- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

torstai 14. kesäkuuta 2018

Alkukankeutta

Kohta kesä voi alkaa...
Kuluva melontakausi ei vielä ole oikein päässyt vauhtiin, vaikka ilmat ovat olleet viime vuotisia paremmat ja pintavesikin on jo mukavasti lämmennyt. Retkille en ole tähän mennessä vielä ennättänyt ja koskikutsuistakin olen toistaiseksi joutunut kohteliaasti kieltäytymään. Juniorin rippikoulu ja mökki- ja venehommat ovat toistaiseksi vielä vetäneet pidemmän korren. Mielelläni kyllä pakkaisin jo kajakkini retkeilyn merkeissä, mutta todennäköistä on, että kesän ensimmäinen telttayö koittaa vasta joskus juhannuksen jälkeen.  Nyt kuitenkin pahimmat kiireet ovat onnellisesti takana ja loma on vasta alussa.

Viikkomelonnoissa mennään porukalla.
Tällä kertaa mukana oli 11 melojaa.

Meituulentien siltaa korjataan
Viimeaikaiset melontani ovat tuttuun tapaan olleet lyhyitä parin tunnin pyrähdyksiä, mutta meno on maistunut oikein mukavalle. Viikkomelontoihin olen osallistunut pari kertaa ja kerran toukokuun lopulla auttelin apuohjaajan roolissa peruskurssilla. Itsekseni olen melonut lyhyehköjä noin 15 km lenkkejä lähivesillä. Kesä on vasta alussa, eiköhän tästä vielä ihan hyvä tule.

Miinantorjunta-alus Vahterpää vieraili Kotkassa kesäkuun alussa

Peruskurssin peräpään valvojana.






sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Toukotöitä

Pasin kanssa kaupunkia kiertämässä
Opetustyössä työskentelevälle toukokuu on kuukausista julmin. Väsymys painaa ja kiire ja stressi ovat sitä luokkaa, että oma nimikin tahtoo välillä unohtua. Kaikki pitäisi saada valmiiksi ennen suvivirttä. Kuluvan kuukauden aikana olen normaalin päivätyön lisäksi istunut kokouksissa viisi kokonaista päivää ja kolme arki-iltaa, kunnostanut ja laskenut veteen veneen, myynyt yhden kajakin, korjannut paksun tukun kokeita, suorittanut kevätarvioinnit, avannut pyöräilykauden, kaatunut rullaluistimilla, kärsinyt kevätflunssasta ja avustanut toimitsijan tehtävissä purjehduskilpailuissa. Tekemättömiä töitä tuntuu silti olevan joka puolella eikä aika tahdo riittää kunnolla mihinkään. Aika monista talkoista olen joutunut toukokuussa kieltäytymään ja silti mökkinurmella odottavat vielä viime syksyn sinne kasaamat kaislat.

Vanha ja uusi

Pikku päiväretkellä Niinilahdessa
Oman mielenterveyden ylläpitämiseksi on välillä ollut pakko olla itsekäs ja yrittää ottaa hieman omaa aikaa lähteäkseen merelle tuulettumaan. Alkukuusta tällaiselle luksukselle löytyi onneksi muutama ilta. Viimeisin merkintä omaan lokikirjaani on tehty 13.5. Ikävää lievittääkseni olen tietokoneelta seurannut tutun melojakaverin rannikon melonnan etenemistä. Haikein mielin katselin toukokuun puolivälissä laiturilla, kun seurakaverit lähtivät upeassa kelissä kauden ensimmäiselle yöretkelle. Toivottavasti yhtä hienoja kelejä riittää vielä kesäkuun puolellekin, kun aikaa omalle harrastustoiminnalle alkaa toivottavasti jälleen löytyä.

