- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 7. tammikuuta 2017

Taatusti erilainen retkiopas

Meri meni jäähän, mutta lomaa oli vielä jäljellä, tartuin siis kirjaan. Melonnasta tässä kirjassa ei ole kyse, mutta merellä liikutaan ja retkeilyä sivutaan kuitenkin sen verran, että esittely tässä blogissa lienee oikeutettua.

Merellä liikutaan, ainakin jossain määrin
Kaksi kaverusta Aimo ja Köpi saavat päähänsä soutaa Kustavista Kokkolaan oopperaan. Matkaa taitetaan Köpin neljä ja puolimetrisellä puisella soutuveneellä, jossa on myös peräsin ja apupurje. Toinen kavereista soutaa ja toinen pitää perää. Ani harvoin vastatuuliosuuksilla edetään kahdella airoparilla. Ensi-illasta myöhästytään, mutta kolmanteen esitykseen keretään. Kun kerran reissun makuun on päästy, soudetaan Kokkolasta saman tien Hailuotoon asti. Yhteensä matkaa tulee seitsemisen sataa kilometriä. Reitti on pitkälti sama kuin rannikkomelonnassakin. Matka kestää parikymmentä vuorokautta ja sen kuluessa ehtii jutustelemaan kaikenlaista. Välillä käydään aina hyppäämässä uimahyppytornista.

Juha Hurmeen kirja Nyljetyt ajatukset ei varsinaisesti kerro meriretkestä, vaikka sen takakansitekstissä mainitaankin kirjan käyvän myös retkioppaasta Turun saaristosta Oulun edustalle. Kirja on retki kulttuuriin, taiteeseen ja ihmisenä olemiseen. Soutaessa on aikaa keskustella kaikesta mahdollisesta. Sitä nämä miehet todella tekevät. He keskustelevat etenkin kirjallisuudesta, näyttämötaiteista, musiikista sekä niiden merkityksestä. Ukkelit esittelevät, siteeraavat ja analysoivat aina vuorollaan heille merkittäviä taiteilijoita ja heidän teoksiaan aina Volter Kilvestä Bob Dylaniin ja Aleksis Kivestä Kari Peitsamoon. Välillä leiriydytään ja matka jatkuu taas seuraavana päivänä.

Saaristossa ja ranikolla liikutaan,
mutta varsinaisesta matkaoppaasta ei ole kyse.
Jos kirjaan tarttuu matkakertomuksena tai leirielämän kuvauksena, joutuu varmasti pettymään. Souturetki luo vain kertomuksen puitteet ja sitoo miesten tarinat ja välillä hieman oppikirjamaisetkin henkilö- ja teosesittelyt toisiinsa. Mikäli hyväksyy, että veneretken osuus kirjan 470 sivusta on ehkä 15 % ja lähtee mukaan kulttuuriretkelle, onkin tilanne aivan toinen. Tuon tuostakin jouduin taittelemaan sivujen kulmia merkiksi, että löydän kyseisen kohdan vielä myöhemminkin.

Juha Hurme on monipuolinen kulttuurin tuntija, teatteriohjaaja ja kirjailija. Oman lisänsä lukukokemukseen antaa tieto siitä, että kirjan soutumatka on todella tehty. Kirjoittaja itse on sen ystävänsä kanssa kesällä 2011 soutanut. Kuten tunnettua, sopivan väsyneenä ja kiireettömässä mielentilassa tulee retkillä tulee usein keskusteltua kaikenlaista. Tällaisten keskustelujen paikalle Hurme on istuttanut kulttuuriesittelynsä. Hän itse onkin kirjan Köpi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti