Kotona ja kuivalla maalla

Eletään jo marraskuun loppupuolta ja viikon jatkunut sitkeä flunssa pitää miehen neljän seinän sisällä. Koko marraskuun aikana en ole toistaiseksi päässyt vesille kuin yhden ainoan kerran. Sekin tapahtui aivan alkukuusta, kun viikonlopuksi kerrankin sattui mukava sää. Päätin lähteä aamupäiväksi melomaan ja laitoin siitä ilmoituksen seuramme aktiivien WhatsApp-ryhmään. Seurakseni sain kolme rouvaa.

Tapasimme rannassa aamuyhdeksältä ja työnsimme kajakit vesille. Ilma oli melko lämmin ja pilvipoutainen. Tuulta ei ollut käytännössä lainkaan. Hetken pohtimisen jälkeen päätimme käydä Varissaaressa. Koska melontakeli oli hyvä ja kajakit kulkivat mukavasti, päätimme pidentää hieman reissua melomalla menomatkan Kukourin kautta.

Paluumatkalla Hirssaaren kohdalla

Kovin kauaa emme Fort Slavan silhuettia ihailleet ennen kuin jatkoimme matkaamme Varissaareen kahvitaukoa pitämään. Vaikka ilma oli hyvä, alkoi rannassa tulla pian kylmä. Tauko jäi siis varsin lyhyeksi ja pian istuimme jälleen kajakeissamme. Kotimatkalla päätimme kiertää Hirssaaren välttääksemme tylsähkön Keisarinsataman halki melomisen. Kohta puolenpäivän ja 16 km:n jälkeen olimmekin takaisin vajalla ja valmiina muihin koitoksiin.

Ruotsinsalmen taistelun aikainen Fort Slavan merilinnoitus,
kotkalaisittain Kukouri

Pari seuraavaa viikonloppua olivatkin sitten niin sumuisia ja sateisia, ettei merelle ollut juuri asiaa. Onneksi minulla oli tiedossa muutakin mukavaa puuhaa, olin hankkinut uuden pyörän. Olen aina pitänyt pyöräilystä. Talvisin pyöräily on tähän asti rajoittunut lähinnä työmatka-ajoihin, mutta kesäisin olen ajellut myös lenkkimielessä. Vuosittain kilometrejä on kertynyt pari- kolmetuhatta, parhaimpina vuosina huomattavasti enemmän. Viime keväänä ostin itselleni kaupunki- ja maantieajoon soveltuvan sähköpyörän ja innostuin pyöräilystä taas aivan uudella lailla. Kesän maantielenkit kapearenkaisella pikakiiturillani jäivät muutamaan kertaan, mutta sähköavusteisella tuli ajeltua sitäkin enemmän.

Talvisia hiihtoreittejä on kiva tutkia uudella fillarilla

Syksyllä kelien heiketessä ei tuulisten tienlaitojen ajelu enää houkuttanut ja mieli alkoi tehdä metsäpoluille. Nivelrikon rajoittaessa kävelymatkoja alkoi ajatus monipuolisen ja ympärivuotiseen ajoon soveltuvan Fatbiken hankkimisesta itää. Koska olin kesällä päässyt sähköpyöräilyn makuun ja havainnut sen edut, päädyin hankkimaan läskipyörästäkin sähköavusteisen version.

Metsässä ei tuuli käy eikä pieni marraskuinen sumu tai tihkusade haittaa samalla tavoin, kuin merellä. Sähköavusteisella paksupyörällä pääsee etenemään niin suolla kuin metsäkoneiden urissakin, poluista puhumattakaan. Pari seuraavaa viikonloppua kului siis pyörän satulassa kuivalla maalla.

Pitkospuita pitkin pääsee

Kirjoittelen tätä tekstia flunssaisena ja pitkästyneenä kotona. Kajakki odottaa käyttämättömänä vajasssa ja fillari autotallissa ja samaan aikaan kännykän WhatsApp piippaa viestejä, joissa melojakaverit suunittelevat vesille lähtöä.  Pitkästä aikaa viikonlopuksi on luvassa luvassa selkeää säätä.

Lähirannoilla ja ruovikoissa

Kotkaa kiertämään. Kuva Heidi Hakala.

Syksy on ollut varsin lämmin, lämpötila on yöt ja päivät pysytellet lähempänä kymmentä, kuin nollaa astetta. Myöskään meri ei ole vielä pahemmin ehtinyt jäähtyä. Ohuilla neopreenisormikkailla pärjää vielä oikein mukavasti. Kuivapukukausi on kuitenkin jo käynnissä. Työt ja järjestötehtävät ovat vieneet aikaa niin, että melonta on lokakuussa ollut harvinaista herkkua. Sitä paremmalta ne harvat kerrat ovat sitten kyllä maistuneetkin. Pimeä alkaa hiipiä jo viiden maissa, joten ainoa mahdollisuus vesille pääsyyn rajautuu viikonloppuihin.

