torstai 27. helmikuuta 2014

Erilaista luettavaa

Toistakymmentä vuotta sitten löysin matkakertomukset. Sen jälkeen olen reissannut Göran Schildin ja Daphnen matkassa halki Euroopan, noussut Mika Waltarin Yksinäisen miehen junaan, purjehtinut Joshua Slocumin seurassa maapallon ympäri käynyt Pertti Dunckerin ja Merivuokon mukana Antarktiksella, Etelä-Amerikassa ja Tyynellämerellä, kärsinyt Matti Rämön seurassa Rengasrikkoja Saharassa, pyöräillyt hänen kanssaan Aasiassa sekä Jäämerellä, matkannut Osmo Soininvaaran kanssa Fillarilla Nizzaan, lentänyt Charles Lindbergin mukana Atlantin yli tai Tapio Savolaisen ja Anssi Soilan koneessa Hiljaisin siivin Afrikkaan, ollut Riikka Jaakolan ja Mikko Suomisen kajakin mukana heidän kapsäkissään ja melonut Maarit Verrosen kyydissä pienellä kumikanootilla pitkin Vantaanjokea.

Olen luonteeltani mukavuudenhaluinen varmanpäällepelaaja, joka välttää turhia riskejä ja yltiöpäisiä seikkailuja ja joka yöpyykin mieluusti neljän seinän sisällä kuivassa ja lämpimässä. Edellä mainittujen ja monien muiden kertomusten seurassa olen saanut nauttia lukuisista isommista ja pienemmistä seikkailuista, jotka itseltäni olisivat jääneet tekemättä. Parhaimmillaan tällaiset tarinat ovat mainiota kulttuurimatkailua. Ne saattavat tarjota uusia näköaloja maailmankuvan tai historian jäsentämiseksi, tai saavat muuten vain ihmettelemään omituista maailman menoa. Tämän lisäksi ne ovat usein viihdyttäviä ja toimivat mainioina opaskirjoina kyseisestä lajista tai harrastuksesta kiinnostuneelle.

Jo ennen melaan tarttumistani olin lueskellut kaikenlaista melontaan liittyvää kirjallisuutta. Pääpaino oli ollut teknisluonteisissa oppaissa. Kun alkoi tuntua, ettei uutta melontaan liittyvää luettavaa enää helposti löydy, aloin katsella vanhempaa. Silloin törmäsin tähän.


Nimi on hieman harhaanjohtava. Kirja on painettu vuonna 1948 ja siinä Martti Raive kertoo vuonna 1931 suorittamastaan melontaretkestä Oulusta Helsinkiin. Kirjoittaja löytää halkovajan takaa polttopuiksi tarkoitetun vanhan kajakin rungon, jonka kunnostaa ja verhoilee uudestaan vehnäjauhosäkeistä saadulla kankaalla. Varmistaa kelluvuuden kolmella tyhjällä pirtukanisterilla ja veistää itse melan. Sairasteltuaan edellisen talven, nuorukainen lähtee ilman aiempaa kokemusta kuntouttamaan itseään virkistävän meriseikkailun avulla. Matkaansa hän rahoittaa omatekoisia postikortteja myymällä.

Ylellisyysvälineitä, kuten telttaa, kompassia tai keittovälineitä ei ole. Kamera ja muistiinpanolehtiö kulkevat kuitenkin mukana. Päällä olevan vaatekerran lisäksi matkassa on koulukartta, juomapullo, linkkuveitsi, siimaa ja koukkuja. Turvavallisuusajattelukin on hieman toisenlaista kuin nykyään. Turvavarusteina on pelastusliivin tehtävää toimittava korkkivyö sekä kaksi tuubia hyvää liimaa ja pala kangasta kajakin paikkaukseen. Paikkaustarpeille tuntuu olevan käyttöä ja välillä mennään nurinkin. Tuulet ovat pääsääntöisesti voimakkaita ja useimmiten vastaan. Retki on tämän päivän mittapuulla arvioituna vähintäänkin hurja.

