torstai 25. lokakuuta 2018

Villaa ylle



Lomalla on mahdollista meloa arkenakin. Niinpä päätin lähteä liikkeelle hyvän sään aikana heti aamusta. Kuivapuvun alle laiton tutun verkkokerraston ja sen päälle vedin ensimmäistä kertaa tänä syksynä seitin ohuen merinovillakerraston. Lämpömittari näytti yhtä astetta pakkasta. Päähäni painoin pipon, raappasin auton tuulilasin ja lähdin kohti rantaa.

Pari päivää aiemmin lenkiltä kotiuduttuani olin laskeskellut, että tuhannen kilometrin rajapyykin täytyy olla melko lähellä. Ynnäsin tuolloin kirjanpitoni ja sain tulokseksi 999 km. Nyt oli siis kyseessä eräänlainen juhlamelonta. Koska edellisellä kerralla olin kierrellyt Mussalon sataman suunnalla laivoja ihailemassa, valitsin nyt vaihtelun vuoksi läntisemmän reitin ja meloin Ruonalan rantoja pitkin Äyspäälle ja Kivenkorvansalmen kautta sieltä takaisin. Alkumatkasta aurinko rupesi pikkuhiljaa lämmittämään ja villapaidassa alkoi tulla kuuma. Hidastin tahtiani ja pysähtelin valokuvaamaan milloin mitäkin. Äyspäälle päästyäni pilvilautta lipui auringon eteen ja vaatetukseni osoittautui tämän jälkeen juuri sopivaksi. Kotimatkan pystyin melomaan hieman reippaammin.

Pakkasyön jäljet näkyivät vielä laiturilla
Tämän vuoden melontakilometrini poikkeavat aikaisemmista siten, että ne on melottu entistä monipuolisemmin. Kymmenkunta prosenttia kokonaismatkasta on taitettu joko avokanootilla tai sup-laudalla. Koskessa viettämäni ajan olen konvertoinut melonta-ja soutuliiton tonnarilistalla käytössä olevalla kaavalla, jonka mukaan tunnin koskimelonta vastaa kuuden kilometrin matkamelontaa. Koska avovesikautta on vielä jonkin verran jäljellä, ennätän varmasti melomaan vielä jokusen kilometrin lisääkin ennen jäiden saapumista.

Äyspäällä aurinko painui pilveen
Ensimmäiseltä melontavuodeltani 2013 minulla ei ole olemassa aivan tarkkaa tilastoa, mutta tuolloin heinäkuussa alkaneelta kaudelta kilometrejä kertyi noin 700. Seuraavana vuonna meloin 1300- ja vuonna 2015 1200 km. Tämän jälkeen tahti hieman laantui ja kahdelta seuraavalta vuodelta on kasassa noin 1000 km kummaltakin. Vajaa kuuden vuoden harrastusurani aikana melontakilometrejä on siis kertynyt runsas 6000.








sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Hyvää ja kaunista


Loma alkoi. Sen kunniaksi vetäydyin viikonlopuksi yksikseni mökille seuranani hyvä kirja ja ikisuosikkini J. Karjalasen juuri ilmestynyt levy. Tarkoitus oli tehdä vähän syystöitä ja varustella paikkoja talven varalle, meloa, saunoa ja ennen kaikkea nauttia kiireettömyydestä. Sattui hyvä sääikkuna, oli tyyntä ja muutenkin selkeää. Varsinkin sunnuntaiaamuna maisema oli suorastaan mykistävän kaunis.

Raitsaaren itärannan kivikkoa
Keskellä selkää sijaitseva kivi on merkattu poijulla
Lauantaina saavuttuani lämmitin käyttövettä ja saunakamaria, söin ja keräilin kottikärryittäin korkean meren tuomia kaisloja pihalta, sitten lähdin vesille. Koska ilma oli lähes tyyni, valitsin kulkuneuvokseni kanootin. Kiersin Santsaaren ja Souvion sekä risteilin siellä täällä yhteensä noin kolmen tunnin ajan. Seurasin melontanopeutta ranteessani olevasta Polarin mittarista. Varsinkin hieman avoimemmilla selillä vaikutti, että kanootti ei olisi edennyt lainkaan,  mittari kertoi kuitenkin vauhdin olevan yli 5 km/h. Tekniikassani on vielä paljon hiomista, mutta ajoittain meno tuntui silti ihan mukavalta. Toisinaan taas kulku tökki. Täytyy varmaankin hakeutua ensi kesänä jollekin kurssille saamaan lisää oppia konoottimelontaan.

