Lippalakissa lokakuussa

Pyhäinpäiväksi 31.10. sääennusteet näyttivät suotuista melontakeliä. Tiedustelin WhatsApp-palstalla, josko kyseisenä lauantaina olisi muitakin kiinnostuneita pienelle päiväretkelle. Kohta meitä olikin kasassa innokas joukko. Lähtöajan sopiminen oli taas tavanomaista säätämistä, osa kun haluaisi matkalle ajoissa toisten tahtoessa nukkua vapaapäivänä hieman pidempään. Puoli kymmeneltä olimme kuitenkin kellumassa melontaintoa puhkuen.

Tuttu lähisaari Lehmä valikoitui jälleen kerran päivän kohteeksi. Se sijaitsee juuri sopivan melontamatkan etäisyydellä ja fasiliteetit grillikatoksinen ja vessoineen ovat kunnossa. Tuuli oli lähes tyyni ja ilman sekä meriveden lämpötila kahdeksan asteen tietämissä. Kuivapuvun alle ei siis tarvinnut pyntätä koko karderoopia vaan reissussa pärjäsi vähemmälläkin.

Merellä oli suhteellisen hiljaista, olihan valtaosa pienveneistä nostettu jo talviteloille. Puolentoista tunnin melomisen ja parin juomatauon jälkeen aloimme lähestyä saaren rantaa. Pohjoispään kalliolla näytti joku kalastavan virvelillä, me vedimme kajakkimme länsirannan hiekalle ja jatkoimme kävellen grillikatokseen. Rannan ruusut marjoineen olivat saaneet kauniin kellertävän värityksen. Onneksi olin ottanut sahan ja kirveen mukaan, sillä sopivan kokoisia polttopuita ei tällä kertaa ollut valmiina. Pienen askartelutuokion jälkeen katoksen piipusta tuprahti savua ja nuotio oli valmis.

Grillasimme makkarat, söimme eväät, joimme kahvit ja höpöttelimme joutavia. Tavaroita pakatessamme katoksen ohi kulki pariskunta, joka oli keräämässä saaresta kesävieraiden jättämiä roskia. Hatunnoston arvoista toimintaa. He kertoivat, että keväällä heidän käydessään edellisen kerran samoilla asioilla, oli saaressa ollut huomattavasti sotkuisempaa. Mietimme, oliko joku muu ennättänyt ensin, vai ovatko ihmiset viimeinkin oppineet käyttäytymään siivosti ja viemään jätteet mukanaan rannikolle.

Paluumatkalla päätimme kiertää saaren eteläkärjen kautta. Matkaa tulisi näin muutama kilometri lisää, mutta näin hyvällä säällä melonta maistui kaikille. Eteläkärjessä kaarteli kookas merikotka Ollinkarin yllä. Saaren itäpuolella sijaitsee kesäisin suosittu veneilykohde Lehmän monttu. Yllätykseksemme sen satama oli vielä näin loppusyksystäkin täynnä veneitä. Kyseessä täytyi olla jonkin veneseuran yhteisretki. Pian montun ohitettuamme alkoi niemen takaa kuulua mahtavaa pörinää. Hämmästykseksemme vastaan porhalsi rajavartiolaitoksen ilmatyynyalus oranssi valo katolla vilkkuen. Härvelin kadottua sataman suusta sisään ääni vaimeni ja melontarauha palasi.

Loppumatkasta saimme apua hienoisesta myötätuulesta, jonka saattelemana aina niin pitkältä ja joskus puisevaltakin tuntuva taival Keisarinsataman halki sujui leppoisasti. Takaisin vajalla olimme puoli kolmen maissa, joten aikaa muillekin lauantaiaskareille jäi ihan mukavasti. Rannekellon gps näytti melotuksi matkaksi tasan 23km. Joskus tähän aikaan vuodesta veden veden pinta on ollut jo jääriitteessä, nyt meloin sama lippalakki päässä kuin keskikesälläkin. Voiko loka- marraskuun vaihteen melontasäiltä vielä enempää vaatia?

Hiirenloukkua hakemassa

Kesä alkaa olla lopuillaan. Autoilin perjantai-iltana mökille huomatakseni, että siellä oli sähköt poikki.Ehdin jo huolestua, miten saisin porakaivosta vettä ja tupaan lämpöä ennen kuin asia korjaantui juuri ennen pimeän tuloa. Valojen loisteessa siellä täällä paljastui hiirenpapanoita, mutta loukkua en mistään löytänyt. Päätin meloa heti aamutuimaan lähikaupasta sellaisen ostamaan.

Lauantaiaamuna heräsin laulujoutsenten töräyttelyihin. Merenlahti oli peilityyni ja auringonnousu mitä kaunein. Yöllä oli ollut aavistus pakkasta. Hieman epäuskoisena kuuntelin aamiaista nauttiessani merisäätä, jossa varoitettiin itäistä Suomenlahtea jopa 14m/s tuulista. Puin kuivapuvun ja pakkasin kanootin. Suunnittelin melomani hieman mutkitellen ulompaa reittiä Klamilan kylänlahteen ja iltapäivällä tuulen noustua suojaisempaa rantareittiä myötätuulessa takaisin. Matkaa arvelin kertyvän yhteensä noin 20 km, joten pakkasin eväät mukaan.

Lähtöhetkellä tuuli oli maltillinen

Noin puoli tuntia liki tyynessä melottuani tuuli alkoi nousta niin nopeasti, että ulomman reitin sai suosiolla jättää suunnitelmista pois. Rantojen suojassa eteneminen sujui hyvin ja turvallisesti, mutta etenkin salmiin tuuli kanavoitui niin voimakkaana, että puuskissa vastatuuleen eteneminen oli ajoittain työn takana, vaikka neljästätoista metristä oltiinkin vielä kaukana. Lopulta oli kuitenkin annettava periksi ja siirryttävä vielä lähemmäksi rantaa.

Cyanobacteria?

Vesi oli matalalla ja kivissä ja kallioissa näkyi merkkejä sinilevästä. Kaislikossa näin kuolleen joutsenen ja mietin, onko levällä yhteyttä asiaan. Löysin myös joltain veneilijältä karanneen fendarin, jonka keräsin kiitollisena talteen. Parin tunnin kuluttua nousin maihin Klamilan kylänlahdessa ja nautin lounaaksi lihapiirakan ja banaanin ennen kuin jätin kanootin puun juurelle ja lähdin patikoimaan vajaa kilometrin taivalta kohti kauppaa.

Kanootti parkkiin ja kauppaan...

Etsimääni hiirenloukkua en löytänyt, kaupassa oli ainoastaan myrkkysyöttejä. Ostin suklaapatukan sekä pahvisen paketin, jossa oli kaksi muovista hiiribaaria. Olin hieman pettynyt, mutta paluumatkalla oivalsin, että myrkkysyötit sopivat itse asiassa ongelmaani perinteistä loukkua paremmin. Nyt loukkuun erehtyneet hiiret eivät jää rakennukseen sisälle.

Paluumatka sujui myötätuulessa lähes puoli-ilmaiseksi. Hullujussi kolisteli pienessä mökkisaaressa ruopatessaan jonkun kesäasukkaan rantaa. Kirkas syyssää oli houkutellut kaislikoihin kalastajia ja jo isoiksi kasvaneet joutsenen poikaset treenasivat lentämistä pian koittavaa muuttomatkaa varten. Taivas alkoi pikkuhiljaa vetäytyä pilveen.

Muuttomatka on pian edessä

Alkumatkan oikaisu oli lyhentänyt alkuperäistä reittiäni runsaalla neljänneksellä ja varsin pian olin jälleen kotirannassa. Alkuillasta oli ennustettu sadetta, mutta se tuntui saapuvan jo hieman etuajassa. Kanoottia purkaessani tipahtelivat ensimmäiset pisarat. Oma ajoitukseni oli siis täydellinen. Hyvillä mielin kannoin kanoottini pukeille. Saa nähdä, tuleeko sitä vielä ulkoilutettua, vai melonko loppusyksyn melonnat kajakilla.

Kaislikoita pitkin kotirantaan.
Ilma alkaa muuttua huonommaksi.

Satunnaisia päiväretkiä

Äitini kuoli elokuun alussa. Hautajaisia seuraavalle viiikonlopulle ajoittuivat poikani ylioppilasjuhlat. Lomat loppuivat ja uuden lukuvuoden käynnistäminen otti oman aikansa. Kun tähän päälle lasketaan vielä kaikki edelliseltä keväältä koronan takia siirtyneet kokoukset, ei aikaa harrastustoiminnalle  yksinkertaisesti jäänyt. Tämä näkyy valitettavasti myös tämän blogin päivittämisessä. Uusia juttuja ei vähään aikaan ole ilmestynyt. Elokuussa kävin vesillä yhden ainoan kerran. Osallistuin tuolloin avokanoottimelojien puljausviikonloppuun Kymijoen Kultaankoskella. Ilma oli hyvä ja tapahtuma  oikein onnistunut.

Avokanoottimelontaa Kultaankosken kuohuissa

Syyskuussakin riitti vielä kiireitä, mutta nyt ennätin sentään jo kuudesti vesille. Yhden kerran kävin melomassa kajakilla Kotkan saaren ympäri ja kolmena viikonloppuna meloskelin avokanootilla mökkivesillä Klamilassa. Nämä lenkkini olivat 2 - 3 tunnin mittaisia ja kiertelivat lähisaaria aina kunkin päivän tuulolosuhteet huomioiden mahdollisimman suojaisilla vesillä. Illat ovat jo niin pimeitä, että töiden jälkeen ei vesille enää tahdo ennättää. Kilometrejä ei elo- syyskuussa kertynyt sataakaan. Toivottavasti loppukausi sujuu hieman paremmin ja melontasäitä riittää vielä viikonloppuisin. Harrastustoimintaa on aiempien vuosien tapaan tarkoitus jatkaa ainakin satunnaisesti niin kauan, kun kelit sallivat ja meri pysyy auki. Kuivapuku on syksyn merkiksi kaivettu taas jo esille.

Lauantaina 19.9. reitin varrelle sattui komea sateenkaari

Sunnuntaina 27.9. retkeilin komeassa säässä merellisissä maisemissa