torstai 28. kesäkuuta 2018

Pitsalle Sataman Baariin


Retki alkoi mökkirannasta
Keskiviikkona 27.6. kolme kanssamelojaa saapui seurakseni Klamilaan. Tarkoituksenamme oli kiertää päivän mittainen lenkki Itäisen Suomenlahden komeita maisemia tutkimassa. Lähdimme mökkirannasta Siikasaaren tyvestä puoli yhdentoista maissa melomaan kohti Lapurinsalmea. Vesi oli sen verran raikasta ja tuuli paikoin navakkaa, että salmen suojassa lisäsimme anorakit päällemme. Salmen itäpuolella aallokko kasvoi hieman, mutta auttoi mukavasti matkaamme kohti edessä häämöttävää Suur-Pisiä.

Edessä kimmeltää Pisinsalmi
Matka joutui nopsaan ja pian vedimme kajakkimme tämän kansallispuistoon kuuluvan saaren retkisataman hiekkarannalle ja vaeltelimme hetken pitkin tämän hienon saaren länsipuolen kallioita sen avaria maisemia ihastelemassa. Koska seurue oli lähtenyt jo aamuvarhaisella Kotkasta, oli nyt puolilta päivin oivallinen aika lounastauolle tuulensuojassa lämpimällä kalliolla. Kaivoimme siis keittimemme esiin ja ryhdyimme kokkalemaan.

Suurpisin länsirannan kallioita
Lounaan antaman energian turvin aloimme tarpomisemme noin kahdeksan metrin vastatuuleen Länsikiven kautta Vuori-Pulteriin. Lähtiessämme isolla Busterilla saareen saapunut pariskunta ihmetteli vähän touhujamme. Heillä oli kuulemma ollut pomppuisa matka. Meidän matkamme sujui hyvin mukavassa meriaallokossa, joskin vastatuulen melominen kulutti hieman voimia. Pulterissa vedimme kajakkimme saaren pohjoispään laakealle kalliolle. Pian saareen saapui toinenkin seurue hyvin säilyneellä meriläismallisella puuveneellä. Me kiipesimme saaren korkeimmalle kohdalle maisemia ihastelemaan. Ennen lähtöämme nautimme vielä Pisissä juomatta jääneet päiväkahvit.

Vuori-Pulterista etelään on vain merta...
... lännessä näkyy Mustamaa ja Ruissaari.
Alun perin tarkoituksenamme oli meloa Ruissaaren ja Mustamaan välisestä salmesta, mutta yhä navakammin puhaltama vastatuuli ei houkuttanut. Niinpä suuntasimmekin Vasikka-Pulterin kautta Ruissaaren pohjoispuolitse Harvajaniemen suojaan. Harvajanniemen rantoja mukaillen meloimme pikkuhiljaa kohti Klamilan rannassa töröttävää hyppyrimäen silhuettia. Pikku hiljaa voimat alkoivat itse kullakin jo vähän hiipua ja mela alkoi selvästi painaa. Silmissä kiiltelevät Klamilan Sataman Baarin pitsat saivat melan kuitenkin nousemaan yhä uudestaan ja uudestaan. Saavutimme määränpäämme aikataulun mukaisesti kello viiden maissa.

Hellitöksenselällä kohti Harvajanniemeä. 
Kalasataman luiska oli turhan jyrkkä ja karkeapintainen rantautua ja veneseuran laituri taas hivenen turhan korkea. Onneksi ennen läheistä uimarantaa löytyi kaislikkojen välistä oiva rantautumispaikka, johon jätimme kajakkimme. Lähes juoksuaskelin vaelsimme polkua pitkin baaritiskille pitsoja tilamaan. Tässä vaiheessa Aijan mittari näytti melotuksi matkaksi 22km.