Kotkan Melojien laituri nostettiin 13.10. Ennen talkoiden alkamista lähdimme neljän hengen voimin kiertämään Kotkan saarta. Ilma oli mitä parhain, aurinko häikäisi ja meri oli tyyni. Pidimme kohtuullista vauhtia ja höpöttelimme matkalla niitä näitä tietotekniikasta, jalkapallosta, tulevista melontaretkistä ja lähes kaikesta mahdollisesta. Olin pukenut verkkopaidan päälle lähes seitiksi kuluneen merinopaidan, tämä oli aivan liikaa.

Ankkuriketjujen irroittamiseen tarvittin kaksi miestä.

Takaisin rantaan päästyämme innokkaimmat talkoolaiset olivat jo irrottelemassa laiturin ankkurikettinkejä. Varsin nopeasti ja pienellä vaivalla muutama vuosi sitten modifioitu laiturimme sujahti vajan uumeniin. Lämminvesivaraajan tyhjentäminen talveksi sitä vastoin aiheutti hieman harmaita hiuksia. Aparaatti kun ei tahtonut suostua tyhjentymään suunnitellulla tavalla vaan olisi mieluummin lorottanut koko 300-litraisen sisältönsä vajan lattialle.

Seuraava viikonloppu sujahti Keski-Euroopassa perheen kanssa lomaillessa, olihan koulujen syysomaviikko. 25.10. lähdin itsekseni pienelle päivämelonnalle Ruonalan ja Mussalon rantoja pitkin Äyspäälle. Olin liikkeellä aikaisin, sillä iltapäiväksi oli ennustettu voimistuvaa tuulta. Taivas oli melko harmaa, mutta aina välillä aurinko yritti näyttäytyä pilviverhon takaa. Tällä kertaa oli aikaa omille ajatuksille, mikä tuntui pitkästä aikaa oikein hienolta. Joutsenet töräyttelivät Sikosaaren edustalla aivan, kuin olisivat jo valmistautumassa syysmuuttoon. En tiedä, kuinka yleisiä sekaparvet ovat, mutta ainakin nyt laulu- ja kyhmyjoutsenet näyttivät kelluskelevan sulassa sovussa.

Äyspäällä

Meloin Ruonalan rantojen kautta Hevossaaren itäpuolitse kohti Mussaloa. Viluisen näköinen kalastaja ajeli Busterillaan vastatuuleen kohti apajia, minulla oli kajakissani lämmin. Muita ihmisisä en tämän kertaisella reissullani sitten nähnytkään. Huhtasaaren kärjestä lehahti lentoon merikotka. Nämä uljaat linnut tuntuvat yleistyvät vuosi vuodelta niin kuin joutsenet ja merimetsot aikoinaan.

Tuuli voimistui, kuten oli ennustettukin. Äyspäälle tullessani huomasin ilokseni, että aallot olivat kasvaneet jo mukaviin mittoihin. Niinpä pääsinkin nauttimaan muutamista kelpo surffeista ennen kuin suuntasin kajakkini Maijansalmen kautta takaisin kohti tyynempiä vesiä. Pollarinsalmessa tähystin tuttua kiveä harmaasta vedestä ajaen suoraan sen päälle niin, että kajakki jäi siihen tukevasti kiinni. Ei auttanut muu, kuin työntää molemmat kädet veteen ja keventää kajakkia niin, että pääsin irti. Itse törmäys oli sujunut varsin pehmoisesti, mutta pitkä raastava ääni sekä kiveen jäänyt valkoinen gelcoat herättivät huolta kajakin pohjan kunnosta.

Tukevasti kivellä

Takaisin rantaan päästyäni alkoi sataa ja tuuli vinkui jo sangen vinhasti. Hieman pelonsekaisin tuntein käänsi paattini pihanurmikolla ympäri tutkiakseni sen pohjan. Muutama vuosi sitten asentamani Keel Eazy- kölilista oli ottanut vastaan suurimmat rasitukset ja pohjasta ei löytynyt kuin pari pientä paikkausta vaativaa naarmua. Olin helpottunut.

