sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Se kelluu sittenkin

Kotkan melojien vuosisuunnitelmaan merkitty laiturinlaskuajankohta alkoi uhkaavasti lähestyä, mutta laituri makasi vajassa varsin huonossa hapessa. Parin edellisen kesän kuluessa kellukkeiden sisältä on jouduttu säännöllisesti pumppaamaan vettä, jotta melojien jalat pysyisivät kuivina ja laituri pinnalla. Vuosikokouksessa kalustonhoitajaksi valittu Arja hoputteli talkooporukkaa töihin.

Tästä se alkaa. Korjattu ponttooni on vailla uutta kantta.
Jo aiemmin laiturin kansi oli poistettu, jotta muoviosia päästiin kunnolla tutkimaan. Osoittautui, että polyeteenisten ponttoonien sauma oli parista kohtaa ratkennut sen verran, että sisään pääsi tihkumaan vettä. Sopivan hitsaajan löydyttyä kelluke oli kuljetettu korjattavaksi. Korjaaja ei luvannut rungolle enää kovin pitkää ikää. Ilmeisesti aurinko, sekä läheiseltä venelaiturilta karanneet kemikaalit olivat yhdessä haurastuttaneet rakennetta niin paljon, että korjaushitsaaminen osoittautui ammattimiehellekin haastavaksi toimenpiteeksi.

Ruostuneita ruuveja oli yllättävän työlästä poistaa vanhoista kansilaudoista
Aikamme pähkäiltyämme päätimme purkaa huonokuntoisen ja painavan kannen kokonaan ja hyödyntää sen pintalaudoitusta uuden kannen valmistamisessa. Kuningasajatus oli jakaa iso ja järkyttävän painava kappale kolmeen käsivoimin liikuteltavissa olevaan osaan. Ennen laiturin nosto- ja laskuoperaatioon on tarvittu jalkapallojoukkueellinen talkooväkeä. Jatkossa sama homma hoituu puolta pienemmällä porukalla. Hauraaksi osoittautunut kellukekin pysyy paremmassa kunnossa, kun laituria ei enää tarvitse raahata epätasaista alustaa pitkin.

Kansilautojen uudelleen kiinitys oli sarjatyötä
Arja oli hommannut tarvittavat materiaalit paikalle sekä valmistanut talkooväelle maittavat eväät. Sunnuntaiaamuna aloitimme vanhan kannen purkamisella. Painekyllästetty puu oli vuosien kuluessa syönyt käytetyt ruuvit niin hentoisiksi, että ne pyrkivät napsahtamaan poikki irti käännettäessä. Terävien ja ruosteisten ruuvinpätkien onkimisessa lautojen sisältä olikin melkoinen homma. Osa oli pakko jättää sisään. Toivottavasti ne eivät myöhemmin nouse pintaan harmia aiheuttamaan. Toisten huhkiessa pintalaudoituksen siistimisen kanssa uutta tukirakennelmaa sahailtiin ja soviteltiin paikoilleen.

Maittavat eväät, hyvä mieli.

Kalustonhoitaja ohjastaa laituria veteen
Kun tukipuut olivat valmiina, kävi pintalautojen kiinnitys sarjatyönä ja valmista alkoi syntyä nopeaan tahtiin. Taisimme hieman innostua ja päätimme kasata koko laiturin samalla kertaa. Kun rakennelma oli muutamaa pikku yksityiskohtaa lukuun ottamatta kasassa, emme malttaneet työntää sitä enää takaisin vajaan. Sen sijaan irrotimme kansilevyt ja kannoimme ne rantaan. Yhtä levyä pystyy nyt käsittelemään jopa kahden miehen voimin. Rungon kantamiseen tarvitaan kolme ukkoa. Kannoimme kellukkeen vesirajaan ja työnsimme veteen, nostimme kannen osa kerrallaan paikoilleen ja ankkuroimme laiturin paikoilleen. Tänä vuonna laituria ei siis laskettu ollenkaan, se kannettiin veteen. Jo ennen kuin käyntisiltaa oli kunnolla asennettu, pääsi mereltä palaava kajakki uutuutta testaamaan.

Ensimmäinen asiakas saapui heti, kun laituri oli saatu paikoilleen
Sunnuntaiseen operaatioon kului neljän hengen porukalta seitsemän tuntia. Melomaan en illan suussa enää ennättänyt, kotonakin odotti vielä tekemättömiä töitä. Onneksi edellisenä päivänä oli tullut kierrettyä mukava lenkki. Illalla saunan jälkeen epäergonomiset työasennot painoivat kropassa sen verran, että jotain tiesi ilman melomistakin tehneensä.

Työ on tehty, talkooväki hymyilee.