Jo pelkkä ruuan kuvittelemininenkin antaa mukavasti lisää voimia.
Baarista lähtiessämme kassarouva kysyi, aiommeko meloa samaa reittiä takaisin. Ilmoitimme kuitenkin jatkavamme suorinta tietä kohti Parunpohjaa. Jos olimme hetki sitten meloneet avomerellä aallokossa ja vastatuulessa, sujui loppumatka kaislikon suojassa ja lähes peilityynessä. Pitsan voimin mökkiranta tuli nopeasti vastaan. Aijan mittari näytti melotuksi matkasi noin 28 kilometriä. Vierailijat pakkasivat kajakkinsa ja lähtivät saman tien ajamaan kohti kaupunkia. Minä jäin laittamaan mökkiä kuntoon ja suuntasin tunnin kuluttua toisten perään. Tämän kertainen päiväretkemme oli niin onnistunut, että vastaavan voisi hyvin toistaa joskus tulevaisuudessakin.







Pystyasennossa

Tästäkö uusi harrastus?
Pitihän minunkin kokeilla viime vuosina laajaa suosiota saanutta suppausta. Kuningasidea oli, että mökin alla lomautettuna vuosikaudet maannut vanha purjelauta saattaisi hyvinkin toimia myös suppilautana. Jostain syystä tämä välähti mieleeni viime talvena Helsingin itärajan tuntumassa sijaitsevassa melontaliikkeessä retkiluisteluvarusteita ostaessani. Niinpä mukaani lähti tuolloin luistimien lisäksi muutaman kympin hintainen sup-mela. Sain siitä vielä mukavan talvialennuksen.

Oikeasta tekniikasta minulla ei ollut hajuakaan, kun ensimmäisen kerran hyppäsin laudalle ja aloin kauhoa eteenpäin. Muutaman kilometrin mittaisella lenkillä lähisaaren ympäri piti melontapuolta vaihtaa sangen tiheästi, koska lautaa oli muuten hankala saada kulkemaan suoraan. Onneksi olin aikoinaan tottunut seisomaan kyseisellä laudalla purjeen kanssa, joten tasapaino ei tuottanut ongelmia.

Ensimmäisen lenkkini jälkeen söin lounaan ja googlasin jälkiruuaksi kännykästä muutaman sup-aiheisen artikkelin. Jätin purjelaudasta kölin rannalle ja teippasin sen aukon umpeen, siirsin painopistettä hieman eteenpäin ja lyhensin vetoa lopusta vartalon kohdalle aivan kuten normaalistikin melottaessa ja otin melasta vähän leveämmän otteen jolloin sain kroppani paremmin mukaan. Nyt homma alkoi toimia huomattavasti paremmin ja uskaltauduin jo seuraaviakin saaria kiertelemään. Enää lauta ei kiemurrellut aamupäivän tapaan.

Lounaan jälkeen lisää oppimaan...
Paljon on vielä oppimista, mutta vaikuttaa siltä, että monia asioita melonnasta voi hyödyntää lähes suoraan supatessakin. Tuulen vaikutus oli tosin kajakkiin verrattuna huomattavasti suurempi. Tämä ei ole mikään ihme, onhan tuulipintaakin huomattavasti enemmän. Pieni yllätys tuli, kun kokeilin auttaa käännöstä lautaa kallistamalla. Sain vasempaan jalkaani sellaisen suonenvedon, että se pakotti minut istahtamaan hajareisin laudan päälle muutamaksi minuutiksi ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa.

Nyt kahta kertaa ja noin kymmentä kilometriä kokeneempana jäi hommasta sellainen maku, että kaivan lautani varmasti useamminkin esille ja otan homman harjoittelemalla paremmin haltuun. Googlailu paljasti myös sen, ettei lautani kovinkaan merkittävästi poikkea matkakäyttöön suunnitelluista varsinaisista suppilaudoista, joten välinepäivityksiäkään ei lähitulevaisuudessa ole tarpeen miettiä. Ei tästä suppailusta mitää melonnan korviketta tai kilpailijaa näillä näkymin ole tulossa,  ompahan kuitenkin pieni lisämauste melontaharrastukseeni.