Tästä Souvion länsipäässä sijaitsevasta kivestä
 paljastui jyhkeät miehen kasvot.
Majaniemen venevajoja
Illalla palattuani lämmitin saunan ja nautin rauhasta, kirjasta ja lasillisesta suosikkiviiniäni. Uimaan en pilkko pimeässä tohtinut yksin lähteä. Yhdentoista maissa painuin tyytyväisenä pehkuihin.
Illalla ei ylimääräisiä valoja juuri näkynyt
Aamulla herätessäni aurinko oli juuri nousemassa. Koska päivälle oli ennustettu voimistuvaa tuulta, päätin lähteä vesille ennen tuulen heräämistä. Nautin aamupalan ja annoin usvan haihtua ennen kuin hyppäsin kanoottiin ja lähdin matkaan. Edellisen päivän melonta tuntui hieman olkapäässä, mutta aamu oli muuten hieno.

Aamu sarastaa, kanootti odottaa melojaa
Vihdoin aurinko nousi
Kilometrin melonnan jälkeen saavuin pienelle lahdelle, jossa viimeisten usvan rippeiden seassa töräytteli merkkejään yksitoista laulujoutsenta. Livuin kanootillani ohi ja koitin olla häiritsemättä. Tunsin itseni kanadan järvien uudisasukkaaksi ja päässäni alkoi soida eräs Neil Youngin lukiovuosina vaikutuksen tehnyt kappale. Aurinko nousi yhä ylemmäksi ja loppukin usva alkoi haihtua. Meloskelin rauhassa rantoja pitkin Klamilan lahden ympäri.

Varjossa usva säilyi pidempään, auringossa oli jo aivan kirkasta
Rauhallista ja rentouttavaa melontaa
Kääntyessäni takaisin itään, nousi taivaalle muutama pieni hattara. Pian taivas alkoi vetäytyä yhä paksunevaan pilveen ja samalla saapui ennustettu tuuli. Palasin kotirantaan vajaa kolmen tunnin melonnan jälkeen aamulla niin kirkkaiden auringonsäteiden kadottua pilviverhon taakse. Vaihdoin vaatteet, kokkailin eväitä, lueskelin kirjaa ja jatkoin edellisenä päivänä aloittamiani pihahommia laittamalla veneet talviteloille, haravoimalla ja putsailemalla varaston kattoa varisseista lehdistä ja neulasista. Hyvissä ajoin ennen hämärän saapumista hyppäsin autoon ja hurautin takaisin kaupunkiin. kulunut viikonloppu oli kerrassaan loistava alku edessä olevalle syyslomalle.

Tyyni aamuhetki
Pian kuvan ottamisen jälkeen vyöryi lännestä pilvimatto,
ja nosti tullessaan tuulen





sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Loistokeli lokakuussa



Tuli intiaanikesä, vaikka eletään jo lokakuun puoliväliä. Länsirannikolla ja Keski-Suomessa mitattiin sunnuntaina 14.10. jopa 20 asteen lämpötiloja ja meilläkin täällä etelärannikolla mittari nousi viidentoista asteen tuntumaan. Ruska hehkui ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Meren pinnalla leijunut hento utu sai kauemmat saaret piirtymään haalean epäteräväninä, mutta korkealla ylhäällä kimmelsi kirkkaan sininen taivas.


Kokoonnuimme ennen aamu kymmentä vajalle, jossa edellisenä päivänä olimme käyneet  talkoilemassa paikat talvikuntoon ja nostamassa laiturin ylös. Heti aamusta oli niin lämmintä, että oli vaikea päättää, mitä pukisi kuivapuvun alle. Olimme lähdössä päiväretkelle tuttuun Lehmän saareen.

Koska sivuvastaista tuulta oli luvassa seitsemän metriä sekunnissa, valitsimme reittimme kulkemaan Kotkan saaren itäpuolelta. Näin vältimme pitkän vastatuuliosuuden tutussa ja hieman yksitoikkoisessa jokisuistossa. Aurinkorasvat kasvoilla ja kilolasit silmillä meloimme kohti taivaalle kipuavaa aurinkoa. Kantasataman jälkeen kurvasimme Tiutisen rantaan ja kiersimme Pirköyrin saaren ajatuksenamme meloa Kuutsalon suojassa kohti Lehmän salmea. Tuuli tuli kuitenkin ennusteesta poiketen enemmänkin lännestä kuin lounaasta, joten päätimme meloa suorinta reittä vasta-aallokossa kohti Lehmää.


Reilun parin kilometrin mittaisen selän puolivälissä kauempaa mereltä tullut aallokko kasvoi kohtuullisen kokoiseksi, mutta oli muodoltaan loivaa ja säännöllistä, joten siinä melominen oli suorastaan nautinnollista. Aallon pohjaan ei puhuri juuri yltänyt ja siinä saikin hyvin kiihdytettyä aina seuraavan aallon harjalle. Näin matka sujui mukavasti ja energiataloudellisesti. Kotvan kuluttua saavuimme salmen suulle, jossa odottelimme vastatuulessa hieman hajonneen ryhmämme jälleen kasaan.

Veneliikenne vaikutti ajankohtaan nähden yllättävän vilkkaalta. Olimme valinneet kohteeksemme upean länsirannan sijasta itärannan suojaisen hiekkalaguunin. Nyt aloimme aavistella, että emme tulisi olemaan siellä yksin. Tuo laguuni, eli tutummin lehmän monttu on kotkalaisten kesäaikaan suosima retkikohde. Sen laituri ja rannat olivat nytkin täynnä veneitä. Toisetkin olivat näemmä lähteneet mainion ilman innoittamina vielä yhdelle retkelle ennen kuin veneet on aika nostaa ylös. Jokusen tutunkin saaren rannalla tapasin.


Vedimme kajakkimme hiekkarannalle ja levitimme eväämme aurinkoisen grillikatoksen pöydälle. Olin tuonut mukanani nipun pieniä polttopuita ja yhdessä samaan aikaan saapuneen veneseurueen kanssa virittelimme tulet grilliin. Nautimme eväitämme aurinkoisella näköalapaikalla tunnin verran ennen kuin aloimme valmistelemaan kylläisinä paluumatkaa.


Koska kaikki eivät olleet kokeneet aallokkomelontaa yhtä miellyttävänä kuin minä, päätimme edetä samaa reittiä takaisin, mutta tällä kertaa taittaisimme matkaa enemmän rannan suojassa. Itse meloin muusta porukasta erillään hieman keskemmältä selkää surffiaaltojen toiveissa. Näitä onneksi löytyi aivan kiitettävästi, joten kotimatka sujui iloisen vauhdikkaasti. Teimme vielä mutkan itäkautta ja minimoimme ylityksen kääntymällä vasta Ruotsinsalmen diktaalien läheltä kohti Tiutista.

Koska päivä oli hieno ja melonta maittoi, päätimme kiertää saman tien vielä Tiutisen ja Hallan. Hallan satamassa oli Karibialle rekisteröity Sigfried Lehmann purkamassa tukkilastia. Karhusalmen sillan vaiheilla oli runsaasti kalastajia ja saalistakin näytti tulevan. Ennen siltaa onkimies vetäisi juuri ylös pienen lahnan ja heti sillan jälkeen toinen irrotti mukavan kokoista ahventa koukustaan. Me jatkoimme vasta-auringossa kohti Merikeskus Vellamon ja kantasataman silhuettia.


Paitsi ilma, myös merivesi vaikutti mukavan lämpimältä. Tein mutkan ennen Kivisiltaa ja kävin kurkkaamassa läheisen laiturin päässä sijaitsevasta lämpömittarista tilanteen. Se näytti veden lämpötilaksi 11 astetta. Ilmankos melominen tuntui onnistuvan joiltain myös paljain käsin. Itse olin pitänyt koko päivän millin ohuita neopreenihanskoja sormieni suojana.

