- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 14. toukokuuta 2022

Suolapärskeitä suussa


Kevään ensimmäinen melonta jäi historiallisen myöhään. Normaalisti olen ollut vesillä kuukautta, paria aikaisemmin. Tänä vuonna normaaleiden kevätkiireiden lisäksi asiaan vaikuttivat myöhään kestänyt talvi sekä pääsiäisenä podettu korona, joka ei päästänyt aivan helpolla. Yhtä kaikki kausi on nyt vihdoin avattu.

Tiesin muutaman seuramme melojan lähteneen hieman aikaisemmin saattelemaan yöretkeläistä Pyhtään saaristoon. Arvelin tavoittavani tuon saattojoukon suuntaamalla länteen. Alkumetrit sujuivat oudon tahmeasti, kunnes tajusin tekeväni työtä pelkillä käsillä. Pieni rauhoittuminen, asennon kohentaminen ja hetken keskittyminen melontaan auttoivat ja parin kilometrin jälkeen alkukankeus oli tiessään. Homma alkoi toimia tuttuun malliin.


Saapuessani Äyspäälle vastatuuli nostatti terävää aallokkoa ja hetken kuluttua aurinkolasit olivat tahmeat ja suussa suolainen maku. Avoimen horisontin näkeminen talven jälkeen teki niin hyvää, että sieluun melkein sattui. Naama hymyssä meloskelin kohti Pyhtään Hevossaaren edustalla sijaitsevaa Mäntykaria, jossa ajattelin saattojoukon keittelevän eväitään.



Saari oli kuitenkin tyhjä, ainoastaan viereisen karin joutsenet ja tiirat muuttuivat levottomiksi lähestyessäni rantaa. Ne kuitenkin rauhoittuivat pian tajutessaan, etten ollutkaan tulossa heidän luodolleen. Vedin kajakkini kalliosaaren ainoalle pienelle nurmipläntille. Mäntykarilla vilkaisu puhelimeen paljasti saattajien muuttaneen suunnitelmiaan ja reittiään. Tämä ei harmittanut lainkaan. Oli kiva istuskella rantakalliolla omassa rauhassa ja ihailla aukeaa merimaisemaa.


Tovin kuluttua ilma rupesi pilvistymään ja päätin lähteä takaisin. Valitsin mielikuvituksettomasti saman reitin kuin tulomatkalla. Se oli lyhyin, sillä epäilin kuntoani talven jäljiltä. Pahalammen kallioiden kohdalla kaksi suppailijaa etsiskeli surffiaaltoja ja Maijansalmessa kävi kääntymässä tunnistamattomaksi jäänyt kajakkimeloja. Se oli ilmeisesti lähtenyt läheiseltä mökiltä.

Ylitettyäni Åyspään ja päästyäni tyyneen, oli aurinko mennyt kokonaan pilveen ja maiseman tiirailu tummien suolaveden kuorruttamien aurinkolasien läpi alkoi käydä hankalaksi. Teki mieli vaihtaa tilalle silmälasit, mutta en viitsinyt alkaa taiteilla niitä luukusta. Onneksi olin valinnut kansiköysiin juotavaksi puhdasta vettä. Linssien huuhtelun jälkeen näkökyky palasi ja jatkoin aurinkolaseilla eteenpäin.

Pikkuhiljaa matka alkoi painaa. Pidin silloin tällöin pieniä taukoja ja kohentelin asentoani. Pohjinselällä huomasin, että pää alkoi mukavasti pyöritellä tyhjiä ajatuksia, kuten käy aina pitkäkestoisen fyysisen rasituksen kohdalla. Arkimurheet ja aikataulu täysin unohtaneena sujuttelin hiljakseni vajarantaan. Kymmenes melontakauteni on nyt avattu.








maanantai 7. maaliskuuta 2022

Pieni retriitti


Melontavedet ovat jo pitkään olleet jäässä, kajakkini ja kanoottini uinuvat talviuntaan kesämökin ja lumipeitteen alla. Talviurheiluloman alun silti vietin tutuissa melontamaisemissa, mökkirantojen jäitä hiihdellen.

Pakkasin auton lauantaina 26.2. ja hurautin Klamilaan. Ensimmäinen tehtävä oli saada majoituksena toimiva saunatupa lämpimäksi sekä lämmintä vettä mahdollisen tarpeen varalle. Varsinaista pirttiä en yrittänytkään alkaa lämmittämään, sillä massiivinen pyöröhirsi ei aivan hetkessä lämpene. Raahasin pirtistä ylimääräisen sähköpatterin saunatuvan pientä kiinteää patteria täydentämään, täytin vesipadan puolilleen kaivovedestä sekä lumesta ja tuikkasin tulen alle. Aurinkoisella terassissa nautitun lounaan jälkeen sujautin jalkaani monot sekä vanhat teräsreunaiset tunturisukset, joihin olin pari viikkoa sitten vaihtanut kevyemmät Rottefellan BC- siteet.


Hiihtelin aurinkoisia jäitä pitkin ja kiersin Santsaaren suurin piirtein rantoja pitkin. Saman reitin olen usein kesäisin melonut joko kajakilla tai hyvällä säällä myös avokanootilla. Sisempänä kiertelin vähän pikkusaaria ennen kuin palasin mökille saunaa lämmittämään. Loppuilta kuluikin mukavasti loikoillen, ukulelea rämpytellen ja shakkikonetta vastaan pelaillen. Yritin karistaa mielestäni Venäjän raukkamaisen hyökkäyksen Ukrainaan, mutta en voinut olla tiirailematta tietoverkon uutistulvaa tapahtuneesta. Ilta oli pimeä, mutta saunan päälle oli mukava seurata tähtien tuikkimista kirkkaalla taivaalla. Hajavalon puuttuessa linnunratakin oli mainiosti havaittavissa toisin, kuten kaupunkialueella. Kaukaa vastarannalla kajasti mökin lyhdyt.


Sunnuntaina heräsin hyvin nukutun yön jälkeen mukavasti lämminneestä saunatuvasta. Yöllä oli ollut 14 astetta pakkasta ja kosteus oli jossain määrin tiivistynyt ikkunoiden pintoihin, mutta muuten olo oli mukava. Laittelin aamupalaa ja kuuntelin radioita, sitten ampaisin jäälle.

Aamukarhea hanki kantoi mukavasti, mutta raastoi pitovoiteet suksien pohjista alta aikayksikön. Niinpä jouduinkin lisäilemään sitä useaan otteeseen. Aamupäivän agendalla oli kiertää läheinen Lapurin saari. Menomatkalla tapasin jäällä vastarannalla mökkeilleen iäkkään miehen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän kertoi havainneensa illalla, että mantereen puolella oli pitkästä aikaa näkynyt valoa. Olimme siis katselleet pimeyden yli toisiamme. Matkalla ylitin lähes lumettoman vyöhykkeen. Satelliittikuva paljasti jäiden kehittyneen tähän muuta aluetta myöhemmin. Ajattelin, että tänne voisi myöhemmin palata retkiluistimet jalassa.


Päivän ensimmäisen lenkin jälkeen oli taas aterian aika ja vähän aikaa sulattelin sitä sängyllä löhöillen ja Hesaria tabletilta lueskellen.  Kosteus oli tuvasta jo poistunut ja patterien tehoakin pystyi jo vähentämään. Olo alkoi tuntua jo varsin kodikkaalta. Pienen lepotauon jälkeen aurinkoinen jää kutsui vastustamattomasti ja sonnustauduin taas hiihtovaatteisiin. Nyt hankikanto alkoi jo pettää ja pahin karkeus oli poissa, niinpä voiteetkin alkoivat taas pysyä suksien pohjissa. Kiertelin rantoja pitkin kohti Tinkasta ja tästä Souvion saaren ympäri suurin piirtein rantoja mukaillen.

Kämpille palattuani olikin jo päivällisen aika ja sitten alkoi puiden kanto ja saunan lämmittäminen. Ilta sujui jälleen leppoisasti radion, ukulelen ja shakkiautomaatin seurassa. Hiihto tuntui jäsenissä sen verran, että olin valmis unten maille jo iltakymmen tietämissä.


Maanantaina olin yllättynyt, kun herätessä ei aurinko paistanutkaan, vaikka sääennusteesta oli niin voinut päätellä. Taivas oli tukevan harmaan keskipilven peitossa. En antanut asian häiritä, vaan lähdin jäälle suuntana Klamilan kalasatama. Matkalla en nähnyt ristin sielua, ainoastaan muutamia kelkan jälkiä jäällä. Tasainen harmaus häivytti kaikki varjot ja kun näkyvyyskään ei ollut mitenkään erityisen hyvä, oli mukava pysytellä lähellä rantoja. Klamilasta hiihtelin saarien lomassa mökille lounastauolle ja siivoilemaan. Paikat piti saada siistiksi, sillä minulla oli tiistaina kokous, minkä vuoksi oli aika alkaa suunnitella kaupunkiin lähtöä.


Paikkoja järjestellessäni taivas repesi ja aurinko palasi paikoilleen möllöttämään. Keskeytin siivoushommat ja lähdin lykkimään lylyä Siikasaaren länsirantaa mukaillen. Täältä pujahdin Salmentauksenselän yli Santsaaren puolelle. Rämmin saaren yli sen leveimmästä kohdasta ja lykin toista rantaa pitkin kohti pohjoista. Saarten välistä pujottelin mökkirantaan kolmen päivän hiihtojen jo alkaessa hieman painaa jaloissa. Tein loppusiivouksen ja vedin pulkalla tavarani takaisin muutaman sadan metrin päässä tien varressa odottavaa autoa, vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja aloin automatkan kohti kaupunkia.

Kolme päivää omaa rauhaa, hiljaisuutta ja auringonpaistetta tekee kyllä hyvää itse kunkin mielelle ja sielulle. Tämän pienen retriitin jälkeen oli hyvä palata kaupunkielämän pariin, varsinkin, kun iso osa lomaa oli vielä edessä. Tosin ilman tiistaiaamun kokousta olisin mieluusti jäänyt nauttimaan omasta rauhasta vielä ainakin yhdeksi lisävuorokaudeksi.

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Viisikko luodolla

 


Itse asiassa meitä oli lauantaina vajalta lähtiessä kuusi ja sunnuntaina sinne palatessa neljä, mutta varsinaisella retkellä oli kuitenkin viisi osallistujaa. Puolilta päivin pakatessa ilma oli helteinen, mutta matkaan päästyämme noin 5 m/s vastatuuli mukavasti jäähdytti menoa tekemättä melomisesta silti liian rankkaa. Ensimmäinen matkalainen kulki mukana vain tunnin piipahtaakseen Kotkan edustalla sijaitsevassa Varissaaressa. Menomatkalla yhytimme myös lauantailenkiltä seuramme puheenjohtajan, joka manasi myötätuulimelonnan kuumuutta vallitsevissa olosuhteissa.

Merellä ei helle kiusannut

Vajaa kymmenen kilometrin ja runsaan puolentoista tunnin melonnan jälkeen päätimme pitää pienen tankkaustauon kaikkein kotkalaisten hyvin tuntemassa Lehmän montussa. Meidän lisäksemme laskin laitureissa ja hietikoilla olevan yhteensä 27 veneellistä auringonottajia ja vuoromoottori poikkesi vielä tuomaan saareen lisää ihmisiä. Kovin kauaa emme täällä viihtyneet, vaan jatkoimme matkaamme kohti Kuolioluotoa.

Varikkopysähdys Lehmän montussa

Meloimme Kuutsalon ja Kirkonmaan salmesta Satamasaaren ja Vuorisaaren eteläpuolitse tuttuun leiripaikkaamme Kuolioluodon eteläkärjen kallioille. Merellä olo oli ollut siedettävä, mutta rannalla oli ajoittain suorastaan tukalan kuuma. Niinpä pulahdimmekin useampaan otteeseen uimaan vilvoitellaksemme itseämme. Merivesi oli kuitenkin lämmintä ja rantakallio suorastaan kuuma, joten tästäkään ei ollut kovin pitkäaikaista hyötyä.

Tiirojen pesimäluodot kannattaa kiertää

Pystyimme telttamme ja kokkailimme päivällistä silokalliolla. Kävin myös hakemassa pari saarella sijaitsevaa geokätköä, jotka löytyivät tällä kertaa varsin helposti. Kulku saaren poikki oli kuitenkin hankalan maaston vuoksi varsin vaivalloista ja vajaa parin kilometrin mittainen lenkki sai hien taas pintaan ja olon tuntumaan tukalalta. Avotulen tekeminen oli metsäpalovaroituksen takia kielletty, joten illalla makkaranuotio jäi sytyttämättä, mutta Marju paistoi koko porukalle lettuja. Nuotion asemesta istuimme siis letturingissä maailmaa parantamassa. Näkymät eteläkärjestä avomerelle laivoineen ja auringonlaskuineen olivat aivan yhtä upeita, kuin aina ennenkin.

Ilta Kuolioluodossa

Yöllä pystyi nukkumaan pelkässä sisäteltassa, tai vaikka taivasalla. Itse pidin telttani ovet sekä kaikki mahdolliset tuuletusluukut auki. Hienoinen läpiveto tuuletti mukavasti hyönteisverkkojen läpi. Aamulla oli hyvä herätä itätuulen rantaan ajamien aaltojen liplatukseen. Osa meistä aloitti päivänsä uimalla osa aamiaisella. Varsin pian aurinko sai kallion lämpenemään ja olon hikiseksi ja viimeistään leirin purkamisen jälkeen oli jälleen aika pistäytyä meressä vilvoittelemassa. Vesi oli ihailtavan kirkasta ja rantakalliolla kasvoi ahdinpartaa. Myös rakkolevä näyttää tekevän paluuta itäiselle Suomenlahdelle. Toivottavasti tämä on merkki vesien puhdistumisesta.

Fucus vesiculosus

Kello yhdentoista maissa lähdimme paluumatkalle. Meloimme sivumyötäisessä Pitkäsaaren ja Karhusaaren välistä kohti Kuutsalon Santaniemeä, jossa pidimme lounastauon. Pasilla oli niin kiire kaupunkiin jalkapalloasioita hoitelemaan, että hän jatkoi suoraan kohti Metsolaa. Me muut pidimme reilun pysähdyksen lämpimine aterioineen ja kahveineen Santaniemessä, pulahtipa joku pariin otteeseen jopa uimassakin.

Sivumyötäisessä kohti Karhusaarta

Kuutsalon pohjoispäästä olikin enää noin kymmenen kilometrin matka Tiutisen ja kantasataman kautta Metsolan vajalle. Melonta sujui alkumatkan tapaan mukavasti sivumyötäiseen lasketellessa. Aina välillä pysähdyimme parin minuutin mittaiselle juomatauolle. Keisarinsatamassa melan lapani kopsahti johonkin kovaan. Parikymmentä senttiä pinnan alapuolella kellui puoliupoksissa avaamaton siideritölkki. Noukin aarteen talteen ja ajattelin palkita sillä itseni illalla. Aikaisemmilla melontareissuillani olen kyllä löytänyt vedestä kellumasta mm. teräksisen poijun, nahkaisen jalkapallon ja pari muuta palloa, muutaman fendarin, rintaliivit sekä kasapäin tyhjiä pulloja ja tölkkejä, mutta koskaan ennen en ole törmännyt avaamattomaan virvoitusjuomatölkkiin.

Happy paddler

Vajarannassa tavaroiden purkamisen jälkeen olikin jälleen kerran aika pulahtaa uimaan. Tälle helteiselle pikku retkelle, joka seuran toimintasuunnitelmaan oli merkitty helppona meriretkenä kertyi yhteensä mittaa 35km. Myös vähemmän meloneiden on helppo aloittaa melontaretkeily tällaisilla pienillä viikonloppuretkillä, Harmi, ettemme tällä kertaa saaneet huokuteltua heitä matkaan.






maanantai 19. huhtikuuta 2021

Avokanoottikausi avattu

Edellisenä viikonloppuna mökkimelonta oli jäänyt haaveeksi. Nyt olin pitkin viikkoa yrittänyt katsella satelliittikuvista, josko mökkilahti olisi jo jäistä vapaa. Täyttä varmuutta en asiaan saanut, sillä kelvollisia kuvia alueelta ei tahtonut löytyä. Lauantaiaamuna 17.4. ajaessani auton mökin pihaan näin, kun vieno tuuli painoi viimeiset jäälautat pois lahdelta pyyhkien huoleni samalla pois. Ensin oli vain saatava tupa lämpimäksi ja asumiskuntoon. Vesille ehdin vasta lounaan jälkeen iltapäivällä.

Taivas oli täysin pilvetön ja ilma kevään lämpimin kantaessani kanoottia rantaan. Tuuli oli kuitenkin aamusta hieman voimistunut ja keväälle tyypilliset termiikkipuuskat saivat sen kääntymään milloin mihinkin suuntaan. Aaltoja ei kuitenkaan ollut ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Fiilis oli mitä mainioin. Kuivapuku päällä meloin Siikasaaren rantoja myötäillen Santsaaren pohjoispäähän ja tästä kohti Klamilan kalasatamaa. Lokit eivät ilmeisesti olleet vielä aloittaneet pesintääsä, sillä ne eivät kovin agressiivisesti  puolustaneet reviiriään. Ketään muuta kulkijaa en vesillä nähnyt. Satamassa yksinäinen mies kunnosti purjevenettään seuraten melontaani. 



Pyölinpohjan venerannassa oli vielä hieman paikoilleen sulavaa jäätä, muuten meri oli täysin auki. Kiertelin rantoja pitkin hieman toistakymmentä kilometriä, kunnes oikea peukalohanka ilmoitti, että nyt saa riittää ensimmäiseksi kerraksi. Käyttämäni Grey Owl Fleetwood -mela on soikeavartinen ja sen kanssa tuntuu olevan kyseisiä ongelmia, kunnes nahka käsissä kilometrien myötä paksuuntuu. Tämä yksilö on omistamistani meloista kaikkein mieleisin, mutta pitäisin siitä vielä enemmän pyöreävartisena. Rantaan päästyäni melonnan päälle maistui sauna.


Sunnuntaiaamuna ilma oli yhtä hieno, mutta tuuli oli hiljaisempi. Kello kymmenen maissa lähdin melomaan jälleen Siikasaaren rantaa mukaillen kohti kaakkoa. Ilma oli kirkas ja näkyvyys merellä suorastaan erinomainen. Pujahdin Lapurin salmesta itään. Salmen suulla tuuli tuntui selvästi viileämmältä ja vastaan alkoi ajelehtia meren täydeltä jäälauttoja. Olo oli kuin kapteeni Edward J. Smithillä Titanicin komentosillalla. Ihmettelin moista invaasiota, luulin kaiken jään jo sulaneen. En antanut tämän komean näytelmän kuitenkaan häiritä minua ja jatkoin matkaani kiertämällä suunnitelmani mukaisesti Lapurin saaren. Tämän jälkeen otin suunnan kohti luodetta ja Santsaaren eteläpäätä. Koko parin kilometrin ylityksen ajan sain väistellä auringossa hohtavia valkoisia lauttoja. Tätä upeaa näkyä ihaillessani mietin mistä jää mahtoi olla peräisin. Arvotus ratkesi myöhemmin illalla tietokoneen ääressä. Satelliittikuva paljasti Viipurinlahden olevan vielä jäässä ja haprastuvan kiintojään reunalta lähti pitkä vana irronneita jäälauttoja seilaamaan kohti länttä.


Keväisiä lintuja oli jo melkoisesti liikkeellä. Ulkona Lapurin eteläpuolella uiskenteli haahkaparvi. Lähempänä rannikkoa oli joutsenten ja hanhien lisäksi lokkeja, sorsia, telkkiä, koskeloita ja muutama merimetso. Pari moottorivenettäkin oli jo ehtinyt vesille. Toinen niistä ajeli jäälauttojen seassa varovaisesti kohti Suuri-Pisiä. Poikkesin kasomassa Santsaaren länsilaidalla olevaa vanhaa sodanaikaista bunkkeria. Rantautuminen oli haastava, muutta onneksi paikka oli vallitsevalla tuulella hyvin suojassa. Tämän jälkeen jatkoin matkaani Souvion saaren ympäri. Melonta maistui, mutta peukalohanka alkoi taas muistella olemassaolostaan, vaikka oli yrittänyt suojata sitä sormikkaalla. Käännyin kuitenkin kotia kohti, sillä vaimoni oli luvannut tulla iltapäiväksi mökille kevättöihin.



Kotimatkalla ihastelin keväisessä termiikissä kaartelevia lokkeja. Tähän aikaan vuodesta niiden kirkunakin kuulosti vielä mukavalta. Mökkilahdella kolmen kurjen parvi kurvasi matalalla aivan tonttimme yli, sitten ne löysivät hyvän noston ja jäivät yläpuolelleni kaartamaan. Seurasin niiden vaivatonta nousua kenties kilometrin korkeuteen asti. Lopulta ne kävivät niin pieniksi, että näkeminen alkoi olla hankalaa. Entinen purjelentäjä sisälläni heräsi. Muistin, kuinka parikymmentä vuotta sitten kaartelin pitkän tovin yksinäisen kurjen seurassa muutaman metrin etäisyydellä. Katselimme siinä toisiamme lasin läpi korkealla Kymin kentän ilmatilassa. Rantauduin hyvillä mielin ja suussa alkoi jo maistua vaimon mukanaan tuoma pizza. Avokanoottikausi oli nyt avattu ja mittariin oli viikonloppuna karttunut lähes kolmekymmentä kilometriä mitä parhaimmassa kevätsäässä. Kyllä tätä oli jo odotettukin.






sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Rantaelämää Kaunissaaressa



Kaunissaaria on maassamme varmasti lukuisia. Näistä ehkä kuuluisimmat ovat Sipoon edustalla sijaitseva Helsingin kaupungin ulkoilualue sekä Pyhtään Kaunissaari Itäisellä Suomenlahdella. Tässä tekstissä käsitellään jälkimmäistä.

Kotkan edustalla oli sen verran jäätä, että vajalta ei vielä päässyt avomerelle. Edellisenä viikonloppuna olin meloskellut Pyhtään Keihässalmessa, jossa oli silloin muutaman kilometrin mittainen avoin vesialue. Mieli teki pääsiäispyhinä kuitenkin jo ulommas merelle ja siksi olin pitkin viikkoa tiiraillut sääsatelliittien kuvia. Vielä edellisenä päivänä Pyhtään Kaunissaaren pohjoispäässä oli jäätä, mutta silti se kangasteli kutsuvana ajatuksissa. Keihässalmen päästä reitti merelle oli jo viikolla vapautunut.

Keihässalmi ja Kaunissaaren Pohjaspää on merkitty punaisella pisteellä.
Keltaisella korostettu alue Kaunissaaren pohjoispäässä on jäätä.

Kuuluttelin aikeistani Kotkan melojien WhatsApp -palstalla ja sain mukaani yhden muun innokkaan retkeläisen. Tapasimme aamulla 3.4. Keihässalmen kalasatamassa, pakkasimme kajakkimme ja lähdimme matkaan. Ilma oli aluksi melko harmaa ja kolea, tuuli kävi pohjoisesta 5 m/s voimalla ja lämpötila oli +2 astetta. Päiväksi oli kuitenkin ennustettu kirkkaampaa säätä ja tuulenkin oli luvattu hiljenevän päivän mittaan.

Merta kohti.
Kymmenen kilomertin päässä sijaitseva Kaunissaari
erottuu yllättävän selvänä kajakin keulan edessä.

Ohitimme pian kohdan, jossa jäälautat olivat edellisellä viikolla tukkineet tieni. Horisontissa näkyi punakylkinen laiva ja silloin tällöin jostain kuului yksittäisen perämoottorin ulinaa. Ympärillä lenteli hanhia, joutsenia lokkeja ja telkkiä. Kevät oli selvästi koittanut ja niin aikaisimmat mökkiläiset kuin muuttolinnitkin olivat  jo palanneet. Näkyvyys oli harmaudesta huolimatta yllättävän hyvä ja kymmenen kilometrin päässä odottava Kaunissaari piirtyi selvärajaisena horisontissa. Matka eteni päättäväisesti sen hahmoa kohti. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien lomasta.

Kolmisen kilometriä Kaunissaaresta pohjoiseen sijaitsee Lopi -niminen korkea ja kallioinen saari. Koska emme kumpikaan ollut käynyt siellä ennen, päätimme korjata tämän menomatkalla. Jouduimme hakemaan tovin maihinnousupaikkaa, mutta löysimme varsin oivan matalan kallion läheltä saaren eteläkärkeä. Maihin kömpiessämme muistin, että saarella sijaitsee geokätkö. Lähdimme saaren keskiosan korkealta kalliolta etsimään sitä. Saaren sisäosat paljastuivat yllättävän vaikeakulkuiseksi kivikoksi ja itse kallio oli täynnä railoja, joita piti varoa. Pyörimme aikamme saaren huipulla maisemia ihaillen ja samalla kätköä etsien, mutta ainakin tällä kertaa se jäi löytymättä. Päätimme palata takaisin kajakeille ja jatkaa matkaa.

Lopi, Klobbholmen

Lopista ei ollut enää kuin lyhyt matka Kaunissaaren pohjoiskärkeen. Satelliittikuvissa vielä edellisenä päivänä näkynyt jää oli seilannut tiehensä ja saatoimme meloa kajakkimme suoraan hiekkarannalle valkoisen loiston juureen. Mukana olleita jäähakkuja tai naskaleita ei tarvittu. Rannalle kävi tuuli, mutta onneksi se oli aamusta jo hieman laantunut sekä lämmennyt. Silti etsimme lounastaukoamme varten vielä tyynemmän ja lämpimämmän paikan itäpuolelta ja sytytimme rantahiekkaan kaivamaamme koloon pienen nuotion.

Kaunissaaren Pohjaspää 

Makkaroita paistaessamme ja eväitä nauttiessamme pilvet vetäytyivät ja aurinko paljastui lopullisesti. Ympärille katsoessa maisema näytti täysin kesäiseltä. Oli aika vaihtaa aurinkolasit silmille. Tarkemmin katsoessa merellä näkyi vielä ajelehtivia jäälauttoja. Pari venettäkin oli jo liikkeellä. Istuskelimme hiekalla ja ihailimme aikaista kesäidylliä unohtaen hetkeksi parinkymmenen asteen lämpötilaeron, untuvatakit, pipot  ja kuivapuvut. Tänne olisi ollut hyvä jäädä telttailemaan vaikka yön ylikin.

On the beach

Sorvatut nuotiopuut

Koska olimme varustautuneet vain päiväretkeen, oli pian aika sammuttaa nuotio, palata kajakeille ja aloittaa paluumatka. Minulta kesti tovi pakata kaikki tavarat matkaan. Kun viimein pääsin vesille, oli hiekanjyvä jumiuttanut kajakin evän koteloonsa. En halunnut väkisin rempomalla vaurioittaa juuri vaihtamaani evävaijeria ja nousin vielä uudestaan rannalle puhdistamaan eväkotelon hiekasta.

Turvavesi- eli keskiväylämerkki

Kun viimein pääsimme matkaan, huomasimme iloksemme, että sääennuste oli pitänyt myös tuulen osalta. Vastatuulta ei ollut enää kuin ehkä kolmisen metriä sekunnissa, joten kymmenen kilometrin kotimatka sujuisi leppoisasti. Laivaväylän kohdalla vastalaine pompautti vielä välillä kajakin keulan ilmaan, mutta aallokkokin laantui mitä lähemmäs rannikkoa meloimme. Krokön kärjessä huomasin hieman harvinaisemman turvavesi- eli keskiväylämerkin. Siinä, missä merimerkeillä tyypillisesti osoitetaan miltä puolelta sen voi ohittaa tai varoitetaan karikoista, tämän merkin voi turvallisesti sivuuttaa miltä puolelta hyvänsä.

Jää kesti vielä juuri ja juuri
Kuva Teija Willström

Lähempänä Keihässalmea, väylän itäpuolella oli vielä hieman harmaaksi vettynyttä jäätä. Pitihän tämä leikkimielellä käydä vielä kokemassa. Otin vauhtia ja liuin muovikajakillani jään päälle. Se vaikutti yllättävän kovalta, vaikka olikin alta jo voimakkaasti puikkoontunut. Nousin kuivapuvussani kajakin viereen seisomaan, jää kesti vielä. Ilmeistä oli, ettei sinne jalkaisin kuitenkaan ollut enää mitään asiaa. Purolanlahtikin oli jo tyhjentynyt pilkkijöistä, sieltä seilasi ainoastaan jäälauttoja ulos merelle päin. Pian olimmekin jo takaisin lähtöpisteessämme. Kevään ensimmäinen päiväretki onnistui kaikin puolin yli odotusten. Moottoritiellä kotia kohti ajaessa tienvarren opastaulu näytti ilman lämpötilaksi +6 astetta ja päivän aurinkokylpy kuumotti kasvoilla. Hymyilytti.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan





torstai 1. huhtikuuta 2021

Säätöevän vaijerin vaihto

 

Mökiltä kajakkia hakiessani huomasin, että kajakkini peräsin oli lähes jumissa eikä mennyt enää kunnolla sisään. Arvelin aluksi vaijerin olevan jäässä, mutta tarkempi tutkiminen osoitti muutaman säikeen olevan poikki ja rispaantunut. Enempää en saanut selville, sillä näkyvyys eväkotelon sisään on varsin rajoitettu. Piti siis purkaa koko aparaatti.

Puhdetöitä tiedossa

Pienen ähväämisen jälkeen säätöyksikön rakenne selvisi ja sain vaijerin irrotettua käyttövivun päästä. Tämän jälkeen evä oli helppo irrottaa ja vetää vaijereineen ulos. Osoittautui, että vaijeri oli itse asiassa lähes poikki ja evä vain muutaman säikeen varassa. Lisäksi rispaantunut pää oli pahasti mutkalla. Oli todellinen ihme, että evä ylipäätänsä oli toiminut tähän asti lähes normaalisti. Loppukesästä olin tosin huomannut, että se jäi pari senttiä auki eikä mennyt täysin koteloonsa niin kuin uutena.

Huonokuntoinen potilas

Evämekanismi on Kajaksportin valmistama, joten siihen olisi löytynyt varaosia helposti. Aluksi suunnittelin uuden vaijerin tilaamista melontatarvikeliikkeestä, mutta tällöin olisi pitänyt ostaa kokonainen evä – vaijeri yhdistelmä. Sitten muistin, että minulla on useampi kymmen metriä käytöstä poistettuja purjeveneen kaide- ja barduunavaijereita autotallissa. Jälkimmäinen näistä osoittautui juuri oikean tyyppiseksi ja on luonnollisesti valmistettu haponkestävästä teräslangasta.

Vaijeria läytyi omasta takaa

Vaihtamisen kannalta ongelmaksi tahtoi muodostua se, että evä ja vaijeri on alun perin valmistettu kiinteäksi yhdistelmäksi eikä vaijeria ole tarkoitettu irrotettavaksi. Koitin ensin lämmittää vaijeria, mutta en saanut siihen johtumaan niin paljoa lämpöä, että liitos olisi antanut periksi. Sitten mieleeni muistui poikana hellan päällä lämmittäen taivutettavat Tico-lämärilavat. Päätin yrittää koko evän lämmittämistä samalla tavoin ja kas, sain lujasti kaksin käsin vetäen vaijerin irtoamaan kolostaan. Tämä koski tosin vain muutamaa säiettä, koska katkenneet säikeet jäivät luonnollisesti edelleen evän sisään.

Lyhensin puukolla pari milliä evästä vaijerin ympärille tulevaa muovista kaulusta, ja sain näin lopuista säikeiden päistä pihdeillä kiinni. Edelleen evää lämmittämällä sain kuin sainkin vedetyksi katkenneet säikeet yksi kerrallaan ulos. Evän jäähdyttyä hoonasin reiän poralla siistiksi ja sovitin barduunavaijerista katkaisemani pään vanhaan reikään.

Näprättävää riitti

Seuraavana ongelmana oli, kuinka saisin tämän uuden vaijerin lukittua tukevasti paikoilleen. Ajattelin aluksi lämmittää vaijeria ja imeyttää sen säikeiden väliin tinaa. Nyt evän sivuilla olevista koloista voisin lisätä hieman tinaa päälle, jolloin se lukitsisi vaijerin paikoilleen. Homma ei kuitenkaan toiminut suunnittelemallani tavalla, Vaijeri tuntui hylkivän tinaa niin, että en saanut sitä imeytettyä siihen, kuten olin suunnitellut.

Mietin hetken ja porasin evän läpi vielä yhden reijän, josta pujotin vaijerin päähän prikan. Litistin tämän vaijerin ympärille ja sulatin reiän täyteen tinaa. Sivuilla olevista pienemmistä koloista imeytin epoksia säikeiden väliin sekä itse reikään. Uskon tämän tarjoavan riittävän kitkan vaijerin paikoillaan pitämisesi. Lopuksi rakensin epoksista vielä pienen kauluksen aikaisemmin pois vuolemani muovin tilalle. Nyt vaijeri tuntui pysyvän tukevasti kiinni evässä.

Kyllä se tästä

Lopuksi otin vanhasta vaijerista mitan ja katkaisin tämän uuden saman mittaiseksi. Nyt saatoin palata autotalliin sovittamaan evää takaisin paikoilleen. Säädin vaijeriin oikean pituuden ja ruuvasin komeuden kasaan. Evä vaikutti toimivan, mutta tuntui turhan jäykältä. Syyksi osoittautui ylimääräinen epoksi, jota en ollut muistanut poistaa riittävän tarkasti evän pinnalta. Tämän hoidettuani ruiskautin vielä tilkan teflon spraytä vaijerin tukiputken sisään. Nyt homma alkoi toimia, kuten pitääkin. Koska uusi vaijeri löytyi omista varastoista ja sen istuttaminen vanhaan evään onnistui, ei tämä remontti tullut maksamaan käytännössä senttiäkään. Tärkeintä tässä ei kuitenkaan ollut rahan säästö, vaan mukava puuhastelu lauantai-iltapäivänä. Epäilen kuitenkin, että nyt laittamaani vaijeria on mahdotonta enää irrottaa evästä, joten seuraavalla kerralla on edessä ilmeisesti uuden evän hankkiminen.

Valmiina vesille




 

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Vesillä!

 


Talven hiihtotavoite täyttyi alkuviikosta ja haaveet kauden viimeisestä retkiluistelusta kariutuivat yöpakkasten puutteeseen. Torstai-iltana aloin tuumailla melontakauden avausta viikonlopulle. Satelliittikuvat Pyhtään Keihässalmesta näyttivät lupaavilta. Enää pieni jääkannas esteenä ja reitti avomerelle olisi auki. Ajattelin tuon kannaksen saattavan sulaa viikonlopuksi. Joka tapauksessa melomaan Keihässalmesta ainakin pääsisi. Perjantaina autoilin Klamilaan hakemaan muovikajakkia kaupunkiin.

Ristikon vankina

Mökillä meinasi mennä sormi suuhun. Olin edellisenä kesänä rakentanut uuden koristeristikon tuvan pilarien väliin. Nyt tämä ristikko oli jäätynyt tukevasti maahan kiinni ja kajakki oli vankina sen takana. Jäinen maa oli kovaa kaivettavaksi, mutta pikkuhiljaa sain ristikon liikkumaan ja venhon esiin. Seuraava takaisku paljastui, kun nostin sen auton katolle. Evä ei millään suostunut menemään koteloonsa. Pikainen tutkiminen paljasti, että vaijeri oli rispaantunut eväkotelon päästä. Pienellä askartelulla sain evän kelvolliseen asentoon. SeaBird Scott on kajakki, joka edellyttää melojaltaan aktiivista evän käyttöä, mutta onneksi tuuliennuste lauantaille oli hyvin maltillinen. Kotona kaupungissa kasasin melontavarusteeni talven kätköistä valmiiksi aamua varten.

Jumissa

Perjantain raskas sumu oli mukavasti ohentunut lauantaiaamuksi, mutta mitään syytä kiirehtiä vesille ei silti vielä ollut. Odottelun jälkeen ilma näytti mukavasti edelleen selkiämisen merkkejä, joten hyppäsin autoon ja ajoin kajakki katolla parikymmentä kilometriä naapurikunnan puolelle. Ilma oli pari astetta plussalla, mutta puin kuivapuvun alle verkkokerraston lisäksi alakertaan ohuet merinokalsarit ja päälle aavistuksen paksumman villapaidan. Kohta kajakki jo solahtikin jäältä Suomenlahteen.

Kaikki valmiina

Otin ensimmäiset vedot varovasti ja suuntasin myötätuulessa Keihässalmen sillan alta Purolan lahden puolelle. Kovin pitkälle en päässyt, kun jään reuna tuli vastaan. Käytännöllisesti katsoen koko lahti oli vielä jään peitossa ja sen päällä kykki toistakymmentä pilkkijää. Käännyin takaisin ja meloin kohti merta. Aloin pikkuhiljaa saada taas juonesta kiinni ja päästä vauhtiin. Suunnittelin jo melovani Krokön eteläkärkeen. Matka tyssäsi kuitenkin parin kilometrin jälkeen. Olin ajatellut pienen satelliitissa näkeväni kannaksen sulaneen ja tien merelle olevan auki. Ehkä näin olikin, mutta tuuli oli kääntynyt kuvan ottamisen jälkeen ja koko avoin alue oli nyt täynnä omakotitalon kokoisia jäälauttoja. Ilma kuitenkin parani jatkuvasti ja aurinkokin alkoi jo välillä pilkahdella. Jään reunalla istuskeli iso parvi lokkeja.

Koillisväylä

Käännyin takaisin kohti Keihässalmea. Lahdella souteli laulujoutsenpariskunta, silloin tällöin ne töräyttelivät trumpettejaan. Myös pari valkoposkihanhea oli saapunut tepastelemaan jään reunalle. Sorsia, koskeloita ja telkkiä olikin sitten jo runsaammin. Pyhtään melojien laituri odotteli raukeana rannalla jäiden lähtöä. Tein taas lenkin Purolanlahden puolella ja lähdin uudelle kierrokselle. Munapirtin puolella telakalla olevat veneet uinuivat vielä talviuntaan. Aurinko oli tullut nyt kokonaan esiin, minä kiertelin jäälauttojen seassa sopivia väyliä etsiskellen. Nousin Furuholmenin rantakalliolle tähystämään, näkyisikö siletä avoveden raja. Jäälauttoja riitti kuitenkin niin pitkälle, että haaveet pidemmästä reissusta saattoi unohtaa. Aloin kuitenkin miettiä, että pääsiäisenä olisi mukava tehdä päiväretki Kaunissaareen, mikäli sattuisi suotuisa sää.

Tähystystauko

Kotoa lähtiessäni olin napannut autotallista mukaani Tommi Hendriksin varta vasten kajakkimelontaa varten suunnittelemat ja valmistamat jäähakut. Muutaman kerran näille tuli todellista käyttöä, kun reitti jäälauttojen välissä meni umpeen ja anoa mahdollisuus päästä takaisin oli ylittää lautta. Nämä hakut ovat aivan ylivertaisia kaikkiin muihin näkemiini naskali- ja suksisauvaviritelmiin verrattuna. Eteneminen hakkujen kanssa käy varsin vaivattomasti ja niitä on helppo säilyttää toimintavalmiina kajakin kannella.

Jäähakku on eto peli

Tein vielä yhden lenkin edestakaisin ja juttelin tovin Pyhtään melojien puuhamiehen kanssa. Joku oli nähnyt keltaisen kajakin vesillä ja ihmetellyt ääneen melojaa. Täytyihän se lähteä tarkistamaan, kuka tuo mahtoi olla. Valokuvailin vielä tovin jäälauttoja ja nautin komeasta kelistä. Hiki alkoi hiipiä puseroon, tällä reissulla olisi hyvin pärjännyt kevyemmälläkin varustuksella. Kolmannen kierroksen jälkeen ajattelin, että runsas 12km saa riittää kauden avaukseksi ja meloin takaisin rantaan. Puhelin paljasti pian vaimon jo kaivanneen melojaa. Sen verran tämä vaatimaton melonta annos tuntui kropassa, että kajakin katolle saamiseksi joutui jo hieman punnertamaan.  Illalla kotona tätä kirjoittaessa kasvoja kuumotti mukavasti. Seuraavalla kerralla osaan ottaa aurinkorasvatkin mukaan.

Talviunilla