 |
Yksinään meloessa tulee usein mietittyä kaikenlaista. Tällä kertaa ajatukseni pyöri kajakkien ominaisuuksissa. Otsikon kysymykseen on varmasti yhtä monta vastausta kuin vastaajaakin, nämä seuraavat perustuvat omiin subjektiivisiin kokemuksiini. Olen varmaan melko keskiverto melonnan harrastaja, joka meloo etupäässä muutaman tunnin päiväretkiä sekä retkeilee silloin tällöin parin-kolmen vuorokauden mittaisia retkiä Suomenlahden saaristossa. Olen harrastanut melontaa 14 vuotta ja melonut arviolta noin 10 000km. Olen omistanut kolme erilaista merikajakkia ja kokeillut paria kymmentä erilaista mallia. Nimestään huolimatta merikajakki on mielestäni paras valinta retkikajakiksi myös järville ja joille. Merikajakilla pärjää hyvin helpoissa koskissakin, mikäli sellaisia sattuu reitille.
Vakaus
Jos kajakki on suuntavakaa, se ei välttämättä ole leikkisä ja hauska meloa lyhyempiä pyrähdyksiä. Jos se tuntuu kallistettaessa vakaalta tyynessä vedessä, se voi olla kiikkerä aallokossa. Kaikkia ominaisuuksia ei voi saada samalla kerralla, sillä ne ovat osittain toistensa poissulkevia. Kajakki onkin aina ominaisuuksiensa suhteen kompromissi. Aloittelevat meloja painottavat usein turhan paljon kajakin kallistusvakautta ja helppoa kääntyvyyttä ja valitsevat siksi helposti liian lyhyitä ja leveitä malleja, usein vielä aivan turhaan peräsimellä varustettuna. Ominaisuudet, jotka tuntuvat aluksi hyviltä ja järkeviltä, voivatkin taitojen edistyessä kääntyä pian itseään vastaan.
Peräsin vai ei
Harva merikajakki tarvitsee todella peräsintä. Poikkeuksena ovat erityisen pitkät ja suoralla kölilinjalla varustetut pitkään matkamelontaan tarkoitetut mallit, joille on aivan oma käyttäjäkuntansa. Mikäli kajakissa on edes kohtalaisesti rokkeria, eli sen kölilinja on hieman kaareva ja sen pituus on lähempänä viittä kuin kuutta metriä, on se mahdollista saada kääntymään oikean melontatekniikan opettelulla ilman peräsintäkin, tällöin pelkkä säätöevä riittää. Peräsin vain lisää helposti rikkoontuvia osia ja ohjaa aloittelevaa melojaa laiskuuteen perustaitojen opettelussa. Itselleni en peräsimellä varustettua kajakkia huoli.
 |
| Pelkkä evä riittää suunnanpitoon ja ohjailuun |
Mieluummin napakan kokoinen kuin valtamerilaiva
Mikäli kajakista on saatavissa eri kokovaihtoehtoja, suosin mieluummin pienempää kuin turhan suurta mallia. Toki edellytyksenä on, että pienempään mahtuu mukavasti istumaan ja pakkaustilojen koko tai kajakin painoraja ei nouse ongelmaksi. Päiväretkillä ei vaaraa pakkaustilojen loppumisesta ole eikä ainakaan toistaiseksi omien kajakkieni kanssa tilan käytön kanssa ei ole tullut ongelmia useamman yön retkilläkään. Isompi malli kelluu korkeammalla ja tarjoaa suuremman tuulipinnan, jolloin melonta etenkin tuulisissa ja aallokkoisissa olosuhteissa vaikeutuu ja muuttuu raskaaksi ja kajakki on muutenkin hankalampi käsitellä,
Kansijärjestelyt ja pakkaustilat
Kajakkien luukut ovat perinteisesti joko pyöreitä tai soikeita. Pakattavuuden kannalta soikeat luukut ovat kätevämmät. Niiden kautta teltat ja makupussit on helpompi pakata ja purkaa. Pyöreitä luukkuja taas puoltaa napakkuus ja turvallisuus. Kokemukseni mukaan kotimaisen laatuvalmistajan soikeat luukut toimivat oikein mainiosti, olivatpa ne sitten tehty kumista tai kovemmasta muovista. Oma valintani vähintään toiseksi lastiruuman luukuksi on siis soikea. Neopreenipeitteisiä luukkuja en huolisi lainkaan.