Evästauko kalliolla
Tämän tekstin harmoniset blogikuvat ovat räikeässä ristiriidassa tämän hetkisen sielunmaisemani kanssa. Onneksi vallitsevaan kaaokseen on kuitenkin pikkuhiljaa luvassa muutos. Valoa näkyy jo tunnelin päässä. Kovasti vain ihmettelen niitä ymmärtämättömiä elinkeinoelämän edustajia, jotka omiin tarkoitusperiinsä vedoten vaativat koulujen kevätlukukausia pidennettäviksi. Vähänpä he mistään mitään tietävät.

Se kelluu sittenkin
Harvinaisen tyyntä Äyspäällä






maanantai 23. huhtikuuta 2018

Lähisaaria kierrellen

Oli mukava nähdä tutut rannat taas talven jälkeen
Kevään ensimmäiset sata kilometriä täyttyi Kotkan saarta kiertäessä 23.4. Muutenkin olen kevään mittaan kierrellyt lähisaaria sitä mukaan, kun jäätilanne on vain sallinut. Tätä kirjoitettaessa jäät alkavat olla jo lähes kokonaan sulaneet.

Kotka Yacht Storen telakan nosturi oli saanut uuden kirkkaan värityksen
Huhtikuun alussa ulkoilutin kajakkiani siellä, mistä vain sulaa löytyi. Sitten reviirini alkoi pikkuhiljaa laajeta. Ensimmäisenä kiersin Kortetsaaren ja seuraavana Havourin. Pian pääsinkin jo kiertämään Tuohipöllön ja kohta tämän jälkeen oli vuorossa Munsaari, Hirssaari ja Varissaari. Nyt reilun kahden viikon kuluttua Kotkan saarta kiertäessäni en löytänyt enää jäitä kuin rantojen varjopaikoista. Hitaan alun jälkeen kevään tulo on vihdoinkin saanut vauhtia. Ruonalan suunnalla Pohjinselkä oli tosin vielä viimeksi jäälauttojen vallassa.

 Palotorninvuori
Oli mukava katsella talven jälkeen kotikaupunkia mereltä käsin. Kotka Millsin tehtaat tupruttuvat taivaalle paperin tuosuista savua ja kantasatamassa seisoi valmiudessa peräti neljä hinaajaa: Harald, Viikari, Artemis ja Neptun. Mussalon satamassa näkyi muutama laiva ja redillä seisoi Portugalilainen kemikaalitankkeri Georg Essberger. Pitkän laman jälkeen elinkeinoelämä alkaa vilkastua näilläkin seuduilla.

Paperia valmistuu
Kaikki tämän kevään kerrat olen melonut uudella muovikajakillani. Olen pikkuhiljaa tykästynyt siihen niin, että tässä yhteydessä rohkenen jo ilmoittaa vanhemman luottopelini Perception Essencen olevan hiljaisessa myynnissä. En siis markkinoi sitä aktiivisesti, mutta jos joku haluaa ostaa sen, olen valmis keskustelemaan kaupoista. Tällä hetkellä kajakki on Klamilassa ja ennen kaupan tekoa tulen vaihtamaan siihen alkuperäisen penkin takaisin.

Kuusisen kärjestä maailmalle
Noustessani kierrokseni jälkeen kajakista rannalle, ilmestyi vajan kulmalle kameran kanssa mies, joka kertoi toimittavansa humansofkothamcity facebook-sivuja. Juttelimme hetken ja hän nappasi pari kuvaa. Juttu ilmestynee huhtikuun viimeisenä päivänä.

Georg Essberger redillä Havourin kupeessa








lauantai 14. huhtikuuta 2018

Pienellä porukalla


Meitä oli Aija, Antti, Heidi, Mikko Taru ja minä. Pasikin olisi lähtenyt, mikäli lääkäri vain olisi flunssapotilaan päästänyt. Käytimme kevään lämpimimmän lauantain meloskelemalla jään reunoja Kesarinsatamassa ja Langinkosken alajuoksulla. Lintuja ei ollut enää niin paljon, kuin vielä muutama päivä sitten. Uutena lajina tälle keväälle bongasin kuitenkin meriharakan. Tyynistä säistä huolimatta jäät olivat saaneet kyytiä. Vaikka tuulet eivät olekaan hajottaneet niitä normaaliin tapaan, ovat ne lämpimien ilmojen ansiosta sulaneet kiitettävää tahtia paikoilleen. Erikoiseksi tämän kevään tekee se, että Metsolasta pääsee jo vesille vaikka Mansikkalahti on vielä jäässä. Yleensähän tilanne on ollut juuri päinvastoin.


Osalle meistä tämä oli kevään ensimmäinen kerta vesillä. Naiset tyytyivät fiilistelemään ja ihailemaan hillitysti kevättä. Antti kurvaili siellä täällä ja kokeili tuon tuostakin jään kestävyyttä nousemalla kajakista sen päälle. Me kolusimme Mikon kanssa jään reunoja pitkin ja ylitimme välillä pieniä kannaksia. Suurimmaksi osaksi jää alkoi olla jo hyvin heikkoa. Ei tarvittaisi kuin yksi tuulinen päivä tai teräsrakenteinen vene avaamaan väylä niin reitti vapauteen olisi selvä. Merituulentien sillan alla siintää jo avovesi Suomenlahden etelärannikolle saakka. Välissä on enää muutaman sadan metrin mittainen kannas. Eiköhän tuo viimeistään seuraavaksi viikonlopuksi ehdi aueta.









maanantai 9. huhtikuuta 2018

Vajarannasta vesille



Maanantaina 9.4. oli loistava sää, lämpötila kohosi kevään ensimmäistä kertaa yli kymmenen asteen. Kun vielä työpäiväkin oli viikon lyhin, poikkesin kotimatkalla vajalla katsomassa jäätilannetta. Yllätyksekseni sulaa löytyi enemmän mitä osasin arvatakaan. Niinpä suoriuduin intoa puhkuen kotiin ja palasin hetken kuluttua takaisin kuivapuku päällä. Hyppäsin kajakkiini ja painuin melomaan.


Joki virtasi voimakkaasti ja kosken pauhu kuului kauas. Käväisin ensin Langinkosken alajuoksulla ja lähdin tämän jälkeen koluamaan jään reunoja. Lintuja oli joka paikassa. Edellisen päivän kattaus täydentyi useammallakin lokkilajilla. Myös nokikanoja ja merimetsoja oli jonkin verran. Jään reunaa kansoittivat lukuisat västäräkit, jotka etsiskelivät virran mukanaan tuomista risutupoista syötävää. Kortetsaaren pohjoispäässä harmaalokki ahmi jäällä nahkiaista.


Aivan ensimmäiset vedot tuntuivat taas hieman nihkeiltä, mutta melko nopeasti sain jälleen juonen päästä kiinni. Muutaman kerran meloin itseni umpiperään ja jouduin palaamaan samaa reittiä vastavirtaan takaisin. Välillä poikittain jumittunut suuri jäälautta esti etenemisen. Poikakallion kohdalla otin vauhtia ja ylitin noin viiden metrin levyisen jääkannaksen sen päällä liukuen. Hämmästyin hieman, kun sain rannalla olleilta ihmisiltä spontaanit aplodit suorituksestani. Keisarinsatama oli jäässä, joten kovin pitkälle etelään ei vielä päässyt. Sula alue loppui hieman ennen sokeritehdasta.


Meloin vajaa pari tuntia jään reunoja pitkin. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Uusi kajakki tuntui yhtä mukavalta kuin edellisenäkin päivänä. Rantauduttuani takaluukun tarkistaminen kuitenkin jännitti. Olin paikannut Keihässalmessa aavistuksen vuotaneen evän akselin laittamalla sen molemmille puolille Gorilla-teippiä. Tämä väliaikaispaikkaus osoittautui toimivaksi eikä eväkotelosta tihkunut enää pisaraakaan vettä. Saa nähdä jääkö tämä hätäpaikka pysyväksi vai laitanko jossain vaiheessa tähän paremman paikan esimerkiksi Sikaflexistä.








sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Keihässalmen kutsu



Kevät on ollut kovasti myöhässä. Maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmä. Tällä kaudella kävin ensimmäistä kertaa melomassa vasta sunnuntaina 8.4. Tämä on toistaiseksi myöhäisin melontakauden aloitus kohdallani. Joskus olen päässyt vesille jo kuukauttakin aikaisemmin. Kylmyydellä on kuitenkin ollut myös hyvät puolensa. Nyt maaliskuu tarjosi mainioita retkiluistelukelejä yöpakkasten kovettamilla jäillä. Vielä edellisenäkin viikonloppuna seikkailin meren jäällä niin luistimilla kuin suksillakin. Vain viikko tästä ja istuin jo kajakissa jäiden suorastaan sulaessa silmissä.

Edellisenä perjantaina seuran uimahallivuorolla kuulin melojakaverilta, että Keihässalmesta löytyisi jo avovettä. Koska vajaranta oli vielä jäässä, autoilin lauantaiaamuna Pyhtäälle tarkastamaan tilanteen. Avovettä todellakin löytyi, mutta pureva pohjoistuuli piti minut tuolloin vielä rannalla. Sunnuntaiksi tuuli tyyntyi ja ilmakin vaikutti ennustetta paremmalta, joten nostin kajakin auton katolle ja ajoin takaisin avoveden ääreen. Lisämotivaatiota kauden avaukselle antoi toista kuukautta takahuoneessa odotellut uusi kajakki.


Ei se sula vesialue vielä kovin suuri ollut, vain reilun kilometrin mittainen. Silti melonta maistui mukavalle ja huomaamatta matkaakin kertyi alun toistakymmentä kilometriä. Rannalla sillan alla isä kalasti pienen poikansa kanssa ja Purolan lahden jäällä näkyi vielä muutama pilkkijä. Enemmän kuin ihmisiä, rannat olivat kuitenkin täynnä lintuja. Joskus niin hermoon käyvä lokkien kaakatuskin tuntui suorastaan musiikilta. Hanhet lensivät parvissa ja joutsenet seilasivat rantojen tuntumassa. Telkkiä, koskeloita ja sorsia oli jään reunat täynnä. Iltapäiväksi luvatut sateet olivat vaihtuneet auringon säteisiin. Vaikka melonkin usein muiden seurassa ja keskustelemme tuolloin kaikesta mahdollisesta, tuntui nyt hyvältä olla yksin ja tarkkailla vain hiljaa kevättä. Olo oli suorastaan pakahduttavan onnellinen.


Ensimmäiset melanvedot tuntuivat talven jäljiltä yllättävän raskailta eikä kajakkikaan varsinaisesti veden pinnalla liitänyt. Pian kuitenkin kroppa tottui rasitukseen ja homma rupesi sujumaan lähes entiseen malliin. Talvella hankimani uusi SeaBird Scott kajakki vaikutti oikein näppärältä ja sen istuma-asento tuntui heti alkuun passelilta. Parituntisen melontasession aikana mikään ei painanut tai hiertänyt eikä minkäänlaisia puutumisoireita esiintynyt. Tämän kajakin penkki on aavistuksen kuppimaisen mallinen, mutta mitoitukseltaan sen verran väljä, että siihen mahtuu isompikin ahteri. Itse pitäisin napakammasta istuvuudesta, mutta penkin reunoille voi toki tarvitessa lisätä toppauksia. Polvikulma tässä kajakissa jää matalien reisitukien ansioista melko loivaksi ja jalat ovat lähes suoriksi ojennetut. Tältä osin istuma-asento muistuttaa pitkälti viime syksynä kokeilemaani P&H Cetusta. Aukon kapean etureunan takia jalkoja ei käytännössä myöskään voi ottaa pois reisituilta eikä polvet yhdessä melominen siis onnistu. 43 numeron saapas mahtuu sen sijaan kannen alle ongelmitta.

Koko kajakki on olemukseltaan matalahko ja kallistettaessa aukkopeitteen reuna on helppo saada veden alle. Käytökseltään kajakki on pikemminkin loppu- kuin alkuvakaa. Kantattuna se kääntyy erittäin ketterästi, mikäli evä vain on ylhäällä. Lähes tuulettomissa olosuhteissa en päässyt kokeilemaan evän tehoa sivutuulessa, mutta uskon sen riittävän. Ensivaikutelman mukaan tämä kajakki osoittautui jatakuinkin sellaiseksi, mitä olin odottanutkin. Monesta asiasta olen jopa positiivisesti yllättynyt. Käyttäytyminen vaikuttaa kivan eloisalta, mutta silti melontasuunta on helppo säilyttää ja kallistusohjauskin toimii mukavasti. Keulakannen viisteet mahdollistavat tehokkaan melanvedon ja evää on helppo säätää, vaikka sen vipu onkin melko takana ja eri puolella mihin olen tottunut.


Kansiköysistö tuntuu sinänsä toimivalta, vaikka hieman ohkaisen puoleinen onkin. Samoin luukut ja laipiot vaikuttavat tiiviiltä. Melojan edessä olevaa pientä päiväluukkua on helppo ja nopea käyttää, mutta selän takana olevan päiväluukun aukko on epäkäytännöllisen pieni. Pari senttiä lisää halkaisijaan olisi enemmän kuin toivottavaa. Nyt tavaroita joutuu suorastaan survomaan sisään ja repimään sieltä pois.

Ensivaikutelma oli kuitenkin oikein lupaava, tässäpä on kajakki, johon saatan hyvinkin ihastua. Yksi harmillinen vikakin tosin ilmaantui. Rantauduttuani tarkastin kajakin huolellisesti ja ihmettelin takaboksiin parin tunnin melonnan kuluessa kertynyttä vajaa desin vesimäärää. Koska itse luukku oli tiivis, täytyi tämän veden tulla jostain muualta. Kuivasin tavaratilan ja laskin kajakin takaisin veteen. Perää veden alle painaessani huomasin, että säätöevän akselin juuresta pisaroi hiljalleen vettä. Säätöevä koteloineen ja mekanismeineen on Kajak Sportin valmistama, joten tästä vaivasta ei varsinaisesti voi syyttää kajakin valmistajaa. Kohdalleni on sattunut ilmeisesti vain maanantaikappale. Toki valmistaja ja myyjä on tuotteestaan aina vastuussa.


Vaikka kyseessä onkin pieni tihkuminen, on selvää, että tämä on saatava loppumaan ja kajakki täysin tiiviiksi. Nyt tuleekin vastaan kajakin toimituspolitiikka. Näin pienen vian takia en tietenkään ryhdy palauttamaan paattia Viroon. Tulen luultavasti reklamomaan asiasta ja kysyn, josko myyjällä olisi esittää asiaan joku helppo ratkaisu. Luultavasti joudun kuitenkin kehittelemään eväkoteloon itse jonkinlaisen fiksauksen. Asia ei sinänsä ole iso, mutta tällaisissa tapauksessa olisi kotimaisen myyjän kanssa toimiminen varmasti selkeämpää. Niin tai näin, en anna moisen pikkujutun himmentää muuten hienoa päivääni ja onnistunutta melontakauden avausta. Seuraavan kerran vesille pääseekin luultavasti jo tutusta vajarannasta.









keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Halpuus houkuttaa


Ostin ensimmäiseksi kajakikseni Perception Essencen. Se oli loisto-ostos, joka avasi minulle portin upeaan harrastukseen. Essence on hyvä kajakki, joka sopii lähes kaikille aloittelevasta sunnuntaimelojasta kokeneeseen retkeilijään. Muovirunkoisena Essence ei säikähdä rantojen kolhuja eikä koviakaan otteita. Se on hyvin tehty ja kattavasti varusteltu. Vaikka se onkin yksikerrospolyeteeniä, sen lievästi v-mallinen runko jäykistää rakenteen niin, että moni huomattavasti kalliimpi sandvich-rakenteinen muovinen kilpailija jää tässä suhteessa jälkeen.


Retkikuormaa Essence kantaa hyvin ja sen pakkaustilat ovat asialliset, etenkin jos jalkatukien ja etulaipion välisen tilan ottaa aktiivikäyttöön. Kajakki käyttäytyy johdonmukaisesti kaikissa keliolosuhteissa. Se on kohtuullisen nopea ja varsin vakaa. Essence pitää kurssinsa hyvin erilaisissa tuuliolosuhteissa eikä sen evää tarvitse kerta-asetuksen jälkeen olla koko aikaa säätämässä. Tyhjänä tämä kajakki tottelee myös kallistusohjausta mukavasti. Ominaisuuksiensa puolesta Essence on siis onnistunut kompromissi. Tasaisuuden kääntöpuoli toisaalta on, ettei mikään ominaisuus nouse erityisesti muiden yli. Aina löytyy leikkisämpiä kajakkeja päivämelontaan tai nopeampia ja tilavampia retkikajakkeja pitkille matkoille.


Kun muutama vuosi takaperin ostin itselleni lasikuituisen Tiderace Xploren retkikättöön, sai Essence siirron Klamilaan mökille. Mökillä sillä on melottu päiväretkiä ja aina tarvittaessa se on haettu milloin mistäkin syystä takaisin kaupunkiin. Minulla on ilmeinen tarve kahdelle merikajakille, mutta nykyiset kajakkini ovat turhan samankaltaisia keskenään. Niinpä olenkin jo jonkin aikaa etsinyt Essencen tilalle hieman leikkisämpää ja sähäkämpää menopeliä, jolla olisi kiva kurvailla kaislikoissa ja leikkiä aalloilla ja rantakivikoissa. Lyhyemmille retkillekin se saisi päivämelonnan lisäksi mielellään soveltua.


Useampiakin vaihtoehtoisia muovikajakkeja olen harkinnut ja melko monia niistä myös käytännössä kokeillut. Aina silti jokin tekijä tuntuu haraavan vastaan. Tiderace Vortex on jämäkkä ja leikkisä, mutta hieman raskas meloa ja minulle turhankin suuri. P&H Scorpio on hyvä meloa, mutta se on tarpeettoman leveä enkä pidä siinä käytetystä tilaa vievästä peräsinratkaisusta. NDK Romany Surf voisi olla mielenkiintoinen, mutta se on taas pienehkö ja siitä puuttuu päiväluukku edestä, jne...  Jos ei mikään muu tekijä, niin viimeistään sitten kajakin hinta on aina laittanut mietteliääksi. Vaikka myisinkin Essencen, pitäisi uuteen kajakkiin sijoittaa tuhatkunta euroa lisää ja silti käytännön hyöty nykytilanteeseen verrattuna jäisi melko marginaaliseksi. Niinpä uusi kajakki olikin toistaiseksi jäänyt vain suunnitelmien asteelle.


Kun joulun alla lueskelin kokousmatkalla Iltasanomia hotellihuoneessa, sattui silmiini sivun kokoinen mainos, jossa kaupattiin SeaBird-kajakkejä hämmästyttävän edullisesti. Otin tuosta sivusta valokuvan ja julkaisin sen seuramme fb-palstalla. Muutama kanssameloja tuntui kiinnostuvan asiasta, mutta itse unohdin tämän nopeasti. Kun sitten ensimmäiset kajakit vuoden vaihteen jälkeen toimitettiin tilaajilleen, palasi tuo mainos mieleeni ja aloin ynnäillä asioita mielessäni. Tästähän saisin nyt etsimäni kaltaisen kajakin käytännöllisesti katsoen puoli-ilmaiseksi. Hankinta tosin pitäisi tehdä keskellä talvea ja sika säkissä. Aikani jahkailtuani jätin lopulta tilauksen tammikuun lopulla. Runsaan kuukauden kuluttua maaliskuun alkupäivinä puhelimeni pirahti ja Posti toi pihaan keltaisen kolmikerrospolyeteenisen SeaBird Scott- kajakin. Nyt minulla on siis yhden lasikuituisen retkikajakin lisäksi kaksi kanarialinnun keltaista muovikajakkia.


Ergonomialtaan tämä uusi Seabird Scott tuntuu hyvältä. Istuma-asento on kuitenkin melko isojen reisitukien takia matalahko. Työn jälki vaikuttaa asialliselta, mutta ei yllä aivan Essencen tasolle. KajakSportin valmistama evä vaikuttaa suorastaan erinomaiselta ja jalkatuet ovat tukevat ja helppotoimiset. Pakkaustilaa on ihan reilusti. Luukut tuntuvat tiiviiltä, mutta jostain käsittämättömästä syystä ne eivät olleet valmiiksi varustettu karkunaruilla. Kajakin kansiköysistö on hyvin suunniteltu, mutta sen toteutus pari milliä turhan ohkaisine köysineen sekä aavistuksen heppoisilta vaikuttavine kiinnikkeineen tuntuu hieman huteralta. Tarvittaessa tämä on helposti fiksattavissa. Laipiot ovat tiiviit, mutta niiden liimaus on ollut vähän suurpiirteisiä saumojen roiskeista ja muutaman millin vinksalleen menneistä asennuksista päätellen. Käytännössä asialla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Kajakin tasaista pohjaa tukemaan lisäsin istuinaukon eteen koskarityylisen kanteen tukeutuvan pystysuoran styrofoam-levyn, aivan kuten tein aikanaan Essencellekin. Tällaiset voisivat mielestäni olla muovikajakeissa jo vakioina.  Kaiken kaikkiaan tämä uusi kajakki vaikuttaa varsin asialliselta ja hintaansa nähden suorastaan mainiolta.


Mikä sitten tulee olemaan näiden kahden nyt omistamani muovikajakin asema jatkossa? Mikäli vain tämän uutukaisen melontaominaisuudet osoittautuvat toivomani kaltaisiksi, joutaa tähän asti minua loistavasti palvellut Perception Essence myyntiin. Mikäli taas en ole Scottiin tyytyväinen, jatkuu yhteiseloni Essencen kanssa ja tämä uusi SeaBird saa jäädä hetken hairahdukseksi. Toinen muovikajakeistani on siis tulossa jossain vaiheessa myyntiin. Kauppaa ryydittämään voin tarvittaessa antaa uuden kajakin mukana seuranneet varusteet tai sitten myyn ne erikseen.


Kävi niin tai näin, suuria taloudellisia tappioita ei tästä kokeilusta pitäisi olla odotettavissa. Lukemieni käyttäjäkokemusten perusteella suhtaudun Scottin melonta-ominaisuuksiin luottavaisesti. Eniten minua tässä vaiheessa mietityttää, miten kajakin keskeltä tasainen pohja tulee pitämään ryhtinsä kesäkeleillä. Pohjaa on toki jäykistetty kolmella pitkittäisellä uralla, mutta havaintojeni mukaan muut vastaavan kaltaisella ratkaisulla varustetut kajakit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän pohjastaan lommahtaneita. Eri asia sitten on, onko tällaisella sitten sen suurempaa käytännön merkitystä. Kertoilen kokemuksiani muovisesta SeaBird Scottista myöhemmin tässä blogissa kunhan jäät ovat ensin sulaneet ja kajakki ensin koemelottu.