Syysloman lopulla minulla oli tarkoitus käydä vielä Klamilassa melomassa mökkimaisemissa. Sääennusteet lupasivat kuitenkin aina joko tuulta tai vettä, joten katsoin parhaaksi pysytellä kaupungissa. Lauantaina 26.10. käväisin kuitenkin sen verran paikalla, että sain viimeinkin asennettua kanoottiini ilmapussit melontaturvallisuutta parantamaan. Tämän työn olisin toki suorittanut jo paljon aikaisemmin, mutta sopivien pussien löytäminen oli osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Nyt sain homman hoidettua tuulen vinkuessa puun latvoissa. Keulaan ja perään tarkoitetut köysilenkit jäivät vielä asentamatta sillä parahiksi saapunut sade keskeytti homman.

Syysaskartelua

Seuraavana aamuna oli harmaata ja tyyntä, ilma oli muutaman asteen plussan puolella. Säätutka kertoi saderintaman saapuvan puolen päivän tietämissä. Otin seuran vajasta lainaksi jäsenistön käytössä olevan inkkarikanootin ja lähdin sillä melomaan samoja rantoja, joita olin kolunnut kajakillani muutama päivä aikaisemmin. Äyspäälle asti en kuitenkaan tällä kertaa aikonut.

Tämä yksityisomisteinen Mad River Explorer 14 on  suurinpiirtein samanmittainen pikku kaksikko kuin oma kanoottini Hou 14, niinpä nyt tarjoutuikin hyvä mahdollisuus vertailla näitä kahta. Jo kanoottia vajasta kantaessani kiinnittyi huomio sen painoon, joka on liki kymmenen kiloa enemmin kuin omassani. Tämä teki maakäsittelystä yllättävän raskasta. Mad River vaikuttikin tukevalta ja jämäkästi tehdyltä kanootilta.

Kaislikossa

Vesillä paljastui, että tämä Explorer on omaani verrattuna paitsi painavampi, myös raskaamman tuntuinen meloa. Toisaalta se kääntyi omaani huomattavasti herkemmin. Ketteryydestä huolimatta suoraan melominen sujui helposti ilman ylimääräisiä vikurointitaipumuksia. Lainakanootin laidat olivat selvästi omaani korkeammat, mutta penkit tuntuivat aavistuksen matalammilta ja saapasta joutuikin hieman sovittelemaan istuimen alle. Meloin tätä kanoottia kuten omaanikin perä edellä etupenkillä nurinpäin istuen. Keula tuntui nyt nousevan korkeammalle mihin olin tottunut. Mietin syytä tähän ja päädyin ajatukseen, että ilmeisesti tämän kanootin istuimet sijaitsevat aavistuksen kauempana päissä, mitä Hou 14:ssa. Tosin nyt minulla ei ollut samaa kivenmurikkaa keulassa painona, mitä pidän usein mukana tyhjällä kajakilla yksin meloessani.

Meloin Ruonalan rantoja pitkin, kiersin Majasaaren ja Hevossaaren ennen kuin suuntasin keulan takaisin kohti Metsolaa. Melana minulla oli itse tekemäni beavertail -tyylinen perinnemela, jota olen käyttänyt melko runsaasti kuluneen kesän aikana.Talven mittaan tarkoituksenani on askarrella toinen samanlainen siten, että nipistän pari- kolme senttiä sekä varren, että lavan pituudesta pois. Uskon melasta tulevan näin vielä nykyistäkin paremman. Loppumatkasta matka alkoi jo vähän painaa ja taivaalta alkoi harvakseltaan tipahdella pieniä pisaroita. Saatuani paatin rannassa purettua ja siirrettyä vajan suojiin, aukesivat taivaan hanat. Olipa täydellinen ajoitus tällä kertaa.

Tyyntä ja poutaa ennen sadetta

Välikausimelontaa

Kesän lämpimät ja valoisat päivät alkavat olla takana. Tuulet tuivertavat ja illat tuntuvat pimenevän yhä aikaisemmin. Vielä ei kuitenkaan melojan perspektiivistä ole oikein syksy, mutta ei enää oikein kesäkään. Vesi on edelleen mukavan lämmintä ja toistaiseksi rantojen lähistöllä pärjäilee vielä ilman kuivapukuakin. Melko kiireisenä ja jossain määrin myös mukavuudenhaluisena henkilönä olen kuitenkin asennoitunut siihen, että telttaretket ovat tältä melontakaudelta jo takana. Työpäivän jälkeenkään ei kovin pitkää lenkkiä enää ennätä heittää ja lähiruovikot on viime vuosien aikana jotakuinkin puhki melottu. Melonta on nyt siirtynyt päiväretkiin ja kotisaarten kiertelyvaiheeseen.

Sunnuntaina 8.9. mieli halasi merelle ja kroppa kaipasi kahden päivän seminaari-istumisen jälkeen toimintaa. Hyppäsin kajakkiini ja annoin vienon merituulen tuulettaa ja jäsentää ajatuksiani. Lähdin melomaan Kotkan saaren ympäri. Samalla tuli kierrettyä myös Katariinan niemen kainalossa oleva Varissari.

Hups!

Kantasatamassa oli pitkä rivi satamahinaajia odottamassa tositoimiin pääsyä. Puuvenekeskuksen rannassa törrötti laiturin vieressä jokin aika aikaisemmin uponneen parikymmenmetrisen purjelaivan mastot. Olin lukenut tapauksesta sanomalehdestä. Aluksen omistajasta ei ole selvyyttä ja siksi myös pelastustoimet ovat jäänet yhteiskunnan harteille. Alus oli puomitettu ja puomien sisäpuolella veden pinta vaikutti hieman samealta ja öljyiseltä. Aluksen tankit oli kuitenkin ehditty tyhjentää jo aikaisemmin, joten suurempaa ympäristöriskiä tästä puisesta purjelaivasta tuskin pääsee muodostumaan.

Loppumatkasta päätin keskittyä melontatekniikkaan ja kokeilla, näkyisikö tämä myös keskimääreisessä melontanopeudessa. Pahaksi onneksi aina toisinaan takkuileva SportsTracker lopetti seurannan ja loppumatkasta jäi kartalle vain suora viiva. Mieli kuitenkin virkistyi ja kajakkikin tuntui kulkevan hyvin, vaikka edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo tovi. Ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen vasen olkapää ei oirehtinut millään lailla koko reissun aikana.

Taas mennään!

Viikko vierähti arkitöineen, kiireineen ja kokouksineen, kunnes seuraava mahdollisuus melomiseen tarjoutui lauantaina 14.9.  Päätin lähteä 22km:n lenkille Mussalon ympäri. Mukaani sain houkuteltua seurakaveri Pasin. Taivas oli aamusta pilvinen, mutta sääennuste lupasi sään kirkastuvan päivän mittaan. Tuuli puhalteli luoteesta melko puuskaisena, joten voimia säästääksemme päätimme meloa kierroksemme vastapäivään.

Joitain vuosia sitten harmaahaikaran yleistyessä rannoillamme, törmäsin siihen ensimmäistä kertaa Langinkosken alajuoksulla, Ruonalan rantaruovikoissa. Nyt samoilta sijoilta lehahti lentoon vitivalkoinen ja keltanokkainen jalohaikara. Ensimmäiset tämän lajin yksilöni olin nähnyt pari viikkoa aikaisemmin Virolahdella.

Jatkoimme Maijansalmen kautta Äyspäälle. Siellä meitä odotti kohtalainen laine takaviistosta. Aallokon, sekä napakan tuulen avustamina selvitimme Mussalon itärannan varsin rivakasti. Loppumatkasta tarjoutui mahdollisuus muutamiin surffeihinkin. Ennen sataman kärkeä, vehkaluodon kohdalla merikotka liiteli matalien pilvien alla hetkeksi menoamme seurailemaan. Jälkikäteen tarkasteltuna gps tarjosi tällä osuudella reitin huippunopeudeksi 13.3km/h.

Satamaa ruopataan

Sataman kohdalla oli suorastaan ruuhkaa.  Ennen kuin ehdimme aallonmurtajan päähän, kaksi rahtilaivaa lähti ulos aivan peräkanaa. Sataman laajennuksiin liittyviä ruoppaustöitä tehtiin kahden jättimäisen ruoppaajan voimin. Mietimme, miltä puolen nämä hirviöt olisi viisasta kiertää, kun ne yhtäkkiä lähtivät liikkeelle, ilemeisesti väistääkseen väylää pitkin tulevaa punaista kemikaalitankkeria. Tässä vaiheessa lasikikuituinen opastinvene kurvasi vierellemme kysymään reittisuunnitelmiamme. Kuljettaja piti valitsemaamme reittiä viisaana ja antoi ymmärtää, että pohjasta olisi löytynyt ilmeisesti joitain sodanaikaisia ammuksia. Sataman kärjen ohitettuamme pidimme pienen lounastauon katsellen länttä kohti luovivaa purjevenettä.

