Splish splash

You never know what you can get!

Piilossa kiven takana

Lähdimme Antin kanssa Kultaalle melomaan sillä ajatuksella, että veden vähyyden takia voi tulla hukkareissu. Muutaman kerran olen Kultaalla joutunut pettymään, kun melottavaa ei oikein ole löytynyt. Nyt vesi oli vielä tätäkin alempana. Eipä tullut silti hukkareissua, tuli huippureissu. Kultaankoski osoittautui oikeaksi vesihuvipuistostoksi, eikä tilannetta yhtään pahentanut se, että niin ilma kuin vesikin olivat lähes kesäisen lämpimiä. Kaiken kukkuraksi aurinkokin vielä paistoi kirkkaasti.

Pikkuhaarastakin löytyi mukavasti melottavaa

Vedenpinta oli tosiaankin poikkeuksellisen alhaalla ja koko maisema näytti jotenkin oudolta. Jokeen tuntui kasvaneen kokonaan uusia kiviä ja pohja näkyi useasta sellaisesta kohdasta, jossa olin aiemmin kuvitellut olevan syvää vettä.

Näkymä poikkesi monin kohdin totutusta

Itäinen pikkuhaara on runsaalla vedellä joskus lähes sileä. Nyt sieltäkin löytyi ihan kivasti melottavaa. Varsinaisen yllätyksen muodosti kuitenkin keskimmäinen haara, jonka yli normaalisti vain siirrytään päähaaraan. Nyt sinne oli ikään kuin taikaiskusta ilmestynyt ihan reilunkokoinen surffattava aalto. Tämä aalto oli hieman vino ja siksi siinä pysyminen vaati vähän tarkkuutta. Koko ajan piti pyrkiä aavistuksen vasemmalle, koska aalto pyrki purkamaan oikealle. Tämän alapuolella oli vielä toinenkin, pienempi aalto, jossa oli mahdollista jatkaa melomista, mikäli sattui tipahtamaan ensimmäisestä. Kaiken kukkuraksi nämä oli helppo saavuttaa akanvirran ansiosta.

Keskihaaraan oli ilmestynyt kokonaan uusi aalto

Jo kauempaa katsottuna läntinen päähaara näytti jotenkin oudolta. Syy paljastui sinne melottuamme. Keskelle virtaa, parikymmentä metriä normaalin pelipaikkamme alapuolelle oli muodostunut kaksi ihan uutta aaltoa. Muutenkin vesi näytti valkoisemmalta kohdassa, jossa tavallisesti muuten on lähes sileää. Pohjakallio oli pinnan alla näkyvissä muutaman kymmenen sentin syvyydessä. Olin aina kuvitellut tässä kohdassa olevan toista metriä vettä.

Päähaaran kaksi alempaa aaltoa

Vesi siis pärskyi, mutta virta oli normaalia leppeämpi. Helppoja surffipaikkoja löytyi mielin määrin, eikä kumpikaan meistä tainnut edes kaatua kertaakaan, mikäli tahallista vilvoittelua ei lasketa. Puolentoista tunnin päästä puhti alkoi kuitenkin jo hyytyä ja palasimme autolle. Ennakko-odotuksista huolimatta tämä olikin harvinaisen mukava, ja leppoisa koskimelontasessio.

Tyytyväisen näköinen mies

Leikkipaikat on korostettu kuvassa sinisellä

Kuiva koski

Kari kuvaa

Näyttää käyneen jälleen niin, että syksyä kohden koskimelonta rupeaa kiinostamaan. Parin vuoden jälkeen vasen olkapääkin tuntuu taas kestävän sen rasitukset pahemmin kipeytymättä. Ongelmana vain on, että kuuma ja kuiva kesä on saanut Kymijoen virtaaman kovin pieneksi ja vedenpinta on nyt harvinaisen alhaalla. Pernoonkosket alkavat olla jo melkoista kivikkoa eikä Kultaankoskikaan enää parhaimmillaan ole. Hirvikoskella olemme sen sijaan muutaman kerran vierailleet vaihtelevilla kokoonpanoilla. Isolla vedellä sen vaarallisen pitäväksi muuttuva hontto on nyt mukavan leppeässä kunnossa surffailua varten eikä vaaraa liiallisesta takaisinvirtauksesta ole olemassa. Niinpä Hirvikoskesta onkin tullut viime aikoina pääasiallisin melontakohteemme.

Aija

Timo

Paula

Pekka

Nyt jollain keulii...

Koski kuivillaan

Levää

Kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin. Hienojen kelien varjopuolena on ollut runsas sinileväkukinto. Oheiset kuvat Klamilan vesiltä syyskuun alkupuolella eivät juuri selittelyä kaipaa.

Laatuaikaa

Työt ovat taas alkaneet ja sen kyllä huomaa. Elo- syyskuun vaihteessa päätin palkita itseni ja lähteä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Ohjelmassa oli sopivassa suhteessa saunomista, lueskelua ja rentoa melomista. Kelit vaihtelivat sadekuuroista auringonpaisteeseen ja sumuun. Tuulet olivat enimmäkseen olemattomia, mutta lauantaina idästä tulleet mainingit tarjosivat myös pitkiä ja maittavia surffeja. Kilometrejä kertyi vain runsaat kolmekymmentä, joten mistään varsinaisesta suorituksesta ei tällä kertaa ollut kyse. Pää tuli hetkeksi nollattua ja merellä sai taas kokea monta hienoa hetkeä.

Lauantaina oli surffikeli, vaikka kuvasta ei helposti niin uskoisi.

Saunalenkin varrellta

Illalla oli kiva vetäytyä lämpimään mökkiin lueskelemaan

Kuvajaiset

Usva saapuu

Monta vuotta olen yrittänyt kuvata pikku pokkarillani
siivet levällään olevaa merimetsoa.
Nyt pääsin jo melko lähelle.

Meren ja taivaan välissä

Hyvää yötä!

Meloen markkinoille

Pyhtään saaristolaismarkkinat pidetään aina elokuun puolivälin jälkeen. Kotkan melojilla on ollut tapana tehdä pikku retki paikalle. Osa palaa yleensä illaksi takaisin kotiin toisten jatkaessa yöksi Pyhtään saaristoon. Tänä vuonna matkaan lähtö sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun radiotoimittaja otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun melonnasta YLE:n paikalliskanavalle. Sovimme treffit vajalle kello yhdeksäksi, vaikka varsinainen lähtö tapahtuikin vasta puolilta päivin.

Kajakit parkissa Lökören rannassa

Melontasää oli aamusta mitä parhain. Shortseissa tarkeni hyvin ja tuulta oli muutama metri sekunnissa. Juttelimme toimittajan kanssa kaikkea mahdollista ja opastin kajakkiin menemisen sekä melonnan alkeita. Puolentoista tunnin kuluttua kävimme samat asiat pikakelauksella läpi suorassa lähetyksessä ja toimittaja meloi pienen lenkin selostaen tunnelmiaan tämän jälkeen eetteriin. Kolmas otto oli haastattelu kajakkia pakatessa retkelle valmistautumisesta. Tässä vaiheessa näytti vahvasti siltä, että seuraavan päivän sääennuste oli karkottanut valtaosan lähtijöistä muihin puuhiin.

Lähtöhetkellä ranta täyttyi kajakeista

Heti lähetyksen jälkeen ranta pelmahti kuitenkin täyteen melojia kajakkeineen. Niinpä lähdimme matkaan ihan reilulla joukolla. Kaiken kaikkiaan markkinoilla vieraili viitisentoista KoMelaista. Meloimme leppoisaa vauhtia kahteen pienempään ryhmään jakautuneina Maijansalmen kautta kohti Lököreä. Aikaisin aamulla reissuun lähteneet melojat tulivat jo loppumatkasta vastaan. Perillä parkkeerasimme kajakkimme rantaravintolan taakse. Sovimme jatkavamme puolentoista tunnin kuluttua, joten ruokailuun ja markkinahumuun tutustumiseen jäi ihan mukavasti aikaa.

Lökören satamassa oli täyttä

Kalalautanen ja oluttuoppi voittivat hienoimmankin ravintola-annoksen vaikka ne nautittiinkin pahvilautaselta ja muovituopista. Aurinko paistoi ja tunnelma oli muutenkin kesäisen rento. Jälkiruoaksi ahmimme vielä pahvikupillisen kahvia ja jäätelön tai hillolla ja kermavaahdolla höystetyn valtavan letun. Tämän helpompia ja maistuvampia retkieväitä voi tuskin kuvitellakaan.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Pian oli aika ahtautua täydellä vatsalla takaisin kajakkiin ja jatkaa matkaa. Valtaosa reissulaisista päätti palata suoraan takaisin, mutta viisi innokkainta päätti uhmata sääennustetta ja jatkaa retkeä yön yli. Koska ulompana oleviin saariin oli luvattu reilusti yli 10 m/s tuulia, päätimme jäädä lähemmäs rantaa. Täällä tuuliennuste näytti kotimatkan ajaksi enimmillään 11 m/s myötätuulta ja sadetta. Niinpä löysimme itsemme jälleen kerran Kuussaaresta.

Kajakit Kuussaaren kalliolla

Ilta kului normaalisti makkaroita paistellen ja eväitä kokkaillen. Tässä yhteydessä ihmeteltiin taas kerran maailman menoa ja laitettiin sen asioita ainakin omassa mielessä hieman parempaan järjestykseen. Taivas alkoi pimetä jo ennen kello kymmentä ja painuimme yöpuulle hyvissä ajoin jo yhdentoista maissa. Yöllä tuuli alkoi nousta, mutta leiripaikkamme oli tällä kertaa hyvin tuulelta suojassa.

Ilta oli kaunis

Sade saapui täsmällisesti ennusteen mukaan aamuseitsemältä. Yritimme Mikon kanssa ehtiä pakkaamaan telttamme kuivina. Toinen meistä ennätti, minä en. Naapurissa Sanna ja pojat nukkuivat vielä. Kohteen valintamme oli sikäli onnistunut, että saimme nyt keitellä aamiaista kuivassa grillikodassa sateelta ja tuulelta suojassa. Säärintaman saapuessa merivesi oli noussut nopeasti ja kalliolle vedettyjen kajakkien perät alkoivat olla jo aaltojen armoilla.

Grillikota pelasti kostean aamuhetken

Kuussaaressa on fasiliteetit kunnossa

Kohta loputkin leiriläiset saapuivat keittopuuhiin ja sateen välillä tauotessa saimme pakattua kajakkimmekin jotakuinkin kuivina. Ennen kello kymmentä olimme jo valmiita Äyspään ylitykseen. Matka sujui myötätuulessa nopsasti ja reilun neljän ja puolen kilometrin taival taittui 35 minuutissa. Tämä tietää lähes 8 km/h keskinopeutta, täydessä retkilastissa olleilla kajakeilla. Aallokko nousi puolivälissä jonkin verran, mutta säilyi muodoltaan maltillisena. Valitettavasti laineet tulivat sivusta, vaikka tuuli olikin takaa. Nyt surffit jäivät saamatta, vaikka keikutusta muuten riittikin.

Kostea harmaa ja tuulinen kotimatka alussa

Takaisin Metsolassa olimme hyvissä ajoin. Mikko jatkoi yksin kohti Haminaa, mistä oli lauantaiaamuna lähtenytkin. Iltapäivällä taivas alkoi uudestaan seljetä ja tuuli tasaantui, joten sain aamulla kostuneen teltankin pystytettyä kuivumaan helposti pihanurmelle. Loppusyksy näyttää niin kiireiseltä, että saa nähdä, jääkö tämä pikku retki tällä erää kesän viimeiseksi.

Huppu päähän, rillit taskuun ja menoksi

Makeassa vedessä

Vuohijärvi tarjosi kolmeksi päiväksi mukavasti melottavaa

Lievän säätämisen ja muutaman vaiheen jälkeen löysimme kolmen hengen porukkamme Vuohijärveltä ja Repovededen kansallispuistosta. Torstai-iltapäivällä pakkasimme kajakkimme Vuohijärven eteläpäässä ja lähdimme melomaan kohti pohjoista. Pienen mutkittelun ja maltillisen melonnan jälkeen päädyimme Valkealan Kuisaaren itäisimpään niemenkärkeen, jossa oli mitä mainioin leiripaikka. Matkalla yritimme etsiä läheisestä Kalliosaaresta geokätköä, mutta se jäi löytymättä. Avotulta ei voinut metsäpalovaroituksen takia tehdä, mutta keittelimme evästä Trangialla ja risukeittimellä. Jälkimmäinen sai toimia myös nuotion korvikkeena. Painuimme pehkuihin joskus puolen yön maissa.

