sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Heikoilla jäillä

Langinkosken alajuoksulla 14.3.2015
Maaliskuun puolivälin viikonloppuun sattui loistava sää. Aurinko paistoi koko terältään ja lämpötila auringossa sai hikikarpalot otsalle. Edellisviikon lauhat ja harmaat kelit olivat haurastuttaneet jäät lähes olemattomiin ja uhkarohkeimmatkin pilkkijät olivat auringonpaisteesta huolimatta jääneet jo kotiinsa. Tyynten pakkasöiden jäljiltä meren pinnalla oli aamuisin pientä riitettä, joka puoleenpäivään mennessä suli pois. Edellinen viikko oli ollut kiireinen ja koin ansainneeni rentouttavan viikonlopun melonnan parissa.

Ensimmäisen kerran karkasin vesille jo perjantaina heti työpäivän jälkeen. Pienellä järjestelyllä onnistuin tekemään kahden ja puolen tunnin jäätiedustelukierroksen ennen illan hallivuoroa. Melontatekniikka oli talven jäljiltä hieman hukassa ja edellisen viikonlopun lenkki olikin tuntunut lähinnä käsivarsissa. Nyt jätin turhat välinekikkailut pois ja yritin löytää kadonnutta tuntumaa. Meno maistui ja melonta tuntui viikon takaista kevyemmältä. Illalla olkapäät hieman aristivat, mutta kädet jaksoivat hyvin. Seuraavana aamuna olkapäät olivat teräkunnossa ja edellisen illan rasitus tuntui lähinnä reisissä ja hieman keskivartalossa. Olin siis saamassa juonen päästä kiinni.

Jää oli jo aika haurasta
Illalla uimahallissa yritin treenata vasemman puoleista eskimopyrähdystä parempaan kuntoon. Jostain syystä se tuntuu olevan huomattavasti haastavampaa kuin oikealle. Normaalin takakansieskimon pystyn tekemään molemmilta puolilta, mutta muita pyörähdystyylejä olen harjoitellut ainoastaan oikealta. Samalla tuli taas kerran mietittyä kuinka kaukana nämä uimahallieskimot ovatkaan todellisesta pelastautumistilanteesta. Harjoituksia täytyy siis jatkaa luonnonvesissä täysissä melontavarusteissa heti, kun vedet hieman lämpenevät. Illan harjoituksen päätteesi sovimme porukalla tapaavamme seuraavana päivänä vajalla.

Melkein kuin kesällä
Lauantaina vajarannassa oli kuhinaa, kun vesille lähti samanaikaisesti peräti seitemän melojaa. Antti lähti samaan aikaan Mansikkalahdesta testaamaan uutta kajakkiaan. Tarkoituksenamme oli kohdata Merituulentien sillalla, mikäli kevään eteneminen sen vain sallisi. Keisarinsatamassa ryhmämme jakaantui kahtia toisten jäädessä etsimään reittiä jääkannaksen läpi ja toisten suunnatessa Langinkoskea kohti. Jäässä oli kuin olikin veneen joskus aiemmin tekemä railo, jota pitkin pääsi hieman ontuen varsin pitkälle. Viimeiset satakunta metriä railo oli mennyt umpeen jäiden painuttua limittäin toistensa alle. Hakkujen avulla selvitin itseni avoveden puolelle, josta pienen kierroksen jälkeen palasin samaa uraa pitkin takaisin toisten luo. Samaan aikaan kalastajavene yritti Hirssaaren rannan läheisyydessä murtaa auki väylää Etukylään. Siellä jää vaikutti huomattavasti paksummalta.

Melkein hauskempaa kuin kesällä
Lähdimme etsimään muita Langinkosken suunnasta. Kiersimme Kortetsaaren ja pysähdyimme sen eteläkärkeen leikittelemään. Talven jälkeen into oli kova. Kesken kisailujen melontakaveri lausahtikin osuvat sanat: -Tämähän on melkein hauskempaa kuin kesällä. Lopulta yhytimme toisen porukan vajalta kavitaukoa pitämässä. Hetken jutusteltuamme päätimme pakata kajakit vajaan ja jatkaa harjoituksia seuraavana päivänä.