Kotirannassa kroppa oli kajakissa istumisesta hieman kankea, mutta muuten melonta oli sujunut harvinaisen leppoisasti. Matkaa oli taittunut 26km eikä mihinkään kolottanut, ainoastaan pientä raukeutta tuntui jäsenissä. Tämä yhdessä loistavan syyssään kanssa oli melkoista herkkua ikäiselleni miehelle. Muutkin matkalaiset vaikuttivat olevan oikein tyytyväisiä tähän mainioon syysretkeemme. Melontakautta on vielä jäljellä hyvinkin pari kuukautta, mutta seuraavaa yhtä mahtavaa reissua joudumme todennäköisesti odottamaan ensi vuoteen.









lauantai 13. lokakuuta 2018

Rojua ranoilla ja öljyä vedessä


Syyskuu meni pitkälti koskitouhuissa ja inkkarikanootissa. Lokakuun alettua vedin kuivapuvun päälleni ja hyppäsin takaisin merikajakkiin. Vaihtelu virkistää, mutta nyt tuntui, kun olisi palannut takaisin kotiin. Merikajakki liukuu sulavasti ja vähällä energialla veden pinnalla ja pysyy näistä vempeleistä parhaiten omissa käsissäni. Tuhannen kilometrin vuotuinen rajapyykki lähestyy.

Kuivapuku päälle jakajakkiin
Merivesi on ollut itäisellä Suomenlahdella kuluvana syksynä harvinaisen korkealla. Haminassa on mitattu puolentoista metrin lukemia. Kesämökin pilareissa näkyy vesiraja ja Kotkan melojien laituri oli karata omille teilleen, kun sitä paikoillaan pitävä tolppa osoittautui liian lyhyeksi. Langinkosken alajuoksu on ollut suorastaan eriskummallisen näköinen, kun Kymijoen vesi on samaan aikaan ollut ennätyksellisen matalalla. Meri on tunkeutunut joen alajuoksulle ja silottanut tutut koskipaikat tyystin.

Syksyisen harmaa Äyspää
Itse olen meloskellut tuttuja rantoja Äyspäälle ja Kotkan saarta ympäri. Korkean veden mökkirannoilta irrottamat tavarat ovat päätyneet omituisiin paikkoihin ja ylhäätä rannoilta on löytynyt irronneita reimareita, lautoja, tynnyreitä, leikkikaluja ja ties mitä muuta sekalaista rojua. Kivikoista ja kaislikoista on löytynyt jopa pari soutuvenettä ja yksi lasten kumivenekin.

Kuusisen pengertielle on valmistunut uusi silta,
mutta sen alta ei päässyt vielä melomaan.
Arki-illat ovat jo niin pimeitä, että töiden jälkeen vesille ei enää ennätä. Perjantaina 12.10. kiirehdin rankan viikon päälle kuitenkin rantaan jo ennen neljää ehtiäksen meloa parin tunnin lenkin. Keisarinsatamassa vähän ennen Merituulentien siltaa ilmassa leijui outo tuoksu ja veden pinta näytti omituisen sileältä. Vilkaisin ympärilleni hieman tarkemmin ja ymmärsin melovani keskellä öljylauttaa. Jatkoin matkaani ja pian taas kaikki palasi taas normaaliksi. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan ja käännyin takaisin. Mittailin lautan kooksi ehkä noin 50x100 metriä. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin tehdä asiasta ilmoituksen. Vastaanottanut päivystäjä kertoi paikallistaneensa minut kuuden metrin tarkkuudella ja informoivansa asiasta palo- ja pelastuslaitosta. Jäin siihen uskoon, että he kävisivät paikan päällä arvioimassa tilanteen ja ryhtyisivät tarvittaessa toimenpiteisiin.

Ikävä havainto
Pari tuntia myöhemmin palasin lenkiltäni kierrettyäni Kotkan saaren. Oletin näkeväni alueen puomitettuna tai edes jotain toimintaa ilmoittamallani paikalla. Toisin kuitenkin kävi. Melottuani ulos Kivisalmen sillan alta tunsin tutun tuoksun ja tajusin olevani keskellä tuota samaista lauttaa, josta olin hieman aiemmin ilmoittanut. Se oli ajelehtinut vajaa kilometrin tuulen mukana ja oli nyt painumassa kohti rantakivikkoa. Hämmästyin, että mitään ei ollut tapahtunut. Saattaa toki olla, että asiantuntijat ovat käyneet paikalla arvioimassa tilanteen. Hieman asia kuitenkin kummeksutti ja minulle tuli mieleen sellainenkin mahdollisuus, että kukaan ei edes ollut käynyt paikalla. Maallikkona en osaa arvioida kelluneen öljyn määrää enkä sen alkuperää. kenties se on laskettu mereen jostain ohi ajaneesta veneestä. Kaiken kaikkiaan outo tapaus ja  edesvastuuton teko ainakin omasta mielestäni.

Karkulainen kaislikossa