Punainen on syksyn muotiväri

Takasinpäin meloessa ei aalloista ollut enää haittaa, mutta varsinkin Tuohipöllön ja Ristiniemen kohdalla tuulenpuuskat olivat sitä luokkaa, että kajakkimme lähes pysähtyivät. Pasi kuvailikin tätä osuutta reitistä hieman töiseväksi. Pian pääsimme kuitenkin Hirssaaren suojaan ja loppumatka sujui jo helpommin. Paluumatkan hidas matkanteko oli kuitenkin pudottanut keskinopeutemme kuuden kilometrin tuntumaan. Näin ollen koko lenkin kiertämiseen kului lähes neljä tuntia. Vajarannassa fiilis oli hyvä. Monenmoista oli taas tälläkin lyhyellä reissulla nähty ja samalla saatu hieman kuntoiltuakin. Aurinkokin pilkisteli jo pilvien raosta.

Kannatti lähteä!

Pieni retriitti

Muutaman hektisen työviikon jälkeen pieni irtiotto arjesta oli enemmän kuin tervetullut. Lähdin perjantai-iltana suoraan töiden jälkeen ajelemaan kohti Klamilaa. Perillä purin tavarat ja kannoin saunaan vedet. Tämän jälkeen nostin kanootin laiturille ja lastasin sen kevyesti ehtiäkseni pienelle lenkille vielä ennen pimeän tuloa. Viikolla postiin oli saapunut Kiinasta tilaamani kevyt hiilikuituinen taittolapamela, jota kiirehdin kokeilemaan. Kiersin pari pientä lähisaarta ja palasin rantaan lämmittämään saunaa. Ensivaikutelma melasta oli mieluisa. Erityisesti sen keveys tuntui hyvältä.

Valmiina lähtöön

Lauantaina odotti upea aamu. Yhdeksän jälkeen olin jo melomassa rannikkoreittiä kohti Klamilan Kalasatamaa. Matkalla törmäsin pariinkin silakkaparveen. Oli erikoinen tunne istua kanootissa, kun kiiltäväkylkiset kalat hyppelehtivät satamäärin joka puolella. Aivan kuin meri ympärillä olisi kiehunut. Aamu oli rauhallinen, lahdella uiskenteli pari joutsenta. Vastapäisen saaren puissa erottui suurehkoja valkoisia laikkuja. Jotain lintuja varmaankin, mutta mitä? Eihän joutsenet istu puun oksilla. Meloin lähemmäksi ja yritin tallentaa näkemääni pienellä pokkarilla. Lopulta linnut lehahtivat lentoon. Tunnistin harmaahaikaran, mutta mitä olivat nuo kolme muuta. Myöhemmin kotona kuvien perusteella suoritettu lajinmääritys paljasti isot valkoiset linnut jalohaikaroiksi, joita en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Ennen satamaan saapumistani näin vielä lahden yllä kaartelevan kalasääksen.

Isot valkoiset linnut

Satamassa oli hiljaista. Päätin suunnata kohti Kelviikkiä. Olin käynyt siellä vuosi sitten, mutta tahdoin nähdä paikan vielä uudelleen. Tuuli alkoi hieman voimistua. Melonta uudella melalla sujui mukavasti, mutta suoraan lapaan tottuneelta kymmenen asteen lapakulma vaati hieman totuttelua. Välillä meloin tovin viime syksynä tekemällä beavertail-melallani, mutta vaihdoin kohta taas kevyempää hiilikuituisen. Kelviikissä oli rauhallista. Vanhempi mies laittoi niin keskittyneesti syöttejä pitkäänsiimaan, ettei edes huomannut minun melovan vierestä ohi.

Kelviikin rauhaa

Kelviikistä ulos tullessani näin Harvajanniemen itäreunalla kevytveneen purjeen. Päätin lähteä katsomaan venettä lähempää. Meloskelin sivutuulessa kohti purjetta, kunnes se hävisi. Arvelin veneen menneen rantaan ja suunnistin kohti oletettua rantautumispaikkaa. Hetken kuluttua kuulin surinaa takaani. Ylleni ilmestyi drone, joka lensi kohti samaa pistettä, mihin olin itsekin matkalla. Seurasin sitä. Drone laskeutui mökkirantaan, jossa odotti valmiiksi rikattuna Vikla sekä E-jolla. Keski-ikäinen pariskunta istuskeli lämpimästä ilmasta nauttien. Vaihdoin heidän kanssaan muutaman sanan sekä näkemästäni dronesta että veneestä. Rouva oli ollut vesillä E-jollalla ja mies lennätti dronea. Toivotin hyvät viikonlopun jatkot ja lähdin melomaan Havourin eteläpuolitse kohti Santsaaren kärkeä.

Selfie sunnuntailta

Kolmen ja puolen kilometrin ylitys sujui sivumyötäisessä joutuisasti. Loppumatkasta aallot kasvoivat sen verran, että yritin saada kanoottiani surffiin siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta. Santsaaren itäpuolella tuuli ja aallot loppuivat ja meloin rauhallisesti viimeiset kilometrit kohti mökkirantaa. Nälkä alkoi jo kurnia suonissa. Iltaa kohti tuuli nousi sen verran, että vedin kanootin suosiolla laiturille odottamaan seuraavaa aamua. Minun kokemuksellani 7 m/s on jo sellainen tuuli, että avokanoottimelonta käy työlääksi.

