- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Suunnan muutos


Hankin avokanootin syksyllä 2018 monipuolistamaan melontaharrastustani. Päädyin tuolloin pikku kaksikkoon, jolla olisi mahdollista meloa yhdessä vaimon tai lasten kanssa. Käytännössä olen kuitenkin melonut kanoottiani yksin etupenkiltä perä menosuuntaan, kuten symmetristä kaksikkoa on tapana soolona meloa. Nyt tähän on tullut muutos. Tästä lähtien melon kanoottiani oikein päin keula edellä.

Entisestä keulasta tuli nyt perä tai päin vastoin.
Vasta edes tämä kotka saa katsella taaksepäin.
Heti ensimmäisistä vedoista alkaen olen melonut polviasennossa nojaten vain kevyesti istuimen etureunaan. Vain ani harvoin iltatyynessä väsyneenä kotiin palatessani olen istahtanut itse penkille. Sitäkin useammin olen kaivannut painopisteen siirtämistä eteenpäin lähemmäksi aluksen keskipistettä. Tässä minua on auttanut Ikean kassissa kulkenut keulaan asetettava kivi. Silti olen toisinaan joutunut siirtymään itse niin, että reidet ovat lähes kiinni keskilängessä. Tällöin vartalon tuki jää puuttumaan ja asento käy pidemmän päälle melkoisesti kuormittamaan reisiä.

Monesti olen miettinyt erilaisia ratkaisuja penkin siirtämisestä eteenpäin sen etureunaan kiinnitettävään levikeeseen. Kolmas vaihtoehto on ollut polvistumistuen tekeminen. Jostain syystä nämä ideat ovat kuitenkin jääneet aina suunnitelman tasolle. Lopulta sitten hankin ja asensin kneeling thwartin.

Siinä se nyt on asennettuna ja valmiina koemelontaan.
Kiinnitysruuvien päät ovat vielä katkaisematta.
Koska kuivapukuni oli mennyt rikki, jouduin vierailemaan melontatarvikeliikkeessä. Samalla ostin myös uuden melan ja reilun kokoisen kuivasäkin. Sitten katselin hieman yksiköitä. Jostain mieleeni putkahti edellisellä viikolla melontapalstalla käyty keskustelu polvistumistuen asentamisesta ja kysäisin sopivia ruuveja moisen aparaatin kiinnittämiseksi. Ajatukseni oli rakentaa puuosat itse. Nähtyäni kaupassa ohuemmista viiluista kaarevaksi laminoidun ja pintakäsitellyn tuen päädyin kuitenkin ostamaan sellaisen valmiina. Sen suunnitellun kuivapuvunkin ostin. Se on samanlainen Ursuitin AWS kuin seitsemän ja puoli vuotta aikaisemmin hankkimani erinomaiseksi osoittautunut edellinen pukuni. Ainoa ero, jonka keksin, oli tehtaan merkin uudistuminen.

                        
                                Hyvää ei tarvitse paljon parantaa. Ainoa löytämäni ero vuoden 2013 ja 2020 mallissa. 

Viikonloppuna sitten asensin ostamani kaarevan laudankappaleen kanoottini takapenkin ja längen puoliväliin noin 40cm längen taakse. Vaikka työ vaikuttaakin hyvin suoraviivaiselta, sain siihen silti kulumaan liki pari tuntia. Ensin täytyi pähkäillä ja merkitä paikka. Sitten katkaista tuki molemmista päistään sopivan pituiseksi juuri kyseiselle paikalle asennettavaksi. Tämän jälkeen oli korokepalojen lyhentäminen ja lopuksi ruuvinreikien poraaminen itse tuen lisäksi kanootin partaaseen. Lopulta työ oli valmis ja aamun puuskainen tuuli rauhoittunut. Söin pienen välipalan ja lähdin koemelonnalle.

Vanhoja venevajoja ja etätyötäisen erakkoparta.
Posottelin sivumyötäisessä Siikasaaren länsireunaa kohti Lapuria. Sopivasti kallistettuun tukeen oli helppo nojata ja asento oli huomattavasti mukavampi kuin terävää penkin reunaa vasten. Myös jaloilla oli nyt paremmin tilaa, vaikka asensinkin tuen jotakuinkin samalle korkeudelle penkin kanssa. Kanootti oli kuitenkin muuttunut selvästi luovikärkkääksi, sen keula tuntui hakeutuvan kohti tuulta. Siirsin keulasta kiven tilalle vaihtamani viiden litran vesikanisterin taakse ja tasapaino löytyi saman tien. Tämän jälkeen kanoottia oli helppo meloa.

Siikasaaren komeita rantakallioita
Meloin Lapurin salmesta ulos itään ja kiersin Lapurin saaren. Sen etelärannan kalliolla tuulensuojassa pidin lounastauon komeaa merimaisemaa ihaillen. Takaisin päin lähtiessäni sain niskaani muutamia varsin räväköitä puuskia eikä matka lähes suoraan vastatuuleen oikein tahtonut edetä. Puuskien helpotettua suuntasin sivuvastaiseen kohti Santsaaren pohjoispäätä ja täältä kohti Klamilaa. Suojaisia rantoja ja lahden pohjia hyödyntäen meno oli nautinnollista kanootin ollessa nyt helpommin hallittavissa kuin koskaan ennen.

Lounasmaisema
Hauet olivat rantakaislikoissa kutupuuhissa ja vesilintuja oli joka paikassa. Niin laulu- kuin kyhmyjoutsenetkin rakensivat pesää, merilokki söi saalistamaansa isoa ahventa ja Harmaahaikara lekotteli taivaalla. Kaislikot ja rannat kuhisivat sorsia, telkkiä ja koskeloita. Tiirat ja naurulokit kurvailivat siellä täällä, meriharakat seisoivat rantakalliolla ja merimetsot istuivat kivillä. Näillä vesillä hieman harvemmin näkemäni haahkapariskunnankin tapasin ulapalta uiskentelemasta. Rannoilla ihmiset asentelivat takaisin talven jäljiltä vinksin vonksin painununeita laitureitaan.

Tästä olisi vielä päässyt. Katsoin silti parhaaksi kääntyä takaisin.
Tinkasen kylän kohdalla yritin meloa kapeaa ojaa ylös. Kartan mukaan toisessa päässä olisi ollut Hinkkajärvi. En kuitenkaan päässyt kovinkaan pitkälle, kun ranoilta kaatuneet puun rungot katkasivat tieni. Sain juuri ja juuri paattini ympäri ja palasin omia jälkiäni takaisin merelle. Mökkilahdella silkkiuikuilla oli kosiotanssit meneillään ja matkamittari näytti 18 km. Tämä matka oli mennyt mukavammin ja helpommin kuin kenties koskaan aikaisemmin. Painopisteen korjaamiseksi olisi varmasti pitänyt ryhtyä tuumasta toimeen jo aikoja sitten. Tällä hetkellä polttelisi hieman myös aidon soolokanootin hankinta, mutta saa nähdä kumpi tässä asiassa voittaa, järki vai tunne.







sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Vanhalla kaavalla



Muista turvaväli
Aika monena melontakautena kevään ensimmäinen päiväretki on tehty tuttuun lähisaareen, niin myös tänä keväänä. Kotkan edustalla sijaitsee Lehmäsaari, paikallisten keskuudessa pelkkä Lehmä. Se on suosittu retkeilykohde hiekkaisine rantoineen ja grillikatoksineen. Metsolan kajakkivajalta sinne on jotakuinkin kymmenen kilometriä, joten tässäkin mielessä se sopii mainiosti lyhyen melontaretken kohteeksi. Keskikesällä paikka on usein niin ruuhkainen, että se tekee mieli kiertää kaukaa, mutta näin kauden alussa arvelimme, että siellä saa olla vielä rauhassa.

Aamulla paistoi aurinko
Tutkimme ennakolta pääsiäisen sääennusteita ja valitsimme lähtöpäiväksi pitkäperjantain. Lähtöajaksi sovittiin kello yhdeksän. Vajalle ilmestyi tuolloin neljä melojaa, joten tältä osin pysyimme valtioneuvoston suosituksessa välttää yli kymmenen ihmisen kokoontumista viruksen leviämisen estämiseksi. Sääennuste lupaili heikkoa tuulta ja poutaa, mutta jo lähtöhetkellä mantereen yllä olevat pilvet näyttivät kasvavan niin korkeiksi, että olisi varsin todennäköistä, että niistä rapsahtaisi jossain olomuodossa raikas keväinen kuuro.

Pakkasimme siis eväät matkaan ja lähdimme auringonpaisteessa ja myötävirrassa kevyen myötätuulen saattelemana kohti tuttua retkisaarta. Meno tuntui aamutuimaan hieman tahmealta, mutta todellinen matkavauhtimme oli jälkikäteen gps-jäljestä tarkasteltuna varsin mukava. Keli oli niin hyvä, että meloessa tahtoi tulla lämmin. Runsaan puolentoista tunnin kuluttua olimme kohteessamme.

Kohteessa
Päätimme rantautua itärannan aurinkoiseen laguuniin. Siellä näkyi olevan telttasauna sekä kaksi moottorivenettä. Näistä toinen oli poijussa lahdella ja toinen vastakkaisella rannalla. Ihmisiä ei ollut näkyvillä. Nousimme mäen ylös grillikodalle ja teimme sinne tulet. Saimme paistella makkarat ja syödä eväät aivan omassa rauhassamme. Taukokin venähti reilun mittaiseksi. Lopulta, kun eväät oli syöty, vatsat täynnä ja tuli grillissä hiipunut, palasimme rantaan kajakkien luo. Kello oli nyt yli puolen päivän ja ihmiset kaupungissa heränneet, sillä laguunia lähestyi muutama vene. Ennätimme pitää taukomme juuri sopivasti ennen iltapäivän ruuhkaa.

Ny rillataan...
Kotimatkalla päätimme kiertää saaren eteläkärjen. Aurinko alkoi vetäytyä pilvirintaman taakse ja tuuli hieman nousta. Ilma oli kuitenkin edelleen kirkas ja näkyvyys hyvä. Venäjälle kuuluva Suursaari erottui kutsuvana horisontissa. Saaren kärjessä tuli vastaa yksinäinen kajakki. Arvelimme oikein, kyseessä oli Mansikkalahdesta lähtenyt seuramme konkarimeloja, joka oli kiertämässä samaa saarta vastakkaiseen suuntaan. Pienen juttutuokion jälkeen käänsimme keulamme pohjoiseen ja paluumatka alkoi.

Suursaari horisontissa
Varsin pian pohjoisen puoleiset tuulenpuuskat voimistuivat ja taivaalta alkoi tuprutella milloin räntää, milloin rakeita. Onneksi nämä kuurot olivat lyhyitä ja niiden välissä paistoi aina hetken aurinko. Tuuli oli kuitenkin ennustettua voimakkaampi, ehkä noin seitsemän metriä sekunnissa. Nopeasti noussut aallokko oli tuttuun tyyliinsä varsin terävää. Yhdessä terävien puuskien kanssa se välillä lähes pysäytti laivueemme kulun eikä kohteeksemme ottamamme Kokourin mutkan punainen reunamerkki tuntunut lähestyvän lainkaan.

Paluumatka tarjoili vaihtelevaa keliä.
Rakeita sylissä
Reilun tunnin puurtamisen jälkeen olimme viimein Katariinanniemen suojassa ja pidimme lyhyen juoma- ja huilitauon. Jatkaessamme matkaa kohti Keisarinsatamaa, saimme niskaamme vielä yhden rae- sekä räntäkuuron. Vajalle saavuimme tuttuun tapaan tuulen helpottaessa ja auringon paistaessa. Siellä yksinäinen juttuseuraa vailla ollut rantojen mies otti meidät vastaan. Reissu oli mukava ja onnistunut. 23 km:n lenkki paluumatkan vastatuuli huomioiden oli juuri sopiva ponnistus näin kauden aluksi.