Kajakit parkkiin ja uimaan. Siiten vasta pystytetään leiri.

Tunnin kuluttua nukkumaan menosta uni keskeytyi ja alkoi mahtava jylinä ja pauke. Pohjoisesta lähestyi ukkonen, joka parkkeerasi noin kilometrin päähän leiripaikastamme. Sadetta ei tullut paljoa, mutta aallot nousivat vaahtopäiksi ja maisema muuttui salamoiden räiskyessä valkoiseksi. Tuuli tuiversi siihen malliin, että oli pakko kömpiä ulos tarkastamaan kajakit ja lisäämään telttaan myrskynarut. Naruista huolimatta kaaret alkoivat taipua uhkaavasti ja lähdin uudestaan niitä virittelemään. Nyt iski puuska, joka lennätti kiilat maasta ja oli riistää käsistä koko teltan. Huusin apua naapuriteltasta. Yksissä tuumin saimme kiinnitettyä teltan uudestaan nyt jo hieman muuttuneeseen paikkaan. Pikku hiljaa tuuli alkoi talttua ja ilma rauhoittui vähitellen. Ukkonenkin loittoni, mutta teki vielä hetken kuluttua uuden kiepauksen takaisin sateen kera. Tällaisella kelillä ei olisi ollut mukava olla kallioisella ulkoluodolla.

Aamun tyynessä etsiskelimme maasta tuulen irti tempaamia kiiloja ja nautimme lämpimästä ja kirkkaasta järvivedestä uiskentelemalla hetken rantavedessä auringon paistaessa kuumasti ennen kuin päätimme jatkaa matkaa.

Vesi oli kirkasta ja uinti maistui.

Kalliosaaren geokätkö jäi löytymättä.

Meloimme edelleen pohjoiseen ja kiersimme Kinansaaren myötäpäivään. Ilmamassa oli kuuroherkkä ja pilvet alkoivat kasvaa nopeasti. Suuntasimme rantaan lounastaukoa pitämään ja keittelimme eväitä pienellä rantakalliolla. Ennen, kuin jatkoimme matkaa, vilkaisin olan yli taivaalle ja ehdotin tauon venyttämistä. Pian alkoikin jytistä ja sataa siihen malliin, että oli mukavampi olla rannalla kuin istua kajakissa kaiken hässäkän keskellä. Kotvan odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaamme auringon paisteessa pilven mentyä ohi. Kruisailimme rantaa pitkin etelään ja kävimme tutustumassa Mäntysaaren hautausmaahan. Sen laiturilla onkinut mies paljastui aktiiviseksi melonnan harrastajaksi eikä yhteisiä jutun aiheita ollut vaikea keksiä. Jäimme suustamme kiinni vähäksi aikaa.

Lounastaukoa piristi ukkoskuuro

Sää on vain asennekysymys.

Myrskyn jälkeen on poutasää...
Ukkospilvi pyyhälsi ohi ja matka jatkuu.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun meloimme Hillosensalmen sillan alta Repoveden puolelle. Kansallispuistossa oli muitakin liikkeellä. Vastaan alkoi tulla monen moista melojaa kuka inkkarilla, kuka kajakilla tai jopa sup-laudalla. Aika monen matkalaisen tyyli paljasti, ettei kyseessä ollut varsinainen lajin aktiiviharrastaja. Meloimme Lapinsalmen keväällä romahtaneen riippusillan ali ja aloimme etsiskellä hyvää leiripaikkaa. Sillan ollessa käyttökiellossa retkeilijöitä kuljetettiin salmen yli moottoriveneellä. Veneen kuljettajaksi osoittautui tuttu mies ja kävin vaihtamassa hänen kanssaan muutaman sanan.  Jouduimme haeskelemaan sopivaa leiripaikkaa jonkin aikaa. Lopulta palasimme pari kilometriä takaisin ja löysimme etsimämme. Pystytimme telttamme mainioille paikaille ja aloimme keittohommiin kalliotasanteella, josta oli mukava tarkkailla ympäristöä yläviistosta ilta-auringon paisteessa. Yö oli niin lämmin, että nukuin teltan molemmat oviaukot auki.

Varusteiden kuivattelua ilta-auringossa

Iltapala valmistuu näköalakalliolla.

Lauantai aukeni verkkaisen aurinkoisena emmekä pitäneet turhaa kiirettä lähtötouhujen kanssa. Sunnuntain vastaiseksi yöksi sekä sunnuntaipäiväksi ennustettiin sen verran kovaa sadetta ja ukkosta, että päätimme meloa illaksi takaisin autoille. Kiertelimme Kuutinlahden kautta ennen kuin siirryimme takaisin Vuohijärven puolelle. Pilvet olivat kasvaneet taas niin korkeiksi, että sadekuuroja alkoi ilmaantua. Pidimme hetken sadetta Hillosensalmen sillan alla ja saimme seuraksemme pari moottorivenettä. Iltapäivällä löysimme itsemme samasta paikasta, missä olimme majoittuneet ensimmäisenä iltana. Söimme lounaan ja pitelimme taas hetken sadetta ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaamme.

Repoveden puolella näkyi monenlaisia kulkupelejä.

Vesi oli alhaalla ja siitepöly oli piirtänyt hauskat rajat kallioon.

Illan suussa meloimme Vuohijärven eteläpäähän autoille. Purimme kajakit ja nostimme ne autojen katoille. Ennen kotiin lähtöä käväisin vielä uimassa, sitten vaihdoin puhtaat vaatteet ylle ja hyppäsin ratin taakse. Kotimatkalla Inkeroisten kohdalla sateli hieman, mutta etelärannikolla oli vielä poutaa. Putsasin kajakin ja nostin sen vajan hyllylle odottamaan seuraavaa reissua. Varusteiden purkamisessa tuhraantui sen verran aikaa, että varsinainen huolto sai jäädä seuraavaan päivään. Virkistävän erilainen melontareissu, joka osoitti, että sisävesissäkin riittää melottavaa yllin kyllin. Suurimman osan ajasta ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Väliin sattuvat lyhyet sadekuurot vain piristivät ja raikastivat muuten tukalan kuumaksi lämmennyttä ilmaa.

Iltauinnilla

Postimyyntikajakki - Seabird Scott

Scott on takaosastaan melko matala kajakki

Ostin kevättalvella otsikon mukaisen kajakin. Täydelliseltä nimeltään se on SeaBird Designs R Scott MV HDPE. SeaBird Designs viittaa norjalaistaustaiseen valmistajaan, joka teettä kajakkeja edullisin tuontantokustannuksin eri tehtaissa. Malleja on kymmenittäin ja firmalla on iso välivarasto Virossa, mistä tilaamani, ilmeisesti kiinalaisvalmisteinen kajakki toimitettiin kotiovelleni. R Scott on tyyppinimi, jonka R- kirjaimen merkitys ei minulle ole auennut. MV viittaa kajakin kokoon, medium volume ja HDPE valmistusmateriaaliin, high density polyethylene. Samaa kajakkia valmistetaan kuitumateriaaleista myös erikokoisina versioina.

SeaBird markkinoi kajakkejaan näyttävästi ja hinnoittelee ne agressiivisesti. Tämä on herättänyt keskustelua niin rannoilla kuin nettipalstoillakin. Minäkin olen saanut jonkin verran kyselyitä kajakistani ja sitä on käyty muualta myös koemelomassa. Suurimpana ongelmana on, että näitä kajakkeja ei pääse tutkimaan kotimaisessa liikkeessä eikä kokeilemaan missään ennen kauppoja. Ostos on tehtävä postimyynnistä pelkkien esitetekstien ja mainoskuvien perusteella. Houkuttimena tässä on edullinen hinta, mutta se asettaa myös epäilyjä tuotteen laadusta. Kokosin tähän tekstiin omia subjektiivisia kokemuksiani otsikon kajakista eikä niitä pidä mennä liiaksi yleistämään. Kuluvana kesänä olen ehtinyt tähän mennessä meloa noin 600km, josta arvioilta puolet muovisella Scottilla. Kokemusta on kerääntynyt niin joelta, järveltä kuin mereltäkin tyynestä kovaan keliin.

Posteljooni on tuonut paketin

Hankin SeaBird Scottiin päivittääkseni kesämökillä majailevan edellisen muovikajakkini hieman sähäkämpään malliin. Koska kajakin hinta oli edullinen, en nähnyt suurta riskiä nettitilauksessa. Tein tilaukseni tammikuun lopulla ja toimitus luvattiin maaliskuun loppuun mennessä. Jo kuukautta ennen tätä virolaisella aksentilla puhuva nainen soitti minulle ja kysyi, voiko tilauksen jo toimittaa. Pian kajakki saapui pihaani vaivattomasti Postin valkoisella kuorma-autolla. Purin sen muovi- ja pahvikääreistä ja nostin talomme takahuoneeseen. Kajakkia oli ilmeisesti säilytetty pitkään pohjan varassa, sillä se oli hieman lommolla. Tuin paatin keulasta ja perästä ja nostin istuinaukon sisäpuolelle hieman painoa. Parissa päivässä kajakin pohja palautui kiltisti alkuperäiseen muotoonsa.

Runko on ns. swedeform, eli levein kohta on puolivälin takana.
Keula ja perä ovat terävät. Tasainen keskiosa on jäykistetty
kolmella pitkittäisellä uralla.

Pakkausluukkuja ei oltu varmistettu mitenkään, joten rakensin niihin karkunarut. Samassa yhteydessä säädin reisitukia taaemmaksi saadakseni paremman istuma-asennon. Reisituet asettuvat silti mielestäni hieman omituiseen kohtaan ja tekevät polvikulmasta varsin loivan, pakottaen jalat melko suoriksi keulakannen alla. Itse meloisin mieluusti polvet enemmän koukussa. Muilta osin ergonomia on toimiva. Mikään paikka ei puudu tai väsy pidempäänkään kajakissa istuessani.

Polvikulma on suhteellisen loiva ja reisituet sijoittuvat hieman outoon kohtaan.
Keskellä näkyy pohjaa tukemaan veistämäni styrofoam-levy, jollainen pitäisi
mielestäni olla kaikissa muovikajakeissa vakiona.

Kumiset pakkausluukut ovat osoittautuneet täysin tiiviiksi. Takarungossa oleva soikea aukko on tosin niin suuri, että ainakin reskutustilanteissa täytynee varoa laittamasta painoa sen päälle. Keulaluukku on tavanominen pyöreä, samoin selkänojan taakse jäävä pieni päiväluukku. Tämän eväsboksina käyttämäni tilan aukko on niin ahdas, että sen lastaaminen ja purkaminen vaatii kärsivällisyyttä. Luukku voisi aivan hyvin olla halkaisijaltaan pari senttiä isompikin. Tämä lisäisi kajakin käytettävyyttä merkittävästi. Istuinaukon edessä on vielä toinen pieni päiväluukku, joka on varustettu erikoisella kovamuovisella kierrekannella. Mekanismi toimii, mutta pitäisin tavanomista kumikantta käytännöllisempänä. Nyt luukussa ei ole lainkaan kaulusta ja sinne pääsee helposti vettä, ellei avatessa ole varovainen. Tavaratilana toimivan neopreenipussin kuivaaminen ei ole kaikkein helpoin tehtävä.

Erikoinen kierrettävä kansiluukkuratkaisu.

Kajakin laipot on valmistettu joustavasta foamista ja ne on kiinnitetty mustalla liimamassalla tiivisti runkoon. Kaikki tilat pysyvät täysin kuivina ja tiiviinä, vaikka liimausta ei ehkä olekaan suoritettu kaikkein siisteimmällä tavalla. Jalkatuet ovat jämerät ja helpposäätöiset ja peräevä toimii esimerkillisesti. Sen akselin tiiviyden kanssa oli alkukaudesta hieman ongelmia, mutta korjaukseksi riitti pieni pala Gorilla-teippiä molemmille puolille koteloa. Evä on KajakSportin valmistama, joten sen pitäisi olla laatutuote. Ilmeisesti minulla kävi vain huono tuuri tai sitten kyse oli akselimateriaalin kutistumisesta nollalämpötiloissa. Sittemmin vuotoa ei enää ole esiintynyt enkä ole asialla sen koommin vaivannut päätäni. SeaBird- kajakeilla on ainakin teoriassa pitkä takuu, mutta käytännössä asioiden hoitaminen ilman kotimaista maahantuojaa saattaa olla hankalaa.

Iso peräevä takaa suuntavakauden ja pitää muuten eloisan rungon
tuuleennousupyrkimykset aisoissa.

Kannen heloitus on periaatteessa onnistunut. Kuminauhoja on riittävästi ja ne on järkevästi sijoitettu. Kansiköydet ovat melko ohutta tavaraa eikä niiden materiaalista ole tietoa. Köysien kiinnityshelat näyttävät asiallisilta, mutta vaikuttavat turhan heppoisilta. Onkin ilmeistä, että retkilastissa olevaa kajakkia nostettaessa joko köysi tai niiden kiinnikkeet saattavat antaa periksi. Arvella vain sopii, miten mahtaisi käydä haastavassa reskutustilanteessa.  Eivät ne ainakaan ole omiaan luottamusta herättämään. Sekä köysistön että kiinnitysnippelit voi halutessaan melko helposti ja edullisesti päivittää tukevampiin, mikäli vain intoa löytyy tarpeeksi.

Kansikuminauhoja on riittävästi ja köysistö on hyvin
suunniteltu, mutta toteutus on hieman heppoista.
Kuvassa erottuu myös keulakannen viisteet.

Kajakin muovi on pinnaltaan täysin sileä ja kiiltävä, vaikka varsinkin kalliimman pään kajakeissa tunnutaan nykyisin suosittavan mattapintaa. Lopputulos on ehkä vähän halvan oloinen, mutta muuten täysin toimiva ja moitteeton. Materiaalina on rotaatiovalettu kolmikerrospolyeteeni. Tällainen sandwich-rakenne on ainakin teoriassa hyvä ratkaisu. Tätä käytetään myös kaikkein kalleimmissa muovikajakeissa. Tasaista keskipohjaa on jäykistetty monen muun tasapohjaisen muovikajakin tavoin pitkittäisillä urilla. Silti katsoin parhaaksi tukea pohjan istuinaukon etureunaan sopivan kokoisella stryrofoam- levyllä aivan, kuten tein edellisen muovikajakkinikin kanssa. Käytännössä muovisen kajakin jäykkyys riippuu niin monesta tekijästä, että materiaalin ja muodon suhdetta siihen vaikea eritellä. Olen tavannut sekä jäykkiä yksikerroksisia- että löysiä sandwich-rakenteisia muovikajakkeja. Scott sijoittunee rungon jäykkyydessä jonnekin puolivälin paikkeille. Rungon paino on tavanomainen ja pinta vaikuttaa hieman pehmeältä, kuten muovikajakeissa yleensäkin.

Kajakit on tehty melottaviksi ja siinä tuleekin tämän kajakin parhaat puolet esille. Stabiliteetiltaan MV Scott on 80- kiloisen melojan käsittelyssä tavanomainen, ehkä pikemminkin loppu- kuin alkuvakaa. Kajakki on herkkä käsitellä sekä tyhjänä että lastattuna. Kapea keula leikkaa hyvin aaltoja ja käytös vasta-aallokossa on hyvä. Kallistettaessa kajakin perän saa varsinkin tyhjänä irti vedestä ja se kääntyy lähes paikallaan. Tätä kajakkia on muutenkin ilo ohjailla kallistelemalla. Tasaisen keskikohdan ansiosta se myös surffaa helposti ja sitä on helppo käskyttää ilman suurta voiman käyttöä. Se ei myöskään pahemmin vänkää myötäaallokossa poikittain, kuten moni muu vastaavan mittainen kajakki.

Scott surffaa iloisesti.

Keulakannen viisteiden ansiosta Scottia on hyvä meloa melko pystyllä otteella ilman, että mela kolisee koko ajan kajakin runkoon. Evä on kooltaan suuri ja helppokäyttöinen. Sitä myös täytyy osata käyttää aktiivisesti. Tasaisen keskipohjan ja kohtuullisen rokkerin takia tämä kajakki on ilman evää melkoinen viipperä ja kääntyy hanakasti tuuleen. Evän avulla suuntavakaus on sitä vastoin hyvä. Normaalissa retkivauhdissa kajakki on mukavan kevyt meloa ja ketterä käsitellä. Kovempaakin sillä toki pääsee, mutta rungon malli paljastaa, että miksikään kilpa- tai kuntokajakiksi tätä ei ole tarkoitettu. Kaiken kaikkiaan Scottin melontaominaisuudet ovat kerrassaan mainiot.

Pakkaustilat ovat tavanomaiset. Foamilaipiot vievät hieman tilaa kajakin sisältä, kuten useimmissa muissakin muovikajakeissa. Kapea keula ja suhteellisen edessä oleva evä yhdessä kapean perän kanssa hankaloittavat tehokasta pakkaamista. Keulassa minulla kulkee kenkien lisäksi makuupussi, vaatteet ja ruokailuvälineet. Taakse lastaan teltan ja muut majoitusvälineet. Takapakkaustila on melko matala. Päiväluukku ei ole mikään tilaihme, mutta kyllä sinne kohtuullisesti evästä mahtuu. Oikean nyssäkän esille taiteileminen pienestä aukosta on kuitenkin hankalaa. Melojan edessä olevassa päiväluukussa kulkevat tarpeelliset pikkutavarat kätevästi. Etulaipio on kiinnitetty mielestäni turhan kauas eteen. Keskimittaisella melojalla jää jalkatukien etupuolelle reilusti hukkatilaa. Tänne mahtuu hyvin Trangia ja muutakin isompaa tavaraa, mutta niiden pakkaaminen on hankalaa eikä kuivana pysymisestä ole takeita. Mieleni tekisi siirtää laipiota 20 cm taaksepäin, jolloin keulaan saataisiin lisää tilaa vähintään yhdelle reilun kokoiselle kuivapussille.

Lastia mahtuu kohtuullisesti. Matalahkon takaluukun aukko on valtava.

Kokonaisuutena ajatellen olen ollut kajakkiini hyvin tyytyväinen. Muovinen SeaBird Scott erittäin edullinen kajakki, jonka melontaominaisuudet ovat mainiot ja laatukin keskitasoa. Koko tilaus kotiin kuljetettuna maksoi himpun alle 800 euroa. Kajakkipaketti sisälsi myös lähinnä aloittelijalle sopivan melan, aukkopeitteen ja liivit. Nämä olen sittemmin pistänyt tarpeettomina kiertoon. Tämä ostos on antanut rutkasti vastinetta rahoille ja kestää varmasti hinta-laatusuhteeltaan vertailun mihin tahansa muuhun kajakkiin.

Melonnan tarkoituksena on antaa elämyksiä ja kajakki on tähän vain väline, ei itseisarvo. Toisaalta mikään yksityiskohta kajakissa ei saisi liiaksi häiritä näiden elämysten kokemista. Missä sitten kulkee järkevän taloudellisen satsauksen raja? Tämä valinta on jokaisen itse tehtävä. Sijoittamalla vähän enemmän rahaa, saattaa saada itselleen hieman paremman kulkupelin. Mikään itsestäänselvyys tämä ei kuitenkaan ole. Kysymys on paitsi laadusta, myös sopivasta kompromissista ominaisuuksien suhteen sekä henkilökohtiaisista mieltymyksistä. Varsinaisena retkikajakkinani on ja pysyy edelleen Tiderace Xplore. Se maksaa viisinkertaisesti muoviseen ja liki kolminkertaisesti hiilikuituiseenkin Scottiin verrattuna, mutta on niitä tilavampi, kenties aavistuksen nopeampi sekä laadultaan ja ergonomialtaan jonkin verran parempi. Omat pienet puuttensa on toki siinäkin.

Uusi ja vanha mökkikajakkini, kelpo kulkupelejä molemmat.
Perception Essence on sittemmin myyty.

Mitä sitten tulee melonnan hauskuuteen, vaakakuppi taitaa kallistua Scottin puolelle. Minulle Scott on ollut loistava kakkoskajakki, joka voisi ihan hyvin toimia ykköskajakkinanikin. En pidä yhtiön markkinointipolitiikasta ja suosin mielelläni kotimaisia melontatarvikeliikkeitä, joiden palvelusta minulla on pelkästään positiivisia kokemuksia. Haluan asioida näissä jatkossakin. Silti SeaBirdin edullinen hankintahinta on niin merkittävä kilpailuvaltti, että saattaisin hyvinkin harkita esimerkiksi hiilikuituisen Scottin tilaamista seuraavaksi ykköskajakikseni. Vai olisikohan sitenkin yli tuplasti kalliimpi P&H Cetus tai uusi Tiderace Xceed parempi vaihtoehto, vai...?

+ Edullinen hankintahinta
+ Pääosin hyvä design
+ Mainiot melontaominaisuudet
- Työn laatu keskitasoa
- Tilattavissa ainoastaan netin kautta
- Mahdollisten reklamaatioiden hoitaminen arveluttaa