Näillä mennään ainakin toistaiseksi






keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Hitsaushommia

Koskimelontakausi tuli avattua maanantaina 18.6. Kultaalla. Kivaa oli. Joen virtaama oli juuri sopiva ja koski oli muutenkin mukavassa kunnossa. Pienen totuttelun jälkeen melonta alkoi sujua vanhaan malliin. Vesikin oli ehtinyt jo sopivasti lämmetä, mikä tuli todettua muutaman kerran katollaan käydessä.

Kotona tavaroita kuivatellessa käänsin kajakin kyljelleen ja huomasin, että istuinaukon kauluksen juureen oli jossain vaiheessa päässyt syntymään noin seitsemän sentin mittainen halkeama, joka sai alkunsa oikean reisituen kiinntysreiän kohdalta. Tuskin tämä juuri nyt oli kuitenkaan käynyt. Porasin ensiavuksi päihin pienemmät reiät, joiden tarkoituksena oli pysäyttää halkeaman kasvaminen. Seuraava päivä meni pähkäillessä, miten tuo mainio melontaväline olisi parhaiten korjattavissa takaisin luotettavaan käyttökuntoon.
Alkuperäinen halkeama näytti tältä
Aluksi mietiskelin joko alumiinista tai lasikuituista kaksipuolista paikkaa, joka pultattaisiin halkeaman molemmille puolin. Homman työläyden ja halkeaman hankalan sijainnin takia päädyin kuitenkin ensin yrittämään muovin hitsaamista. Tämähän on yleinen tapa muovikajakkien korjaamisessa. Jos hitsaaminen ei toimi, voisin myöhemmin vielä turvautua muotoillun paikan rakentamiseen.

Sama kohta reikien poraamisen ja reisituen irroittamisen jälkeen
Irrottelin reisituen ja etsiskelin kajakista kohtaa, josta voisin vuolla täytemateriaalia halkeamaan. Kun en tällaista pienestä paatistani oikein löytänyt, turvauduin autotallista löytyneeseen vihreään rasian kanteen, jonka arvelin olevan samaa materiaalia kajakkini kanssa. leikkelin tästä parin millin siivuja täyteaineeksi.

Hitsaaminen tapahtui sulattamalla kolvilla täyteainetta koloon
 Aloitin kajakin sisäpuolelta. Lämmitin juottokolvin, jolla laajensin halkeamaa materiaalin puoliväliin asti. Sitten sulatin leikkaamiani suikaleita syntyneen kolon täytteeksi. Ne näyttivät sekoittuvan hyvin alkuperäisen materiaalin kanssa ja saumasta tuli suhteellisen siisti ja vakuuttava.  Sitten käänsin kajakin ympäri ja toistin saman ulkopuolelta. Nyt vaikeutena oli saada kolvi mahtumaan kapeaan rakoon kauluksen ja kajakin rungon väliin ilman, että materiaalia suli väärästä paikasta. Lopulta tämäkin onnistui suhteellisen mukavasti, vaikka hankalassa paikassa jälki ei ollutkaan enää yhtä siistiä. Lopuksi ruuvasin reisituen takaisin paikoilleen. Ruuvin muovisen prikan ja kajakin rungon väliin leikkasin vielä tiivisteen fillarin sisäkumista. Ainakin käsin vääntelyä tehty paikka tuntuu kestävän hyvin. Seuraavat melontakerrat paljastavat, osoittautuuko tämä paikkaus käytännössä luotettavaksi.

Lopputulos näyttä ulkoa päin tältä ja vaikuttaa toimivalta.
Aika tulee näyttämään paikkauksen kestävyyden.







tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kansallispuiston reunoilla

Kalliolle kukkulalle...
Klamilaan tuli tehtyä tehdä päiväretki 15.6. sillä mökille tuli tuolloin nuohooja. Itse toimitus oli ohi aamulla kello yhdeksään mennessä, joten päivällä oli aikaa muutaman tunnin melontaretkeen. Pikku puuhastelun ja aikaisen lounaan jälkeen vedin kajakkini nurmea pitkin rantaan ja pakkasin banaanin ja vesipullon mukaan. Ilma oli lähes tyyni ja aurinkoinen, joten päätin lähteä hieman avoimemmille vesille melomaan.

Lapurin leikkipaikka
Suuntasin Siikasaaren ja Santsaaren välistä etelään ja sieltä Lapurin salmen kautta itään. Siikasaaren eteläpään yhteisrannalla oli traktori peräkärryineen. Se liittyi luultavasti lähistöllä rakennettavaan laituriin, jonka tarvikkeet olivat ilmeisesti uitettu paikalle täältä. Mietin lähtisinkö käymään Suuri-Pisissä, mutta jäin Lapurin itäkärjen kallion kohdalle hetkeksi leikkimään. Siihen saapui kaukaa mukava maininki.

Länsikivi
Meloin Länsikivelle, josta aioin aluksi jatkaa Puuluotoon, mutta käännyinkin suoraan länteen. Kiersin Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvien Pultereiden saariryhmän eteläpuolelta ja nousin hetkeksi maihin kallioiselle Laitahellille. Sitä ennen leikiskelin taas mainingissa sen eteläkärjen matalilla kallioletoilla. Lintuja saarella ei näkynyt, mutta kallion kolosta paljastunut joutsenen pesä sai minut kuitenkin jatkamaan pian matkaa. En halunnut olla luontokappaleille häiriöksi.

Laitahellin letot, täällä riittä tilaa hengittää

Karultakin saarelta löytyi kasvillisuutta
Meloin Ruissaaren ja Mustamaan väliseen salmeen. Tämänkin salmen suulle sattui mukava maininki, vaikka muuten olikin lähes tyyntä. Mökkiläiset paistattelivat päivää iltapäivän auringossa Ruissaaren etelärannalla. Otin suunnaksi Santsaaren eteläpään, josta jatkoin pikkuhiljaa kotia kohden. Mietiskelin, kuten niin usein ennekin, että näihin hienoihin maisemiin täytyy tuoda melojakaveritkin joskus tutustumaan vaikka näin päiväretken merkeissä.

Ruissaaren kalliolle on jäänyt kiva kivi

Melottu reitti on merkitty kartalla punaisella





torstai 14. kesäkuuta 2018

Alkukankeutta

Kohta kesä voi alkaa...
Kuluva melontakausi ei vielä ole oikein päässyt vauhtiin, vaikka ilmat ovat olleet viime vuotisia paremmat ja pintavesikin on jo mukavasti lämmennyt. Retkille en ole tähän mennessä vielä ennättänyt ja koskikutsuistakin olen toistaiseksi joutunut kohteliaasti kieltäytymään. Juniorin rippikoulu ja mökki- ja venehommat ovat toistaiseksi vielä vetäneet pidemmän korren. Mielelläni kyllä pakkaisin jo kajakkini retkeilyn merkeissä, mutta todennäköistä on, että kesän ensimmäinen telttayö koittaa vasta joskus juhannuksen jälkeen.  Nyt kuitenkin pahimmat kiireet ovat onnellisesti takana ja loma on vasta alussa.

Viikkomelonnoissa mennään porukalla.
Tällä kertaa mukana oli 11 melojaa.

Meituulentien siltaa korjataan
Viimeaikaiset melontani ovat tuttuun tapaan olleet lyhyitä parin tunnin pyrähdyksiä, mutta meno on maistunut oikein mukavalle. Viikkomelontoihin olen osallistunut pari kertaa ja kerran toukokuun lopulla auttelin apuohjaajan roolissa peruskurssilla. Itsekseni olen melonut lyhyehköjä noin 15 km lenkkejä lähivesillä. Kesä on vasta alussa, eiköhän tästä vielä ihan hyvä tule.

Miinantorjunta-alus Vahterpää vieraili Kotkassa kesäkuun alussa

Peruskurssin peräpään valvojana.