Maailma oli tuolloin kovin erinäköinen. Kiirettä ei tunneta ja ihmiset ovat vieraanvaraisia. Kaupunkien kaduilla tapaa vielä lehmiä ja satamissa näkee lastattavan purjelaivoja. Remmareiden, sjömerkkien ja fyrmerkkien avulla matkaaja suunnistaa läpi sundien vaihtelevalla menestyksellä yleensä hieman epävarmana sijainnistaan. Matkaa tehdään vuorokaudenaikaan katsomatta milloin tyynessä, milloin hankalammissa olosuhteissa. Välillä apuna, toisinaan haittana on pieni purje. 3,9 x 0,7 metrisellä palkoveneellä matkaava meloja yöpyy matkan varrelle sattuvissa taloissa, luotsituvissa, mökeissä ja kalamajoissa toisinaan omin päin ja luvatta. Ruokaa järjestyy milloin mitenkin, turhaan ei huomisesta murehdita. Päivämatkat ovat muutaman kymmenen kilometrin mittaisia. Melalla on mittaa liki kolme metriä.

Matka alkaa Oulusta juhannuksen alla ja päätyy paria kuukautta myöhemmin Helsinkiin. Välillä vastustaa, välillä käy flaksi. Kun matkalle sattuu niin leikki-intiaaneja, salakuljettajia kuin synnyttäjäkin, on pakko pysähtyä miettimään toden ja mielikuvituksen rajaa. Turhat mutkat oiotaan ja yksityiskohtia sivuutetaan. Yhtä kaikki kirja kertoo merestä, melomisesta ja retkeilystä. 

Tyyli on vanhanaikaisen verkkainen, toisinaan jopa runollinen, kaikille se ei varmasti sovi. Kirja piirtää kuvan kiireettömästä maailmasta, jossa ei ole nettiä ja radiokin löytyy vain suuremmista taloista. Säätä ennustetaan taivasta katsomalla ja kalastajien juttuja kuuntelemalla. Teksti on sinänsä sujuvaa, mutta lukeminen edistyy välillä hitaasti. Tuon tuosta on pakko pysähtyä miettimään, missä suhteessa kehityksessä on menty eteen, missä taaksepäin. Merestä ja retkeilystä kiinnostuneille kirja tämä kirja on varmasti erilainen lukukokemus kesää odotellessa.

...........................

ps. Ostin muuten sen suunnittelemani Braca melan. Liikkeessä sain taas mukavaa palvelua. Tipparenkaat näyttävät kuitenkin olevan eri paria. No, pikku juttu, sattuuhan sitä ;)

pps. Kohta lähtee...

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Altaassa ja venenäyttelyssä

Kaamos alkaa helpottaa, mutta rospuuttokelit jatkuvat. Merelle ei tammikuun puolenvälin jälkeen ole ollut asiaa, mutta kunnon hiihtokelejäkään ei ole tullut. Lunta ei ole kuin nimeksi ja latuja tuskin sitäkään. Kahdesti olen käynyt suksia ulkoiluttamassa ja muutaman kerran kiskonut luistimet jalkaani. Paremman tekemisen puutteessa päädyin tämän tekstin kirjoittamiseen.

Hallikausi on sujunut hyvin. Kotkan Melojilla on perjantai-iltaisin uimahallin sulkeuduttua tunnin mittainen lepakkovuoro puoli yhdeksästä alkaen. Melojia altaaseen sopii kerralla toista kymmentä ja paikalla on usein ollut parikymmentäkin innokasta. Tunti on juuri sopiva aika aktiiviseen treenaamiseen. Kovin paljoa pidempään ei jaksaisikaan tehokkaasti kieppua. Käytyäni hallissa nyt reilut pari kuukautta, olen päässyt tavoitteeseen, jonka syksyllä tälle talvikaudelle asetin. Eskimopyörähdys sujuu nyt molemmilta puolilta eikä re-entrykään ollut niin hankala kuin ennalta kuvittelin. Itse asiassa se vaikuttaa nopealta ja tehokkaalta itsepelaustautumismenetelmältä. Kesällä täytyy avovedessä harjoitella myös kajakin tyhjentäminen dumppaamalla. Ainakin videon perusteella tämä vaikuttaa pätevältä menetelmältä. Lisäksi olen harjoitellut tuentoja, rodeopelastautumista ja kikkaillut eskimomelan kanssa. Norsaq roll menee toiselta puolelta, mutta käsieskimoa en vielä ole yrittänyt. Reverse sweep rollissa olen päässyt muutaman kerran keulakannen kautta ylös, mutta itse swiippi on vielä pahasti hukassa. Mielenkiintoista harjoiteltavaa tuntuu löytyvän aina vain lisää.

