Mussalo ja Hietakari

Töiden alettua on aurinkoa ja kevyitä tuulia riittänyt, merivesikin on viimein lämmennyt miellyttäväksi.  Perjantaina 21.8. kävin töiden jälkeen kiertämässä Mussalon mainiossa kelissä. 

Lentävä Hollantilainen, vai mikä lie aavelaiva?

Saapuessani rantaan pari laitapuolen kulkijaa oli asettunut viltteineen vajan kulmalle keskelle pölyistä polkua päivää paistattelemaan. Herrat pyysivät kohteliaasti anteeksi olemassaoloaan ja toivovat, etteivät ole haitaksi. Lupasivat samalla auliisti vahtia vajaa sivullisilta kulkijoilta. Ennen kun sain kajakkini valmiiksi, kaksi naismelojaa tuli pakkaamaan kajakkejaan auton katolle. Pian alkoi vajan kulmalta sadella ohjeita ja asiantuntevia kommentteja siitä, miten homma piti tehdä. En tainnut toimia kovin tahdikkaasti hypätessäni kajakkiini ja jättäessäni naiset kuuntelemaan humalaisten huutelua. Hinku merelle oli työviikon jälkeen kova.

Tuohipällön eteläkärjessä näytti olevan oranssi muovikajakki kalliolla ja kirkkaaseen paitaan pukeutunut omistaja loikoili sen vieressä. Meloja ei tuntunut huomaavan minua enkä minä tunnistanut häntä enkä liioin kajakkia. Jatkoin matkaani ohi Mussalon sataman. En ole koskaan ennen nähnyt sitä näin tyhjillään. Luulin sitä jo täysin autioksi, kunnes lopulta näin yhden laivan kiinnittyneenä viimeisen laiturin perukkaan. Vanha yhteysalus Tekla jyskytti kohti Kaunissaarta. Vesi taisi taas olla liian matalalla astetta suuremmalle uudelle hienolle Otavalle.

Nosturit seisovat, tavara ei liiku

Fiilis oli hyvä, viikonloppu oli alkamassa ja horisonttiin asti avoin maisema välkkyi keulan edessä. Haukkasin evästä Vehkaluodon katveessa ja lähdin lappamaan kohti Äyspäätä. Vertailin aukkopeitteen päällä pitämääni merikortin lehteä edessäni näkyvään viitoitukseen ja totesin karttani vanhentuneen. Pitäisiköhän veneeseen hankkia uusi, kajakissa sillä tuskin on niin väliä.  Miksi ihmeessä toimivaa viitoitusta täytyy aina mennä muuttamaan muutaman vuoden välein?

Äyspää oli lempeä, mutta selän takaa paistava aurinko kuumotti niskassa ja korvissa niin paljon, että katsoin parhaaksi pysähtyä lisäämään aurinkorasvaa. Kun reilun kolmen tunnin kuluttua saavuin kierrokseltani, olivat läheinen uimaranta ja mattolaituri jo tyhjillään. Vajan kulmalla leiriään pitäneet rantojen miehetkin olivat ilmeisesti jo väsyneet päivystämiseen. Ilma oli kuitenkin yhä miellyttävän lämmin pakatessani kajakkia vajaan. Aloin suunnitella seuraavan päivän retkeä jo valmistellessani fillria kotimatkaa varten.

Tuuli nukkui lauantaiaamuna pitkään

Alun pitäen minun piti viikonloppuna olla purjehtimassa kilpaa kohti Loviisaa. Miehistöpulassa jätin kuitenkin tämän mittelön väliin. Sen verran minussa on kilpapurjehtijan vikaa, etten halua lähteä matkaan pelkän reissun vuoksi. Kisoissa mennään täysillä tai sitten ei mennä ollenkaan. Melonta tarjoaa minulle kiireettömän ja stressittömän tavan nauttia merestä. Lauantaiaamuna 22.8. suuntasin siis veneen sijasta vajalle.