Tyyni aamu

Sunnuntaiaamu oli, jos mahdollista vieläkin upeampi kuin lauantai, vaikka yön aikana oli siirrytty jo syyskuun puolelle. Tähtikirkkaan yön jälkeen aurinko paistoi täydeltä terältä ja meri oli täysin tyyni. Lähdin melomaan kohti etelää vailla sen suurempia suunnitelmia. Välillä käytin uutta mutkamelaani, välillä meloin äänettömästi inkkarityyliin kapealapaisella perinnemelalla. Ohitin Tervakarin ja Veroluodon. Hetken mielijohteesta päätin poiketa Vasikka-Pulterissa. Rantautumispaikka löytyi pienen etsinnän jälkeen. Kiipesin kalliolle tähystämään. Meri oli edelleen täysin tyyni, mutta aluevesirajan kohdalla vaani sumurintama. Ajattelin lähteä kiertämään Ruissaarta.

Grey Owl Plume

Ruissaaren ja Mustamaan salmessa arvioin sumurintaman liikettä ja etäisyyttä. Santio näkyi vielä, mutta oli pikkuhiljaa peittymässä valkeaan usvaan. Uskon ehtiväni kiertämään myös Mustamaan. pientä jännitystä loi, että olin lähtenyt matkaan ilman kompassia. Kartta minulla kyllä oli sekä kännykkä ja gps. Mustamaan kärjessä tapasin vastakkaiseen suuntaan sitä kajakeilla kiertävän pariskunnan. Vaihdoimme muutaman sanan. He olivat lähteneet mökiltään Ruissaaresta. Ennätin, kuin ennätinkin saaren ympäri auringon vielä paistaessa.

Sumurintama lähestyy ja on hotkaissut jo puolet Ruissaaresta

Ruissaaren pohjoispäässä oli harkinnan paikka. lähtisinkö yrittämään Hellitöksenselän yli pohjoiseen, vai kiertäisinkö Harvajanniemen itärantaa pitkin. Pulterit olivat jo hävinneet maisemasta ja sumu nuoli Ruissaaren itäreunaa. Mökkiläiset starttasivat veneensä ja pyrkivät joukolla mantereelle hyvän näkyvyyden vallitessa. Sumurintaman edellä oli alkanut hieman tuulla ja matka sivumyötäiseen eteni mukavasti, ainoastaan veneiden nostattama ristiaallokko teki melomisestä hankalaa. Päätin edetä väylän itäreunaa pitkin niin pitkään kuin näkyvyyttä riittää. Sitten olisi uudelleen arvioinnin paikka. Uskoin pärjäävänii loppumatkan sumussakin.

Rannat alkavat kadota

Sumurintama saavutti minut pian nelikilometrisen Hellitöksenselän puolivälin jälkeen. Sivuilla ja edessä oli kaikki tasaisen harmaata. Aurinko kajasti kuitenkin sumun läpi sen verran, että pystyin säilyttämään suuntani sen, sekä vienon tuulenvireen ansioista ilman ongelmia. Sokkomelontaa jatkui vajaa parikymmentä minuuttia, sitten rintama oli kulkenut ohi ja jatkoi matkaansa kohti rannikkoa. Takaa paljastui jälleen sininen taivas. Maanäkyvyys palasi ja aurinko lämmitti. Olin enää parinsadan metrin päässä Tervasaaren rannasta, juuri siinä kohtaa, mihin olin tähdännytkin.

Purjevene sumun keskellä

Tästä oli enää pieni rupeama mökkirantaan. Päätin hetken mielijohteesta oikaista kaislikon läpi kapeasta salmesta ja löysin Tervasaaren pohjoispuolelta itselleni aivan uuden reitin, jonka olemassaolosta minulla ei ole ollut mitään aavistusta, vaikka olen liikkunut näillä vesillä useamman vuosikymmenen.

Olipa kertakaikkisen upea ja rentouttavan rauhallinen melontaviikonloppu, eittämättä yksi kesän parhaista. Avokanoottikokemustakin karttui lisää liki neljäkymmentä kilometriä.

Pidot paranee

Kun väki vähenee, niin ...

Retki Pyhtään saaristolaismarkkinoille on ollut suosittu seurani Kotkan melojien ohjelmassa. Mukana on usein ollut pitkälti toistakymmentä melojaa, joista osa on palannut illaksi Kotkaan ja osa jäänyt telttailemaan Pyhtään saaristoon. Tänä vuonna ei tungosta lähtijöistä ollut alusta pitäenkään ja lähtöaamuna alkoi peruutuksia tulla jostain syystä varsin runsaasti. Syitä oli yhtä paljon, kuin poisjääneitä melojiakin. Lopputuloksena oli, että lähtöhetkellä klo 10.00 rannassa oli peräti kaksi kajakkia ja iltapäivästä tulossa vielä pari lisää. Kaiken kaikkiaan markkinameiningistä Pyhtään Lököressä pääsi kesällä 2019 nauttimaan seitsemän KoMe:laista, joista kaksi tosin saapui paikalle polkupyörin.

Myötäistä menoa Pitkäsalmen suulla

Lähdimme siis kaksin melomaan kohti Lököreä aikataulun mukaisesti kymmeneltä. Keli oli hieno, aurinko paistoi lämpimästi ja Äyspäällä oli kuutisen metriä sivutuulta. Tämä nosti karikkoiselle selälle juuri sellaisen aallokon, että melominen meno maistui mutta eteneminen oli vielä vaivatonta. Pitkäsalmeen laskettelimme mukavassa myötälaineessa.

Täältä tullaan Lököre!

Markkinapaikalla parkkeerasimme kajakkimme tuttuun kaislikkoon rantaravintolan taakse. Hetken päästä kaulassani roikkuva puhelin pärähti ja pyöräilijät ilmoittivat saapumisestaan. Tempauduimme markkinameininkiin sen verran, että menimme telttaravintolaan nauttimaan maittavat kalalautaset asiaankuuluvine ruokajuomineen. Tämän jälkeen kiertelimme hiukan alueella.

Saaristolaislounas

Markkinahumua

Reilu tunti markkinapaikalla riitti ja pian istuimme jälleen kajakeissa. Kotimatkalla kiersimme Hevossaaren länsipuolelta Siltakylänlahden kautta. Perässämme tulleet loput kolme melojaat olivat nähneet lähtömme saapuessaan saaren toiselta puolen Lököreen. He olivat jatkaneet markkinapaikalta yöksi Kuussaareen. Me meloimme suoraan takaisin Metsolaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla saadaan jälleen hiukan enemmin lähtijöitä matkaan, jottei mukava perinne pääse kokonaan hiipumaan.

Mukavaa matkaa

Munapirtti ympäri - Kikkelstuga runt

Munapirtti on Pyhtään kuntaan kuuluva saari Suomenlahden rannikolla. Sen oikea ruotsinkielinen nimi on Mögenpört. Jo useamman vuoden olin suunnitellut melovani sen ympäri, mutta jostain syystä tämä oli aina jäänyt tekemättä. Alkukesästä jokiretkeltä palatessamme, saaren itäreunan ohi meloessamme tämä asia tuli puheeksi ja Jäntin Paula laittoi keskustelumme muistiin. Joitain viikkoja myöhemmin hän palasi aiheeseen ja tiedusteli halukkuutta saaren ympäri melontaan. Muita matkalaisia emme saaneet tällä kertaa kokoon, mutta minua ei tarvinnut kauaa houkutella.

Vanha GPS sai uuden elämän reissua suunniteltaessa.
Aiempien ongelmien syyksi paljastui viallinen muistikortti.

Perjantaina 2.8. tapasimme Keihässalmessa, jonne minä tulin autolla ja Paula meloen mökiltään. Tuuli oli lähes olematon ja ilma edellisviikon helteiden jälkeen sangen raikas. Iltapäiväksi oli luvassa 4 - 5 m/s pohjoistuulta. Päätimme kiertää saaren vastapäivään. Matkaksi arvioimme noin 30 km. Lähdimme matkaan puoli yhdentoista maissa.

Alkumatkasta keli oli tyyni ja poutainen

Ensimmäiset viisi kilometriä menivät Purolanlahden ylitykseen. Sen pohjoisreunassa näimme merikotkan. Tämän jälkeen seurasi noin kolmen kilometrin mittainen kapea ja rehevä ruohikkoränni Kirkkosalmen kautta Ahvenkoskenlahden puolelle. Bergholmen- nimisen pienen saaren pohjoispäässä istui iso lintu kelottuneen männyn latvassa. Linnun lehahdettua lentoon vaalea siiven alapinta paljasti sen kalasääkseksi. Hetken kuluttua paikalle ilmaantui toinen samanmoinen ja kohta erotimme pesän männyn latvassa. Pesässä istui isokokoinen poikanen. Emme halunneet olla häiriöksi vaan jatkoimme matkaamme kohti Imsaloinniemeä, josta kääntyisimme etelään.

