On the beach

Kuten viikko aiemmin ennustin, tie merelle oli nyt auennut. Lähdimme Pasin kanssa aamu kymmeneltä melomaan auringonpaisteessa ja myötätuulessa myötävirtaa kohti etelää. Västäräkki jäi vajan edustalle jään reunalle tepastelemaan ja kajakit kulkivat kevyesti. Kuivapuvussa tuli kuuma ja olo oli muutenkin kesäinen.

Vajaa tunnin melottuamme kohtasimme Katariinan niemen päässä Mansikkalahden vajalta lähteneen Antin. Yksissä tuumin otimme suunnaksemme tutun Lehmän saaren. Tällä kertaa päätimme mennä pitämään makkarapicnic-partya poikkeuksellisesti itärannalle. Tähän aikaan vuodesta siellä saisi varmasti olla rauhassa ja poukama tarjoaisi aurinkoisen rinteen ja sopivan suojan pohjoisen puolelta käyvälle tuulelle.

Mantereen jäädessä taakse ja saaren rannan lähestyessä alkoi aallokko pikkuhiljaa kasvaa. Kajakin keinuminen tuntui mukavalta pitkän talven ja tasaisen uimahalliveden jälkeen. Surffikynnystä ei sentään ylitetty, vaikka myötälaineesta olikin hieman työntöapua. Jännitimme, olisiko salmi jäistä vapaa.

Jää ei hidastanut menoamme Lehmän ja Kuutsalon välisessä salmessa, mutta laguuni oli vielä jääkannen alla. Antti jäi toviksi kelkkailemaan kajakillaan jään päälle, Pasin ja minun vetäessä kajakkimme auringossa sulaneelle rantakaistaleelle. Pilkoimme puita tylsällä kirveellä ja sytytimme tulet.

Aurinko porotti mäen rinteellä olevaan grillikatokseen niin, että minun piti ensi riisua aito 80-lukulainen taukotakkini ja kuivatella tulomatkalla kostuneita melontavaatteita paitahihasillani tepastellen. Makkarat maistuivat ja eväät hupenivat auringossa istuskellen. Pian oli aika siirtyä takaisin kajakkeihin.

Koska salmi oli osoittautunut lähes jäättömäksi, lähdimme kiertämään saarta. Aivan etelärannalla, Ollinkarin kohdalla oli lyhyt jääkannas, joka oli varsin helppo ylittää ilman hakkujakin rannan puolelta. Joutsenia oli kovasti jokaisessa lahdessa. Sillä täällä rantoja koristi vielä sulamattomat ajojääröykkiöt.

Lähtiessämme olin seurannut huolestuneena saaren keskiosan männynlatvojen taipumista, olihan kotiin reilun kymmenen kilometrin vastatuuliosuus. Heti eteläkärjen sivuutettuamme tuuli iskikin päin naamaa ja hidasti aika lailla kajakkien kulkua. Vesi pärskyi rannan matalikoissa ja roiskautti aina välillä annoksen auringossa lämmennyttä naamaa jäähdyttämään. Suolavesi maistui hyvältä uima-altaan kloorin jälkeen.

Melaa oli lapettava melkoisen päättäväisesti, mikäli tahtoi edetä vastatuulessa edes jonkinlaista vauhtia. Montussa nautittujen makkaroiden ja muiden eväiden tarjoama energialataus tuli nyt tarpeeseen, sillä polttoaineenkulutus kasvoi melkoisesti tulomatkaan verrattuna. Aurinkokin vetäytyi sopivasti pilveen ja välillä ropautti hetken rakeita. Saimme tuntumaa hieman karumpaankin melontaan ja jouduimme pohrustamaan pitkälti toista tuntia ennen kuin Kotkan saaren ranta alkoi tarjota sen verran suojaa, että meno hieman keveni.

Varissaaren jälkeen Antti suuntasi Mansikkalhteen ja minulla ja Pasilla oli vielä tunnin urakka Keisarinsataman halki kohti Metsolaa. Sen verran kesäterässä ukkelit olivat, että päätimme pitää varikkopysähdyksen Katariinan niemessä ja palautella hetken voimia ennen loppusuoraa. Vaikka tuuli ja aallokko alkoivatkin helpottaa, tiesimme vastavirran voimistuvan sitä enemmän, mitä lähemmäs vajaa pääsisimme.

Loppumatkasta sää taas selkisi ja aurinko alkoi uudelleen paistaa. Sopivan väsyneinä kello neljän jälkeen raahasimme kajakkimme takaisin vajan uumeniin. Harvoin runsaan parinkymmenen kilometrin lenkin jälkeen olo on ollut näin pehmeä. Vastatuuli ja talvella rapistunut melontakunto tekivät tehtävänsä. Mieli oli kuitenkin hyvä. Oli mukava päästä pitkästä aikaa merelle melomaan.

Vihdoinkin vesillä

Jäät hidastivat vielä hieman, mutta muuten melonta maistui

Jäiden lähtö on leudosta talvesta huolimatta reilu pari viikkoa edellisiä vuosia myöhässä. Edellisen kerran istuin merikajakissa uudenvuodenpäivänä. Merimelontaan tuli siis kolmen kuukauden talvitauko. Keli ei nytkään varsinaisesti houkutellut, mutta kun aprillipäivän jälkeiseksi sunnuntaiksi sattui tyyni sää, ei tilaisuutta yksinkertaisesti voinut jättää käyttämättä.

Lumet lähtivät vajan nurmikolta aikaisemmin kuin jäät merestä.
Taaimmaisena seuran uusi P&H Scorpio LW

Kolmeen mieheen nostelimme kajakit vajasta ensin nurmikolle ja nurmikolta jään reunalle ja hyppäsimme kyytiin. Melonta maistui, vaikka avovesialue jokisuistossa ei vielä kovin laaja ollutkaan. Olkapään kestävyys hieman huolestutti, mutta ainakaan tällä verkkaisella kolmen tunnin sessiolla ei ongelmia ilmennyt. Luottavaisin mielin jään siis odottelemaan säiden lämpiämistä ja retkien pidentymistä. Eiköhän seuraavana viikonloippuna Keisarinsatamakin ole jo auki ja tien merelle pitäisi olla esteetön.

Tie merelle auennee seuraavaksi viikonlopuksi

Pekka testaa seuran uutta kajakkia

Kevättä odotellessa

Säiden vaihtelu näkyy hyvin tässä Kymijoen sillalta otetussa kuvassa.

Normaaleita talvia ei ilmeisesti ole enää olemassakaan, ei ainakaan täällä etelärannikolla. Kuluneelle talvelle on ollut tyypillistä ensin noin viikon mittainen suojajakso, minkä aikana lähes kaikki aikaisemmin satanut lumi on sulanut ja maa on paljastunut ruohonkorsia myöten. Tätä on seurannut tyypillisesti parin päivän reilu lumisade, jonka ansioista hiihtokelit ovat hetkeksi palanneet. Lumisateen jälkeen on tyypillisesti pakastanut pari vuorokautta ja sitten taivaalta onkin vaihteeksi tullut silkkaa vettä. Muutama päivä aikaisemmin satanut lumi on sulanut ja sama sykli on alkanut taas uudelleen.

Monot ovat viime aikoina olleet useammin
kiinni luistimissa kuin suksissa

Tänä talvena kunnon ylläpitäminen onkin tarjonnut haasteita. Altistun työssäni niin paljon metelille ja hälylle, että tahdon viettää vapaa-aikaani ulkona luonnon rauhassa. Olosuhteiden takia hiihtokilometrit ovat yrityksestäni huolimatta jääneet pariin sataan. Naapurikaupungin matkaluistelurata on kuitenkin tarjonnut osittaisen pelastuksen. Viikonloppuisin sinne on yleensä lähtenyt autolastillinen kotkalaisia melojia. Luistelukilometrejä onkin nyt kertynyt reilusti hiihtokilometrejä enemmän. Itse asiassa  luistelu on tuntunut niin mukavalta, että ensi syksynä täytyy varmasti hankkiutua Skrinnareiden tulokaskurssille. Tällä tavoin luisteluharrastusta voisi turvallisesti laajentaa auratuilta radoilta luonnonjäiden suuntaan. Retkiluistelu vaikuttaakin kuuluvan melko monen melojan talviaktiviteetteihin.

 Keltainen muovikajakki on taas siirretty mökiltä vajalle kevättä odottamaan

Joulun tienoilla suunnittelin, että kävisin melomassa vuoden jokaisena kuukautena. Tämä haave romuttui kuitenkin heti alkuunsa jo helmikuussa. Meri oli jäässä eikä melontakelejä tullut. Onneksi olen kuitenkin päässyt vesille uimahallin viikoittaisissa allasharjoituksissa. Joulukuun alusta alkaen uimahalliin on perjantai-iltaisin kokoontunut tyypillisesti lähes parikymmentä innokasta melojaa taitojaan hiomaan.

Varsinainen melontakausi on viime vuosina tyypillisesti päässyt alkuun jäiden sulamisen myötä maaliskuun puolivälin paikkeilla. Hiihtolomaviikolla hain muovikajakkini valmiiksi vajalle tätä riemullista hetkeä odottamaan. Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että hiihtokausi täällä etelässä alkaa olla ohi, ellei sitten tulevaksi viikoksi ennustettu lumisade tarjoa viime hetken pelastusta tilanteeseen. Luistelemaan saattaa kyllä vielä päästä. Korkealta näkötornista katsottuna avovesi kimmeltää kuulemma jo saarten takana, vajarannassa jääpeite näyttää kuitenkin vielä huolestuttavan paksulta. Menee varmasti ainakin pari viikkoa ennen kuin jää on sulanut niin paljon, että kajakilla mahtuu sekaan. Kevättä kohti kuitenkin vääjäämättä mennään. Tätä kirjoittaessa on sunnuntaiaamu, ulkona on kuusi astetta pakkasta ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Minä laitan ulkoiluvaatteet päälle ja lähden ulos lataamaan akkuja tavalla tai toisella. Kyllä se kevät vielä koittaa!
 

Paitsi mereltä, jäätä löytyi myös kajakkiin unohtuneesta vesipullosta.

Venemessut 2017

Kun ohjelmalehtisessä lukee Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma, asettaa vierailija helposti odotuksensa korkealle. Olen vieraillut Helsingin venenäyttelyssä varmasti parikymmentä kertaa, joten tiesin kyllä, mitä odottaa. Silti, tai ehkäpä juuri siksi lauantaina 11.2. suoritettu visiitti jätti hieman haalean vaikutelman.

Veneilyliiton osastolla oli radio-ohjattavia Micro Magic purjeveneitä.
Samanlainen suvihuvi löytyy myös omasta kaapistani.

Purjehduksen ystävänä tuntuu kurjalta, että purjeveneiden osasto on vuosi vuodelta kutistunut. Nyt näytteillä oli enää vain muutama kölivene, joista kaksi retkipaattia ja yksi sähäkämpi avomerikilpuri. Loput purret löytyivätkin sitten puu- ja museoveneiden nurkkauksesta. Kevytveneiden kohdalla asia oli onneksi hieman paremmin. Nopeat katamaraanit ja kantosiipien varassa kiitävät vauhtihirmut tekevät kovasti tuloaan.

Nacra katamararaanien kyydissä vauhti on taattu.
Viime kesänä pääsin kokeilemaan hieman vastaavaa.

Kakkoshallin oli täyttänyt kalastusvälinekauppiaat ja ykköshallissa raikui kovaääninen musiikki ja kuulutukset wakeboardien ja suppaajien telmutessa altaassa. Tämän sirkuksen reunalla oli North-West Importin asiallinen esittelypiste. Paikalle oli tuotu kattava valikoima Skim Kayaksin mallistoa sekä pari muuta kajakkia ja kanoottia. Näiden lisäksi esillä oli totuttuun tapaan Ortlieb- tuotteita sekä muutama mela. Kajakeista oli varsin mukavan tuntuisia messutarjouksia. Pienempikokoisten melojien kestosuosikki Viking näytti saaneen uuden modernimman kannen, runko oli jätetty täysin ennalleen. Hyväksi havaittua konseptia ei ollut mitään syytä lähteä muotoilemaan uudestaan. Uudistettu malli kulkee nimellä Viking Legenda. Myös vanhempi versio Viking Ikon löytyi telineestä, sitä kaupattiin hieman edullisemmalla hinnalla.

Vanha tuttu Viking on saanut uuden modernimman kannen.

Hieman syrjemmässä naapurihallin puolella, poissa pahimmasta melusta ja melskeestä sijaitsi Welhonpesän tuttu ja turvallinen osasto. Sen telineisiin oli valittu sopiva kattaus erityyppisiä ja -hintaisia kajakkeja. Suurin uutuus oli varmaankin viime kauden loppupuolella markkinoille tullut DD Spectre retkikajakki, jota saa niin hiili- lasi- kevlar- hybridirakenteisena kuin normaalina lasikuituversionakin kuitukajakiksi varsin edulliseen hintaan. Kajakkitelineiden välissä räkissä oli esillä muutamia liivejä, lakkeja ja melonta-anorakkeja. Keskustelin aikani niin Welhonpesän kuin NWI:nkin edustajien kanssa ennen kuin jatkoin matkaan eteenpäin. Bear & Waterin osastoa en tällä kertaa messualueelta löytänyt.

Welhonpesän messuosato oli totutun kaltainen

Alakerran ison hallin oli totuttuun tapaan täyttäneet moottoriveneet, en viihtynyt siellä kovin kauaa. Varustepuolelta löysin itselleni uudet purjehdushanskat ja sydvästin sekä uimalasit allasharjoituksiin. Katselin kuivapukuja parillakin eri osastolla. Ursuitin ystävälliseltä edustajalta sain vinkkejä pukuni huoltoon sekä puikon vetoketjun voitelua varten. Neljän aktiivisen vuoden käytön jälkeen se on alkanut hieman takellella yläpäästään. Lahnakosken osastolla ihmettelin puisten euromelojen pituuksia ja ihailin taitavasti vesitettyjä kotimaisia grönlantilaismeloja. Tuotetta on kehitetty hieman edelleen, muotoilussa on pieniä muutoksia ja lapojen päät on vahvistettu valkoisella epoksilla. Tämä malli on nimeltään Greenland Expedition. Käsittely nostaa hieman melan hintaa, mutta lisää toisaalta sen kestävyyttä. Mallin pitäisi myös olla aiempaa jonkin verran jäykempi.

Kävin täydentämässä rokoitesuojaani punkkibussissa

Usein aiemmin on käynyt niin, että kuusi tuntia ei ole kunnolla riittänyt kaiken tarjolla olevan tutkimiseen. Tällä kertaa olin valmis jo parin-kolmen tunnin jälkeen. Myös hallien käytävät näyttivät minusta totuttua hiljaisemmilta. En tiedä oliko vika miehessä vai messuissa, mutta kokonaisuudesta jäi tällä kertaa vähän vaisu vaikutelma. Kun arkipäivät tulee aherrettua töissä sisätiloissa, olisi tämän päivän yhtä hyvin saattanut viettää hiihtoladullakin.

Että tällainen venenäyttely???
Mieluummiin olisin nähnyt näiden autojen tilalla pursia.

Uudempaa melontakirjallisuutta

Nyt alkuvuodesta sain tietää vuonna 2016 ilmestyneestä Merimelonta-nimisestä kirjasta. Kyseessä on alun pitäen palkitun ruotsalaisen melontakouluttaja Staffan Ekholmin kirjoittama teos, jonka alaotsikko lupaa yli 200 vinkkiä taitavammaksi melojaksi. Uusi suomenkielinen melontakirja on sen luokan harvinaisuus, että pakkohan tuo oli hankkia itselle. Verkkokirjakaupan kautta ostos toimitettiin parissa päivässä postilaatikkoon, eikä hintakaan pahemmin kirpaissut. Kirja postikuluineen maksoi ainoastaan 23,50. Avatessani paketin odotukset olivat varsin korkealla.

Teos on pehmeäkantinen, mutta erittäin laadukkaalle paperille painettu noin 150-sivuinen tietopaketti melonnasta. Vaikka kansi vaikuttaakin hieman persoonattomalta, on kirjan kuvitus kerrassaan upeaa ja innostavaa. Näin tammikuun keskelläkin ajatus liiti helposti meren ulapalle ja saarten rannoille. Kirja jakautuu kuuteen kokonaisuuteen, jotka käsittelevät mm. varusteita, turvallisuutta ja retkeilyä. Viimeinen osio on pyhitetty retkiruokailulle.

Merimelonta on uusi suomeksi ilmestynyt melontakirja

Kirja on kirjoitettu opasmaiseen ja helposti lähestyttävään tyyliin. Siinä on nimensä mukaisesti monenlaisia ja -tasoisia melontaan liittyviä vinkkejä, jotka on suunnattu etupäässä harrastusta aloitteleville. Myös hieman enemmän melonut voi toki löytää joukosta itselle sopivia vinkkejä ja ajattelemisen aihetta. Kaiken pitäisi näin ollen olla kunnossa ja lukunautinnon taattu. Valitettavasti teoksen suomennos tökkii pahemman kerran. Vaikuttaa siltä, että käännös on tehty koneella, eikä sitä ole oikoluettu kunnolla tai ainakaan käännöksestä vastaavalla henkilöillä ei ole ollut kovin vankkaa kokemusta kirjan aihepiiristä.

Monesta vakiintuneesta termistä on käytetty kömpelöitä käännösilmaisuja, vaikka tarjolla olisi ollut valmiiksi käytössä oleva suomenkielinen vastine. Kajakin keula-aaltoa nimitetään kirjassa kokka-aalloksi ja kajakin päiväluukkua eväslokeroksi, kuppimelaa siipimelaksi, paripelastautumista toveripelastukseksi, karkuremmiä melaköydeksi ja alatukea alatuennaksi. Joitain selviä virheitäkin tekstistä löytyy, kun oikeaa puolta väitetään paapuuriksi. Jos keulavannas kuulostaa hieman vanhanaikaiselta, oli käsite optinen navigointi minulle aivan uusi ja outo. En myöskään ennen kirjaan tarttumista ollut kuullut puhuttavan melan lavan takapuolesta tai kajakin pelastushihnoista. Monia muitakin kummallisuuksia vilisee lähes joka aukeamalla. Tällaiset kömmähdykset valitettavasti häiritsevät lukemista ja verottavat lukukokemusta. Olisi varmasti ollut järkevää luetuttaa käännös jollain kotimaisella kokeneella melonnan harrastajalla ennen sen painoon toimittamista.

Muutamat kirjassa esitetyt asiat herättivät hieman ihmetystä. Osa niistä luultavasti selittyy naapurimaan erilaisella melontakulttuurilla ja osa sillä, ettei alkukielen ideaa ole oikein kunnolla saatu välittymään suomennokseen tai sitten asia on ollut alun perinkin huonosti muotoiltu. Minun mieleeni tuskin tulisi missään tilanteessa väylää ylittäessäni kutsua laivaa vhf-puhelimella, vaikka sellainen kajakista sattuisikin löytymään. Hyvin varovasti myöskin tukisin melan vartta kiveen kajakkiin noustessani, kuten kirjassa on opastettu. Ajoankkurin käyttöä suositellaan useammassakin kohdassa. Täkäläisille melojille se ei taida olla kovinkaan tuttu varuste. Sivuttain melomisen yhteydessä puhutaan kahdeksikkovedoista, vaikka kirjassa opastetaankin aivan toista tekniikkaa. Myös ajatus melakellukkeen käyttämisestä re-entry eskimossa tuntui minusta oudolta ratkaisulta. Tällaisessa opaskirjassa olisi varmasti ollut hyödyllisempää esitellä joku toinen itsepelastautumistapa. Oudolta tuntui myös, että lähinnä alottelijoille suunnatussa kirjassa ei ole käsitelty melaperäsimen käyttöä ollenkaan. En myöskään tiedä, osaisinko ryhtyä harjoittelemaan ylätukea seuraavan kuvauksen perusteella: Heilauta kajakki suoraan painamalla polvi kannen sisäpintaa vasten. Ojenna samalla toinen jalka ja nytkäytä lantiolla samalla tavalla kuin kallistuksessa.

Kirjan kuvitus on suorastaan upeaa

Kun kirjan mukaan kupoliteltat pysyvät pystyssä ilman kiinnityskohtia, ymmärsin mitä tekstissä haluttiin sanoa, mutta epäselväksi jäi, mitä tarkoitettiin kokoon taittuvalla telineellä makuualustaa varten. Kun todetaan, että melan varsi on vahvempi oikealta puolelta, viitataan ilmeisesti sen muotoiluun poikkileikkauksen osalta. Kyllähän tällaisistakin kohdista toki selvän saa, kun osaa odottaa, mitä tekstissä on ajettu takaa. Aloittelevalle melojalle lauseiden sanoma saattaa kuitenkin jäädä kokonaan aukeamatta. Joitain suorastaan kryptisiä lauseitakin kirjasta löytyy, kuten: Karttakohdistinta sijaintisi merkintään.

Jos edellä luetellut menevät suurimmaksi osaksi käännöksen piikkiin, löytyy ilmeisesti alkuperäisestä tekstistäkin epäjohdonmukaisuuksia. Heti alkusivuilla kerrotaan, että kajakkiin mennessä pidetään toisella kädellä kiinni aukon takareunasta, kuvissa kajakkiin menevä mies pitää kuitenkin kiinni istuinaukon etureunasta. Navigoinnin yhteydessä  kerrotaan, että eranto ei ole niin suuri, että sillä olisi melojalle mainittavaa merkitystä sisäsaaristossa ja heti kohta perään ilmoitetaan, että meloja ei voi jättää erantoa kokonaan huomioimatta. (?) Kirjan mukaan retkelle kannattaa ottaa mukaan vain vähän ja oikeanlaisia välineitä. Yksikin keitin riittää, mutta kaksi helpottaa työskentelyä. (?) Eräässä kohtaa neuvotaan, että älä ota mukaan tavaraa, jota vain saatat tarvita. Hetken päästä kuitenkin kirjoitetaan: Ei kannata jättää pois sellaista, joka kruunaisi retken, esimerkiksi espressokeitintä. (?)

Kirja jätti kovin ristiriitaisen vaikutelman. Maltillisesta sivumäärästään huolimatta se on mielenkiintoinen ja käsittelee merimelontaa varsin monipuolisesti. Toisaalta, jos tekstissä kehotetaan välttämään valkoisen kajakin hankkimista, koska se näkyy huonosti vastavalossa ja lokkien seasta, saattaa olla, että asiallisempaankaan informaatioon on vaikea enää suhtautua täydellä luottamuksella. Jotkut kohdat, kuten vaikkapa kajakin muotoilu tai evän ja peräsimen toiminta on mielestäni selitetty varsin selkeästi ja otsikkonsa mukaisesti kirjasta saa hyviä vinkkejä myös aiemmin melontaa harrastaneetkin. Lopun ruokaosuus saa niin ikään veden kielelle, vaikka se ei välttämättä kaikkein käytännöllisin olekaan.

Upeaiden kuvien ansioista ajatukseni liitelivät kirjaa lukiessa välillä mukavasti merelle ja kesään. Lähes saman tien teksti virheineen palautti minut takaisin maan pinnalle ja nostatti ärtymyksen. Aloittelijalle en varauksetta kirjaa suosittele. En usko, että hän välttämättä saa tekstistä irti kaikkea tarpeellista siinä vilisevien virheiden ja huonon kielen takia. Tässä suhteessa aiemmin ilmestynyt Vesille kajakilla -kirja on mielestäni paljon parempi ja luotettavampi. Ikävä kyllä sen painos taitaa olla jo loppuun myyty. Kokeneemmalle melojalle valtaosa Merimelonta-opuksen vinkeistä saattaa olla ennestään tuttuja. Upeine kuvineen kirja sopii kuitenkin suhteellisen mukavaksi ja kevyeksi välipalaksi tulevaa kesää odotellessa, ellei anna heikon kieliasun liiaksi pilata lukutunnelmaa.

Taatusti erilainen retkiopas

Meri meni jäähän, mutta lomaa oli vielä jäljellä, tartuin siis kirjaan. Melonnasta tässä kirjassa ei ole kyse, mutta merellä liikutaan ja retkeilyä sivutaan kuitenkin sen verran, että esittely tässä blogissa lienee oikeutettua.

Merellä liikutaan, ainakin jossain määrin

Kaksi kaverusta Aimo ja Köpi saavat päähänsä soutaa Kustavista Kokkolaan oopperaan. Matkaa taitetaan Köpin neljä ja puolimetrisellä puisella soutuveneellä, jossa on myös peräsin ja apupurje. Toinen kavereista soutaa ja toinen pitää perää. Ani harvoin vastatuuliosuuksilla edetään kahdella airoparilla. Ensi-illasta myöhästytään, mutta kolmanteen esitykseen keretään. Kun kerran reissun makuun on päästy, soudetaan Kokkolasta saman tien Hailuotoon asti. Yhteensä matkaa tulee seitsemisen sataa kilometriä. Reitti on pitkälti sama kuin rannikkomelonnassakin. Matka kestää parikymmentä vuorokautta ja sen kuluessa ehtii jutustelemaan kaikenlaista. Välillä käydään aina hyppäämässä uimahyppytornista.

Juha Hurmeen kirja Nyljetyt ajatukset ei varsinaisesti kerro meriretkestä, vaikka sen takakansitekstissä mainitaankin kirjan käyvän myös retkioppaasta Turun saaristosta Oulun edustalle. Kirja on retki kulttuuriin, taiteeseen ja ihmisenä olemiseen. Soutaessa on aikaa keskustella kaikesta mahdollisesta. Sitä nämä miehet todella tekevät. He keskustelevat etenkin kirjallisuudesta, näyttämötaiteista, musiikista sekä niiden merkityksestä. Ukkelit esittelevät, siteeraavat ja analysoivat aina vuorollaan heille merkittäviä taiteilijoita ja heidän teoksiaan aina Volter Kilvestä Bob Dylaniin ja Aleksis Kivestä Kari Peitsamoon. Välillä leiriydytään ja matka jatkuu taas seuraavana päivänä.

Saaristossa ja ranikolla liikutaan,
mutta varsinaisesta matkaoppaasta ei ole kyse.

Jos kirjaan tarttuu matkakertomuksena tai leirielämän kuvauksena, joutuu varmasti pettymään. Souturetki luo vain kertomuksen puitteet ja sitoo miesten tarinat ja välillä hieman oppikirjamaisetkin henkilö- ja teosesittelyt toisiinsa. Mikäli hyväksyy, että veneretken osuus kirjan 470 sivusta on ehkä 15 % ja lähtee mukaan kulttuuriretkelle, onkin tilanne aivan toinen. Tuon tuostakin jouduin taittelemaan sivujen kulmia merkiksi, että löydän kyseisen kohdan vielä myöhemminkin.

Juha Hurme on monipuolinen kulttuurin tuntija, teatteriohjaaja ja kirjailija. Oman lisänsä lukukokemukseen antaa tieto siitä, että kirjan soutumatka on todella tehty. Kirjoittaja itse on sen ystävänsä kanssa kesällä 2011 soutanut. Kuten tunnettua, sopivan väsyneenä ja kiireettömässä mielentilassa tulee retkillä tulee usein keskusteltua kaikenlaista. Tällaisten keskustelujen paikalle Hurme on istuttanut kulttuuriesittelynsä. Hän itse onkin kirjan Köpi.

Uuteen nousuun

Keula kohti uutta melontakautta

Vaikka melontakausi 2016 olikin kokonaisuutena varsin onnistunut, se jäi tilastollisesti melko vaatimattomaksi. Tässä suhteessa on siis parantamisen varaa. Uusi kausi alkoi 1.1.2017.

Pakkauspuuhissa aamun valjetessa

Olimme sopineet Pasin kanssa lähtevämme melomaan uudenvuodenpäivänä, mikäli se kelien puolesta vain on mahdollista. Meillä kävi tuuri, ilma oli parempi, mitä uskalsimme odottaa. Tuuli oli lähes olematon, lämpötila pysytteli nollan vaiheilla ja aurinkokin muistutteli olemassaolostaan kurkistamalla välillä pilven takaa. Tapasimme vajalla heti auringon noustessa klo 9.20. Olimme saaneet houkuteltua mukaan muitakin melojia. Pakkasimme kajakit kattotelineille ja ajoimme autolla Mansikkalahteen sulan veden äärelle. Antti odotteli jo rannassa.

Ei tarvinnut yksin meloa

Kaiken kaikkiaan rannasta irtosi aamu kymmeneltä kahdeksan kajakkia, joista yksi erkani omille teilleen. Me muut otimme suunnan kohti tuttua Lehmän saarta. Kiersimme sen myötäpäivään. Eteläkärjessä oli pientä maininkia, mutta muuten meri oli hyvin tasainen. Heti kärjen takaa lehahti ilmoille iso lintu. Se oli mitä ilmeisimmin kotka, mutta niin kaukana tuo rohjake pysytteli, että valokuva jäi ottamatta ja tunnistaminen varmennusta vaille.

Vesille venosen mieli

Hiljaista oli, mitä nyt muutama meloja häiritsi luonnon rauhaa

Rantauduimme länsipuolen hiekalle grillikatoksen kohdalle. Sytytimme tulet ja paistoimme melontakauden ensimmäiset makkarat. Vesillä ei juuri liikettä näkynyt. Ainoat havaitsemamme alukset olivat väylää pitkin ajanut satamahinaaja ja etelän suunnasta kaupunkia lähestyvä moottorilla puksutellut vanha purjevene.

Grillimakkara kutsuu

Merellä tarkeni oikein hyvin ja kajakeita pakatessa oli tullut suorastaan hiki. Takaisinpäin lähtiessä taukotakin riisuminen ja märkien hanskojen käsiin pujottaminen saivat silti aikaan kevyitä vilunväristyksiä ja sormien kohmettumista. Nämä oireet poistuivat onneksi pian, kun kajakit saivat taas vettä alleen ja melat alkoivat heilua. Melonta maistui ja vesillä olisi viihtynyt pidempäänkin. Mansikkalahden ranta tuli vastaan harmittavan aikaisin. Hyvissä ajoin rantautumalla kajakit saatiin kuitenkin purettua, kuivattua ja palautettua vajalle vielä valoisan aikaan.

Paluumatkalle valmistautumassa

Mansikkalahdessa kajakkeja auton katolle nostellessa jalkani lipesi jäisellä kalliolla. Onneksi sain säilytettyä otteeni ja estettyä kajakkia putoamasta. Tulin maahan oikean kyynärpääni varassa. Illalla kotona pääsinkin sitten harjoittelemaan kuivapuvun paikkaamista. Tarkastellessani sitä lähemmin muualtakin, huomasin jalkapohjissa olevan jo sen verran kulumaa, että parasta lienee varmistaa myös niiden vesitiiviys ennen kevättä ja varsinaista melontasesonkia. Tähän näyttäisi nyt olevan hyvin aikaa. Seuraavaksi päiväksi sekä koko alkavaksi viikoksi on luvassa kiristyvää pakkasta aina pariinkymmeneen asteeseen saakka. Voi siis hyvinkin olla, että vesille ei pääse kuin aikaisintaan parin kuukauden kuluttua.

Kotia kohti. Päivän valoisa aika ei ole vielä pitkä.