Vaihtelevat kelit jatkuivat lauantaina
Seuraavana päivänä jatkoin melontoja avokanootilla Klamilan maisemissa. Ilma pysytteli juuri saman kaltaisena keväisen epävakaana kuin edellisenäkin päivänä. Tällä kertaa valitsin suojaisemman reitin, eikä tuulestakaan ollut samalla tavoin kiusaa. Kevään mittaan olen ollut vesillä nyt kolmesti kanootilla ja neljä kertaa kajakilla. Matkat ovat tosin olleet niin lyhyitä, että kauden ansimmäisen satasen täyttymiseen tarvitaan vielä vähintään yksi melontakerta.

Jälleen rakeita
Tähänhän alkaa jo tottua







lauantai 28. maaliskuuta 2020

Outoja aikoja



Kulunut talvi on monessa suhteessa poikennut edellisistä. Lunta ei tullut, mutta luistelukelit olivat onneksi mainiot. Sisämelontakauteni jäi vajavaiseksi. Vuoden alussa sattui kokous pari kertaa päällekkäin melontavuoron kanssa. Sitten minulta poistettiin pari luomea ja tikit estivät osallistumisen. Tämän jälkeen loukkasin pikkusormeni, enkä päässyt sormi lastassa moneen viikkoon mukaan. Juuri, kun olin saanut lastan pois ja sormi alkoi tuntua siltä, että olisin uskaltanut tarttua melaan, tuli koronaepidemia. Nyt koskikajakkini ja melani ovat vankeina suljetussa uimahallissa.

Merellä olen sitä vastoin maaliskuussa muutaman kerran käväissyt. Murtunut sormi ei juurikaan haittaa rauhallista melomista, kunhan vain sen teippaa kiinni naapuriinsa. Kylmästä se sei kylläkään pidä. Helmikuun melonnat jouduin kuitenkin jättämään väliin, kun en saanut hanskaa käteen. Näin haaveet melomisesta vuoden jokaisena kuukautena vesittyivät.

Valmiina lähtöön

Maaliskuun loppupuoli on ollut siinä suhteessa erikoinen, että aina välillä olen käynyt merellä melomassa ja välillä taas järvellä luistelemassa. Nyt 28.3. avasin myös avokanoottikauden tekemällä runsaan kymmenen kilometrin pikku lenkin mökkimaisemissa. Merilinnut ovat palanneet suurin joukoin. Talven jälkeen on taas hetki mukava kuunnella lokkien ja tiirojen kirkumistakin. Jossain vaiheessa kesää nämä muuttuvat pikemminkin rasitteeksi. Ilma oli hieno, mutta edellisenä päivänä hajonnut kuivapuvun vetoketju hieman harmitti. 

Avokanoottikauteni alkoi 28.3.

Puku on tosin jo seitsemän vuotta vanha ja sillä on melottu ainakin pari- kolmetuhatta kilometriä. Edellisenä päivänä mereltä tullessani en enää saanut vetskaria millään auki. Vikaa siinä on ollut jo aiemmin, mutta nyt minun täytyi pyytää poikaani avuksi, jotta pääsin vapautumaan puvustani. Lopulta vetoketju aukesi, mutta samalla siitä irtosi yksi hammas. Puku ei siis enää ole tiivis, joten uuden hankinta on lähiaikoina edessä. Näin vanhaan pukuun ei kannata enää kallista remonttia tehdä. Uuden hankkimisessa taas on sellainen ongelma, että kaikki merkittävimmät melontatarvikeliikkeet sijaitsevat Uudellamaalla karanteenirajan takana. Varmimmaksi vaihtoehdoksi jää tilata samanlainen puku kuin aiemminkin.







torstai 27. helmikuuta 2020

Helmikuu kuivilla

Venenäyttelyssä tapasin vanhan purtemme Turnipsin
 Olen joskus todennut, että melonta on ympärivuotinen laji. Nyt helmikuussa 2020 kaikki merkit viittaavat siihen, että merellä todellakin pääsisi melomaan vuoden jokaisena kuukautena. Niinpä olinkin ottanut tämän tavoitteekseni. Vähänpä tuolloin tiesin.

Hiihtokelejä on Etelä-Suomessa odotettu turhaan, mutta kuten muutama aikaisempana talvena, retkiluistelu on korvannut melonnan talviaktiviteettinani. Tänä talvena jäitä jouduttiin odottamaan pitkään, mutta niiden vihdoin tultua olosuhteet sisämaassa Lahden- Kouvolan seudusta pohjoiseen ovat osoittautuneet varsin hyviksi. Rannikolla meri on kuitenkin pääsääntöisesti ollut auki.

Retkiluistelu on hauskaa hommaa, kun vain tietää mitä tekee
ja malttaa pitää järjen matkassa. Tässä mitataan jään paksuutta.
Silloin, kun tuulet, harvat lumisateet tai lämpimät säät ovat tehneet jäistä luistelukelvottomia, on maastopyöräily pelastanut liikunnan puutteelta. Syksyllä hankkimalleni sähköiselle fatbikelle on ollut paljon käyttöä. Monenmoista lenkkiä on tullut ajeltua niin yksin, kuin pienessä porukassakin. Kohteet ovat vaihdelleet kangasmetsistä avokallioille ja soilta meren rannoille.

Kuluneena talvena on ollut hyviä pyöräilykelejä
Pyöräilemässä olin sinä helmikuun puolivälin lauantainakin, joka oli ensisijaisesti varattu luisteluun. Yön aikana oli kuitenkin sadellut poikkeuksellisesti varsin runsaasti lunta. Luistelusuunnitelmat siis vaihtuivat aamulla pyöräilyyn. Vietimme mukavan päivän talvisessa metsässä ja jäisellä suolla pyöräillen. Satanut lumi tasoitti maaston muodot, mutta piilotti myös alla vaanivan jään. Muutaman kerran päivän mittaan tulin kupsahtaneeksi kevyesti kumoon, mutta moinen ei menoa haitannut.

Hupsis! Alla oleva jää teki tepposet
Illalla kotona aloin ihmetellä turvonnutta pikkusormea. Ajattelin sen saaneen kylmää tai tärähtäneen. Aamulla heräsin turvotuksen lisäksi ikävään vihlontaan ja suuntasin sairaalan päivystykseen. Seitsemän tunnin odottelun päätteeksi sain vahvistuksen arveluilleni, sormi oli murtunut. Sain käteen lastan ja kotiin tuliaisiksi ja pari purkillista pillereitä. Työntekoa eikä luisteluakaan sormi ei ole kokonaan estänyt, vähän kuitenkin vauhtia hidastanut. Niin suurta melontahanskaa en kuitenkaan omista, että merelle olisin tahdostani huolimatta päässyt. Paljain käsin merellä ei tähän aikaan vuodesta tarkene.

NWI:n tuttu ja turvallinen messuosasto
Venenäyttelyssäkin piipahdin, kun helmikuinen kokous messukeskuksen viereisessä Akava-talossa päättyi odotettua aikaisemmin. Arki-iltana messuhallin käytävillä oli miellyttävän rauhallista. Näyttelytarjonta ei suuremmin yllätyksiä tarjonnut, mutta tapasin kuitenkin mukavasti tuttuja purjehdusharrastukseni parista. Olipa yläkerrassa näytteillä jopa muutama vuosi sitten myymämme entinen kilpapurtemme Turnipsi.

Tässä markkinoidaan Tahe kajakkeja
North West Importilla oli taattuun tyyliin messuilla varsin kattava osasto. Siellä oli Ortlieb kuivakassien ja muutaman avokanootin lisäksi näyttävästi esillä mm. Skim-kajaksin luotettuja malleja mieltä lämmittävään messuhintaan. Toisella, vaatimattomammalla osastolla kaupattiin Tahe-kajakkeja, mutta ainakaan minä en löytänyt esillä olevasta valikoimasta itselleni mielenkiintoista mallia. Toisessa päässä yläkerran näyttelytiloja Lahnakosken edullinen ja luotettava grönlantilaismela oli saanut rinnalleen uuden katkaistavan version. Tämän toteutus muoviholkkeineen vaikutti hieman kotikutoiselta, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Lisäksi kevyemmän kotimaisesta puusta valmistetun yksiosaisen melan lavat olivat vahvistettu päistä epoksilla.

Lahnakosken grönlantilaismelavalikoima oli kasvanut katkaistavalla mallilla
Melarintamalla minua odottaa autotallissa syksyllä hankitut puut uuden kanoottimelan veistämiseksi. Työpäivinä en arki-iltaisin ole veistohommiin ehtinyt ja viikonloppuisin pajalle ei pääse. Nyt talvilomaviikolla homma olisi ollut mahdollista toteuttaa, mutta lastoitettu sormi haittaa liikaa työskentelyä. Tarkoituksenani olisi rakentaa vuosi sitten syksyllä veistämäni version pohjalta entistä paremmin omaan käteen käyvä malli hyväksi osoittautuneesta konseptista. Tällä hetkellä odottelen tietoa sormen jatkohoitosuunnitelmista, joten suunnitelmat ympärivuotisesta melonnasta täytyy unohtaa jo heti helmikuussa.

Kiusa se on pienikin kiusa.
Lastoitettu pikkusormi hankaloittaa harrastustoimitaa.








maanantai 6. tammikuuta 2020

Kahdeksas kausi aluillaan


Edellisen kauden viimeisestä melonnasta ei ollut kulunut kuin kaksi viikkoa, kun tuli jo otollinen aika aloittaa uusi. Joulun jälkeen olin käynyt Lahden seudulla muutaman kerran retkiluistelemassa, täällä meren rannalla kun lumesta ja jäistä ei ole ollut juuri tietoakaan. Koska yöllisen räntäsateen jäljiltä luistelukelit olivat muuttuneet epävarmoiksi, olin loppiaiseksi harkinnut pyörälenkille lähtöä. Viesti melojien Whattsap-ryhmässä sai ajatukset kuitenkin kääntymään nopeasti melonnan suuntaan.

Saavuimme rantaan pian yhdeksän jälkeen. Keli oli harmaa, mutta mittari oli plussan puolella. Parina edellisenä päivänä villinä puhaltanut tuuli oli nyt laantunut heikoksi henkäykseksi. Oletin rantojen olevan vielä täysin auki, mutta vajan viereinen pooloallas oli parin sentin jääkannen alla. Uimarannankin kohdalta jää ulottui parinkymmenen metrin päähän, mutta onneksi uistelijat veneineen olivat pitäneet väylän avoveteen avoimena. Kannoimme kajakit hiekkarannalle ja pulahdimme yksi kerrallan vesille.

Uusi kausi aluillaan
Alun pitäen tarkoituksenamme lähteä Äyspään suuntaan, mutta jäät estivät ajatuksemme. Heti Munsaaren eteläpuolella vastaan ajelehti jäälauttoja ja kohta oli edessä kiinteä jääkansi. Jatkoimme jään reunaa mukaillen kohti Hirssaarta ja Merituulentien siltaa. Pari melojaa kääntyi tästä takaisin toisen puoliskon jatkaessa kohti etelää.

Hirssaaren rannassa
Päätimme kiertää Tuohipöllön. Matka taittui joutuisaan myötävirrassa Mussalon rantaa mukaillen. Käännepisteessä pidimme mehutauon ennen kuin lähdimme mukavassa myötäisessä mainingissa takaisin päin. Aurinkokoin hetkeksi pilkahti. Pian melontanopeutemme tippui liki kahdeksasta kilometristä tunnissa aina viiden kilometrin tietämille, vaikka mätimme lapaa veteen äskeistä ripeämpää tahtia. Veneväylän reunaa merkkaavan reimarin luona kävi melkoinen pyörre, mikä osaltaan kertoi virran voimakkuudesta.

Ahtojään reunalla
Keisarinsatamassa oli minikokoista ahtojäätä ja jouduimme korjaamaan kurssiamme muutaman piirun kohti länttä pysyäksemme melontakelpoisessa vedessä. Hieman ennen vajaa Poikakallion kohdalla oli tuttu nainen koiriaan ulkoiluttamassa ja pääsimme pyytämättä valokuvaan. Kohta jo pujahdimmekin tutusta rännistä takaisin rantahietikolle. Uusi, omalla kohdallani kahdeksas melontakausi on nyt avattu.

Tuttua ränniä takaisin kotirantaan






sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Auringonnousun melojat



Eivät tiedä lumien keskellä asuvat kaamoksesta mitään. Todellinen kaamos vallitsee täällä etelässä, jossa maa on musta ja lumeton. Kun joulukalenterista oli avaamatta enää kaksi luukkua, ehdotin Pasille, että lähtisimme melomaan. Lauantaiaamuksi oli luvassa siedettävää keliä ja joulukiireet saisivat hetken odottaa. Tapaisimme rannassa kello yhdeksän ja tekisimme pienen lenkin Äyspäällä.

Aamulla Pasi laittoi Whatsap-viestin jossa esitti aikatauluun parinkymmenen minuutin korjausta. Yhdeksältä aurinko ei olisi vielä noussut. En tiedä, nousiko se 9.20, sillä kajakkeja vesille työntäessämme taivas oli tasaisen harmaan ja koko päivä yhtä hämärä kuin kaikki muutkin tämän syksyn päivät. Auringonnousun melojista tuli näin kaksi tonttua kaamoksessa.

Kaamospäivää viettämässä Kuutsalon ja Varissaaren välillä.
Tuuliennuste ei mennyt aivan nappiin. Odotetun 3-4 m/s etelätuulen asemesta puhalteli 6-7 m/s itä-kaakosta. Koska emme halunneet meloa vastatuulessa takaisin, vaihdoimme Äyspään Varissaareen kiertoon. Koko kesän ennätyksellisen alhaalla ollut Kymijoki oli syksyn sateiden myötä innostunut tulvimaan runsaammin kuin yli vuoteen. Runsaan virtaamaan ja vallitsevan tuulensuunnan johdosta Merituulentien sillan alle syntyi korkeahko lähes paikallaan pysyvä aalto. Sillan ohitettuamme meri muuttui melkoiseksi pomppulinnaksi ja suunitelma siitä, että saisimme meloa rannan suojassa Kariinanniemeen, vaihtui paluumatkan surffiaaltojen odotteluksi.

Aikaisesta aamusta johtuen nimen kärjessä oli vain harvoja kävelijöitä. Kiersimme Varissaaren vastapäivään ja uimarannan kohdalla nautimme hömpsyt vesipulloista. Paluumatkan aaltoja saimme kotvan odotella, mutta tämä odotus palkittiin hetken kuluttua. Luvassa oli eräs kuluneen kauden maukkaimmista surffipätkistä. Puolitoista kilometriä toinen toistaan helpompia surffiaaltoja, joista osa varsin vauhdikkaita.

Pieni tauko ja juomatankkaus ennen vauhdikasta paluumatkaa
Paluumatkalla päätimme välttää Keisarinsataman läpi melomisen ja kiersimme Munsaaren itäpuolelta. Olin kokeeksi laittanut neopreenisormikkaiden päälle ohuiden tuulisuojien sijaan Hikon fleece-sisustaiset melarukkaset. Nämä olivat hieman ahtaat ja kankeat pujottaa paikoilleen, mutta toimivat meloessa hyvin. Koskaan aikaisemmin kylmän veden aikaan ei käteni ole pysyneet näin lämpiminä.

Saa nähdä, jäikö tämä osaltani joulukuun ainoaksi ja koko vuoden viimeiseksi melontakerraksi. Joulun pyhinä en vesille ennätä ja sen jälkeen on ainakin muutamaksi päiväksi luvassa pakkaskelejä.






lauantai 23. marraskuuta 2019

Kotona ja kuivalla maalla


Eletään jo marraskuun loppupuolta ja viikon jatkunut sitkeä flunssa pitää miehen neljän seinän sisällä. Koko marraskuun aikana en ole toistaiseksi päässyt vesille kuin yhden ainoan kerran. Sekin tapahtui aivan alkukuusta, kun viikonlopuksi kerrankin sattui mukava sää. Päätin lähteä aamupäiväksi melomaan ja laitoin siitä ilmoituksen seuramme aktiivien WhatsApp-ryhmään. Seurakseni sain kolme rouvaa.

Tapasimme rannassa aamuyhdeksältä ja työnsimme kajakit vesille. Ilma oli melko lämmin ja pilvipoutainen. Tuulta ei ollut käytännössä lainkaan. Hetken pohtimisen jälkeen päätimme käydä Varissaaressa. Koska melontakeli oli hyvä ja kajakit kulkivat mukavasti, päätimme pidentää hieman reissua melomalla menomatkan Kukourin kautta.

Paluumatkalla Hirssaaren kohdalla
Kovin kauaa emme Fort Slavan silhuettia ihailleet ennen kuin jatkoimme matkaamme Varissaareen kahvitaukoa pitämään. Vaikka ilma oli hyvä, alkoi rannassa tulla pian kylmä. Tauko jäi siis varsin lyhyeksi ja pian istuimme jälleen kajakeissamme. Kotimatkalla päätimme kiertää Hirssaaren välttääksemme tylsähkön Keisarinsataman halki melomisen. Kohta puolenpäivän ja 16 km:n jälkeen olimmekin takaisin vajalla ja valmiina muihin koitoksiin.

Ruotsinsalmen taistelun aikainen Fort Slavan merilinnoitus,
kotkalaisittain Kukouri
Pari seuraavaa viikonloppua olivatkin sitten niin sumuisia ja sateisia, ettei merelle ollut juuri asiaa. Onneksi minulla oli tiedossa muutakin mukavaa puuhaa, olin hankkinut uuden pyörän. Olen aina pitänyt pyöräilystä. Talvisin pyöräily on tähän asti rajoittunut lähinnä työmatka-ajoihin, mutta kesäisin olen ajellut myös lenkkimielessä. Vuosittain kilometrejä on kertynyt pari- kolmetuhatta, parhaimpina vuosina huomattavasti enemmän. Viime keväänä ostin itselleni kaupunki- ja maantieajoon soveltuvan sähköpyörän ja innostuin pyöräilystä taas aivan uudella lailla. Kesän maantielenkit kapearenkaisella pikakiiturillani jäivät muutamaan kertaan, mutta sähköavusteisella tuli ajeltua sitäkin enemmän.

Talvisia hiihtoreittejä on kiva tutkia uudella fillarilla
Syksyllä kelien heiketessä ei tuulisten tienlaitojen ajelu enää houkuttanut ja mieli alkoi tehdä metsäpoluille. Nivelrikon rajoittaessa kävelymatkoja alkoi ajatus monipuolisen ja ympärivuotiseen ajoon soveltuvan Fatbiken hankkimisesta itää. Koska olin kesällä päässyt sähköpyöräilyn makuun ja havainnut sen edut, päädyin hankkimaan läskipyörästäkin sähköavusteisen version.

Metsässä ei tuuli käy eikä pieni marraskuinen sumu tai tihkusade haittaa samalla tavoin, kuin merellä. Sähköavusteisella paksupyörällä pääsee etenemään niin suolla kuin metsäkoneiden urissakin, poluista puhumattakaan. Pari seuraavaa viikonloppua kului siis pyörän satulassa kuivalla maalla.

Pitkospuita pitkin pääsee
Kirjoittelen tätä tekstia flunssaisena ja pitkästyneenä kotona. Kajakki odottaa käyttämättömänä vajasssa ja fillari autotallissa ja samaan aikaan kännykän WhatsApp piippaa viestejä, joissa melojakaverit suunittelevat vesille lähtöä.  Pitkästä aikaa viikonlopuksi on luvassa luvassa selkeää säätä.