Kaunissaaria
on maassamme varmasti lukuisia. Näistä ehkä kuuluisimmat ovat Sipoon edustalla
sijaitseva Helsingin kaupungin ulkoilualue sekä Pyhtään Kaunissaari Itäisellä
Suomenlahdella. Tässä tekstissä käsitellään jälkimmäistä.
Kotkan
edustalla oli sen verran jäätä, että vajalta ei vielä päässyt avomerelle. Edellisenä
viikonloppuna olin meloskellut Pyhtään Keihässalmessa, jossa oli silloin muutaman
kilometrin mittainen avoin vesialue. Mieli teki pääsiäispyhinä kuitenkin jo ulommas
merelle ja siksi olin pitkin viikkoa tiiraillut sääsatelliittien kuvia. Vielä
edellisenä päivänä Pyhtään Kaunissaaren pohjoispäässä oli jäätä, mutta silti se
kangasteli kutsuvana ajatuksissa. Keihässalmen päästä reitti merelle oli jo viikolla
vapautunut.
 |
Keihässalmi ja Kaunissaaren Pohjaspää on merkitty punaisella pisteellä. Keltaisella korostettu alue Kaunissaaren pohjoispäässä on jäätä. |
Kuuluttelin
aikeistani Kotkan melojien WhatsApp -palstalla ja sain mukaani yhden muun
innokkaan retkeläisen. Tapasimme aamulla 3.4. Keihässalmen kalasatamassa, pakkasimme
kajakkimme ja lähdimme matkaan. Ilma oli aluksi melko harmaa ja kolea, tuuli
kävi pohjoisesta 5 m/s voimalla ja lämpötila oli +2 astetta. Päiväksi oli
kuitenkin ennustettu kirkkaampaa säätä ja tuulenkin oli luvattu hiljenevän
päivän mittaan.
 |
Merta kohti. Kymmenen kilomertin päässä sijaitseva Kaunissaari erottuu yllättävän selvänä kajakin keulan edessä. |
Ohitimme
pian kohdan, jossa jäälautat olivat edellisellä viikolla tukkineet tieni. Horisontissa
näkyi punakylkinen laiva ja silloin tällöin jostain kuului yksittäisen
perämoottorin ulinaa. Ympärillä lenteli hanhia, joutsenia lokkeja ja telkkiä. Kevät
oli selvästi koittanut ja niin aikaisimmat mökkiläiset kuin muuttolinnitkin olivat jo palanneet. Näkyvyys oli harmaudesta huolimatta yllättävän hyvä ja kymmenen
kilometrin päässä odottava Kaunissaari piirtyi selvärajaisena horisontissa. Matka
eteni päättäväisesti sen hahmoa kohti. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien
lomasta.
Kolmisen
kilometriä Kaunissaaresta pohjoiseen sijaitsee Lopi -niminen korkea ja
kallioinen saari. Koska emme kumpikaan ollut käynyt siellä ennen, päätimme korjata
tämän menomatkalla. Jouduimme hakemaan tovin maihinnousupaikkaa, mutta löysimme
varsin oivan matalan kallion läheltä saaren eteläkärkeä. Maihin kömpiessämme
muistin, että saarella sijaitsee geokätkö. Lähdimme saaren keskiosan korkealta
kalliolta etsimään sitä. Saaren sisäosat paljastuivat yllättävän vaikeakulkuiseksi
kivikoksi ja itse kallio oli täynnä railoja, joita piti varoa. Pyörimme aikamme
saaren huipulla maisemia ihaillen ja samalla kätköä etsien, mutta ainakin tällä
kertaa se jäi löytymättä. Päätimme palata takaisin kajakeille ja jatkaa matkaa.
 |
Lopi, Klobbholmen |
Lopista ei
ollut enää kuin lyhyt matka Kaunissaaren pohjoiskärkeen. Satelliittikuvissa
vielä edellisenä päivänä näkynyt jää oli seilannut tiehensä ja saatoimme meloa
kajakkimme suoraan hiekkarannalle valkoisen loiston juureen. Mukana olleita
jäähakkuja tai naskaleita ei tarvittu. Rannalle kävi tuuli, mutta onneksi se
oli aamusta jo hieman laantunut sekä lämmennyt. Silti etsimme lounastaukoamme
varten vielä tyynemmän ja lämpimämmän paikan itäpuolelta ja sytytimme
rantahiekkaan kaivamaamme koloon pienen nuotion.
 |
Kaunissaaren Pohjaspää |
Makkaroita
paistaessamme ja eväitä nauttiessamme pilvet vetäytyivät ja aurinko paljastui
lopullisesti. Ympärille katsoessa maisema näytti täysin kesäiseltä. Oli aika vaihtaa
aurinkolasit silmille. Tarkemmin katsoessa merellä näkyi vielä ajelehtivia
jäälauttoja. Pari venettäkin oli jo liikkeellä. Istuskelimme hiekalla ja ihailimme
aikaista kesäidylliä unohtaen hetkeksi parinkymmenen asteen lämpötilaeron,
untuvatakit, pipot ja kuivapuvut. Tänne olisi ollut hyvä jäädä telttailemaan vaikka
yön ylikin.
 |
On the beach |
 |
Sorvatut nuotiopuut |
Koska olimme
varustautuneet vain päiväretkeen, oli pian aika sammuttaa nuotio, palata
kajakeille ja aloittaa paluumatka. Minulta kesti tovi pakata kaikki tavarat
matkaan. Kun viimein pääsin vesille, oli hiekanjyvä jumiuttanut kajakin evän
koteloonsa. En halunnut väkisin rempomalla vaurioittaa juuri vaihtamaani evävaijeria
ja nousin vielä uudestaan rannalle puhdistamaan eväkotelon hiekasta.
 |
Turvavesi- eli keskiväylämerkki |
Kun viimein
pääsimme matkaan, huomasimme iloksemme, että sääennuste oli pitänyt myös tuulen
osalta. Vastatuulta ei ollut enää kuin ehkä kolmisen metriä sekunnissa, joten
kymmenen kilometrin kotimatka sujuisi leppoisasti. Laivaväylän kohdalla
vastalaine pompautti vielä välillä kajakin keulan ilmaan, mutta aallokkokin
laantui mitä lähemmäs rannikkoa meloimme. Krokön kärjessä huomasin hieman
harvinaisemman turvavesi- eli keskiväylämerkin. Siinä, missä merimerkeillä
tyypillisesti osoitetaan miltä puolelta sen voi ohittaa tai varoitetaan
karikoista, tämän merkin voi turvallisesti sivuuttaa miltä puolelta hyvänsä.
 |
Jää kesti vielä juuri ja juuri Kuva Teija Willström |
Lähempänä
Keihässalmea, väylän itäpuolella oli vielä hieman harmaaksi vettynyttä jäätä. Pitihän tämä
leikkimielellä käydä vielä kokemassa. Otin vauhtia ja liuin muovikajakillani
jään päälle. Se vaikutti yllättävän kovalta, vaikka olikin alta jo voimakkaasti
puikkoontunut. Nousin kuivapuvussani kajakin viereen seisomaan, jää kesti
vielä. Ilmeistä oli, ettei sinne jalkaisin kuitenkaan ollut enää mitään asiaa.
Purolanlahtikin oli jo tyhjentynyt pilkkijöistä, sieltä seilasi ainoastaan jäälauttoja
ulos merelle päin. Pian olimmekin jo takaisin lähtöpisteessämme. Kevään ensimmäinen
päiväretki onnistui kaikin puolin yli odotusten. Moottoritiellä kotia kohti
ajaessa tienvarren opastaulu näytti ilman lämpötilaksi +6 astetta ja päivän
aurinkokylpy kuumotti kasvoilla. Hymyilytti.
 |
Kaikki hyvä loppuu aikanaan |