Kahvitauko vajan edustalla
Sunnuntaina porukka oli harvennut, meitä oli rannassa vain kaksi. Tunnin verran kiertelimme samoja reittejä kuin edellisenäkin päivänä. Kävimme Munsaaren rannassa ja kiertelimme jään reunaa pitkin toteamassa että väylä avomerelle on samassa kunnossa kuin lauantainakin. Läpimenoon tarvittaisiin siis vähintäänkin naskaleita. Käännyimme takaisin ja kaverin lähdettyä jäin yksin melomaan. Kiersin Kortetsaaren ja kävin Sikosaaressa toteamassa, että vapaa vesi yltää siellä veneluiskalle asti. 


Kiitos Para, teit miehen työn!
Vajaa kohti meloessani näin, kun Metsolassa laskettiin veteen kevään ensimmäistä meriläistä, vanhaa kymmenmetristä fiskaria. Kotvan kuluttua tämä rymisteli jo kovaa vauhtia kohti etelää. Mielessäni kävi, yrittääköhän se avomerelle asti. Lähdin uteliaana perään. Hetken päästä vene palasi takaisin, mutta minä jatkoin eteenpäin. Kävi juuri, kuten olin arvellutkin. Se oli käynyt avaamassa väylän läpi jääkentän. Nyt olin vapaa!


Eläkoon avomeri!

Kotiinpaluu Koillisväylää pitkin

Meloin Merituulentie sillan ali ja kävin Myllynrannassa kääntymässä. Pidemmälle en tohtinut, olinhan ollut matkassa jo kolmatta tuntia. Takaisin tullessani väylän alkupään aukkoa sai hieman hakea, mutta jään reunaa seuraamalla se kuitenkin löytyi. Kaivoin kameran liivin taskusta ja laitoin sen etukannelle kuvaamaan tätä juhlavaa Koillisväylän purjehdusta. Jääkentän loputtua lauttoja seilasi aina Höyrypanimolle asti niin tiheässä, että niiden välissä joutui välillä pujottelemaan aivan tosissaan. Ilmeisesti jään reunasta oli lohjennut isompi lautta, joka oli hajonnut näiksi pienemmiksi paloiksi. Tällä menolla koko lahti on parissa päivässä vapaa. Rannassa vajalla tapasin vielä muutamia tuttuja melojia. Olipa mahtava viikonloppu!


Näkemiin talvi!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Melontahanskaa metsästämässä

Täydellistä melontakäsinettä tuskin löytyy. Henkilökohtaiset mieltymykset ja tarpeet sekä käyttöolosuhteet vaihtelevat suuresti. Monenmoisia käsineitä olen kokeillut, mutta mieluiten meloisin paljain käsin, mikäli se vain olisi mahdollista. Melko usein kädet on kuitenkin viiman ja kylmän veden takia verhoiltava hanskoihin. Rannassa kajakin kanssa touhutessa torimummon käsineet eli perinteiset kynsikkäät toimivat hyvin. Koska sormenpäät ovat auki, onnistuu pienikin näpertely ja villa tunnetusti lämmittää märkänäkin. Kylmällä säällä rannassa taukotakin seurana käytän reiluja topparukkasia. Niiden avulla saa veren kiertämään kylmettyneissäkin sormissa. Vesillä tilanne onkin sitten paljon hankalampi. Seuraavassa satunnaisia havaintoja eri tilanteisiin sopivista ja sopimattomista käsineistä omaan lyhyeen kokemukseeni perustuen.

Osa kokeilemistani käsineistä
Syksyllä iltojen viiletessä ja vesien jäähtyessä olen joskus pitänyt ylhäällä vasemmalla näkyviä käytöstä poistettuja purjehdushanskoja tai vastaavia. Nämä kyllä kastuvat ja heikentävät vähän melaotetta, mutta auttavat silti pitämään käsiä hieman lämpimämpinä varsinkin tuulisemmalla säällä.

Alarivissä vasemmalla on Bilteman neopreeniselkäiset ja nahkakämmeniset edulliset vesiurheilusormikkaat. Nämä ovat märkinä hieman hankalat pukea ja riisua, mutta neopreenin takia edellisiä jo selvästi lämpimämmät. Kovin pitkälle syksyyn ei näilläkään pärjää. Kämmenpuoli on kohtalaisen ohutta nahkaa, joten melottavuus säilyy siedettävänä.

Ylhäällä keskellä on kahdet erilaiset neopreenisormikkaat, jotka molemmat ovat hankittu Motonetistä. Vasemmanpuoleiset Otsot ovat kankeat ja helposti rikkoutuvat. Paksun sormikkaan melaote on uutena onneton, mutta parempi toki tämäkin kuin turvallisuusriskin muodostavat kylmästä tunnottomat kädet. Kuluneena Otsot muuttuvat hieman käyttökelpoisemmiksi. Parhaimmillaan ne ovat, kun kämmenpuolen kumi on kokonaan kulunut ja melan ja kämmenen välissä on enää vain ohut verkko. Nyt kädet kastuvat heti, mutta selkäpuolen paksu neopreeni lämmittää märkääkin kättä kohtuullisesti.

Saman liikkeen Inuit Ice Gripit ovat Otsoja ohuemmat ja huomattavasti notkeammasta materiaalista valmistetut. Ne on myös saumattu täysin vedenpitäviksi ja ovat edellisiä monin verroin kestävämmät ja mukavammat. Olen pärjännyt näillä kohtalaisesti jopa nollakeleillä. Sormikasmainen rakenne ei kuitenkaan riitä todella kylmiin olosuhteisiin. Näitä voin silti suositella muillekin, vaikka tuntuma toki kärsii joustavan neopreenin hyllyessä kämmenen ja melan varren väliissä. Myös kameran käyttö onnistuu näillä hanskoilla vielä joten kuten.

Alhaalla keskellä olevat harmaat tiskihanskoja hieman paksummat kumisormikkaat pitävät sormet kuivina, mutta eivät lämmitä. Kun sisälle pujottaa silkkisormikkaat, tulee paketista  jäykkä ja kumihanskoja on hankala pukea niiden päälle. Nyt tällä yhdistelmällä kuitenkin tarkenee siihen asti, kunnes kädet ovat hikoilleet kumihanskan sisäpuolen kosteaksi. Tämän jälkeen alkaa kylmettyminen ja hiertymien synty. Muutamia kertoja kokeiltuani olen hylännyt ajatuksen tällaisilla melomisesta.

Samat hanskat kämmenpuolet ylöspäin
Tiskihanskojen vieressä oikealla on perinteiset rouherukkaset. Rukkaset toimivat sormikkaita paremmin, mutta ongelmat ovat saman tyyppisiä, joskin lievempiä. Viimeistään pakkasella nämäkin vaativat sisäänsä vaikkapa villalapaset lisäeristeeksi. Nyt paketti jäykkenee ja lopulta sisäpuoli kostuu nihkeäksi, koska kumi ei hengitä. Kostean käsineen lämmöneristyskyky heikkenee ja hiertymien riski kasvaa märkien käsien hautuessa itsensä pehmeiksi. Rouherukkasten varret ovat myös niin lyhyet, että niistä solahtaa vesi helposti sisään. Lyhytvartiset rukkaset on kyllä miellyttävän helppo sujauttaa käteen. Värkkäsin yhteen pariin jatkovarret, jotta veden sisään lorahtamista ei tarvitsisi niin paljoa varoa. Varsien myötä rukkasista tuli kuitenkin hankalakäyttöiset ja revinkin ne pian pois. Samalla hylkäsin koko käsineet.

Rouherukkasten tilalle hankin Hikon punavartiset melarukkaset. Ne on valmistettu nylonista ja kiinnittyvät tarroilla melan varteen. Kämmenosan sisällä on miellyttävää fleeceä ja melaa pidellään rukkasen sisässä paljain käsin. Melarukkaset kastuvat sisältä, mutta pysyvät silti yllättävän lämpiminä. Ote melasta on yhtä hyvä kuin kesälläkin. Pitkähköä varsiosaa olen pitänyt taitettuna pukemisen helpottamiseksi. Aluksi tunne siitä, että kädet ovat kiinni melassa, voi tuntua pelottavalta, mutta siihen tottuu nopeasti. Hanskat eivät myöskään pääse itsekseen karkuun ja niiden pukeminen on helppoa. Melarukkaset ovat melko lämpimät ja monikäyttöiset ja ne sopivat syysviileitä kylmemmillekin keleille. Melarukkasten suurin ongelma liittyy mahdolliseen pelastautumiseen kylmällä talvikeleillä. Vedessä ollessa läpimärkä rukkanen ei juuri lämmitä, puhumattakaan siitä, että mela täytyisi laskea kädestä uimisen tai kajakkiin nousemisen takia. Tällöin vaara käsien kylmettymisestä toimintakelvottomaan kuntoon on ilmeinen. Melarukkaset ovat kuitenkin omasta mieltymyksestä riippuen ja käsineiden rajoitteet tuntien melko käyttökelpoinen vaihtoehto monenlaiseen menoon.

Uusin hankintani on umpineopreeniset NRS Toaster Mitts -rukkaset. Selkäpuolen materiaali on tavallista neopreenia ja kämmenpuoli hieman ohuempaa ja tiiviimpää materiaalia. Sisäpinta on nukkainen ja lämmin. Rukkaset on pitkälle mietitty ja ne eristävät hyvin ja pitävät kädet lämpimämpänä kuin mitkään muut hanskani. Rukkanen on muotoon ommeltu ja ote melasta on siedettävä ohuemman kämmenpuolen ansiosta. Jostain syystä tämän rukkasen saumoja ei ole käsitelty vedenpitäviksi ja melottaessa ne siis pikkuhiljaa kastuvat sisältä. Tästä huolimatta lämmöneristävyys säilyy hyvänä, eikä kosteudesta tunnu olevan sen suurempaa haittaa. Pidempää kokemusta näistä hanskoista ei minulla vielä ole, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että näistä tulee suosikkini kylmille vesille ja talvimelontaan.

edit. 17. 12. 2020

Tämän hetkinen suosikkini on Motonetin Inuit Ice Grip neopreenisormikas, jonka päällä on lyhyt ja ohut tuulipussi. Toimii yllättävän hyvin, vaikka sormikkaat kastuvat, tuuli ei pääse suoraan niitä jäähdyttämään.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Talvi on selätetty

Ilma ei ollut kovin kummoinen etsiessäni lauantaiaamuna kajakilleni sopivaa vesillelaskupaikkaa. Tuuli oli sirotellut jäälauttoja sinne tänne ja lämpötila oli nipin napin plussan puolella. Ilma oli sumuinen ja taivaalta vihmoi välillä hienoa tihkua. Tuulikin oli nousemaan päin. Hieman yllättäen paras paikka löytyikin heti vajalta. Avovesi virtasi vain parinkymmenen metrin päässä rannasta eikä jäälautoista ollut juurikaan haittaa. Turhaan olin taas laittanut kattotelineen auton katolle, kajakki oli helppo kantaa vajasta suoraan jäälle. Avoin vesialue ei tällä kohtaa ollut kovin suuri, noin 2km x 0,5km ja sekin osittain jääkannasten pilkkoma. Melomaan kuitenkin pääsin.

 Uuden kajakin myötä omena oli nyt vaihtunut appelsiiniin
Parin tunnin ja reilun kymmenen kilometrin melonnan perusteella en voi vielä laukoa kovin suuria totuuksia uudesta kajakistani Tiderace Xploresta, joitain alustavia havaintoja kuitenkin. Kajakin alkuvakaus oli odottamaani parempi, hyvä näin. Olen siirtänyt istuimen selkätukea yhden pykälän eli noin 1,5cm tehdasasetuksesta taaksepäin. Näillä säädöillä istuma- ja melonta-asento tuntuivat erinomaisilta. Meri oli jäiden takia aivan tasainen, mutta tuuli puhalsi enimmäkseen sivusta noin seitsemän metriä sekunnissa. Jo alkuun kävi selväksi, että ilman evää tällä kajakilla ei pitkälle pötkitä. Sillä on nimittäin varsin voimakas taipumus nousta tuuleen. Evällä nousukärkkäys oli kuitenkin hyvin kompensoitavissa, mutta oikean kurssin säilyttäminen tuntui vaativan tarkkaa asetusta. Onneksi evän säätömekanismi on helppokäyttöinen. Kun oikea asento sitten löytyi, tuntui Tiderace ainakin aallottomissa olosuhteissa kulkevan vakaasti kuin juna. Evää nostamalla ja hieman kallistamalla se kuitenkin kääntyi suhteellisen mukavasti, mikään varsinainen väkkärä se ei kuitenkaan ole. Olosuhteideiden takia välttelin tällä kertaa jyrkempiä kallisteluja. Aiemmin melomistani kajakeista kyseessä tuntuisi olevan jonkinlainen sekoitus Golziana Marlinista ja Artisanista. Saa nähdä kuinka tämän ensivaikutelma pitää kokemuksen karttuessa.

Avovesi päättyi tähän,  Keisarinsatamassa vielä pilkitään.
Avovesi päättyi sokeritehtaan rantaan ja Munsaaren kärkeen, Keisarinsataman lahti oli vielä umpijäässä ja pilkkijöiden valtakuntaa. Nousin jäälle kokeillakseni aiemmin hankkimiani jäähakkuja. Edellisenä keväänä käyttämiini naskaleihin verrattuna jäällä kulkeminen sujui paljon helpommin. Pito oli aivan toista luokkaa ja nyt vetoonkin sai riittävästi pituutta. Hankkimani hakut on ajatuksella melontaan suunnitellut ja valmistanut Tommi Hendriks. Ajattelin ensin käydä tervehtimässä jäällä kököttäviä pilkkijöitä, mutta käännyin pian takaisin.

Hakku on hyvä apuväline jäällä liikuttaessa.
Käsissäni minulla oli niin ikään ensimmäistä kertaa kylmän veden melontaan tarkoitetut NRS Toaster Mitts -rukkaset. Näiden avulla kädet pysyivät hyvin lämpiminä ja melakin pysyi kohtuullisen hyvin hyppysissä. Pidin näistä enemmän kuin varsinaisista melarukkasista, vaikka jälkimmäisiä käytettäessä ote melasta säilyykin parempana. Nämä uudet rukkaset olivat myös aiemmin käyttämiäni neopreenisormikkaita lämpimämpiä, mutta valokuvausta varten ne oli riisuttava kädestä. Rukkaset kastuivat meloessa, jopa niin, että sisältä pystyi valuttamaan vettä. En tiedä pääsikö vesi käsineisiin varren suusta, saumoista vai neopreenin läpi. Yhtä kaikki, märkyydestään huolimatta kädet pysyivät miellyttävän lämpiminä.

Neljäs ihmettelyn aihe tällä neitsytmatkalla oli aiemmin talvella veistämäni myrskymela. Uutta melontatekniikkaa ei tietenkään omaksu parin kilometrin matkalla. mutta kyllä tälläkin melalla eteenpäin tuntui pääsevän. Lisäksi se 180cm:n mittaisena mahtui mainiosti etukannelle, joten ainakin varamelaksi se on passeli. Tulevaisuus näyttää, paljonko myrskymelalle todellisuudessa tulee käyttöä. Ainakin viikkomelonnoissa ja vaihtelun vuosi sillä voisi olla mukava meloa.

Kevään ensimmäinen lenkki on takana
Meloskelin muutaman kerran avointa jokisuistoa edestakaisin ja bongasin aiemmin viikolla Ruonalan rannassa näkemäni albiinosorsan toistamiseen. Harmaaksi vettyneitä ajelehtivia jäälauttoja oli vaikea havaita ja niiden kanssa sai olla tarkkana, mikäli halusi välttyä ikäviltä yllätyksiltä. Langinkosken sillan kupeessa oli kaksi venekuntaa uistelemassa.  Parin tunnin melonnan jälkeen minun oli aika suunnata rantaan ja kohti muita aktiviteetteja. Kameran akkukin oli jo hyytynyt ja melonta alkoi pikkuhiljaa tuntua käsivarsissa. En tiedä, johtuiko tämä ennemminkin puutteellisesta tekniikasta vai talven aikana veltostuneista lihaksista. Joka tapauksessa seuraavalla kerralla täytyy välineiden asemesta kiinnittää enemmän huomiota melontatekniikkaan. Aivan niin kevyesti kuin mielikuvissani kajakki ei talvivarustuksessa liikkunut. Eiköhän tämä asia tosin korjaannu kevään edetessä ja kilometrien karttuessa. Seuraavalle viikonlopulle näyttäisi ainakin pitkän aikavälin ennusteen mukaan sattuvan mukavia melontakelejä. 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Messuilla

Helsingin venenäyttely järjestettiin helmikuun alkupuolella. Viimeisen viidentoista vuoden kuluessa olen tainnut olla paikalla joka kerta. Muistelen, että joskus aiemmin melonta olisi ollut paremmin edustettuna. Suuremmista toimijoista ainakaan Bear & Wateria ei ole näkynyt muutamaan vuoteen. Tällä kerralla melonta oli lähinnä Welhonpesän ja North West Importin osastojen varassa. Ilmatäytteisiä- ja kalastuskajakkeja sekä varsinkin sup-lautoja oli toki muuallakin esillä, mutta minua ne eivät suuremmin kiinnostaneet.

