Paras ruska alkaa olla jo ohi ja täällä etelässäkin yöt painuvat pikku hiljaa pakkasen puolelle. Melontaan täytyy siis varustautua entistä huolellisemmin. Kuivapuku on jo itsestäänselvyys, sen lisäksi mukana on normaalien pelastautumisvälineiden lisäksi syytä pitää ainakin taukotakki sekä lämpimät vaihtovaatteet kuivapussissa. Vesi jäähtyy nyt sellaista vauhtia, että alle on syytä varata riittävän eristävä kerros ja ainakin yksin meloessa kannattaa pysytellä kohtuullisella etäisyydellä rannasta.
 |
| Hallan romulaiva kukkii ruskan väreissä |
Edellisen viikonlopun kiepsahdus oli hyvä muistutus siitä, kuinka nopeasti kaikki voi käydä. Aiheutin kaatumisen omalla leikkimiselläni, mutta se tapahtui niin yllättäen, etten osannut siihen varautua. Koska en veden alla malttanut asetella melaa oikeaan lähtöasentoon, jäi varmana pitämäni eskimo nousematta. Vaikka harjoitellessa happea riittää aina yllin kyllin, ei nyt ollut mahdollisuutta kuin yhteen yritykseen. Tämän tyrin omaa malttamattomuuttani. Nyt ranta ja kaverit olivat lähellä ja tilanne oli helppo hallita. Entä, jos kaatuminen sattuukin yksin ja kaukana rannasta? Kylmässä vedessä tehokasta pelastautumisaikaa on rajoitetusti. Kankeana ei ole helppo kavuta kajakkiin eikä kohmeisilla käsillä melakellukkeen tai pumpun käyttäminen ehkä onnistukaan odotetulla tavalla. Tilanteet on siis mietittävä ennalta ja riskit minimoitava.
 |
| Nyt on se aika vuodesta, jolloin veneetkin lentävät |
Mäkihyppääjät puhuvat akan tappamisesta kiivetessään kaatumisen jälkeen ensimmäistä kertaa torniin. Hieman samanlaisella ajatuksella minäkin lähdin kauniina lauantaiaamuna melomaan. Yöllä oli ollut tyyntä ja viitisen astetta pakkasta. Yllätyksekseni joidenkin lahtien pohjukoihin oli jo syntynyt lähes sentin kerros teräsjäätä. Pysyttelin rantojen lähellä. Kävin Hallan rannassa katsastamassa vanhan laivaromun ja jatkoin siitä Kuusiseen seuraamaan veneiden ylösnousemusta. Käynnissä oli Kotkan Pursiseuran yhteisnosto. Kiersin Kotkan ja Hirssaaren ja meloin sillan alta Ruonalan puolelle. Rantoja kolutessani katseeni osui tulitikkulaatikon kokoiseen korkin palaan, josta näytti lähtevän noin millin paksuinen rihma suoraan alaspäin. Kelasin tätä kalastajanlankaa, kunnes käteeni sattui puikkari. Joku oli ilmeisesti laskenut verkon rantavesiin salaa. Munsaaren kierrettyäni palasin takaisin Metsolaan. Kotirannassa matkamittari näytti tämän hetkiseksi saldoksi 1203 kilometriä. Vielä on kesää jäljellä...
 |
| Keltainen jäänsärkijä pääsi pitkästä aikaa töihin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti