Ensilumi

Viikolla tuli istuttua kolme päivää kokouksessa, joten niin kroppa kuin pääkin kaipasi merelle tuulettumaan. Logistiikkasyistä mahdollisuus tarjoutui kuitenkin vasta sunnuntaina. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli satanut lunta sen verran, että maa oli saanut kauniin valkean kuorrutteen. Aamulla pakkasta oli pari astetta ja vajan edustalla lahdessa paikoitellen hieman riitettä. Hyvä, ettei kajakki lähtenyt takaperin liukumaan kohti merta sitä lumella pakatessani.

Koska olin matkalla yksin ja ilma oli pakkasella sekä meri jäätymispisteessä, päätin satsata turvallisuuteen ja laittaa päähäni neopreenihupun. Käsinepolitiikka aiheutti päänvaivaa. Melarukkaset ovat hyvät ja niillä saa mainion otteen. Ne myös pitävät meloessa kädet lämpiminä, mutta veden varaan syystä tai toisesta jouduttaessa ei paljain sormin kovin kauaa toimintakykyisenä tarkene. Paikallisesta automarketista olin jossain vaiheessa ostanut vesitiiviit neopreenisormikkaat, jotka ovat osoittautuneet yllättävän toimiviksi. Ne ovat aiempia neopreenisormikkaitani ohuempia ja joustavampia, mutta silti mukavan lämpimät. Melatuntuma ei tietenkään ole aivan paras mahdollinen, mutta toisaalta ne ovat niin näppärät, että niillä voi käyttää kameraa tai puhelinta varsin mainiosti. 

Kylmä ilma hyydytti kameran akun ja tämä heti lähdön jälkeen otettu kuva jäi reissun viimeiseksi. Uimareita ei Metsolan Poikakalliolla ole enää pitkään aikaan näkynyt ja muutenkin rannat olivat kovin aution oloisia. Merellä näkyi muutama kalastajavene, muuten oli aivan hiljaista ja rauhallista. Sää oli jälleen hieman alakuloisen harmaa, ja meri oli peilityyni. Nyt oli hyvin tilaa omille ajatuksille.

Kiersin Kotkan saaren. Kantasataman kohdalla kajakin keulasta alkoi kuulua omituista solinaa ja meno muuttui tahmeaksi. Aavistin vesirajaan alkaneen kertyä jäätä. Mietin jo maataukoa tämän poistamiseksi, mutta arvelin operaation hyödyn olevan kyseenalainen. Uutta jäätähän syntyisi varmasti saman tien. En tiedä, lämpenikö ilma vai vesi hieman, mutta paperitehtaan poistoputkien jälkeen ongelma poistui tuota pikaa itsestään. 

Kiersin Kuusisen, poikkesin Mansikkalahdessa katsomassa näkyisikö tuttuja ja jatkoin Katariinan niemen kautta suoraan takaisin Metsolaan. Sorsat olivat kokoontuneet suuriksi, noin satapäisiksi parviksi. Pari kertaa säikäytin tällaisen parven vahingossa lentoon. Tulevaksi viikoksi on ennustettu hieman tuulisempaa ja plussalla olevia päivälämpötiloja. Näillä näkymin melomaan pääsee seuraavanakin viikonloppuna.