- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Iltapäiväretki Inkeroisista


                                                                                      (kuva.Tommi Hendriks)
 Edellisellä viikolla oli ollut puhetta pienen jokiretken tekemisestä melomalla kanooteilla Inkeroisista alaspäin. Koska tuleva sääennuste lupasi lähipäiville heikkenevää säätä, päätimme lähteä retkelle hyvän sään aikana. Kun tärkeämmät hommat oli ensin tehty, tapasimme Piirteenkosken yläpuolella, josta laskimme kanoottimme jokeen. Itse olin matkassa ensikertalaisena ja joen paremmin tunteva Heno meloi edellä toimien matkanjohtajana ja paikallisoppaana.

Piirteenkosken hillityt kuohut
Piirteenkoski kuohui ja pyörteili hieman, mutta oli mutkaton laskea kanootilla. Seuraavassa joenmutkassa oikaisimme Rahkessaaren pohjoispuolelta kapeahkoa väylää pitkin päätyen Tiirankarin kohdalle. Tästä Susikoskelle meloimme joen oikeaa rantaa pitkin.

Susikosken korkea silta
Susikosken sillan kohdalla virtaus voimistui tuntuvasti ja joki pyörteili vielä pitkälle alajuoksulle. Melonta oli kuitenkin helppoa, kunhan hieman ohjaili ja antoi virran viedä. Pian joki kääntyi kohti etelää ja tuuli muuttui samalla vastaisemmaksi. Kohta saavuimmekin jo Muhjärvelle. Wredebyn yksityisen lentopaikan hangaari tuulipusseineen näkyi hyvin joelle.

Melontareitti kulkee Muhjärven kaakkoiskulmasta
Muhjärveltä meloimme pari kilometriä tasaista jokea ennen, kun tulimmee Kuovinkallion kohdalle. Joen oikeassa reunassa on suosittu laavu, mutta me vedimme kanoottimme vastapäisen rannan aurinkoiselle ja matalalle silokalliolle pientä evästaukoa ja lepohetkeä varten. Olimme meloneet pari tuntia ja matkaa oli kertynyt kaksitoista kilometriä.

Kuovinkallion kanjonissa
Virta alkoi jälleen selvästi voimistua. Kuovinkallion alueen ohitimme Päijänteensaaren kallioleikkausten kohdalta ja olimme hujauksessa Ahvionkoskella. Koska emme halunneet ottaa riskiä kanoottien täyttymisestä Martinkosken kuohuista, valitsimme reittimme oikealta kivikkoisemmasta, mutta matalatyrskyisemmästä kohdasta. Sen verran pujottelua valittu reittimme vaati, että aivan kaikkia kiviä emme kumpikaan tainneet onistua välttämään. Tämän jälkeen leikimme lyhyen tovin Martinkosken alajuoksulla ennen kuin käänsimme keulat jälleen kohti alavirtaa.

Kultaalle saapumassa
Muutaman kilometrin tasaisen osuuden jälkeen virta alkoi jälleen voimistua Kultaankosken yläpuolella. Sompailimme kanoottimme keskeltä jokea tämän koskialueen läpi. Kun lähdöstämme oli kulunut hieman yli kolme tuntia, nostimme kanoottimme rantaheinikkoon. Juuri samalla hetkellä kurvasi Kuovinkallion taukopaikalta soitettu hakuauto paikalle noutamaan meitä takaisin lähtöpisteeseen. GPS näytti tämän helpohkon, mutta mukavan vaihtelevan reitin kokonaispituudeksi seitsemäntoista ja puoli kilometriä.  Tulipa melottua juuri sopiva, hauska ja vaihteleva iltapäiväretki.

Lähtöhetkellä paistoi vielä aurinko. Loppua kohti taivas
alkoi vetäytyä pilveen enteillen tulevaa sään muutosta.







maanantai 29. kesäkuuta 2020

Avokanootilla virrassa



Kun avokanoottimelonnan grand old man Jaakko Mäkikylä houkutteli kiinnostuneita opiskelemaan kanootin käsittelyä virrassa Kymijoen Kultaankoskelle, päätin tarttua tilaisuuteen. Kajakki ja jossain määrin koskikajakkikin ovat minulle ennestään tuttuja välineitä, samoin Kymijoen kosket, mutta avokanoottimelonnassa olen täysin itseoppinut ja aivan noviisi. Ajattelin, hyödyntää tämän oivan tilaisuuden saada lisäoppia kotimaisemissani oivassa harjoittelupaikassa. Kaiken kaikkiaan meitä saapui paikalle alun toistakymmentä avokanoottimelojaa. Suurin osa meistä oli liikkeellä yksiköllä.

Alkuvalmisteluja
Kokoonnuimme lauantaina 27.6. Kultaan rantaan. Alukupuheiden jälkeen kannoimme kanoottimme veteen ja lähdimme läheisen saaren rantaan tuulen suojaan harjoittelemaan skullausta, takaperin melontaa, kaarivetoja, etuperäsintä sekä kahdeksikkoradan kiertämistä eri tekniikoita hyväksi käyttäen. Aurinko porotti armottomasti ja ilman lämpötila lähenteli kolmeakymmentä astetta. Juomaa kului ja hiki virtasi, mutta hauskaa oli.

Ohjeiden antoa
Parin tunnin hikisen treenin jälkeen pidimme lounastauon rannassa keskustellen samalla yhtä ja toista melontaan liittyvää. Tauon jälkeen siirryimme virtaan harjoittelemaan lossaamista ja virran lukemista.  Olin ensimmäistä kertaa eläessäni avokanootilla virrassa ja ennakkoluuloni joutuivat nopeasti romukoppaan. Hämmästykseni oli suuri, kun havaitsin, miten vaivattomasti avokanootilla pystyi itse asiassa virrassa liikkumaan. Kivet näkyvät korkeammalta katsottuna paremmin kuin kajakissa istuen eikä virran rajat puraisseet pehmeämuotoista kanoottia läheskään samalla tavoin kuin teräväpalteista koskaria. Lisäksi vastavirtaan eteneminen onnistui pidemmän vesilinjan ansiosta helpommin ja energiataloudellisemmin kuin lyhyellä koskikajakilla. Toki omat rajoituksensa kanootillakin on. Suuren avotilan täyttymistä vedellä tulee välttää viimeiseen asti, mikä asetti varmuuskertoimen huomattavan korkealle eikä samanlaisia riskejä kuin eskimokäännöksellä helposti oikein päin kiepsautettavalla kajakilla ole mahdollista ottaa.

Kanootilla voi meloa virrassakin
Aikamme itäisessä haarassa harjoiteltuamme siirryimme päähaaraan, jossa aallokko on aavistuksen suurempi. Reskutustaitojakin jouduttiin jo pariin otteeseen harjoittelmaan, vaikka varsinaisesti niiden vuoro oli hieman myöhemmin juuri ennen rantaa palaamista ja päivän päättämistä. Paripelastukset toimivat hyvin ja varsin selväpiirteisesti kuten kajakillakin, mutta itsepelastautuminen on avokanootilla kyllä erittäin hankalaa, todellisissa olosuhteissa ja retkilastissa lähes mahdotonta. Slingin käyttö apuna kanoottiin kiipeämisessä oli minulle uusi asia ja toimi hyvin ainakin silloin, kun kaveri oli tukena. Osa ryhmästämme majoittui teltoissa ja jäi saunomaan Keisarinkoskelle, minä nostin kanoottini auton katolle ja ajelin parikymmentä kilometriä yöksi kotiin.


Iltapäivästä treenattiin reskutuksia
Olin alun perin ilmoittautunut ainoastaan lauantaille, mutta koska päivä oli ollut antoisa, päätin lykätä mökillä odottavia töitä kuumuuteen vedoten ja osallistua lystin pitoon sekä opin saantiin myös sunnuntainakin. Niinpä hurautin aamukymmeneltä takaisin Kultaalle. Osallistujat olivat nyt hieman vaihtuneet, mutta pääryhmä oli saa kuin lauantainakin. Pari melojaa jäi rannan läheisyyteen harjoittelemaan ja suorittamaan EPP2- tutkintoa tai käymään läpi lauantain sisältöjä suurimman osan lähtiessä harjoittelemaan virrassa melomista akanvirtoja hyödyntäen. Läheisen saaren takana sijaitseva sivuhaara tarjosi tähän mitä parhaat harjoitteluolosuhteet. Ennen lounastaukoa laskimme pariin kertaan myös päähaaran pikkuisen kosken.

Monenmoista kalustoa.
Varsin moni näytti olevan matkassa Kolibri soololla
Lounaan jälkeen lähdimme melomaan jokea alas kohti Pernoota. Muutaman kilometrin tasaisen taipaleen jälkeen kantautui Torminvirran kohina korviin. Minä jäin kanoottiini, muiden kiivetessä kivipatoa pitkin ihailemaan tätä lähiseutujen komeinta koskea. Vettä siinä virtasi tällä kertaa varsin vähän. Avokanootilla Torminvirran laskeminen on toki mahdollista, mutta läpi tuskin pääsee ilman, että kanoottiin tulee runsaasti vettä. Vesilastissa olevalla kanootilla alavirran pyörteistä selviäminen voi sitten ainakin kokemattomammalle olla jo sattuman kauppaa. Torminvirran sijasta meloimme leppoisamman ja tasaisemman Vääränkosken akanvirtoja noukkien ja kiveltä kivelle pujotellen.

Tormin padolla
Ruhanväärä
Keskimmäisen koskiportaan meloimme itärannan Ruhanväärän kautta. Reitti oli melko helppo, kunhan vain suurempia kiviä väisteli. Alin koskiporras tarjosi sitten jo aavistuksen enemmän haastetta. Sittaränni ei vähällä vedellä houkuttanut ja vaikutti jälkikäteen alhaalta katsottuna sangen kiviseltä. Valitsimme siis Pykinkosken kiemuraisen haaran, joka sinänsä on helppo laskettava, kunhan vain tietää, minne ohjata. Itse tein piruetin kosken loppuosassa sijaitsevan laakean Hönökiven päällä jäätyäni liian kauan miettimään kummalta puolen sen ohittaisin. Loppuletka ohitti sen tyylikkäästi vasemmalta, kuten kuuluukin.

Vettiksen tyylinäyte
Koko ryhmä Ruhanväärän alajuoksulla
Riemastuttavan ja opettavaisen päivän jälkeen haimme automme Kultaalta ja pakkasimme kanoottimme kotimatkaa varten. Jaskan loppusanojen ja diplomien jakamisen jälkeen suunnistimme tyytyväisinä ja hyvillä mielin kukinkotimatkalle. Illalla pihanurmella oli edessä vielä pohjan tarkastus ja pieni paikkausoperaatio. Jossain vaiheessa päivän tiimellyksessä kanootin keulaan oli syntynyt pakollisten naarmujen lisäksi pieni fiksausta vaativa kolhu. Homma hoitui kätevästi topcoatilla ilta-auringon paisteessa. Opettavaisesta viikonlopusta jmukavassa porukassa jäi hyvä fiilis. Ilma oli loistava ja avokanoottioppia tuli enemmän kuin uskalsin ennalta edes toivoa. Tärkein oivallus oli, että vastoin ennkkoluulojani kanootilla pärjää virrassa malttia ja harkintaa käyttäen varsin hyvin.

Pykinkoski ja Hönökivi
Puhdetöitä pihanurmella







torstai 25. kesäkuuta 2020

Siikasaaren itäpuolella


Virolahdella sijaitseva Siikasaari ei nimestään huolimatta ole saari vaan pitkä kaakkoon suuntautuva niemi. Koska niemen kiertäminen tekisi mökkirannasta vähintään kymmenen kilometrin lisälenkin, ovat omat päiväretkeni pääsääntöisesti suuntautuneet tämän niemen länsipuolelle Klamilan suuntaan. Tällä kertaa lähdin tarkoituksellisesti tutkimaan Siikasaaren itäpuolisia lahtia. Google Mapsin satelliittikuvien perusteella ja polkupyörää apuna käyttäen selvitin sopivan vesillelaskupaikan kesämökkien kansoittamalta rannalta. Lähtöpaikaksi valikoitu Ravijoen suu.

Kanootin kapean vesille laskin....
Nostin kanoottini auton katolta venevajojen välissä sijaitsevalle kaislapatjalle, sivelin kasvoihin ja käsiin aurinkovoidetta ja aloin kasailla tavaroitani. Tässä vaiheessa huomasin, että polvipehmusteena käyttämäni telttapatja sekä äyskäri olivat jääneet mökkirantaan. Rannalta löytyi kuitenkin rikkinaiset pelastusliivit, joista sai hyvät pehmikkeet kanootin pohjalle ja arvelin pärjääväni ilman äyskäriäkin. Hieman yhdeksän jälkeen aamulla työnsin kanoottini veteen ja aloin meloa koilliseen kohti Porolahtea.


Porolahden alkupäässä kaislaa on vielä maltillisesti
Tämä lahti osoittautui vielä matalammaksi ja ruovikkoisemmaksi, mitä olin edeltä käsin arvannut. Järviruokoa kasvoi joka puolella niin, että rantoja ei monin paikoin juuri näkynyt. Siellä täällä talojen kohdalla rantaan oli raivattu kapea väylä, joka saattoi olla satakin metriä pitkä. Etenkin lahden itäpäässä veden syvyys oli vain joitain kymmeniä senttimetrejä. Sudenkorentoja vilisi joka puolella tuhansittain. Myös haikaroita näkyi runsaasti. Tovin ihastelin laulujoutsenperheenkin touhuja ja kaislikon reunassa köllöttelevää kohtalaisen kokoista haukea. Keskellä lahtea sijaitsevien saarten kiertäminen jäi kaislalabyrintin takia pelkäksi haaveeksi. Matalaan lahteen verrattuna etenkin Korkiasaaren jykevät kalliot loivat melkoisen kontrastin. Lammaskalliolla törrötti ruma avolouhos. Kesämökkejä oli harvakseltaan siellä täällä, lahden suun lähistöllä hieman runsaammin. Koko lahden kiertämiseen kaislikoiden reunoja pitkin kului parisen tuntia ja matkaa kertyi liki kymmenen kilometriä. Tämän jälkeen matka jatkui kapeasta salmesta Ravijoenlahdelle.

Ruovikkoinen lahti tarjoaa mainioita pesimäpaikkoja linnuille
Maisema muuttui avarammaksi kuin taikaiskusta. Näkymä alkoi muistuttaa ruovikon sijasta merenlahtea tai järven selkää. Evästauon ajankohtakin alkoi lähestyä ja meloja kaipasi pikkuhiljaa pientä lepotaukoa. Rannat olivat kuitenkin niin kivisiä tai täynnä kesämökkejä, että sopivan rantautumispaikan löytämisessä vierähti kuitenkin vielä tovi. Tuuli oli alkanut hieman nousta ja samalla mietin järkevää kiertosuuntaa. Päätin meloa vastatuulesta huolimatta itäreunaa pitkin aina Syväsalmeen asti, jossa vaihtaisin puolta Siikasaaren suojaan. Sopiva taukopaikka löytyi Piiniemestä hieman ennen salmen suuta. Nostin kanoottini rannalle ja nautin evääksi ottamani voileipiä, kylmiä lihapullia ja banaanin, siten lepäsin tovin laakean rantakiven päällä.

Tauko on pidetty ja matka jatkuu kohti merta
Vähitellen maisema alkoi avartua ja muuttua yhä merellisemmäksi
Syväsalmen jälkeen maisema avartui entisestään, kun horisontissa näkyi jo avomerta, ulkosaaria, sekä Santion torni. Olin saapunut Maringinlahdelle. Siirryin melomaan tuulen suojaa lähelle Siikasaaren itärantaa. Tämän niemen kallioiseen länsireunaan verrattuna itäranta oli selvästi matalamp ja vehmaampi. Niemen kärkeä lähestyttäessä siellä täällä alkoi kivien välistä pilkottaa myös hiekkarantoja. Meloin lähes päähän saakka ja kävin katsomassa Järviluodon erikoisen näköisen loiston. Kauempaa katsoessani olin luullut sitä hylätyksi linjatauluksi, mutta nyt lähelle päästyäni paljastui, että kyseessä olikin varsin iso betoninen rakennelma. Tämän jälkeen käänsin paattini myötätuuleen ja -laineeseen kohti Suuriniemen länsireunaa.

Järviluodon korkea loisto
Jostain syystä mökit tällä rannalla vaikuttivat vaatimattomammilta kuin useat Siikasaaren puoleiset uudehkot ja hulppeat huvilat. Myötätuuli vaihtui sivutuuleksi ja Syväsalmeen palatessani siirryin taas länsirannalle. Halusin käydä katsomassa Ahdassalmen, olinhan joskus aikonut kantaa kanoottini tästä kohtaa muutaman sadan metrin kannaksen yli Siikasaaren poikki. Salmi osoittautui kuitenkin niin kaislikkoiseksi, että kovin pitkälle ei sinne ollut melomista. Jossain vaiheessa alkoi haista lanta ja arvelin syyksi hellettä sekä läheisen mökkirannan huussia. Hajun edelleen voimistuessa epälin kuitenkin, että jossain lähistöllä saattaa olla pelto. Myöhemmin karttaa katsoessani selvisi, että tuoksu todellakin tuli läheiseltä Sontaniityksi nimetyltä alueelta. Täällä en ehkä välttämättä haluaisi mökkeillä.

Ravijoenlahtea katsottuna etelästä pohjoiseen
Toisten mökkirantojen kuvaaminen ei ole kovin korrektia, mutta
tämä oli sen verran erikoinen näky, että poikkesia periaatteistani
Jatkoin Ravijoenlahden itärantaa pitkin kohti lähtöpaikkaani. Monessa kohtaa rantatörmä oli varsin korkea. Parissa matalammassa kohdassa hieraisin silmiäni. Mökkiranta oli täynnä isoja pystyssä törröttäviä teräviä kiviä.  Tästä kulkee Salpalinja, koko maan halki jatkuva itärajan suuntainen linnoitusketju, jonka eteläinen alkupiste sijaitsee Siikasaaren vastakkaisella rannalla. Näitä kiviä katsellessa kävi selväksi, että tästä kohdin ei vihollisen todellakaan haluttu tulevan. Vähitellen rannat kävivät taas matalammiksi ja lähestyin Ravijoensuuta, mistä olin aamulla lähtenyt matkaan. Tein vielä pienen lenkin pitkin tätä ruskeavetistä jokea ylävirtaan ennen kuin palasin venevajan katveessa odottavalle autolleni. Iltapäivä oli jo pitkällä ja oli aika palata mökille päivällistä keittämään.

Lopuksi meloin ylös pätkän kaakaonruskeaa Ravijokea.
Tästä koivusta mieleeni palautui lukion biologian tunnilta
termi solifluktio eli vuotomaailmiö. 








maanantai 15. kesäkuuta 2020

Kurssitoimintaa ja viikkomelontoja


Kevään ja alkukesän melonnat ovat lähteneet omalta osaltani liikkeelle hieman verkkaisesti ja tällä kertaa avokanoottipainotteisena. Kilometrejä ei ole vielä kertynyt kolmea sataakaan. Yöretketkin ovat saaneet vielä odottaa. Nyt kesäkuun alettua aikaa alkaa taas olla hieman paremmin, joten eiköhän tahtikin tästä vielä kiihdy.

Koronatilanne on hieman sotkenut peruskurssikuvioita ja kaksi ensimmäistä kurssia on järjestetty normaalia pienempänä. Tämä on kuitenkin taannut sen, että hyvän sään viikkomelonnoissa on riittänyt mukavasti vipinää. 12.-13. 6. pidetylle peruskurssille osallistui sen sijaan jo 10 melojaa. Toimin tällä kurssilla apuohjaajana Paakalan Pasin huolehtiessa opetuksesta. Siviiliammattini takia olen jo kauan sitten tehnyt päätöksen, että varsinaisiin opetustöihin en loma-aikoinani sotkeudu. Niinpä olen jättänyt käymättä Melonta- ja soutuliiton ohjaajakurssitkin.

Alkuinfo nurmikolla
Perjantai-iltana vajan nurmikolle katettuja kajakkeja ihmettelemään saapui innokkaan tuntuinen ryhmä. Alkuinfon jälkeen jokainen valitsi itselleen sopivan kajakin ja pienen teoriaosuuden jälkeen pääsimme vesille. Alkutuntuma otettiin pooloaltaassa ja tämän jälkeen suuntasimme kohti Langinkosken siltaa ja Kortetsaaren pohjoiskärkeä. Tässä vaiheessa kajakit pyrkivät vielä vähän kiemurtelemaan virran ja tuulen mukana.

Ohjailuharjoituksia tyynessä
Kortetsaaren takana kapeassa ja tyynessä joen sivuhaarassa opiskelimme ohjaustekniikoita ja kajakit alkoivat pikkuhiljaa totella paremmin käskyttäjiään. Samalla jännitys laski, melonta rentoutui ja kajakki vakautui. Kortetsaaren kiertämisen jälkeen meloimme takaisin vajarantaan ja käväisimme maissa. Pasi kertoi pihanurmikolla turvallisuudesta ja selosti palastautumistekniikoita. Marjun kanssa demosimme heel hookin vedessä kurssilaisten seuratessa rannalta.

Pienen hetken kuluttua kaikki kajakit olivat taas vedessä ja pelastautumisharjoitukset täydessä vauhdissa. Onneksi ilma oli hyvä ja pintavesikin varsin lämmintä. Jokainen kurssilainen sai kokea, miltä tuntuu kajakin kaatuessa ja millaista on toimia pelastajana sekä pelastettavana. Muutama innokas kokeili itsepelastautumistakin. Ita-auringon säteissä kuivasimme kajakit ja huolsimme varusteet ja lähdimme sulattelemaan opittua yön yli.

Pooloaltaassa harjoiteltiin pelastautumisia
Kurssi jatkui lauantaiaamuna ilman ollessa vähintään yhtä kaunis kuin edellisenäkin päivänä. Alkuteorioiden ja kajakkien säädön jälkeen lähdimme vesille. Tällä kertaa pyrimme ottamaan eri kajakit kuin perjantaina. Harjoittelimme mm. takaperin melontaa sekä lisää ohjailutekniikoita. Teimme pikku retken kiertäen Ruonalan puolella sijaitsevan Majasaaren. Kajakit tottelivat nyt jo huomattavasti paremmin kuin edellisenä päivänä ja kaikki pysyivät vaikeuksitta mukana. Lounas- ja lepotauon pidimme Kärkisaaren länsirannalla.

Pikku tauko Kärkisaaressa
Täältä palasimme samaa reittiä pitkin takaisin vajalle. Pari kertaa kokosimme joukon tiiviiksi väylän ylitystä varten. Vajan edustalla oli pieni pujottelurata, jolla treenasimme vielä lisää kajakin käsittelyä. Tämän jälkeen nousimme vedestä ja tutustuimme vajakäytäntöihin ennen kuin oli kurssin päättämisen aika. Koko kurssin ajan ilma oli mitä parhain ja henki hyvä. Vajaa tusina ihmisiä sai taas perustiedot ja taidot kajakilla melonnasta sekä turvallisuudesta ja pääsevät niitä nyt itsenäisesti seuran kalustolla harjoittelemaan. Eiköhän tämän jälkeen viikkomelonnalle ole taas entistä enemmän tulijoita.









sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Duosta sooloon




Hankkiessani ensimmäisen avokanoottini vajaat kaksi vuotta sitten, harkitsin pienen kaksikon ja yksikön välillä. Päädyin kaksikkoon, koska minulla oli toive saada silloin tällöin joku perheenjäsen mukaan. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että aivan paria poikkeusta lukuun ottamatta olen melonut aina yksin. Niinpä kaksikon vaihtaminen yksiköön tuntui varsin luonnolliselta ratkaisulta.

Yksiköksi valikoitui Welhonpesän tuottama Kolibri, joka minulla oli toisena vaihtoehtonani jo alun perin kanoottia hankkiessani. Tilasin sen toukokuun alussa ja sain kanootin kesäkuun alkupuoliskolla. Päädyin innegra-hiilikuitu rakenteeseen huolimatta sen hieman korkeammasta hinnasta. Ajattelin tämän olevan lasikuituista lujempi siltä varalta, jos joskus aikoisin käydä sen kanssa koskessa harjoittelemassa. Kanoottini tilasin ilman pintaväriä, koska minulla oli aikoinaan vastaavalla tavoin rakennettu purjejolla, millä kilpailin aina MM kisoja myöten. Silloin vain kaikkein kovimmilla kavereilla oli tällainen. Tästä oli jäänyt mukava muisto.  Pieni kömmähdys tuotannossa kuitenkin sattui, sillä kanootin pohja oli tilauksesta poiketen maalattu valkoiseksi.

Yksi lähti...

...ja toinen saapui.
Kanootin valmistumista odotellessa minulla kävi tuuri, sillä avokanoottipalstalla etsittiin juuri samanlaista käytettyä kanoottia, mikä minulla oli jäämässä ylimääräiseksi. Sovimme tuolloin alustavat kaupat, ja lopullisen omistajanvaihdoksen suoritimme samalla reissulla, kun hain uuden kanoottini Klaukkalasta. Tämä oli todellinen win-win- tilanne. Ensimmäistä kertaa pääsin uuden Kolibrini kanssa vesille 12.6. Olosuhteet eivät tuolloin olleet kaikkein parhaat mahdolliset, sillä tuuli oli hyvin puuskainen ja voimakas.

Heti alkuun kävi ilmi, että Kolibri kevyempänä ja lähes 20cm kaksikkoani kapeampana on alkutuntumalta edellistä kanoottiani selvästi kiikkerämpi. Kajakkien parista tiedän, että tällainen on kuitenkin hyvin suhteellista ja pieneen alkukiikkeryyteen tottuu varsin pian. En siis antanut asian häiritä enempää. Tyhjänä melottaessa kevyen ja pienen yksikön liikkeet tuntuivat huomattavan herkiltä ja ohjailu sujui vähäisellä voiman käytöllä. Tämä ei ole mikään ihme, sillä pituutta on vähemmän ja painoa vain noin puolet siitä, mihin olin aiemmin tottunut. Autotallissa punnitessani henkilövaaka näytti tämän yksilön painoksi vaivaiset 16,3kg.

Ensimmäistä vesillelaskua odotellessa
Toisella melontakerralla tuuli oli tasoittunut, joten kanootin ominaisuusuksistakin pääsi paremmin perille. Kiikkeryys ei häirinnyt enää yhtä paljoa kuin ensimmäisellä kerralla. Vasta- ja sivutuuleen Kolibria on mukava ja kevyt meloa. Vauhti parani selvästi vanhaan kaksikkooni verrattuna ja käsittely oli hämmästyttävän kevyttä ja herkkää. Kanootti oli helppo trimmata kulkemaan suoraan ja pitää suunnassa. Ohjausliikkeet olivat kevyitä. Rungon viinilasimainen poikkileikkaus, jossa parras on reunoja kapeammalla, helpotti melomista, kun mela tai käsi ei niin helposti osunut parraslistaan. Kanootin korkeahko ja hieman eteenpäin kallistettu satulavyöpunospenkki tuntui heti alkuun oikein mukavalta. Meloin puoliksi istuen, polvet kanootin pohjalla olevaan telttapatjan palaan tukien. Välillä nostin vaihteeksi toisen polven kanadalaistyyliin ylös.

Myötätuuleen meno oli ainakin aluksi hieman haastavampaa. Liekö kyseessä tottumattomuus, mutta pientä kiemurtelutaipumusta oli havaittavissa. Aivan yhtä vakaasti, kuin raskaammalla edeltäjällään matka Kolibrilla ei minulta taittunut. Vauhti pysyi kuitenkin koko ajan hyvänä. Sivumyötäisessä kanootti pysyi jo paremmin kurssissaan. Kolibri ei ole varsinkaan keulastaan aivan matala, joten ainakin nyt täysin tyhjänä kevyt kanootti tarjosi jonkin verran tullipintaa, mikä tuntui herkkäliikkeisessä kanootissa aina ajoittain. Retkilastissa kulku varmasti rauhoittuu tästä hieman.

Testilenkki taittui urbaanissa ympäristössä
Kanootin käsittely maassa ja laiturilla, sekä auton katolle nostaminen saivat hymyn korviin. Näinkö helppoa tämä voi olla? Väsynytkin meloja nostaa ja kantaa näin kevyttä vesikulkuneuvoa leikiten. Odotan innolla taas seuraavaa melontakertaa. Minulla on paljon uutta ja mielenkiintoista opiskeltavaa ja uskon, että tämä kanootti kehittää melontataitojani taas aimo harppauksen eteenpäin. Tähän saakka olen täysin itse oppinut. Pitäisiköhän jossain vaiheessa hakeutua jollekin sopivalle kurssille lisäoppia saamaan?
Puoliselfie