Käväisin lauantaina 8.2. venemessuilla. Yleisestä taantumasta johtuen tapahtuma vaikutti tällä kertaa varsin vaisulta. Tapasin muutamia purjehdustuttuja, vierailin parissa veneessä, seurasin joitain esityksiä ja tutkin heloja sekä varusteita. Mitään uutta ja järisyttävää en löytänyt. Suppaus tuntuu olevan kovassa nosteessa, ainakin lautoja näytti olevan joka kulmassa. Melontatarvikekauppiaista paikalla oli Nort-West Import ja Welhonpesä. Näistä jälikimmäisen kanssa kävin myös hieman kauppaa.

Ihastelin komeita kajakkeja, varsinkin Skim Kayaksin ja Tideracen mallistot tekivät vaikutuksen, toki hinnatkin olivat sen mukaisia. Tutkiskelin myös suosikkini Artisanin uusinta 5G-versiota, joka vaikutti hyvältä. Vanhempien versioiden puutteita näyttäisi olevan korjattu mm. päiväluukkujen ja istuma-aukon osalta. Messutarjoiksena sitä kaupattiin reilulla parilla tonnilla NWI:n osastolla.

Welhonpesä
Nort-West Import










Melavalintani alkaa kääntyä Braca-sportin Hurricaneen. Taidan tilata sen 210 cm:n mittaisena, pienemmillä lavoilla, nappikatkaisulla ja 60 asteen kulmalla. Liimaamalla kootun melan lapakulmaa voi kuulemma myöhemminkin tarvittaessa muuttaa sekä varren pituutta lyhentää. Jahkailen vielä hiilikuitupitoisuuden kanssa, matala vaiko keskiaste?

Grönlantilaismeloja löysin ainakin viideltä eri valmistajalta. Lahnakosken melaa on hieman uudistettu, se vaikutti aavistuksen entistä jämäkämmältä. Sitä saa kotimaisesta haavasta ja lepästä laminoituna todella edulliseen 99-hintaan ja jättiläistuijasta (western red cedar) veistettynä tuplahintaan. Welhonpesässä oli Virossa teetettyja hyvältä vaikuttavia punaseetrisiä meloja kahtena eri versiona ja lisäksi vielä Mitchellin viimeistelty puumela sekä Norhern Lightin hieno, mutta kallis hiilikuitumela. Nort-Westin osasltolla törmäsin Kajak Sport Inuksuk hiilkuitumelaan, jossa oli pikalukituksella toimiva säätömekanismi. Kyseessä oli ilmeisesti vielä protoasteella oleva versio. Mela oli kevyt, mutta hintava eikä laatu oikein vakuuttanut. Pituussäädölle en keksi mitään järkevää käyttöä, olettaen että melan varsiosa on alunpitäen oikean mittainen. Myyjä kertoi lukitussysteemiin tulevan vielä jotain muutoksia.

Inuksuk ei vielä oikein vakuuttanut
Kylmien kelien aikana kaipasin kunnon melarukkasia. Nyt löysin ja ostin sellaiset Welhonpesän osastolta. Ostin myös veistämäni grönlantilaismelan lapojen päihin silikonset suojukset sekä uuden nenäklipsin edellisellä hallivuorollani jonnekin altaaseen hukkaamani tilalle. Nylonisen aukkopeitteeni kaveriksi hankin Hikon combipeitteen ja uudet melontaliivitkin tarttuivat matkaan samalta osastolta. Messujen kunniaksi sain ostoksistani varsin mukavan alennuksen. Lisäksi sain mainioita vinkkejä kajakkini penkin muokkaamiseen sopivammaksi sekä mahdollisen vaihto-operaation varalle. Mikäli en alkukesästä saa säädettyä istuma-asentoa mieleisekseni, saa vanha istuin tehdä tilaa Kajak-Sportin vaihtopenkille.

Kirjallisen vuodatuksen päätteeksi loppukevennykseksi vielä kolme hieman erilaista kuvaa viime kesän reissuilta.
Sujuva vesiliikenne vaatii kunnon opasteet.
Kuva on Pulterista itäiseltä Suomenlahdelta.

Kenelleköhän on haikara tulossa kylään?

Merenneitoihin en vielä ole törmännyt.
Miten lie tämäkin päätynyt Kymijokeen?