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Keväästä nauttimassa

Muutama tunti aikaisemmin katselin sillalta merellepäin
Keskiviikkona 13.4. töistä kotiin pyöräillessä havahduin sillan kohdalla merelle tähyillessäni, että ilma oli lähes tyyni ja lämpötila liki kymmenen astetta. Kun kotona kuumesairaana ollut poika oli vielä keittänyt kahvitkin valmiiksi, syntyi kupposen ääressä pikainen päätös pienestä iltalenkistä. Hektisen alkuviikon jälkeen katsoin moisen ansainneeni. Vahvistin itseäni parilla voileivällä, hyppäsin kuivapukuun ja lähdin vajalle.

Uusi kaisla vihertää jo
Vajakirjasta kävi ilmi, että edellinen meloja oli lähtenyt kiertämään Munsaarta, mutta joutunut kääntymään jäiden takia takaisin. Suurempaa yllykettä en tarvinnut, nostin muovikajakin orsilta, siirsin varusteeni kyytiin ja lähdin melomaan jäähakut etukannella. Vajan edustalta jää oli jo sulanut ja viimeisetkin lautat ajelehtineet virran mukana pooloaltaasta avoimemmille vesille. Meloin hissukseni hohtavassa auringossa kohti länttä.

Tuttu joutsenpariskunta kävi tervehtimässä
Saapuessani lopulta jään reunalle, oli sitä paljon vähemmän, mitä olin odottanut. Ainoastaan noin sadan metrin kannas oli ylitettävänä. Alkumetrit olivat pientä ja pehmeää silppua, joka meni varovasti melomalla. Sitten jää paksuni yli tuuman vahvuiseksi, mutta hauraan joustavaksi matoksi, joka painui kajakin alla kaarelle. Melalla tästä ei enää saanut otetta, mutta hakun iskusta se tahtoi murtua. Saaren rannoilla edellisenäkin kesänä pesinyt laulujoutsenpariskunta lensi matalalta yli. Lopulta löytyi kiinteämpääkin jäätä, jota pitkin oli hyvä edetä. Kajakin taakse jäi avattu väylä. Kovin paljoa jääkannas ei siis menoa hidastanut, mutta ilman hakkuja, pelkällä melalla tai naskaleilla tuon ylitys olisi luultavasti jäänyt tekemättä.

Hakku elementissään
Meloin Vasikkasalmen kautta Pohjinlahdelle. Väylällä oli vielä sen verran jäätä, että veneellä siitä ei päässyt. Melojalle vettä toki riitti väylän ulkopuolellakin, joten jäästä ei ollut haittaa. Meloin Pollarinsalmeen ja mieleni olisi tehnyt jatkaa pidemmällekin, mutta olin luvannut olla seitsemältä kotona. Kello oli jo valitettavasti niin paljon, että oli aika kääntyä takaisin. Tämä retkeni kuitenkin varmisti, että reitti Äyspäälle on jo auki. Tänne täytyy siis palata viikonloppuna.

Väylällä oli vielä vähän jäätä
Seuraavana päivänä töihin pyöräillessäni jäähän oli revennyt jo leveä railo. Iltapäivällä puhelin pärähti, seuran kunnostusta kaipaavalle laiturille oli löytynyt hitsaaja ja sen kelluke pitäisi nostaa miehissä peräkärryyn, jotta vuodon aiheuttama repeämä ponttoonissa saataisiin korjattua. Kelluke saatiin kyytiin ja samassa yhteydessä Antti sai korjattua yhden seuran kajakin peräsinvaijerin, vajan edustaakin hieman siivoiltiin. Perjantaina ennen uimahallivuoron alkua kävimme nostamassa korjatun ponttoonin takaisin vajaan.

Hieman erikoisempi kuljetus
Illalla uimahallissa sovimme lähtevämme porukalla Pyhtään suunnalle melomaan, olihan lauantaiksi luvassa hyvää säätä. Pienten säätöjen jälkeen matkaan lähtijöitä oli neljä. Vielä paria päivää aikaisemmin jäissä olleet rannat ja lahdet olivat nyt aivan kesäisiä. Maijansalmen kautta vilahdimme talvitauon jälkeen ensimmäistä kertaa Äyspäälle. Tuo joskus hankala selkä otti meidät tällä kertaa lempeästi vastaan. Kajakki kulki ja  aurinko hyväili kasvoja. Lintuja oli liikkeellä jonkin verran, myös veneilijät tuntuivat jo alkaneen heräillä talvihorroksesta.

