maanantai 19. kesäkuuta 2017

Keltaisen meren rannalla

Kajakkiparkki Lehmänsaaren länsirannalla 
Sunnuntaina 18.6. oli taas pienen tauon jälkeen melontaopintojen vuoro. Lähdimme Paula Jäntin opastuksella treenaamaan tilannehallintaa ja kajakin käsittelyä autenttisissa olosuhteissa. Aluksi siirsimme kajakit Metsolasta Mansikkalahteen autokyydein. Kello kymmenen maissa olimme merellä ja kaulat osoittivat kohti etelässä odottavia harjoitusmaastoja. Jollain ihmeen ilveellä Paula oli saanut loihdittua tähän harjoitukseen juuri optimaaliset olosuhteet. Ilma oli varsin lämmin ja tuulta oli aamupäivällä hieman alle ja iltapäivällä vähän yli kahdeksan metriä sekunnissa, Aallokkokin ehti kasvaa päivän mittaan sopivan kokoiseksi. Keli tarjosi juuri sopivasti haastetta, mutta melonnasta ei silti tullut missään vaiheessa liian rankkaa.

Pakkauspuuhissa Mansikkalahdessa

Suuntana Santakari, vetovastuu on tytöillä.

Kevyt kesäsade virkisti sopivasti.
Tytöt luotsasivat porukan Santakarin kautta Lehmän pohjoispäähän, johon jäimme harjoittelemaan mm. reskutuksia ja kajakin käsittelyä aallokossa. Saaren pohjoispään kivikkoinen ja madaltuva ranta nostaa toisinaan hankalankin aallokon. Tällä kertaa se oli kuitenkin varsin säännöllistä ja juuri sopivan kokoista. Aina välillä siirryimme rannan tuntumaan ohjeiden antoa ja edellisen tehtävän purkamista varten. Puolen päivän paikkeilla oli lounastauon paikka. Rantauduimme saaren itäpuolelle uimalla ja kajakkeja hinaten.

Kajakit tauolla, melojat syömässä.
Lounastauon jälkeen harjoittelimme riskianalyysin tekemistä ja siirryimme tämän jälkeen takaisin aallokkoon hinausharjoitusten pariin. Milloin meloja oli kaatunut ja toimintakyvytön, milloin taas rikkonut melansa tai ajautunut muuten vain rantakivikkoon pelastettavaksi. Monenlaisia ratkaisuja kokeiltiin, toiset parempia, toiset haastavampia. Välillä ilmassa oli pientä sählingin tuntua, mutta niin on varmasti tositoimissakin. Opimme mm. että varamelankin voi koota väärin ja että nopea ja määrätietoinen toiminta on tarpeen tuulen sortaessa pelastettavaa kohti kivikkoa.

Iltapäivää kohti aallokko rannan tuntumassa alkoi kasvaa.
Iltapäivään mennessä tuuli oli hieman voimistunut aalto sopivasti kasvanut tarjoten mahdollisuuden surffirantautumisen harjoitteluun Lehmän länsirannalla. Veden väri tosin poikkesi totutusta, mutta emme antaneet tämän häiritä harjoituksiamme. Oletimme keltaisen värin olevan peräisin runsaasta männyn siitepölystä, leväkukinnot olisivat jo varmasti latistaneet enemmän intoa. Jos oli rantautuminen välillä hankalaa kajakin juuttuessa aaltojen väliin, tarjosi myös vesille lähtö omat haasteensa. Sekään ei aina välttämättä onnistunut ensimmäisellä yrityksellä.

Välillä rantautuminen onnistui paremmin....

... toisinaan tultiin hieman omaleimaisemmin.
Kotimatkalla oli poikien vetovuoro. Yltyneen tuulen takia valitsimme mahdollisimman suojaisen paluureitin käyttäen hyväksi matkan varrella olleita karikkoja. Viimeisellä etapilla Kukourista Varissaareen joutui vastatuuleen painamaan jo melko määrätietoisesti. Onneksi matkat olivat kuitenkin lyhyitä. Mansikkalahden edustalla otimme vielä viimeiset surffit ja teimme viimeiset eskimot ennen kuin puoli seitsemän maissa pakkasimme kajakit autojen katoille vietäväksi takaisin Metsolaan. Kiitos kivasta ja opettavaisesta melontapäivästä!

Koko matkan hyvin koossa pysynyt ryhmä saapuu viimeiselle varikkopysähdykselle.







lauantai 17. kesäkuuta 2017

Veden voima


Aija näyttää mallia
Kävin ensimmäistä kertaa koskessa tänä vuonna vasta kesäkuun puolivälissä. Olen alkukauden vielä säästellyt koko talven kiukutellutta olkapäätäni. Nyt luottamus sen kestämiseen oli jo niin suuri, että päätin uskaltautua. Osaltaan kimmokkeena tähän oli myös uuden käytetyn laskupaatin hankkiminen. Nyt olimme kuitenkin Kultaalla puljaamassa ja alla oli vanha ja tuttu vihreä pulkka.

Joen vesi oli jo kohtuullisen lämmintä ja asuksi olisi varmasti sopinut paremmin märkkäri kuin käyttämäni kuivapuku, joka sekin lopulta kastui sisältä. Pientä alkukankeutta oli havaittavissa, mutta pääpiirteissään homma sujui ilman suurempia ongelmia. Olkapään takia otin hieman tavallista varovaisemmin ja pyrin välttelemään vasemmalle nojaamista.

Vesivanoista päätellen Pekka on tainnut pyörähtää
Virran voima yllätti näin talven jälkeen. Vaikka vettä ei kovin paljoa ollutkaan, muistui pian mieleen, että koskessa on pärjättävä pikemminkin älyn ja tekniikan kuin voiman turvin. Pari kertaa kesässä olen yleensä joutunut poistumaan kajakista, nyt tällainen wet exit tuli kohdalle heti ensimmäisen kaatumisen jälkeen. Pohjakallio oli niin lähellä, että kroppaa sekä melaa oli mahdoton saada järkevään asentoon eskimon aloittamista varten. Hetken aikaa maltoin odottaa pää alaspäin veden syvenemistä, mutta ilma loppui ja kajakista oli lopulta pakko poistua. Onneksi kaverit olivat auttamassa ja mies sekä kajakki saatiin heti takaisin melontakuntoon. Seuraavat pyörähdykset sattuivat onneksi jo syvemmissä paikoissa eikä ylimääräisiä reskutustoimia enää tarvittu.

Niin kivaa oli, että joelle täytyy päästä pian uudestaan. Sitä ennen kuitenkin sivistän itseäni merimelontaopintojen parissa.

Tyhjennyksellä