Luotoihmisiä

Melontasää oli oikeastaan varsin hyvä kun kahdeksan kajakkia lähti lauantaiaamupäivänä Metsolan vajalta kohti Kuolioluotoa. Yhdeksännen oli määrä liittyä joukkoon myöhemmin. Alkamassa oli Kotkan Melojien helppo meriretki, jossa melotaan rauhallisella vauhdilla enintään parikymmentä kilometriä johonkin lähisaareen ja palataan seuraavana päivänä takaisin. Kajakeista osa oli kaksikoita, joten kaikkiaan meitä oli matkassa yhdentoista hengen porukka.

Saaressa on erikoinen kalliomuodostelma, jonka päälle piti tietenkin kiivetä.

Nimestään huolimatta Kuolioluoto on aivan reilun kokoinen kalliosaari itäisellä Suomenlahdella. Sen nimi joissain kartoissa onkin kuuleman mukaan Kallioluoto. Saaren itä- ja etelärannoilta aukeaa avoin merimaisema, jota horisontissa näkyvät ulkosaaret täplittävät. Kalliorannat ovat varsin kiviset, mutta eteläkärki tarjoaa oivan leiripaikan. Tämä oli retkemme kohde.

Lähtöpuuhissa

Väki oli niin innokasta, että melkein kaikki olivat saapuneet rantaan etuajassa. Niinpä pääsimme matkaan hyvissä ajoin. Alkukilometrit menivät kuin siivillä Kymijoen myötävirran kuljettaessa kajakkeja ja pohjoistuulen painaessa meitä selästä merelle päin. Katariinan niemen jälkeen aallot hieman kasvoivat ja tuuli tuli takavasemmalta. Ensimmäisen tauon pidimme varsin rauhallisessa Lehmän laguunissa.

Melojat valtasivat hetkeksi laguunin

Lähdin tauolta hieman muita aikaisemmin ja käväisin tervehtimässä rakennuspuuhissa ollutta serkkuani Kirkonmaan pohjoiskärjessä. Yllätyksekseni löysinkin mökiltä toista tusinaa tuttua, siellä oli lastenjuhlat käynnissä. Limonadin ja mansikkakakun jälkeen liityin takaisin muiden melojien seuraan Kuutsalon ja Kirkonmaan salmessa.

Iloinen yllätys

Päästyämme perille Kuolioluotoon ja saatuamme leirin kasaan, repeytyi pilviverho hetkeksi ja pääsimme tutustumaan saareen mukavassa auringonpaisteessa. Keittelimme rauhassa päivällistä ja kuljeskelimme merimaisemaa ihastellen pitkin kallioisia ja kivikkoisia rantoja. Uimassakin tuli piipahdettua.

Kuolioluodon länsirannalla. Taustalla kohoaa korkea Vuorisaari.

Kallion koloissa kasvoi mielenkiintoisia bonsai-mäntyjä.

Viimeinenkin retkeläinen liittyi joukkoomme illan koitteessa, leirinuotiota sytytellessämme. Taivas oli pikkuhiljaa vetäytynyt takaisin pilveen ja tuuli oli kääntynyt aamupäivästä lähes päinvastaiseksi. Yhdentoista maissa illalla alkoikin pikkuhiljaa ripsiä vettä. Aluksi pisaroita tuli hieman arastellen, mutta yöllä heräsin rajun sateen rummuttaessa telttakangasta. Onneksi halpistelttani selvisi tästäkin vesisateesta kunnialla.

Kertokaa joku tuolle miehelle kajakin ja sup-laudan ero.

Pakolliset iltatoimet

Aamulla herätessämme saderintama oli jo mennyt ohi. Leirin purkaminen sujui siis mukavasti poutasäässä. Telttakin oli pakatessa jo lähes kuiva. Taivas oli hieman harmaa, mutta melontakeli muuten varsin hyvä. Kotimatkan aluksi mielemme teki tutustua Vuorisaaren komeisiin kallioihin, mutta emme löytäneet sopivaa maihinnousupaikka. Aalto kävi saaren itärannalle ja länsirannan pystysuorien kallioiden alta ei maihin ole nousemista. Niinpä meloimme tällä kertaa saaren ohi.

Letka kasaan ja paluumatka voi alkaa...

Vuorisaari ei tällä kertaa laskenut luokseen.

Menomatkasta poiketen päätimme kiertää Lehmänsaaren länsipuolelta ja pitää puolimatkan tauon saaren eteläkärjen suojaisessa poukamassa. Aurinkokin näyttäytyi taas juuri sopivasti. Kuorivaatteet saivat kyytiä ruoanlaiton ja ateriatauon ajaksi. Energisimmät innostuivat pelaamaan pallopelejä kalliolla meloja mailoinaan käyttäen.

Keittotauko

Keula kohti Metsolaa

Loppumatkalla puhalsi vastatuuli, sen voimakkuus oli kuitenkin onneksi varsin maltillinen. Melonnan aikana taivas oli taas pilvessä, mutta kuin taikaiskusta vajarannassa varusteita purkaessamme paistoi jälleen aurinko. Ilmojen puolesta meillä kävi siis melkoinen tuuri. Meloessa taivas oli yleensä pilvessä ja työskentelylämpötila oli muutenkin sopiva, rantauduttaessa paistoi sen sijaan aurinko ja ainoat sateet sattuivat yöaikaan. Onnistunut retki kaiken kaikkiaan!

Kiva retki. Kannatti taas olla mukana!