Kosken pyörteissä

Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että illat alkavat olla jo pimeitä. Viikkomelontojen lähtöäkin on aikaistettu tunnilla, jotta takaisin rantaan ehditään ennen pimeää. Työpäivien päätteeksi ei pitkiä lenkkejä merellä enää tehdä. Viikonloppuisin säät ovat usein vaihtelevia ja navakka tuuli tai sadekuurot latistavat ajatusta lähteä merelle. Lähikaislikotkin alkavat olla tältä kesältä jo koluttu. Nyt onkin oiva aika suunnata katse kohti vieressä virtaavaa Kymijokea.

Koskessa ei tuuli tunnu, eikä pieni sadekuuro haittaa, vesi kun pärskyy muutenkin. Miellän itseni enemmän merimelojaksi kuin koskipuljaajaksi. Silti usein tilaisuuden tullen piipahdan mielelläni joella. Asun ihanteellisessa paikassa monipuolista melontaharrastusta ajatellen. Meren rantaan on vain parin kilometrin matka ja 10 - 40 kilometrin säteellä kotoa kuohuvat Pernoonkosket, Kultaankoski, Ahvionkoski ja Hirvikoski. Seurani Kotkan melojat on ensisijaisesti keskittynyt merimelontaan, mutta pienellä huhuilulla löytyy aina innokasta seuraa myös koskeen.

Hirvikoskella

Näin syyskuun puolivälissä vesi on vielä lämmintä ja syksyn sateet ovat voimistaneet joen virtaamaa. Koskessa tarkenee toistaiseksi ilman käsineitä tai huppua. Sekä ilman, että veden lämpötila pyörii viidentoista asteen nurkilla. Meloessa tuppaa tulemaan hiki, oli päällä sitten märkä- tai kuivapuku. Puolentoista tunnin aktiivinen sessio kosken pyörteissä vie mehut miehestä siinä määrin, että meloja voi jo aivan hyvin suunnata takaisin rantaan jatkamaan viikonlopuksi kasautuneita kotiaskareita.

Jo useampana vuotena harrastukseni kaari on muodostunut samankaltaiseksi. Kevät ja kesä ovat aktiivisen merimelonnan aikaa ja syksyn tullen keula on yhä useammin osoittanut kohti kosken kuohuja. Pari viimeistä viikonloppua on hurahtanut koskimelonnan parissa Hirvikoskella ja Kultaalla. Hirvikosken iso hontto alkaa näillä virtaamilla olla jo siinä kunnossa, että pysyttelen mielelläni sivummalla pikkuhaarassa harjoittelemassa. Kultaalla löysin itseni eskimopyörähdyksen jälkeen surffaamasta samalla aallonharjalla, miltä olin hetkeä aikaisemmin kiepsahtanut ympäri.

Paitsi hienoja kokemuksia, oppimisen iloa ja mielen virkistystä, koskimelonta on antanut hurjasti lisää varmuutta merelle ja aallokkoon. Samalla refleksit ja kajakin käsittelytaidot ovat kehittyneet. Vaikka olenkin koskessa varman päälle peluri, joka jättää suosiolla hurjimmat paikat ja temput nuoremmille ja taitavammille, olen saanut siitä niin paljon oppia ja lisämausteita omaan melontaani, että suosittelen koskimelontaan tutustumista varauksettomasti kaikille vähänkään kajakissa viihtyville. Muutama ensimmäinen kerta voi tuntua haastavalta, mutta takaan että sen jälkeen aukeaa aivan uusi maailma ja perspektiivi koko harrastukseen avartuu huomattavasti.