Sitten viime postauksen olen ollut merellä puolisen tusinaa kertaa, aloittanut kesäloman ja vieraillut ulkomailla. Alkukesän tuulet ovat usein voimakkaita, niin myös tänä vuonna. Harva se päivä lännenpuoleiset puhurit ovat viuhuneet yli kymmenen sekuntimetrin lukemissa. Merilinnuilla alkaa olla jo poikaset kuoriutuneina.
|
Peruskurssilaiset lähdössä vesille |
Seuran alkeiskurssit ja pari muutakin kurssia on saatu vedetyksi muutaman aktiivimelojan mittavalla työpanoksella. Pintavesikin alkaa olla jo siedettävissä lukemissa ja seuran kalusto aktiivisessa käytössä. Sitä täydennettiin yhdennellätoista hetkellä kahdella hyväksi todetulla uudella Nort Shore Atlantic- kajakilla. Oma muovikajakkinikin on ollut aktiivikäytössä melojakavereilla lainassa. Kova tuuli on hieman häirinnyt viikkomelontoja.
|
Kukourissa hanhien seurassa kevätjuhlapuhetta miettimässä |
Jos lähes koko kevään vajalla on saanut käydä omassa rauhassa, on siellä nykyisin jatkuva vilske. On myös erittäin todennäköistä, että merellä kohtaa muita melojia, sekä uusia että vanhoja kasvoja. Lisääntynyt huviveneilijöiden määrä pitää huomioida reittejä suunniteltaessa. Matalan kajakin havaitseminen aaltojen keskeltä nopeasti kiitävästä moottoriveneestä ei ole itsestään selvyys.
|
Eräänä päivänä meri oli täynnä paperitehtaalta karannutta selluloosakuitua |
En oikein ole oppinut käyttämään talvella veistämääni myrskymelaa, jota olin kaavaillut varamelakseni. Viime kesänä valmistuneella täysimittaisella grönlantilaismelalla melominen on sen sijaan maittanut niin hyvin, että liki puolet tähän asti melotuista runsaasta neljästäsadasta kilometristä on tullut taivallettua sillä. Siksi iskin silmäni kiinalaisesta verkkokaupasta löytämääni hiilikuituiseen nappikatkaisulla varustettuun kohtuuhintaisen malliin.
|
Tämä kivi oli hyvin merkitty |
Päätin suorittaa tilauksen, kun melan hinta valuuttakurssien heilahteluiden auttamana painuu alle etukäteen asettamani raja-arvon. Toimitus tapahtui nopeasti ja mela vaikutti yllättävänkin laadukkaalle, mutta se oli lyhyempi, mitä olin tilannut. Seurasi reklamointikirjeenvaihto toimittajan kanssa. Takaisin lähettäminen ei korkeiden postikulujen vuoksi ollut realistinen vaihtoehto. Kaiken kukkuraksi tavara oli tietenkin jäänyt tulliin ja olin maksanut sen arvosta liki neljänneksen lisää alv- ja muita maksuja. Tähän olin toki jo tilausvaiheessa varautunut.
|
Lokkien kivet on nyt syytä kiertää hieman kauempaa |
Päädyimme ratkaisuun, että hyväksyn lähetyksen ja tilaan edullisesti uuden oikean mittaisen melan ilman postikuluja. Jäykästä järjestelmästä johtuen tämä saatiin hoidetuksi siten, että minulla oli tilausta tehdessäni samaan aikaan chattiyhteys myyjään, joka opasti vaihe vaiheelta, miten saamme homman hoidettua normaalin verkkokauppahinnan asemesta sopimaamme hintaan. Tämäkin lähetys saapui reilussa viikossa ja tietenkin taas tullin kautta, jolloin hinta hieman nousi. Nyt pituus oli oikea ja mela toimii todella loistavasti. Valitettavasti liitoksen toteutus ei enää ollut aivan yhtä huolellista työtä kuin aikaisemmassa versiossa. Toivottavasti se osoittautuu kuitenkin luotettavaksi.
|
Meriharakoita Kivenkorvansalmessa |
Mitä jäi käteen tästä seikkailusta? Nyt minulla on yhden asemesta kaksi uutta melaa, josta toinen on lyhyt. Rahaa paloi enemmän kuin olin suunnitellut, mutta kokonaislasku oli vielä selvästi edullisempi kuin kotimaasta hankittaessa. Kahteen tulliselvityksen tekemiseen, reklamointikirjeisiin ja chattailyyn paloi tuntitolkulla aikaa. Vaikka melontaominaisuudet yllättivätkin positiivisesti, en oikein tohdi suositella moista hankintakeinoa ainakaan tällä kokemuksella muille. Kotimaisessa kaupassa paikan päällä asioidessa homma hoituu luotettavasti. Lasku on tosin suurempi, mutta toisaalta kaupassa näkee heti, mitä rahalla saa ja ostajalla on turvanaan tuttu kuluttajansuoja.
|
Seikkailuista huolimatta uudella melalla on ilo meloa
ja se sopii hyvin myös varamelaksi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti