- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Pitkä kuiva kausi



Otsikon voi toki ymmärtää useammallakin tavalla. Tässä ei kuitenkaan ole kyse alkoholinkäyttötottumuksista tai parisuhdeasioista vaan pikemminkin tämän keväisestä veden ja melonnan vähäisyydestä.

Näkymä Merituulentien sillalta etelään.
Normaali vesiraja erottuu melko selvästi.
Edellinen kesä oli lämmin ja kuiva. Tämän seurauksena vesi Kymijoen valuma-alueen järvissä laski, mikä puolestaan vaikutti joen virtaamaan. Tilanne ei juurikaan korjaantunut syksyllä ja ainakin omaksi yllätyksekseni vielä keväälläkin lumien sulettua joen virtaama on hyvin pieni. Usein niin uljaasti tyrskyävän Langinkosken kohdaltakin oli miltei mahdollista yrittää kävellen yli. Lunta talvella kyllä oli, mutta ilmeisesti sen vesiarvo ei ollut erityisen korkea tai sitten sulamisvedet ovat painuneet viime kesänä huvennutta pohjavesivarantoa täydentämään. Veden vähyydestä on varmasti näiden arveluiden lisäksi saatavissa faktaperustaistakin tietoa, mutta edellä esitetyt ovat omia päätelmiäni.

Vesipulasta kärsivät Keisarinmajan kalliot.
Uljas Langinkoski on enää vain pelkkä noro.
Samaan aikaan toukokuun alussa, kun joki ammotti tyhjyyttään oli merivesi Itäisellä Suomenlahdella niin ikään hyvin matalalla. Tämä ilmiö ei ole poikkeuksellinen, vaan pikemminkin tyypillinen keväisen korkeapaineen aikana. Normaalisti vedenpinta saattaa tuolloin laskea 30 - 40 cm. Tällä kertaa vallitsevien itätuulten ansiosta merenpinnan lasku oli kuitenkin 70 cm luokkaa. Meren rannalla, mutta aivan joen alajuoksulla sijaitsevan Kotkan Melojien vajan lähistöllä nämä ilmiöt yhdessä saivat tutut paikat näyttämään hetken kertakaikkisen oudoilta. Keskelle jokisuistoa syntyi kannaksia ja pienet saaret kasvoivat käytännössä yhteen. Nyt toukokuun puoliväliä lähestyttäessä tilanne on jo jossain määrin normalisoitunut, mutta aika vähissä vesi on edelleen niin meressä kuin joessakin.

Koko laituri on jäänyt kuivalle maalle.
Veneellä ei sinne ole asiaa.
Vanha hylätty lairinpohja Sokeritentaan kohdalla.
Normaalivedellä tästä voi meloa yli.


Mitä taas tulee melonnan vähyyteen, se ei ole ollut seurausta vesi- vaan aikapulasta. Olen tässä blogissani usein keväisin valitellut samaa ja teen sen nytkin.

Meitä opetustyöstä elantomme hankkivia kadehditaan lomista ja lyhyiltä vaikuttavista työpäivistä. Näin tekevät he, jotka eivät ymmärrä alan luonteesta tuon taivaallista. Vastaavin argumentein voisi kadehtia vaikkapa uutisankkureita, jotka ovat ruudussa muutaman minuutin illassa tai jääkiekkoilijoita, joiden työvuosi alkaa myöhään syyskuussa ja päättyy maaliskuun puolivälissä. He pelaavat tänä aikana kuusikymmentä tunnin mittaista ottelua. Työpäiviä viikossa heillä on on pari ja varsinainen työaika ottelua kohti jää alle kahteenkymmeneen minuuttiin. Pisimmät yksittäiset työrupeamat ovat noin minuutin mittaisia ja niiden välissä on aina reilu juomatauko.

Kaikki varmasti ymmärtävät edellä mainitun satiiriksi, mutta opetustyön kuvitellaan yleisesti olevan vain yhtä kuin pidetyt oppitunnit. Tänäkin keväänä vapaa-ajasta on jälleen kerran krooninen pula. Kaikkien arviointien, kokousten, palaverien, kokeiden laatimisen ja korjaamisten, suunnittelun tms. keväthässäkän jälkeen uupunut mieli janoaisi päästä merelle virkistymään, mutta kalenteri ja kello eivät vain suo moiseen mahdollisuutta.

Liian iso saalis, ei jaksa nostaa

Ne harvat kerrat, kun olen vesille ennättänyt, ovat kyllä sitten olleet erittäin antoisia. Olen meloskellut yksin omassa rauhassani parin- kolmen tunnin lenkkejä ja antanut ajatusten levätä hetken. Samalla olen ihaillut keväistä luonnon heräämistä: kaislikossa piileskelevää haikaraa, lokkeja jahtaamassa isoa haukkaa tai yrittämässä syödä itseään suurempaa kalansaalista, pesiviä joutsenia, jotka yrittävät johdattaa melojan pois reviiriltään, teleporttaavia silkkiuikkuja, jotka katoavat kajakin edestä ja ilmestyvät taas näkyviin toisaalla kala nokassaan, orastavan kaislikon yllä kurvailevia hyönteisiä jahtaavia pääskysiä ja jopa virvoittavalta tuntuvaa lämmintä keväistä sadekuuroa. Nyt toukokuun puoliväliin mennessä melontakilometrejä ei ole ehtinyt kerääntyä vielä sataakaan. Paremmat ajat ovat toivon- ja todennäköisyyden mukaan kuitenkin vasta edessäpäin.

Valun valmistelua

Jotta tämä teksti ei jäisi pelkäksi ruikutukseksi, täytyy todeta, että jotain hyvääkin on saatu aikaan. Kalustonhoitajamme Pekka O. suunnitteli talvella laiturin kääntämistä 90 astetta siten, että sen molemmilta pitkiltä sivuilta olisi mahdollista nousta kajakkiin. Eräänä lauantaina hän kutsui pienen porukan talkoolaisia avukseen tätä operaatiota toteuttamaan. Ensin valettiin antura laiturin käyntisillan pohjaksi ja myöhemmin veteen laskettiin painot laiturin ankkuroimiseksi oikealle paikalleen. Itse laiturin laskuun en ennättänyt osallistuamaan, mutta kävin toki ensimmäisen tilaisuuden tullen tarkastamassa työn tuloksen. Hyvältä vaikuttaa, homma on enää vesitilanteen normalisoitumista ja pientä loppusilausta vaille valmis.

Hienosäätöä  ja vettä vaille.