keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Uima-apuna

Hirssaaren ympäriuinti järjestettiin keskiviikkona 29.7. Melojat olivat tälläkin kertaa turvaamassa vesipetojen matkaa. Mukaan tälle noin neljän kilometrin merivedessä uitavalle matkalle lähti reilut parikymmentä uimaria ja heidän rinnallaan saaren kiersi alun toistakymmentä kajakkia. Tehtävämme oli toimia uimareiden saatto- ja turva-aluksina suojaamalla heitä moottoriveneiltä, auttamalla pysymään reitillä, toimimalla tarvittaessa pelastustehtävissä sekä olemalla psykologisena tukena.

Merivesiuinti vaatii uimapuvuksi märkäpuvun

Turvajoukot valmiina

Hyvin kulkee, nopeimmat kauhoivat matkan reilussa tunnissa.
Tehtävän suorittamisen jälkeen valtaosa melojista palasi suoraan vajalle. Lähdimme neljän hengen porukalla vielä Majasaaren kiertoon. Tällä tavoin  venyttämällä saimme lenkillemme mittaa vajaa 15km. Lintuja ei tällä kertaa juuri näkynyt, mutta lumpeita sitäkin enemmän. Matkalla tapasimme yhden kalastuskajakin sekä löysimme lahdelta kummallisen letkuhässäkän, jolle emme keskineet mitään tyydyttäävää selitystä.

Näitähän riitti...

?


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Luolaretkellä


Kävimme Pasin kanssa 17.-18.7. retkellä Kirkonmaan kaakkoiskulmalla sijaitsevassa Heinäsaaressa. Pasi etsi reissukaveria ja viikon maata kotipihalla lapioituani olin valmiina lähtemään. Melonnan ja retkeilyn lisäksi myös toisena kohteena oleva Kirkonmaan entinen varuskuntasaari kiinnosti. H-hetken lähestyessä taivaalta alkoi kuitenkin tulla vettä ihan kunnolla ja Pasin optimismi alkoi rakoilla. Onneksi olin seurannut sään kehittymistä ja lupasin, että muutaman tunnin kuluttua on taas pouta. Meloimme etelää kohti auringonpaisteessa ja lähes tyynessä.

Ihan asiallinen melontakeli
Meloimme Lehmän ja Kirkonmaan itäpuolitse ja pidimme lyhyen evästauon puolimatkassa. Rantakalliolla koskelopoikue vietti iltaa ja montussa oli muutama vene viikonloppua aloittelemassa. Huviveneliikenne salmessa oli muutenkin vilkasta. Olihan perjantai-ilta ja moni oli menossa mökilleen. Lapoimme vettä melko rivakalla tahdilla, Pasin Sports Trackerin mukaan keskinopeutemme oli 6,7km/h ja saavutimme kohteemme alle kolmen tunnin tehollisen melonnan jälkeen.

Heinäsaari keulan edessä
Perillä jouduimme hieman etsimään otollista maihinnousu- ja leiriytymispaikkaa. Kierrettyämme lähes koko saaren ympäri, löysimme sen itärannalta laakean kallion, jonka reunassa oli hieman pehmeämpää maata. Rantakallion gelcoatjäljet ja kallioon kiinitetty koukku paljastivat muidenkin käyttäneen samaa rantautumiskohtaa. Vedimme kajakkimme ylös ja katsoimme telttapaikat ylempää kalliolta.

Heinäsaaren rannat ovat varsin kiviset
Rannasta löytyi valmis nuotiopaikka ja jopa valmiita polttopuita sekä tuohta sytykkeeksi. Pian teltat olivat pystyssä ja makkara tirisi nuotiolla. Maailma muuttui taas hieman paremmaksi. Kirkas ilma olisi ollut omiaan tähtitaivaan katseluun. Nukkumatti tuli kuitenkin kuin vasta muutama kirkkain tähti oli kiivennyt taivaalle.

Sten Suomi puksutti ilta-auringossa kohti Haminaa. Muutama tunti aiemmin
sama laiva oli seissyt redillä Mussalon sataman edustalla.
Aamulla leirin purkamisen jälkeen kiertelimme saaressa. Pohjoispäässä kasvillisuus oli rehevää, rannan tuntumassa oli komeaa niittyä ja sisämaassa tiheää heinikkoista metsikköä. Mahtaako saaren nimi johtua juuri tästä? Eteläkärjessä oli kallioista ja keskemmältä löytyi vanha bunkkeri, joka näytti olleen ainakin jossain vaiheessa myös asumiskäytössä. Ilmeisesti saari on sota-aikana ollut miehitetty.

Tässäkö syy Heinäsaari- nimeen?
Jätettyämme heinäsaaren, teimme pienen pyrähdyksen läheisen Hernekarin kautta matkalla Kirkonmaan eteläkärkeen. Pasin kuvatessa idyllistä vesilintupoikuetta huomasin tumman hahmon liitävän rannan rinnetuulessa. Lintu näytti kookkaalta korpiksi ja sen tultua hieman lähemmäs väritys paljastui ruskeaksi. Linnun kääntyessä auringonsäde osui vaaleaan pyrstöön. En uskaltanut huutaa, mutta yritin vinhasti viittoa Pasia paikalle. Tiesin lähistöllä sijaitsevasta merikotkan pesästä, mutten osannut odottaa tapaavani lintua täällä. Tämä jo kolmas kotkahavaintoni parin vuoden sisällä kruunasi päiväni ja tämän retken. Seurasin lumoutuneena lintua noin minuutin ajan ennen kuin se katosi niemen kärjen taakse.

Purjevene luovii aamuauringossa kohti Haapasaaristoa,
Taustalla näkyy Äljy.
Rantauduimme pieneen poukamaan lähelle Kirkonmaan eteläkärkeä ja lähdimme taskulamput mukanamme tutkimaan tätä ennen puolustusvoimille kuulunutta saaren osaa. En ollut kävellyt näillä kallioilla sitten 1981-82 samassa paikassa suorittamani varusmiespalveluksen jälkeen. Suurin osa linnoitteista oli purettu, mutta pari Tampellan 152 millistä rannikkokanuunaa seisoi yhä paikoillaan.

Kansa taisteli - Hylsyt lensivät
Varusmiesaikanani tykkien ampuma-arvot laskettiin vielä käsin ja tähän monimutkaiseen kallioluolan uumenissa suoritettavaan toimitukseen tarvittiin toista tusinaa miestä. Tehtäviini tuolloin kuului laskemiseen osallistumisen lisäksi välittää tulikomennot tykeille ja kellottaa kranaattien lentoaika sekä ilmoittaa niiden iskemäajankohta merta tähystävälle tulenjohtajalle. Muistan, miten epätodelliselta tuntui, kun näiden raskaiden tykkien parinkymmenen kilometrin päähän ampumien kranaattien ilmalento kesti toista minuuttia. Nykyisin keskiön on korvannut tietokone.

Eteläkärjen kallion tulenjohtotornin tummanpuhuva hahmo on
kuin Tähtien sota-elokuvasta
Miehistösuojien luolien kulkuaukot olivat sammaloituneet, mutta avoinna. Taskulappujen valossa tutkimme käytäviä, joita olin 33 vuotta sitten osannut kulkea vaikka silmät kiinni. Nyt ne vaikuttivat enää vain etäisesti tutuilta. Majoitustilojen, ammusvarastojen ja tykkitornien ovet olivat pääsääntöisesti lukittu, mutta muuten luolissa pääsi kulkemaan vapaasti. Kosteus, kasvillisuus ja home näyttivät vallanneen paikat, jotka ennen olivat pölisevän kuivia. Monta muistoa palasi mieleen.

Tästäkin on moni saapaspari aikanaan kulkenut
Kävimme myös katsastamassa vanhan ampumaradan ja kasarmin. Jälkimmäistä kunnostetaan nykyisin majoituskäyttöön saaristomatkailun tarpeisiin. Tienreunat olivat punaisenaan mansikoita. Muutamia mökkiläisiä tuli vastaan tällä ennen siviileiltä suljetulla alueella. Muistelimme vanhoja ja mietimme, millä aikataululla tilat olisivat uudelleen otettavissa käyttöön, mikäli tarve niin vaatisi.

Ampumarata oli pahasti metsittynyt, mutta sen  fasiliteetit
näyttivät joiltain osin olevan edelleen kunnossa.
Muistorikkaan saarikierroksen aikana taivas oli vetäytynyt sumuverhoon ja tuuli oli noussut. Lähdimme paluumatkalle pitkin Kirkonmaan länsirantaa. Toisinaan pitkät ja loivahkot aallot tarjosivat helppoja ja maukkaita surffeja kotimatkaa piristämään. Keittelimme lounaat Lehmän montun reunamilla. Sisällä täpötäydessä laguunissa oli ainakin kolme tuttua venettä. Varissaaren kupeessa tapasimme suppailemaan matkalla olleen Antin. Vaihdoimme pari sanaa ja jatkoimme kohti Metsolaa, jossa olimme takaisin jotakuinkin vuorokausi lähtömme jälkeen. Yhteensä 37 kilometrin melonta painoi jo hieman jäsenissä. Takana oli jossain määrin nostalginen ja aavistuksen äijämäinen, mutta kieltämättä hyvin mieleepainuva ja onnistunut retki.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Luotoihmisiä


Melontasää oli oikeastaan varsin hyvä kun kahdeksan kajakkia lähti lauantaiaamupäivänä Metsolan vajalta kohti Kuolioluotoa. Yhdeksännen oli määrä liittyä joukkoon myöhemmin. Alkamassa oli Kotkan Melojien helppo meriretki, jossa melotaan rauhallisella vauhdilla enintään parikymmentä kilometriä johonkin lähisaareen ja palataan seuraavana päivänä takaisin. Kajakeista osa oli kaksikoita, joten kaikkiaan meitä oli matkassa yhdentoista hengen porukka.

Saaressa on erikoinen kalliomuodostelma, jonka päälle piti tietenkin kiivetä.
Nimestään huolimatta Kuolioluoto on aivan reilun kokoinen kalliosaari itäisellä Suomenlahdella. Sen nimi joissain kartoissa onkin kuuleman mukaan Kallioluoto. Saaren itä- ja etelärannoilta aukeaa avoin merimaisema, jota horisontissa näkyvät ulkosaaret täplittävät. Kalliorannat ovat varsin kiviset, mutta eteläkärki tarjoaa oivan leiripaikan. Tämä oli retkemme kohde.

Lähtöpuuhissa
Väki oli niin innokasta, että melkein kaikki olivat saapuneet rantaan etuajassa. Niinpä pääsimme matkaan hyvissä ajoin. Alkukilometrit menivät kuin siivillä Kymijoen myötävirran kuljettaessa kajakkeja ja pohjoistuulen painaessa meitä selästä merelle päin. Katariinan niemen jälkeen aallot hieman kasvoivat ja tuuli tuli takavasemmalta. Ensimmäisen tauon pidimme varsin rauhallisessa Lehmän laguunissa.

Melojat valtasivat hetkeksi laguunin
Lähdin tauolta hieman muita aikaisemmin ja käväisin tervehtimässä rakennuspuuhissa ollutta serkkuani Kirkonmaan pohjoiskärjessä. Yllätyksekseni löysinkin mökiltä toista tusinaa tuttua, siellä oli lastenjuhlat käynnissä. Limonadin ja mansikkakakun jälkeen liityin takaisin muiden melojien seuraan Kuutsalon ja Kirkonmaan salmessa.

Iloinen yllätys
Päästyämme perille Kuolioluotoon ja saatuamme leirin kasaan, repeytyi pilviverho hetkeksi ja pääsimme tutustumaan saareen mukavassa auringonpaisteessa. Keittelimme rauhassa päivällistä ja kuljeskelimme merimaisemaa ihastellen pitkin kallioisia ja kivikkoisia rantoja. Uimassakin tuli piipahdettua.

Kuolioluodon länsirannalla. Taustalla kohoaa korkea Vuorisaari.

Kallion koloissa kasvoi mielenkiintoisia bonsai-mäntyjä.
Viimeinenkin retkeläinen liittyi joukkoomme illan koitteessa, leirinuotiota sytytellessämme. Taivas oli pikkuhiljaa vetäytynyt takaisin pilveen ja tuuli oli kääntynyt aamupäivästä lähes päinvastaiseksi. Yhdentoista maissa illalla alkoikin pikkuhiljaa ripsiä vettä. Aluksi pisaroita tuli hieman arastellen, mutta yöllä heräsin rajun sateen rummuttaessa telttakangasta. Onneksi halpistelttani selvisi tästäkin vesisateesta kunnialla.

Kertokaa joku tuolle miehelle kajakin ja sup-laudan ero.

Pakolliset iltatoimet
Aamulla herätessämme saderintama oli jo mennyt ohi. Leirin purkaminen sujui siis mukavasti poutasäässä. Telttakin oli pakatessa jo lähes kuiva. Taivas oli hieman harmaa, mutta melontakeli muuten varsin hyvä. Kotimatkan aluksi mielemme teki tutustua Vuorisaaren komeisiin kallioihin, mutta emme löytäneet sopivaa maihinnousupaikka. Aalto kävi saaren itärannalle ja länsirannan pystysuorien kallioiden alta ei maihin ole nousemista. Niinpä meloimme tällä kertaa saaren ohi.

Letka kasaan ja paluumatka voi alkaa...

Vuorisaari ei tällä kertaa laskenut luokseen.
Menomatkasta poiketen päätimme kiertää Lehmänsaaren länsipuolelta ja pitää puolimatkan tauon saaren eteläkärjen suojaisessa poukamassa. Aurinkokin näyttäytyi taas juuri sopivasti. Kuorivaatteet saivat kyytiä ruoanlaiton ja ateriatauon ajaksi. Energisimmät innostuivat pelaamaan pallopelejä kalliolla meloja mailoinaan käyttäen.

Keittotauko

Keula kohti Metsolaa
Loppumatkalla puhalsi vastatuuli, sen voimakkuus oli kuitenkin onneksi varsin maltillinen. Melonnan aikana taivas oli taas pilvessä, mutta kuin taikaiskusta vajarannassa varusteita purkaessamme paistoi jälleen aurinko. Ilmojen puolesta meillä kävi siis melkoinen tuuri. Meloessa taivas oli yleensä pilvessä ja työskentelylämpötila oli muutenkin sopiva, rantauduttaessa paistoi sen sijaan aurinko ja ainoat sateet sattuivat yöaikaan. Onnistunut retki kaiken kaikkiaan!

Kiva retki. Kannatti taas olla mukana!