Päiväluukkuja on mielestäni oltava kaksi. Isompi päiväluukku istuinaukon takana, jonne on hyvä pakata päivän eväät ja sellaiset tarvikkeet, joihin saattaa olla tarve päästä käsiksi myös vesillä. Itse pidän täällä mm. taukotakkia, sydvestiä ja melontahanskoja. Silmälasien käyttäjälle istuimen edessä oleva pieni varusteluukku on myös ehdoton. Täällä voi säilyttää lasien ja avainten lisäksi mm. pähkinäpussia, aurinkorasvaa ja suklaapatukkaa energiahukan varalta.
 |
| Soikeita pakkausluukkuja |
Mielestäni polyeteeni on kajakkien valmistusmateriaalina turhan aliarvostettu. Rannoilla kuuluu puhuttavan ämpärimuovisista kajakeista ja varoitellaan niiden muodonmuutoksista kuumassa kesäauringossa. Kuiturakenteisia kajakkeja pidetään jotenkin ammattimaisempina kokeneiden melojien valintana ja niiden uskotaan olevan jäykkyytensä ja sileämmän pintansa takia nopeampia. Olen omistanut pari muovista ja yhden lasikuituisen kajakin enkä ole niiden välillä nopeuseroa havainnut. En myöskään ole joutunut ongelmiin muovikajakkien muodonmuutosten kanssa. Kallista lasikuitukajakkiani olen sitä vastoin joutunut korjailemaan ja varomaan aivan toisella tavoin kuin iskun- ja pudotuksenkestäviä muovisia. On totta, että kuiturakenteinen kajakki on jonkin verran kevyempi ja jäykempi kuin muovinen. Tällä ei kuitenkaan käytännön retkimelonnassa ole merkitystä muuten kuin kajakkia auton katolle nostaessa.
Rotaatiovalettujen muovikajakkien laipiot on tyypillisesti toteutettu paksulla ja pehmeällä foam-levyllä. Nämä sinänsä hyvin toimivat paksut levyt saattavat viedä jopa kymmeniä litroja kajakin pakkaustilasta kuitukajakkien parin millin paksuisiin laipiohin verrattuna. Toinen seikka, mikä kannattaa huomioida, on luukkujen valmistustapa. Varsinkin edullisemman pään muovikajakeissa on luukun kehys usein valettu samaan muottiin itse kajakin rungon kanssa. Tällöin siihen ei useinkaan sovi kuin valmistajan omat kannet, jotka eivät välttämättä aina ole yhtä laadukkaita ja tiiviitä kuin erillisellä kauluksella varustetutut merkkiluukut.
Mikäli vaurioita sattuu, lasikuidun korjaaminen on osaavalle tekijälle helppoa muovin korjaamiseen verrattuna. Toisaalta siinä, missä lasikuituiseen kajakkiin tulee korjausta vaativa vaurio, muovikajakin omistaja selvinnee pelkällä pintanaarmulla. Naarmuja pehmeään muoviin sitten kyllä ajan saatossa vääjäämättä tuleekin. Mielestäni näitä ei edes kannata yrittää liikaa vältellä. Pohjan naarmut eivät kaloja häiritse eikä niiden melontaa hidastava vaikutus ole kuin pelkkää teoretisointia. Retkimeloja ei kajakin muovipohjan naarmuja meloessaan edes huomaa. Lasi- tai hiilikuituisen kajakin omistajan on sitä vastoin oltava huolellinen jokaisen rantautumisen kanssa, jottei pohjan pinta vaurioidu korjausta vaativalla tavalla.
Ykköskajakkini on tällä hetkellä lasikuituinen, mutta se ei johdu sen valmistusmateriaalista vaan kyseisen mallin muotoilusta ja ergonomiasta. Mikäli saisin saman kajakin muovisena, valitsisin todennäköisesti sellaisen. Muovikajakin puolesta puhuu myös huomattavasti edullisempi hinta. Kelvollisen muovikajakin saa puolella siitä summasta, mitä vastaavaan kutukajakkiin joutuu sijoittamaan.
Istuinergonomia
Tämä on yksi keskeisimmistä seikoista, johon kajakkia hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota. Mikäli paatti ei tunnu hyvältä istua sitä kokeiltaessa, se sellaiseksi tuskin ajan kuluessakaan muuttuu. Istuinaukon täytyy olla sellainen, että kajakkiin pääsee hyvin istuutumaan ja sieltä pääsee myös mahdollisimman helposti ulos. Penkin täytyy sopia omille istumalihaksille niin leveytensä kuin muotoilunsakin puolesta. Jos takapuoli tai jalat puutuvat puolessa tunnissa, tulee melontapäivistä tuskallisen pitkiä.
Jostain käsittämättömästä syystä useat valmistajat vuoraavat kajakkien istuimet aivan turhilla pehmusteilla. Viimeistään tauolle noustessa penkki kastuu aukkopeitteen päältä valuvasta vedestä eikä sen kuivumiseen yksi vuorokausi tahdo riittää. Sitten meloja saakin loppuretken istua märällä penkillä. Mieluummin siis kova ja sileä penkki mahdollisesti vielä valumareijillä varustettuna. Lähes kaikkiin kajakkeihin voi myös jälkikäteen hankkia vaihtoistuimen, mikäli alkuperäinen ei itseä miellytä. Myös irrallisia istuinpehmusteita on tarvittaessa saatavana.
 |
| Tarpeettoman topattu istuin |
Jalkatukien säädöllä ei omassa kajakissa ole suurtakaan merkitystä, kunhan mekanismi muuten vain on riittävän tukeva. Kun oikea istuma-asento on kerran saavutettu, saavat tuet jäädä niille sijoilleen. Reisitukiin kiinnittäisin sen sijaan enemmän huomiota. Joissain kajakeissa ne ovat ainakin omalle ergonomialleni oudoissa paikoissa tai muuten sopimattomasti muotoiltu. Useimmissa muovikajakeissa reisitukia voi jonkin verran säätää, mutta kuituisissa ne on usein valettu suoraan kansimuottiin tai istuinaukion kehykseen, jolloin niiden on sovittava kunnolla heti ensi kokeilulla.