Ohjelmalehdykkeestä olin lukenut allasosastolla järjestettävästä melontanäytöksestä ja sovitin itseni ajoissa paikalle. Ties mitä mielenkiintoista olisi tulossa? Show alkoi ja altaassa meloskeli laiskasti yksi inkkarikanootti seuranaan aukkopeitteetön koskikajakki. Jossain välissä melojat vaihtoivat melaa ja kolmas mies kuulutti jotain mikrofoniin. Vaikka laji minua kiinnostaakin, jaksoin katsella menoa muutaman minuutin ja lähdin pettyneenä pois. Olin odottanut jotain aivan muuta.

Merenneito altaassa tuntui kiinnostavan yleisöä enemmän kuin melonta
Welhonpesän osasto oli kutistunut edellisvuotisesta. Telineeseen oli nostettu kahdeksan erityyppistä kajakkia ja näiden edessä oli pieni myynti- ja esittelypöytä sekä vieressä räkillinen tekstiileitä ja liivejä. Vaihdoin esittelijän kanssa muutaman sanan ja löysin tarvitsemani melan karkuremmin pari viikkoa aikaisemmin kyseisestä liikkeestä ostamaani kajakkiin.

Wlhonpesän pieni osasto takaapäin kuvattuna.
Telineessa lepää kovin tutun oloinen keltainen kajakki.
North-West Importilla oli tyylikäs osasto, jossa varsinkin Skim- ja Miks- kajaksin mallistot olivat näyttävästi edustettuina. Ainakin messujen avajaispäivänä henkilökunta oli myös esimerkillisen ystävällistä ja palveluhaluista. Kävin keskustelua mm. aukkopeitteistä, vesitiivistä kännykkäkoteloista sekä varsinkin Kajak-Sportin Inuksuk grönlantilaismelasta. Kerroin vierastavani hieman sen varren pituussäätösysteemiä, vaikka se sinällään vaikuttaakin toimivalta ja mietityltä. Itse en haluaisi lukitusvivun aiheuttamaa ulkonemaa rikkomaan varren puhdasta muotoa. Ratkaisu on varmasti tuotannon kannalta hyvin perusteltu, mutta jäin miettimään, olisiko kyseistä melaa mahdollista saada tilauksesta vaikkapa nappikatkaisulla varustettuna.

Nort-West Importilla oli näyttävä osasto
Kolme viikkoa Helsingin näyttelyn jälkeen vierailin Tukholman venemessuilla. Nämä olivat tapahtumana hieman Helsinkiä pienemmät, mutta ilmapiiri oli erittäin mukava ja rento. Purjehdus- ja kajakkipuolella tarjonta oli täälläkin suppeaa, mutta Helsingin messukeskuksen väsyttävä häly ja hektinen markkinameininki loistivat poissaolollaan. Kukaan ei kailottanut mikrofoniin eikä musiikki raikunut. Tuotteita esiteltiin ja kauppaa käytiin hillitysti ja rauhallisesti palvelun ollessa kautta linjan moitteetonta.

Tukholman messujen kajakkitajonnasta vastasi Kajaksidan
Ainoa merkittävä kajakkiosasto oli Kajaksidanilla. He edustavat ainakin Tahe Marinea/Zegulia sekä World of Kayaksia. Näiden mallistoista esillä oli varsin edustava kattaus. Lisäksi seinää nojaamassa pystyyn nostettuna oli useampikin surfski. Varustepuolella oli esillä lähinnä Belugan tarvikkeita. Meloista valtaosa oli edullisia alumiiniversioita, jotka eivät juuri mielenkiintoa herättäneet. Hauska yksityiskohta oli noin kuusi metriä pitkä ja vajaa metrin levyinen matala allas, jossa kajakkien alkuvakautta pääsi käytännössä kokeilemaan. Itse kävin koeistumassa altaassa valmiina olleen WK 540:n ja katselin mielenkiinnolla telineessä ollutta Zegulin hiilikuiturunkoista Greenland T.tä. Naapurimaan hintataso vaikutti kaikkiaan varsin kohtuulliselta.  Lähes kaikki osaston kajakeista oli varustettu peräsimellä. Liekö kyseessä naapurimaassa vallitseva trendi.

Näillä messuilla pääsin myös vesille. Tässä on alla WK 540.