Äyspää, täältä tullaan
Puolentoista tunnin melonnan jälkeen pysähdyimme evästauolle Pyhtään Hevossaaren eteläkärjessä olevalle Mäntykarille. Rantautuminen lasikuitujakajakilla ei ollut aivan helppoa. Silokallio oli liukas ja saaren muut rannat kivisiä. Tunnin verran istuimme rantakalliolla merimaisemasta ja eväistä nauttien ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa.Naiset kääntyivät takaisin Metsolaa kohti ja me jatkoimme Pekan kanssa Hevossaaren ympäri. Lökören satamassa oli jo melko paljon veneitä laiturissa. Saarten rannoilla poltettiin talven tuomia roskia.

Sopivista parkkipaikoista oli hieman pulaa.
Tässä eräs luova ratkaisu.
Katkennut eteläviitta herätti huomiota Pitkäsalmen suulla
Ennusteesta huolimatta tuuli päivän mittaan pikemminkin tyyntyi, kuin nousi. Edes merituulta ei kauniista päivästä huolimatta syntynyt, vaikka rannalla kukkivatkin kevätpäivälle tyypilliset cumuluspilvet. Lapoimme vettä verkkaista tahtia ja laitoimme samalla maailman asiat järjestykseen. Perille saapuessamme vajalla oli ovet auki ja pari tuttua melojaa aurinkoa ottamassa. Jäimme hetkeksi heidän seuraksi kevätpäivästä nauttimaan. Ei uskoisi, että sunnuntaiksi on luvassa sadetta.

Äyspään kivikot näyttävät kovin harmittomilta tällaisessa kelissä




sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kukourissa kahvilla

Kevään muotivärit?
Idea puolipäiväretkestä Kukouriin syntyi, kun Pasi oli meloskellut kantasatamassa ja raportoinut sen olevan miltei jäistä vapaa. Sunnuntaiaamuna istahdimme kajakkeihimme ja suuntasimme kohti Retkimelojien Saaristonauhan toista päätepistettä, Kunnian linnaketta, Fort Slavaa. Näillä vesillä käytiin 1700-luvun lopulla. Pohjois-Euroopan suurin meritaistelu, Ruotsinsalmen taistelu, jossa venäjä menetti 61 alusta ja 7400 sotilasta. Linnoituksen rakennustyöt aloitettiin tämän taistelun jälkeen ja vain noin 60 vuotta myöhemmin britit räjäyttyivät sen Oolannin sodan yhteydessä. Meloessamme linnakesaarta kohti ihmettelimme kuinka huonosti täällä on osattu hyödyntää alueen kiinnostavaa historiaa.

Pasi avaa väylää
Kantasatama oli lähes jäätön, ainoastaan Merikeskus Vellamon kohdalla oli parinsadan metrin kannas, johon veneet olivat murtaneet tarvittavan väylän. Mieli pirteänä meloimme tyynessä ja aurinkoisessa säässä raunioita kohti, vaikka edellisenä päivänä ottamani punkkirokotteen tehoste jomottikin hieman vasemmassa käsivarressa. Pasilla oli allaan uudenkarhea kajakki, jonka ominaisuuksiin hän matkan varrella totutteli.

Vanha ampuma-aukko
Rantauduimme hiekalle, kiersimme pikku saaren ja nautiskelimme eväistä auringon paistaessa. Vajaa tunnin tauon aikana merituuli oli pikkuhiljaa herännyt. Kotimatkan alku taittuikin leppeässä sivutuulessa aaltojen mukavasti keinutellen. Loppupäästä vastavirta jarrutti hieman menoa, mutta mela nousi siitä huolimatta reippaasti. Ennen vajaa käväisin vielä noutamassa Sikosaaren kaislikosta edellisenä päivänä havaitsevani sinne ajelehtineen ruostumattomasta teräksestä valmistetun pallon muotoisen poijun. Yrittäessäni ensin hinata sitä perässäni, oivalsin, millainen on varsinainen kuntokajakki. Lopulta nostettuani poijun merestä kannelle, alkoi matkakin taas edetä. Pari tuttua melojaa tuli vastaan. He olivat menossa jäätiedusteluretkelle Ruonalan suuntaan.

Kotimatkalla kohtasimme yhteysalus Otavan
Viikonloppuna tuli jälleen kolme peräkkäistä ja hyvin erilaista melontapäivää. Perjantaina pulikoin koskikajakilla uimahallissa, pelailtiin hieman pooloakin. Lauantai sumussa meloin yksin Varissaaren ympäri ja sunnuntain kruunasi tämä aurinkoinen Kotkan saaren kierros ja picnic-pysähdyksineen Kukourissa.





sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vesillä viikonloppuna

Keulat kohti etelää...
Lähdimme Pasin kanssa vajarannasta lauantaiaamuna hieman kymmenen jälkeen melomaan kohti etelää. Se onkin ainoa mahdollinen suunta, sillä pohjoisessa on koski ja lännessä sekä idässä vielä jäätä. Parinkymmenen minuutin melonnan jälkeen Mansikkalahdesta lähtenyt Antti pääsi yllättämään vanhojen hävittäjä-ässien tapaan vasta-auringosta. Meloimme myötätuulessa ja myötävirrassa rauhallista tahtia, silti Pasin gps näytti keskinopeudeksi 6,5 km/h. Puolentoista tunnin kuluttua saavuimme Lehmän länsirannalle. Olimme juuri grilliä sytyttelemässä, kun horisonttiin ilmaantui kaksi kajakkia. Mansikkalahdesta lähteneet seurakaverit eivät kehotuksista huolimatta malttaneet jäädä tulille kanssamme.

Tuttuja tulossa
Paistoimme makkarat, joimme kahvit ja kiertelimme saarta jalan ennen kuin palasimme takaisin kajakeille. Monttu oli vielä tukevasti jäässä, mutta auringossa oli varsin lämmintä. Viikon takaisista lumista oli enää rippeet jäljellä ja metsikössä lenteli kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Vesille lähtöni ei sujunut sen paremmin kuin viikko aikaisemminkaan. Eväkoteloon juuttui jälleen hiekkaa ja pikkukiviä. Uusintayrityksestä ei myöskään tyylipisteitä herunut, mutta pääsin sentään tällä kertaa kajakkiin saapas kuivana.

Kevään ensimmäinen
Koska kello oli vasta vähän yli yksi, päätimme lähteä katsomaan, onnistuisiko saaren kiertäminen melomalla. Eteläpään ympäri pääsi ongelmitta ja matala salmi Ollinkarin kohdalla oli sekin jo täysin jäistä vapaa. Meloessamme pohjoiskärkea kohti, löysimme tutut melojat evästauolta montusta. Pidimme itsekin tässä pienen tauon ja jatkoimme hetken kuluttua viidellä kajakilla takaisin kotia kohti. Kolme kajakeista jäi Mansikkalahteen, mutta meillä oli Pasin kanssa vielä reilun tunnin urakka vastatuuleen ja vastavirtaan. Vaikka lapiomme vettä selvästi tulomatkaa rivakammin, oli marssinopeutemme vaivaiset 4,5 km/h. Näin alkukaudesta nyt kertynyt 22km vaikutti aivan passelilta päivämatkalta.

Tauko montussa
Kotimatkalla kohtasimme surffarin
Sunnuntaiaamuna edellisen päivän melonta tuntui hieman käsissä, keskivartalossa ja reisissä. Koska muitakaan akuutteja kiireitä ei ollut, päätin lähteä verryttelemään kroppaani ulkoiluttamalla lasikuitukajakkiani ensimmäistä kertaa kuluvana keväänä. Istuessani sisään, sen ohjaamo vaikutti aluksi hieman ahtaan oloiselta ja paksuja neopreenisaappaita joutui vähän asettelemaan kannen alla. Pian olo tuntui kuitenkin kotoisen mukavalta ja paksusta talvivarustuksesta huolimatta kajakki istui kuin hansikas käteen.

Sunnuntaiaamu oli tyyni ja rauhallinen
Tuuli oli olematon ja aamu muutenkin rauhallinen. Kajakki tuntui alkuun muovista sisartaan kiikkerämmältä, mutta vauhtiin päästyäni tämä unohtui. Ihmettelin, kuinka kevyesti se liikkui ja miten se saattoikin samaan aikaan olla sekä ketterä että suuntavakaa. Kajakin ohjailu kallistelemalla vaikutti suorastaan noituudelta.

Rytäniemen idylliä
Koska Pasi oli edellisenä päivänä epäillyt mahdollistaisiko jäätilanne Tuohipöllön kiertämisen, piti minun lähteä tätä nyt selvittämään. Onnistuihan se, vaikka Mussalon itärannelle, entisen höyryvoimalan kohdalle olikin yöllä syntynyt ohutta jääriitettä. Samalla kiersin myös Havourin ja palasin Katariinanniemen rantaa pitkin takaisin Metsolaan, Tyynessä säässä pieni vastavirtakaan ei haitannut samalla tavoin kuin edellisenä päivänä. Nyt 14 km:n mittainen lenkki sujui runsaassa kahdessa tunnissa. Perillä rannassa sain hyvää palvelua, kun paikalle sattunut melojakaveri avasi vajan ovetkin valmiiksi. Vesillä olen käynyt tähän mennessä kahdeksan kertaa ja aikaa kajakissa on kulunut liki 20 tuntia, Tämä vastannee runsaan 100km:n melontamatkaa.