Tuli intiaanikesä, vaikka eletään jo lokakuun puoliväliä. Länsirannikolla ja Keski-Suomessa mitattiin sunnuntaina 14.10. jopa 20 asteen lämpötiloja ja meilläkin täällä etelärannikolla mittari nousi viidentoista asteen tuntumaan. Ruska hehkui ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Meren pinnalla leijunut hento utu sai kauemmat saaret piirtymään haalean epäteräväninä, mutta korkealla ylhäällä kimmelsi kirkkaan sininen taivas.
Kokoonnuimme ennen aamu kymmentä vajalle, jossa edellisenä päivänä olimme käyneet talkoilemassa paikat talvikuntoon ja nostamassa laiturin ylös. Heti aamusta oli niin lämmintä, että oli vaikea päättää, mitä pukisi kuivapuvun alle. Olimme lähdössä päiväretkelle tuttuun Lehmän saareen.
Koska sivuvastaista tuulta oli luvassa seitsemän metriä sekunnissa, valitsimme reittimme kulkemaan Kotkan saaren itäpuolelta. Näin vältimme pitkän vastatuuliosuuden tutussa ja hieman yksitoikkoisessa jokisuistossa. Aurinkorasvat kasvoilla ja kilolasit silmillä meloimme kohti taivaalle kipuavaa aurinkoa. Kantasataman jälkeen kurvasimme Tiutisen rantaan ja kiersimme Pirköyrin saaren ajatuksenamme meloa Kuutsalon suojassa kohti Lehmän salmea. Tuuli tuli kuitenkin ennusteesta poiketen enemmänkin lännestä kuin lounaasta, joten päätimme meloa suorinta reittä vasta-aallokossa kohti Lehmää.
Reilun parin kilometrin mittaisen selän puolivälissä kauempaa mereltä tullut aallokko kasvoi kohtuullisen kokoiseksi, mutta oli muodoltaan loivaa ja säännöllistä, joten siinä melominen oli suorastaan nautinnollista. Aallon pohjaan ei puhuri juuri yltänyt ja siinä saikin hyvin kiihdytettyä aina seuraavan aallon harjalle. Näin matka sujui mukavasti ja energiataloudellisesti. Kotvan kuluttua saavuimme salmen suulle, jossa odottelimme vastatuulessa hieman hajonneen ryhmämme jälleen kasaan.
Veneliikenne vaikutti ajankohtaan nähden yllättävän vilkkaalta. Olimme valinneet kohteeksemme upean länsirannan sijasta itärannan suojaisen hiekkalaguunin. Nyt aloimme aavistella, että emme tulisi olemaan siellä yksin. Tuo laguuni, eli tutummin lehmän monttu on kotkalaisten kesäaikaan suosima retkikohde. Sen laituri ja rannat olivat nytkin täynnä veneitä. Toisetkin olivat näemmä lähteneet mainion ilman innoittamina vielä yhdelle retkelle ennen kuin veneet on aika nostaa ylös. Jokusen tutunkin saaren rannalla tapasin.
Vedimme kajakkimme hiekkarannalle ja levitimme eväämme aurinkoisen grillikatoksen pöydälle. Olin tuonut mukanani nipun pieniä polttopuita ja yhdessä samaan aikaan saapuneen veneseurueen kanssa virittelimme tulet grilliin. Nautimme eväitämme aurinkoisella näköalapaikalla tunnin verran ennen kuin aloimme valmistelemaan kylläisinä paluumatkaa.
Koska kaikki eivät olleet kokeneet aallokkomelontaa yhtä miellyttävänä kuin minä, päätimme edetä samaa reittiä takaisin, mutta tällä kertaa taittaisimme matkaa enemmän rannan suojassa. Itse meloin muusta porukasta erillään hieman keskemmältä selkää surffiaaltojen toiveissa. Näitä onneksi löytyi aivan kiitettävästi, joten kotimatka sujui iloisen vauhdikkaasti. Teimme vielä mutkan itäkautta ja minimoimme ylityksen kääntymällä vasta Ruotsinsalmen diktaalien läheltä kohti Tiutista.
Koska päivä oli hieno ja melonta maittoi, päätimme kiertää saman tien vielä Tiutisen ja Hallan. Hallan satamassa oli Karibialle rekisteröity Sigfried Lehmann purkamassa tukkilastia. Karhusalmen sillan vaiheilla oli runsaasti kalastajia ja saalistakin näytti tulevan. Ennen siltaa onkimies vetäisi juuri ylös pienen lahnan ja heti sillan jälkeen toinen irrotti mukavan kokoista ahventa koukustaan. Me jatkoimme vasta-auringossa kohti Merikeskus Vellamon ja kantasataman silhuettia.
Paitsi ilma, myös merivesi vaikutti mukavan lämpimältä. Tein mutkan ennen Kivisiltaa ja kävin kurkkaamassa läheisen laiturin päässä sijaitsevasta lämpömittarista tilanteen. Se näytti veden lämpötilaksi 11 astetta. Ilmankos melominen tuntui onnistuvan joiltain myös paljain käsin. Itse olin pitänyt koko päivän millin ohuita neopreenihanskoja sormieni suojana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti