Tonni

Aloitin melomaan hieman yli 11 kuukautta sitten, nyt on ensimmäiset tuhat kilometriä takana. Tänä kesänä olen kauhonut siitä vajaa puolet. Aloittaessani en arvannut kuinka monipuoleiseen harrastukseen olin törmännyt.

1000 km alkaa olla takana.
Etuoikealla Majasaari sekä Kuutsalon Santaniemi.

Ensimmäiset viisisataa kilometriä menivät lähirantoja ihastellessa. Syksyllä aloin kaivata jo hieman etäämmällekin, mutta kylmenevät kelit ja lyhenevät päivät saivat minut pysymään rantojen tuntumassa. Nautin syksyn hiljaisuudesta ja meloin niin pitkään kuin jäätilanne sen salli. Viimeisen kerran kävin vesillä tammikuun puolivälissä.

Joulukuussa alkoi harjoitusvuoro uimahallissa. Tämä pelasti talveni. Olin ajatellut hiihtäväni ahkerasti, mutta lunta ei tullut. Melomaan pääsin sentään viikottain. Veistin grönlantilaismelan, jolla kikkailin altaassa. Harjoittelin eskimoni varmemmaksi ja tutustuin erilaisiin pelastustekniikoihin. Jälkikäteen ajatellen tuentoja olisi pitänyt treenata vielä enemmin, jotta ne olisivat siirtyneet automaatiotasolle.

Takaisin avoveteen pääsin maaliskuun loppupuolella. Kevään etenemistä ja jäiden hupenemista oli mukava seurata kajakista. Naskalien avulla pääsin eteen tulleiden jääesteiden yli. Huhtikuun alussa kävin muiden melojien mukana palastautumiskurssilla Meriturvan aallokkoaltaassa. Tämä oli opettavainen kokemus.

Kiireisestä keväästä huolimatta pyrin melomaan aina, kun aika sen vain salli. Alkukesästä kävin muutaman muun melojan kanssa koskikurssilla Ahviolla. Tämäkin antoi kovasti uusia ideoita ja näkökulmia, lisäksi se oli hulvattoman hauskaa. Allasharjoittelu ja käymäni pari kurssia ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että melomaan ei opi ainoastaan melomalla. Taitoja on myös aktiivisesti opiskeltava sekä ylläpidettävä opittua harjoittelulla.

Hankkimaani kajakkiin olen edelleen varsin tyytyväinen, se on palvellut minua hyvin. Puutumisongalmakin näyttää lopulta ratkenneen pienellä reisitukien ja istuimen modifioinnilla. Kuivapuvun hankkiminen oli niin ikään nappiostos. Ilman sitä melontakauteni olisi jäänyt surkean lyhyeksi. Puku on osoittautunut paitsi hyödylliseksi, myös yllättävän mukavaksi ja toimivaksi asusteeksi. Mikään kaunis se ei kylläkään ole.

Vanha viisaus näyttää pitävän paikkansa, halvalla ei saa hyvää. Melani vaihdoin jämäkämpään ja kevyempään. Hinta tosin oli kolminkertainen, mutta nyt sitä kelpaa pyöritellä. Vanhasta melastani tein varamelan. Aukkopeitekin vaihtui olkaimilla varustettuun neopreeniseen kombipeitteeseen heti, kun syliin kaatuvat aallot repivät vanhan lerpun pois paikoiltaan. Olisi pitänyt ostaa kunnollinen aukkari heti. Liivitkin tuli pian päivitettyä melojaystävälllisempiin.

Retkeilemään en vielä ole päässyt, reissuni ovat olleet etupäässä 15 - 25 km päivämelontoja. Mukava melontavauhti on pikkuhiljaa noussut alun viidestä kilometristä tunnissa lähemmäs seitsemää. Tekniikasta olen jäävi sanomaan, mutta meno tuntuu vaivattomammalta kuin alussa. Ehkä pahimmat virheet ovat hieman hioutuneet ja turha hosuminen jäänyt. Myös yleinen tasapaino on parantunut, aallokko ei enää horjuta siten kuin alussa. Vahingossa en vielä ole kaatunut kuin koskessa.

Melatuki ei toimi niin automaattisesti, kuin tahtoisin. Tiukassa paikassa saatan laskea toisen käden irti ja haroa sillä ilmaa. Tästä on päästävä pois ja uskallettava luottaa vain melaan. En myöskään ole varma, hoksaisinko välttämättä nostaa vahingossa kiepsahtaneen kajakin eskimolla, vai pyrkisinkö siitä veden alla ollessani automaattisesti irti. Näitä on siis harjoitelta lisää, samoin kaikenlaista kikkailua kajakilla. Melakellukkeen kanssa uskon pärjääväni ja paripelastautumisetkin sujuvat kohtalaisesti. Näitä taitoja on silti yhä opiskeltava ja ylläpidettävä säännöllisellä harjoittelulla.

Kroppa on kestänyt yllättävän hyvin. Toki joskus pitkän lenkin jälkeen väsyttää, mutta tämä kuuluu asiaan. Yli viisikymppisen on kuitenkin huolehdittava, ettei tule rehkityksi liikaa ja että palautumiseen jää riittävästi aikaa. Ainoastaan oikea olkapää on silloin tällöin hieman vihotellut. Yleensä tämäkin menee ohi itsestään, harvoin sitä on tarvinnut geelillä lepytellä. Kyseinen olkapää ärtyy helposti myös muista aktiviteeteista kuten uinnista tai haravoinnista.

Olen miettinyt, mikä melonnassa oikeastaan kiehtoo. Olen aina viihtynyt merellä ja kajakki on tähän erinomainen väline. Se on edullinen, lähes huoltovapaa ja helppo kuljettaa minne ikinä tahtoo. Vesille lähtemisen kynnys ei koskaan ole ollut yhtä alhainen. Kajakilla seikkaillessa ei tarvitse pelätä taloudellisia menetyksiä, vaikka törmäisikin rantakiveen ja sillä pääsee uskomattomiin paikkoihin. Ennen kaikkea istuessani kajakissa tunnen olevani meren sylissä. Aaltojen liikkeen seuraamiseen ei ikinä väsy ja nyt ne voi bonuksena aistia omassa kehossaan. Toisinaan melonta on rauhoittavan leppoisaa, toisinaan se voi olla melkoista rock´n rollía. Luontoa on myös mukava seurailla melojan perspektiivistä.

Mitä sitten seuraavaksi? Uskaltaisikohan lähteä mökkireissulle kajakilla? Yli neljänkymmenen kilometrin päivämatka tuntuu kyllä vielä melko pitkältä. Retkeilemäänkin tekisi mieli, kunhan vain järjestyisi sopiva aika ja tilaisuus. Viikonloput ovat täynnä muuta ohjelmaa ja viikolla pitää kaitsea jälkikasvua, vaikka olisikin lomalla. Kotkan edustan saarissakin riittää koluttavaa vielä pitkäksi aikaa. Pitäisiköhän satsata koskimelontaan? Se tuntuu mukavalta ja virran kiemuroissa riittää opiskeltavaa. Uusi lasikuituinen kajakkikin houkuttaisi. En pääse irti ensirakkaudestani Artisanista, aina välillä otan sellaisen vajan orsilta ja vien deitille. Pitäisiköhän yrittää rikkoa tuhannen kilometrin raja tänä kesänä? Sen pitäisi kyllä onnistua nykyisellä melontatahdilla, mutta toisaalta en halua kahlita itseäni moisella pakkomielteellä. Uusi jämerämpi melonta-anorakki minun on ainakin hankittava. Myös sopiviin kursseihin ja koulutustilaisuuksiin aion ilman muuta osallistua.

Valtaosan kilometreistäni olen melonut yksin. Viihdyn työni vastapainoksi hyvin meren rauhassa kaipaamatta aina juttukaveria. Toisaalta porukassa tehdyt reissut ovat olleet erinomaisen hauskoja ja seuratoimitahan on luonteeltaan sosiaalista. On kivaa ja hyödyllistä jakaa ajatuksia toisten kanssa. Merellä ja rannoilla tulee keskusteltua milloin mistäkin. Joskus heitetään huulta, toisinaan pohditaan syvällisiäkin, saatetaanpa jopa olla ihan hiljaa. Porukassa tai kaverin kanssa melomisessa on myös turvallisuusmielessä järkeä. Hallivuorojen jälkeen käydyillä jälkipeleillä on ollut oma merkityksensä niilläkin.

Ensimmäinen tekstini tässä blogissa päättyi sanoihin:
-Uskon, että kajakista ja minusta on tullut pitkäaikaisia ystäväviä.
Olen entistä vahvemmin samaa mieltä.