Suolaista ja makeaa

Lokakuun loppuolen maisemaa Pernoossa

Syyslomaviikolla tuli kauhottua sekä suolaista että makeaa vettä. Perjantain rauhallisen iltalenkin hyljeseura vaihtui lauantaina raavaiksi äijiksi, kun lähdimme 17.10. kolmeen mieheen Kultaankoskelle. Alun pitäen meitä piti olla liikkeellä enemmänkin, mutta pari potentiaalista koskenkyntäjää joutui perumaan osallistumisensa terveyssyihin vedoten. Pakkasimme kolme kajakkia katolle ja ahdoimme tavaramme yhteen autoon. Puolilta päivin olimme vesillä.

Syksyn värit auton katolla

Koskimelontasessiot näyttävät menevän jotakuinkin saman peruskaavan mukaan. Aluksi kestää puolisen tuntia melojan lämmetessä ja totutellessa virtaan. Kajakki tuntuu kiikkerältä ja omat liikkeet ovat vielä hieman lepsuja ja hitaita. Seuraavat vajaa pari tuntia ovat otollisinta aikaa, voimat ovat tallessa ja refleksit toimivat. Homma maistuu ja kehitystä tapahtuu. Parin tunnin jälkeen alkaa väsymys jo painaa. Melonta muuttuu huolimattomammaksi ja virheitä alkaa tulla. Reagointi ei enää ole niin terävää kuin vielä hetki sitten. Jos tähän mennessä kajakki on lipsahtanut nurin kerran tai pari, triplaantuu tuo määrä nyt hetkessä. Mieli tekisi vielä jatkaa, mutta realiteetit tulevat vastaan. On aika suunnata kohti rantaa ja lopettaa kyseiseltä päivältä.

Jukka ja Acrobat

Miten tässä näin pääsi käymään?

Vesi Kultaalla oli entistäkin alempana, kosken niskalla oleva kallio näkyi osittain pinnan yläpuolella. Sain hyvän opetuksen, kun jätin siihen puolihuolimattomasti vetämäni kajakin hetkeksi vartioimatta. Hetken päästä tuo kehveli mennä viiletti ilman ohjastajaa kaukana alavirrassa. Onneksi olimme matkassa porukalla, joten kajakin nouto kävi näppärästi.

Oho!

Tiistaina 20.10. tein reilun parin tunnin lenkin kotivesillä. Kiersin Hirssaaren, Tuohipöllön ja Havourin. Merellä oli iltapäivällä hyvin rauhallista. Kovin montaa venettä en nähnyt ja harrastajakalastajatkin taisivat olla vielä ansiotyössä. Hirssaaren salmessa oli tosin pari miestä lähdössä kalaan pienellä perämoottorilla. Ehdin sopivasti noin viisimetrisen veneen peräaaltoon, jossa oli helppo pitää kohtuullisella energialla reipasta matkanopeutta. Ukkelit katselivat aluksi hämillään, kun meloja roikkui sitkeästi muutaman metrin päässä. Moottorista piti ihan tarkistaa, että kaasu oli todellakin pohjassa. Reilun kilometrin jälkeen tiemme erkanivat ja jatkoimme kumpikin eri suuntiin.

Välillä aurinko pilkahti hetkeksi.

Taivas oli pääosin harmaa, mutta aina välillä aurinko näyttäytyi pilvien lomasta. Tuuli kävi etelästä noin kuuden metrin voimakkuudella. Havourin jälkeen muodostui kohtuullisesti surffattavia aaltoja, jotka siivittivät kotimatkani aina Merituulentien sillalle saakka. Tästä eteenpäin olikin sitten rauhallista meloa vajaa kohti. mitä nyt poliisivene jostain syystä kaahasi hurjaa vauhtia Höyrypanimolle päin. Merivesi oli alhaalla ja Kivisalmen sillan edustalla taas tänäkin vuonna pintaan noussut paineviemärin putki näytti olevan jo korjattu. Pasin edellispäivänä kohtaamasta saukosta ei näkynyt enää jälkeäkään. Lähempänä Metsolaa äsken kaahannut poliisivene lipui rauhallisesti vastaan kulkuvalot sytytettyinä alkavan hämärän merkiksi.

Vesirajaan kuivunut levä näytti erehdyttävästi lumelta.

Keskiviikkona 21.10. olin merellä jo aamukymmeneltä. Tuuli ja sää olivat jotakuinkin edellispäivän kaltaisia. Meloin Hevossaaren kapeikon ja Kivenkorvansalmen kautta Äyspäälle. Pitkää, kapeaa ja rauhallista merikajakkia oli lyhyeen vikuroivaan koskariin verrattuna nautinnollista meloa. Venytin matkaani lähemmäs avoimen selän puoliväliä saadakseni mukavamman kulman aaltoihin ja hyvän kyydin kotiinpäin. Idea toimi mainiosti. Äyspäälle muodostui noin kajakin pituista loivaa ja nautittavan helposti surffattavaa aaltoa. Kotimatka alkoi siis vauhdikkaissa tunnelmissa. Harvoin on kajakki kulkenut yhtä vaivattomasti kuin nyt. Mietin, onko syksyn mittaan hankitulla koskimelontakokemuksella mitään osuutta asiaan, vai olivatko olosuhteet nyt vain harvinaisen helpot.

Syksy maalasi maisemaa murretuilla väreillä.

Matkalla vajalle pohdin, että itse asiassa tavanomainen merimelontalenkkinikin etenee jotakuinkin samalla tavoin kuin tyypillinen koskimelontakerta. Aluksi melojan kestää puolisen tuntia lämmetä, sen jälkeen meno maistuu. Matkanopeudesta riippuen mela alkaa kuitenkin jossain vaiheessa painaa ja reilun parin tunnin kuluttua on jo aika suunnata keula takaisin kohti rantaa. Tyypillinen ilman taukoja tehdyn lenkkini pituus on noin kaksi ja puoli tuntia. Mikäli tarkoitus on viihtyä merellä pidempään, on vauhdista tingittävä ja jossain välissä muistettava pitää myös tauko. Näitä miettiessäni taivaskin kirkastui hetkeksi ja jätti taas kerran reissusta hyvän mielen.

Repeilevä altocumulus kirkasti päivän.

Torstaiaamuna kahden edellispäivän melonta tuntui hieman olkapäissä. Yllätin itseni tänä kolean tuulisena ja sateisena päivänä kahdestakin pääkaupunkiseudulla toimivasta melontaliikkeestä. Kummastakin sain hyvää ja ystävällistä palvelua. Kaupungin itäreunan tuntumassa toimivasta melojan tavaratalosta mukaani tarttui Palm Kaikoura retkiliivit, joita olin jo pidemmän aikaa katsellut. Kaksi kesää käyttämäni Hikon Hiker + malli on hyvin istuva, kevyt ja käytännöllinen liivi. Uudemman kajakkini kanssa aukkopeite tahtoo kuitenkin nostaa tämän korkehkon liivin etuosaa niin ylös, että sen yläreuna tulee kiusallisen lähelle leuan kärkeä. Olin ostaessani sovittanut näitä liivejä vain seisoma-asennossa. Nyt kokeilin vahingosta viisastuneena useampiakin malleja pitkään myös kaupan lattialla istuen. Kaikourassa on kelluntamateriaalia Hikoa enemmän, mikä tekee niiden etuosasta paksumman. Tämä uusi liivi on kuitenkin selvästi edeltäjäänsä matalampi. Aika tulee näyttämään, miten hyvin ostokseni tällä kertaa onnistui.

Pientä säätöä ennen vesille lähtöä.

Pohjoisemmasta liikkeestä lähdin etsimään poolokajakkiin sopivaa neopreeniaukkopeitettä talven allasharjoituksia varten, mutta ajelinkin tunnin kuluttua kotiinpäin uuden keltavihreän koskarin kanssa. Toki se aukkopeitekin tuli hankittua. Olen pitkin syksyä yrittänyt metsästää itselleni sopivaa hieman näppärämpää yleiskäyttöistä koskikajakkia punaisen laskupaattini tilalle. Kesäksi myyntiin otetut mallit ovat liikkeistä tässä vaiheessa vuotta jo myyty ja käytettyjen markkinoillakin näytti olevan hiljaista. Uuden tilaaminenkaan ei houkutellut, koska toimitus menisi joka tapauksessa kevään puolelle ja hinnoissakin tuntui olevan taas tavanomaista korotuspainetta. Minulla on ollut valmiiksi mietittynä muutama malli, joita olen yrittänyt metsästää. Kun tällainen nyt sattui löytymään varaston perältä ja kauppa poistuvasta mallista saatiin syntymään kohtuuhintaan, en yksinkertaisesti voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.

Pieni palauttava tauko ahkeran melonnan lomassa. 