Meimetsot päivystävät tutulla kivellä

Metsolassa oli taas vilskettä, useampiakin kajakkeja pakkailtiin aamu kymmeneltä päivän meriretkiä varten. Olin ajoittanut oman lähtöni siten, että kohtaisin purjehtijat pian heidän starttinsa jälkeen Katariinanniemen kärjessä. Ajoitus onnistui hyvin ja puikkelehdin tovin veneiden keskellä niiden luoviessa heikossa tuulessa kohti Viikarin salmea. Kerrankin pääsin seuraamaan kisoja aitiopaikalta. 

Hyvää matkaa!

Ensimmäistä kertaa pääsin kajakkeineni osallistumaan myös meripelastusoperaatioon. Aivan niemen kärjessä eräs veneistä osui matalan veden takia kiveen ja jäi siihen kölistään kiinni. Meloin viereen ja sain melaa apuna käyttäen otteen ison purjeen skuutista. Kun puomi vedettiin sivulle ja minä roikuin kajakkeineni sen päästä, kallistui vene juuri sen verran, että köli irtosi kiveltä ja purjehtijat pääsivät jatkamaan matkaa. Olemattomasta tuulesta oli tällä kertaa hyötyä, veneeseen tuskin jäi haverista mitään vaurioita. Samassa hötäkässä saapui Mansikkalahdesta lähtenyt sinikantinen kajakki paikalle. Jouni oli lähdössä kohti länttä ja sanoi palaavansa muutaman päivän päästä takaisin.

Retkelle lähdössä.

Purjehtijoiden painuessa horisonttiin jatkoin matkaani. Ylitin väylän ja meloin Lehmän länsipuolitse kohti Hietakaria. Poikasena, nelisenkymmentä vuotta sitten etsiskelimme serkkujeni kanssa meriläismallisella moottoriveneellä näillä seuduin tukkilautasta karanneita propseja. Rantauduimme tuolloin Hietakariin ja kastelimme tietenkin vaatteemme rannan kivikossa. Nokkelina miehinä teimme nuotion tuulelta suojaan, aivan loiston juurelle. Emme ehtineet saada housuja ja sukkia kuiviksi ennen kuin merivartijat osuivat paikalle ja keskeyttivät puuhamme. Nuotio oli kylläkin ehtinyt jo noeta loiston valkean kyljen. Sen koommin en ole tuolla luodolla vieraillut.

Valkea loisto seisoo kaksoissaren eteläpäässä.
Taustalla näkyy Kirkonmaan länsirantaa.

Hietakari koostuu kahdesta kivikkoisesta luodosta, joita yhdistää korkealla vedellä osittain pinnan alle jäävä kannas. Ainoa kunnollinen maihinnousupaikka on pohjoisenpuoleisen karin pohjoispäässä. Täällä on kivien tilalla hiekkaa ja rannatkin melko syviä. Rantauduin ja nostin kajakkini ylös turvaan ohi ajavien veneiden laineilta. Lähdin kävelemään kivikkoista rantaa kierrellen. Ylitin saaria yhdistävän kannaksen, joka nyt veden ollessa matalalla oli täysin kuivilla. Kiipesin loistoon ja katselin sieltä merelle. Muutama purjevene oli matkalla kohti Haapasaaristoa, mutta muuten liikenne oli melko rauhallista.

Saaria yhdistävä kannas oli matalan veden ansiosta kuivillaan.

Viihdyin karilla ehkäpä puolisentoista tuntia. Moottoriveneen saapuessa pohjoiskärkeen pakkasin tavarani, karistin hiekat kengistäni ja lähdin melomaan takaisin Kotkaa kohti. Lehmän montussa oli ahdasta, sivuutin sen nopeasti. Salmessa veneliikenne lisääntyi. Kirosin loppumatkasta useampaakin moottoriveneilijää, joka ajoi kaasu pohjassa suoraan kohti. Keskellä merta kajakissa istuva meloja tuntee itsensä kovin pieneksi, kun ei voi olla varma, onko isompi ja nopeampi veneilijä havainnut hänet. Kohteliasta olisi osoittaa pienellä keulakulman muutoksella, miltä puolelta edessä oleva meloja on tarkoitus sivuuttaa. 

Ennen Merituulentien siltaa tuli vielä yksi tuttu kajakki vastaan. Vajalla hyllyt näyttivät olevan puoliksi tyhjiä. Mainio sää oli näemmä houkutellut muitakin runsain määrin vesille.