Etukannen korkeus vaikuttaa ratkaisevasti melonta-asentoon. Mikäli kansi on matala, pitää jalkojen olla sen alla melko suorina. Korkea etukansi mahdollistaa hieman jyrkemmän polvikulman, mitä itse pidän luontevampana. Molemmista omistamistani muovikajakeistani olen irrottanut reisituet kokonaan ja liimannut niiden kohdalle kannen alle postikortin kokoiset telttapatjan pehmusteet antamaan lisää tilaa ja mukavuutta.
Evän säätövipu liittyy myös ergonomiaan. Itse suosin perinteistä vaijerivälitteistä mallia. Joissain kajakeissa tämä on oikealla, toisissa vasemmalla puolella. Olen tottunut säätämään evää vasemmalla kädellä ja pidän tätä oikeakätiselle melojalle luontevampana, koska oikean käden melaote on kiinteä ja vasemman pyörivä. Näin ollen vasen käsi on myös helpompi irrottaa hetkeksi melasta evän säätöä varten. Hieman edempänä olevaa vipua on myös mukavampi käyttää kuin aivan lanteella olevaa. Toisaalta liian edessä oleva vipu on altis melan varren iskuille.
Rungon muotoilu
Alussa oli jo puhetta rokkerista. Suoralla kölilinjalla varustettu kajakki on suuntavakaa ja kulkee hyvin suoraan, se on samalla myös kankea käänneltävä. Banaanimaisella kölilinjalla varustettu kajakki sitä vastoin kääntyy sähäkästi ja voi olla jopa neuroottisen epävakaa pituusohjauksen suhteen. Totuus tässä asiassa on mielestäni jossain puolivälissä, lisäksi asiaan vaikuttaa myös kajakin leveys ja poikkileikkaus. Toiset kajakit tottelevat nöyrästi kallistusohjausta toisten ollessa lähes immuuneja sille. Jotkut kajakit vaativat aktiivista säätöevän käyttöä kulkeakseen vakaasti haluttuun suuntaan, toisissa malleissa evän asennolla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Itse pidän melko ketteristä kajakeista, joita on helppo ohjata kallistelemalla eikä säätöevän aktiivinenkaan käyttö häiritse minua.
Tasaisella pohjalla varustettu kajakki on tyypillisesti alkuvakaa, mutta voi muuttua ikävämmäksi aallokon kasvaessa. Toisaalta tasaisella pohjalla on mukava surffailla sopivassa myötäaallossa. Pyöreä- tai V-pohjainen voi tuntua kiikkerältä paikoillaan, mutta kulkee mukavasti aallokossa. Edellinen tarjoaa usein paremmat pakkaustilat ja surffausominaisuudet, jälkimmäinen kulkee siististi pärskyttämättä vasta-aaltoon. Ihannekajakkini on jonkinlainen yhdistelmä näistä, keulasta loiva V ja keskeltä hieman pyöreämpi ja litteämpi.
 |
| Erilaisia pohjamuotoja |
Hyvä merikajakki on 500-550cm pitkä ja 55cm +/- 2cm leveä. Siinä on kohtuullisesti rokkeria ja se tottelee hyvin kallistusohjausta. Kajakki on varustettu peräevällä eikä siinä ole erillistä peräsintä. Se on mieluummin loppu- kuin alkuvakaa. Siinä on kaksi päiväluukkua, toinen istuinaukon edessä ja toinen takana, lisäksi vähintään toinen varsinaisista lastiluukuista on soikea. Kajakin keulakansi on melko korkea, sen istuin on pelkistetty ja polvikulma suhteellisen jyrkkä. Kajakissa on käytetty laadukkaita osia, joiden varaosasaatavuus on taattu. Kajakki voi olla yhtä hyvin olla muovi kuin kuiturakenteinenkin. Suosisin mieluummin muovia, mutta jostain syystä em. ehdot täyttävät kajakit ovat useimmiten kuiturakenteisia. Värityksessä on tärkeämpää havaittavuus kuin tyylikkyys. Hinta on toki aina tärkeä, mutta jos ajattelee hankkivansa itselleen kajakin kymmeneksi vuodeksi, muutamalla satasella ei ole juurikaan väliä, mikäli vain muuten sopiva löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti