Laudepuilla melomaan

Syyskuussa ostin avokanootin melontaharrastustani rikastuttamaan. Samassa yhteydessä hankin puisen Grey Owl Scout melan. Valitsin kyseisen melan, koska se tuntui käteen sopivalta ja oli hinnaltaan mukavan edullinen. Tämä puumela osoittautui aiempaa alumiinivartista muovimelaani huomattavasti mukavammaksi meloa. Myöhemmin ostin Scoutin seuraksi vielä saman tehtaan kapealapaisen perinnemelan, Plumen. Melontatekniikka - ja rytmi muuttuivat jossain määrin, mutta pidin tällä uudella melalla melomisesta. Mieleni teki vielä kokeilla näiden kahden välimaastoon sijoittuvaa beavertail- tyyppistä melaa.

Yksi kolmesta on omavalmiste

Ratkaisin asian siten, että marssin lähimpään rautakauppaan ja ostin sieltä yhden laudepuuna myytävän leppä- ja toisen vastaavaan käyttöön tarkoitetun haapalaudan. Nämä ostokset maksoivat yhteensä alun toistakymmentä euroa. Vein laudat työpaikalleni, jossa sahasin sirkkelillä leppälaudasta varreksi sopivan soiron ja liimasin tähän epoksilla haapaiset siivekkeet tulevaa lapaa varten. Varren yläpäähän liimasin levikkeet kädensijaa varten.

Sopivat piirustukset löysin nettiä selailemalla Ashes Still Water Boats- sivustolta. Printtasin kaavat ja kokosin niistä 1:1 olevat piirustukset, jotka siirsin ensin kartongille ja piirsin tämän avulla melan aihioon. Sahasin puuhun piirtämäni ääriviivat vannesahalla ja ohensin sekä muotoilin lavan pääasiassa käsihöylää käyttäen. Varresta tein ensin kahdeksankulmaisen jonka jälkeen jatkoin pyöristämällä kulmia kavahöylällä ja karkealla hiomapaperilla. Verrokkina toimi koko ajan kaksi muuta melaani. Veistelin uutta melaa pikkuhiljaa aina työpäivien päätteeksi. Hankalinta oli päättää, milloin lopettaa puun työstäminen ja siirtyä viimeistelyvaiheeseen. Myös kädensijan muotoilu vaati aimo annoksen kärsivällisyyttä, tässä oli raspi ja tappihiomakone oivana apuna.

Keskellä omaan käteen muotoiltu kahva

Kun olin varma, että tulevaa melaani oli vähintään yhtä miellyttävä käsitellä, kuin kahta muutakin puumelaani, viimeistelin sen hienolla hiomapaperilla ja siirryin pintakäsittelyvaiheeseen. Porasin kädensijan yläpäähän reiän koukkua varten. Ripustin melan tästä roikkumaan. Lavan kärkeen imeytin kerroksen kirkasta epoksia kolhuja ehkäisemään. Sitten lakkasin puun puolenkymmentä kertaa hioen sen aina välissä kevyesti. Lopulta irrotin koukun ja pistin komeuden puntariin.

Painoa kertyi 725g, joka on vain 20g enemmän kuin kapealapaisessa Grey Owl Plumessa. Lukiota käyvä poikani määritti pyynnöstäni näiden kolmen puumelan lapojen pinta-alat. Pienin on Scout 762cm², sitten tulee Plume 817cm² ja tämä käsintehty uutukainen on aavistuksen suurempi 830cm². Plumen kanssa ollaan siis aika samoissa sekä painon, että pinta-alan suhteen. Myös varren pituus näissä kaikissa kolmessa melassa on sama. Tämä tarkoittaa kääntäen sitä, että kokonaispituudeltaan Scout on selvästi lyhin ja tämä uusi tulokas on hieman Plumea lyhempänä on keskimmäinen.

Lavat lastenhuoneen matolla. Ylhäällä Plume ja alhaalla Scout.

Aikaa melan valmistukseen kului karkeasti arvioituna kuutisen tuntia sekä pintakäsittelyyn vielä tunti tai pari lisää. Koska työskentelin pienissä erissä, kulunutta aikaa on mahdoton arvioida tarkasti. Kun viimeistelyyn käytetty lakka sekä liimaukseen kulunut epoksi löytyivät omista varastoista, jäi melan kokonaishinta noin viiteentoista euroon. Oman työn osuutta hintaan on tietysti mahdoton arvioida. Sitä kuitenkin oli sen verran, että mikäli työlle laskee jotain arvoa, ei melan itse valmistamisessa taloudellisesti ajateltuna mitään järkeä. Eri asia tietenkin on se tyydytys, jonka saa meloessaan itse valmistamallaan melalla ja käyhän pikku nikkarointikin silkasta terapiasta.

Nyt ulkona on jo valitettavasti lunta ja pakkasta. Näyttää siis vahvasti siltä, että tämän uutukaisen kokeileminen jää ensi kevääseen. Saa nähdä, innostunko sitä odotellessa askartelemaan vielä lisää.

Melani valmistui aavistuksen liian myöhään