Pukkisaaren välistä kanaalia on näköjään kesän aikana ruopattu. Rannat olivat ruman näköisiä, mutta melominen salmesta helppoa. Kotimatkalla oikaisin myös erään normaalisti jaloin kuljettavan kannaksen yli. Yöllä meriveden korkeus itäisellä Suomenlahdella oli ollut liki puolitoista metriä normaalia suurempi, nyt lukema oli tuosta enää puolet. Myrskyn jäljiltä rannoilla oli rojua ja vedessä ajelehti kaikenlaista roinaa. 

Korkea vesi oli vieraillut myös vajan nurmikolla.

Keli osoittautui tällä kertaa jopa ennustettua paremmaksi. Jos olisin osannut paremmin ennakoida, olisin lähtenyt hieman pidemmälle ja käväissyt Lehmässä. Välillä tuulikin tyyntyi lähes olemattomaksi ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Sen viistot säteet hivelivät lämmöllään niin mieltä kuin ruumistakin. Vajaa kolme tuntia valohoidossa aurinkoisella merellä keskellä kaamosta tuntui melkoisen eksoottiselta kokemukselta. Vajarannassa tapasin pari muutakin tuttua, jotka olivat olleet nauttimassa tästä harvinaisen hienosta joulukuisesta päivästä. Kotiin ajellessa näin pilvilautan lipuvan uhkaavasti lännestä ja tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo taas nurkissa. Itsenäisyyspäiväksi on ennustettu kurjaa keliä.

Ruonalan lahdella 5.12.2015