Lauantaina 24.10. oli sitten aika lähteä tätä uutta kajakkia testaamaan Pernoonkoskelle. Sovimme treffit vajalle puolilta päivin ja Kontilta joukkoomme liittyi vielä neljäs meloja. Paras surffipaikka löytyi taaskin Ruhankoskesta. Välillä kävimme yläjuoksulla, mutta palasimme melko pian Vääräkoskea pitkin takaisin hyväksi osoittautuneeseen treenipaikkaan. Veden korkeus oli edellisestä käynnistä hieman noussut. Oli hämmästyttävä todeta, kuinka paljon vähemmällä voimankäytöllä ja vänkäämisellä uuden kajakin kanssa pärjäsi. Istuma-asento osoittautui käytännössä oikein mukavaksi ja kajakki totteli hiuksen hienoja vartalon liikkeitä ja painopisteen siirtoja nöyrästi. Vaikka olenkin lähellä kajakin suosituspainon ylärajaa, huoleni sen liiallisesta temperamentista osoittautui turhaksi. Näin helppoa ja nautittavaa koskimelontaa en vielä ennen ole päässyt kokemaan. Eskimokin nousi uudella kajakilla entistä sujuvammin, eikä niitä tarvinnut paria enempää tällä kertaa edes tehdä. En tiennytkään koskimelonnan olevan näin hauskaa. Taisin saada paremman kajakin mitä olin osannut toivoa.

Uusi kajakki osoittautui mukavaksi tuttavuudeksi.

Sunnuntaina 25.10. käväisin sitten taas merellä, nyt oli vuorossa uusien liivien sisäänajo. Ilma oli harmaa ja tuuli navakka. Rankki näytti yhdeksää metriä etelästä, mutta empiirisen havainnon perusteella tuohon tietoon tekee kyllä mieli lisätä metri tai pari. Päätin kiertää Kotkan saaren myötäpäivään, vaikka osalle matkasta olikin tiedossa melkoista vastatuulta. Toivoin saavani palkinnon loppupäässä mukavina myötäaaltoina. Toisin kuitenkin kävi.

Alkumatkasta liivin säätöjä piti vähän tarkistella, mutta pian ne asettuivat kiitettävästi. Etuosa on nyt istuessakin mukavan matala, mutta kyljille kiertyvä kelluntamateriaali vaati aluksi hieman totuttelua. Taskuja ja kiinnityspisteitä löytyy kiitettävästi ja rakenne on jämäkkä. Liivit tuntuvat ehkä aavistuksen edellisiä painavammilta ja runsaista taskuista johtuen ne saattavat olla hitaammin kuivuvia, aika näyttää. Varsin hyvältä ne ainakin ensi tuntumalta päällä tuntuivat.

Palm Kaikoura liivit ovat paksuhkot, mutta ne on silti
 muotoiltu varsin mukaviksi.

Kantasatamassa oli taas rahamiesten leluja talvisäilytykseen menossa. Paperitehtaan kohdalla etelästä alkoi vyöryä yllättävän suuria laineita ja tuuli tarttui kajakkiin hidastaen selvästi matkantekoa. Päätin kuitenkin yrittää Kuusisen pengertien siltarummun kautta, vaikka tiesin aallonmurtajan takana odottavasta merenkäynnistä. Pääsin hyvin läpi, vaikka aallot olivatkin yllättävän isoja. Välillä kajakin keula oli istuma-aukkoon asti ilmassa rysähtääkseen seuraavan aallon pohjaan. Matka vastatuuleen kävi hitaasti ja kulutti voimia niin, että minun oli levättävä tovi Varissaaren suojassa. Eipä näkynyt tuttua melojaa Havourin kupeessa pelipaikoilla, vaikka keli olisi nyt ollut mitä mainioin. Ulos merelle yrittävä pienehkö tuulilasivene kääntyi ennen satamaa takaisin aallonmurtajan suojiin, mutta pari purjelautailijaa näytti nautiskelevan tuulesta ja laineista Katariinanniemen edustalla täysin siemauksin. Suolaveden pärskeet maistuivat suussa.

O-HOY! Puoli tusinaa tällaista venettä odotti talvitelakointia.

Kotimatkalla Merituulentien sillalta tervehti tuttu melojakaveri. Voimani olivat huvenneet vastatuuleen ja aaltokin tuli enemmän lännestä, kuin olin odottanut. Kun se vielä koostaan huolimatta oli yllättävän nopealiikkeistä, oli paluumatkan surffailu jäänyt toivomaani vähemmäksi. Kierrokseni näissä olosuhteissa kesti selvästi tavanomaista kauemmin ja vajarantaan tullessa väsytti melko lailla. Silti mereltä saapui onnellinen mies. Rankkuudesta huolimatta vastatuuleen ja aallokkoon puskeminen oli yllättävän mukavaa puuhaa. Kuluneen syysloman aikana ehdin merelle yhteensä neljä ja joelle kaksi kertaa. Ei hullumpi saavutus lokakuussa, viime vuonna tähän aikaan lahdet olivat jo jäässä.

Kotirantaan tullessa oli takki tyhjänä ja rillit huurussa.