lauantai 14. joulukuuta 2013

Jäätä ja eskimoita

Melonta on ympärivuotinen harrastus. Talvisin suunnitellaan retkiä, jotka kesällä toteutetaan. Alunperin tavoitteeni oli jatkaa melomista vähintään marraskuulle. Lokakuun lopun ulkomaanmatkan tuliaisina saatu parin viikon flunssa sekä sitä seurannut poskiontelotulehdus katkaisivat kuitenkin harrastustoiminnan pitkäksi aikaa. Kun ne pimenevän marraskuun pari harvaa melontaan sopivaa päivääkin sattuivat vielä keskelle viikkoa, tuli merellä käyntiin pitkä tauko.

Itsenäisyyspäivänä seuramme aktiivit tuumailivat, että vielä voisi löytyä riittävästi vapaata vettä muutamalle kajakille. Joulukuun toinen lauantai valkeni kauniina. Ilma oli tyyni ja aurinko pilkahteli, mittari tosin oli viitisen astetta pakkasen puolella. Hieman sekalaisin miettein sonnustauduin kuivapukuun ja pakkasin melontakamppeita autoon. Toivoin, etteivät naapurit näkisi millainen mies heidän aidan takana asuu.

Tällä kertaa ei ruoho vihertänyt
Rannassa oli onneksi muitakin vinksahtaneita, yhteistuumin kajakit kannettiin vajasta. Avovettäkin löytyi, mutta rannat olivat niin jäässä, että vesille pääsemisessä oli omat ongelmansa. Lähistöllä on laituri, jonka päästä olisi ollut mahdollista yrittää sulaan, mutta sen portti oli tukevasti lukossa. Pienen pähkäilyn jälkeen apu saapui paikallisen koiranulkoiluttajan hahmossa. Miehen taskusta löytyi tarvittava avain. Ukkeli jäi ihmeissään rannalle katsomaan, kun arktinen retkikuntamme sonnustautui matkaan.

Laiturin päästä löytyi sulaa
Melonta maistui ja mieli oli korkealla. Kovin pitkäksi ei lenkkimme kuitenkaan muodostunut. Kipakka yöpakkanen oli jäädyttänyt meren selän turhankin tehokkaasti. Ainoastaan siellä, missä Kymijoen virtaus säilyy riittävän voimakkaana oli enää avovettä, paikoitellen sekin oli aivan jäätymispisteessä. Silloin tällöin, ilmeisesti painevaihtelun takia, melan veto jätti jälkeensä vaalean hyytöharson leijumaan parikymmentä senttiä pinnan alapuolelle. Tyynen ilman ja hyvän varustelun ansiosta kylmä ei kuitenkaan päässyt hätistelemään missään vaiheessa.

Välillä meri tuntui jäätyvän silmissä
Mitä järkeä tällaisessa huurremelonnassa sitten on? Kuntoa, melontataitoja tai turvallisuuttakaan se ei varsinaisesti edistä, mutta tuottaa toisaalta hyvää mieltä ja piristää sitäkin enemmin. Pari tuntia valohoidossa merellä keskellä pahinta kaamosta antoi kummasti lisää virtaa ja auttoi jaksamaan kiireisen työviikon. Seuraavat illat kuluivatkin taas melontakirjallisuuteen syventyen, varustelistoja laatien ja tietokoneen ääressä kaikenlaisia melontaan liittyviä sivustoja googlaillen. Muun muassa oheista kirjaa tohdin omasta puolestani suositella.
Lukeminen kannattaa aina
Teoksessa on mukavalla tyylillä onnistuttu esittämään riittävä peruskattaus melontatietoa sitä janoavalle. Itselleni kirjasta on ollut paljon iloa ja hyötyä. Toki monia muitakin opuksia maailmalta löytyy niin koti- kuin ulkomaankin kielellä. Lisäksi venemessuilta vuosien varrella mukaan tarttuneet kajakkifirmojen esitteet tulee plarattua aina uudelleen ja uudelleen. Siinä mielessä tämä tuntuu olevan erikoinen harrastus, että mitä enemmän lajivälineitä itselleen hankkii sitä pidemmäksi puutelista tuntuu kasvavan.

Melkein kuin Karibialla, lämpöä ja kirkasta vettä
Eskimot viihtyvät lämpimässä. Näin ajattelin onnistuttuani kesällä pyöräyttämään ensimmäisen käännökseni varsin lyhyen harjoittelun jälkeen. Päätin kuitenkin keskittyä pää ylöspäin melomiseen sulan veden aikana ja palata tämän taidon jatkojalostukseen talvella halliolosuhteissa. Minua onnisti, kun palaset loksahtivat nopeasti paikoilleen. Tiedän, että monille tämän himotun taidon omaksuminen on paljon mutkikkaampi prosessi. Osittain kyse on varmasti puhtaasta tuurista. Ehkä myös sillä, että vesielementti on minulle ennestään tuttu eikä nuriin kipsahtanut kajakki aiheuta paniikkireaktiota on osuutensa asiassa. Tuskinpa poikavuosien telivoimisteluharrastuksestakaan mitään haittaa on, vaikka olenkin nykyisin jäykkä ja kömpelö viisikymppinen.


Kuten oheisesta videosta ilmenee, hommassa on vielä paljon hiomista. Ensin pyörähdys on saatava niin varmaksi, että nousu onnistuu kaikissa olosuhteissa ja varusteissa ilman pienintäkään epäilystä. Sitten se on hyvä hallita myös toiselta puolelta. Tämän jälkeen onkin tuentojen jatkoharjoittelun paikka eikä re-entry eskimokaan olisi pahitteeksi opetella. Myös melakellukkeen käyttöä pitäisi treenata siitä, mihin se kesällä jäi. Kun kaikki nämä joskus hallitaan, löytyy kymmeniä uusia tapoja pyöräyttää eskimo. Eniten näistä tuntuisi kiehtovan taito käyttää pientä apumelaa. Tällaistahan voisi säilyttää jopa turvavarusteena kajakin etukannella. Näin pitkälle tuskin kuitenkaan päästään ennen kuin on aika laskea kajakki jäiden lähdön jälkeen takaisin oikeaan elementtiinsä.

1 kommentti:

  1. Pienestä apumelasta on aika lyhyt matka käsieskimoon. Kädet on siitä hyvä apuväline, että ne on melkein aina mukana.

    VastaaPoista