Kalasääksi

Männyn latvasta löytyi pesä ja pesästä poikanen

Saaren alasimen muotoinen länsikärki osoittautui hyvin kiviseksi ja rannoiltaan rikkonaiseksi. Meloimme sitä pitkin etelään kahden pienen saaren välistä ja aloimme etsiä sopivaa lounaspaikkaa. Olihan reissumme ylittänyt jo puolivälin ja nälkä alkoi pikkuhiljaa kurnia. Lopulta löysimme parin mökkitontin välistä oivan kallion, jolle vedimme kajakkimme. Kaivoin Trangian esiin ja keittelin vettä kahvia ja retkiruokaa varten. Tauko venyi noin tunnin mittaiseksi ja sen aikana taivas vetäytyi pilveen ja tuuli alkoi nousta. Meidän oli aika jatkaa matkaa.

Puolimatkan krouvissa

Saaren eteläisimmän niemenkärjen ohitettuamme käänsimme keulamme kohti koillista ja todellisuus iski vasten kasvoja. Luvatun 4 - 5 m/s sijasta tuulta oli lähes tuplamäärä ja se tuli miltei suoraan vastaan. Kymmenen kilometrin vastatuulimelonta näissä olosuhteissa ei vaikuttanut erityisen innostavalta. Päätimme edetä suoran reitin sijasta askel askeleelta pienten saarten katveessa kohti suojaisempia vesiä. Pikkuhiljaa rannan läheisyys alkoikin vaikuttaa, tuuli rauhoittui hieman ja aallokko pieneni selvästi. Jatkoimme hyvillä mielin rannan suojassa kohti Keihässalmea.

Avoin merimaisema oli tällä reissulla harvinaisuus

Furuholmenin pikkusaaren jälkeen tiemme erkanivat. Paula jatkoi itään mökillensä ja minä lapoin Keihässalmen satamaan, minne olin aamulla jättänyt autoni. Viimeisen niemen nokassa seurasin vielä tunnistamattomaksi jääneen haukan lentelyä ja kiekumista ennen kuin nousin kajakista Pyhtään melojien laiturille. GPS näytti melotuksi matkaksi 31km ja kello alkoi lähestyä viittä. Koko matkaan reiluine taukoineen oli siis kulunut noin kuusi ja puoli tuntia. Viimeiset kymmenen kilometriä olivat painaneet keskinopeuden alle kuuden kilometrin, mutta eipä tässä ennätyksiä oltukaan tavoittelemassa.

Kiviä näillä ranoilla kyllä riitti. Niin tässäkin salmessa

Matkalla näimme haukkoja, kotkia, haikaroita ja muita merilintuja, pari kalastajaa ja runsaasti sekä pinnan päällä, että sen alla vaanivia kiviä. Veneilijöitä oli liikkeellä vain vähän ja avomerelle ei näkynyt kuin muutamassa kohdin. Lähes aina ulompana oli jokin saari avointa merinäköalaa peittämässä. Viimeisenä ponnistuksena kannoin kajakin rannasta tien varteen ja nostin sen auton katolle. Vastatuuleen melonta oli verottanut sen verran voimia, että tämä alkoi tuntua jo urheilusuoritukselta.

Maali häämöttää.
Keihässalmen laiturissa oli komea purjevene.

Suur-Pisistä Suursaareen

Kotkan Melojien Virolahti - Kotka meriretki melottiin tänä vuonna 12. - 14. 7. seitsemän melojan voimin. Lähtö tapahtui edellisvuoden tapaan Siikasaaren eteläkärjestä, minne kajakit kuljetettiin vajalta autokyydein. Minä lähdin muutamaa kilometriä kauempaa Parunpohjasta ja tapasin toiset Lapurinsalmessa. Ensimmäisenä iltana meloimme ainoastaan lyhyen siirtymätaipaleen Suur-Pisiin, tai Suuri-Pisiin. Molempia ilmauksia tunnutaan käytettävän yhtä yleisesti.

Kajakkilautta Lapurin salmessa. joko kohta päästään matkaan...

Iloksemme Pisissä ei ollut muita veneilijöitä vaan saimme olla paria linnustajaa lukuun ottamatta omassa rauhassamme. Pystytimme teltat ja paistelimme makkaroita nuotion lämmössä. Ilma oli varsin mukava. Taivas oli puolipilvinen ja tuuli tyyntyi yöksi niin, että rantakalliolla seisoviin telttoihin ei tarvinnut viritellä ylimääräisiä naruja. Osa painui pehkuihin jo hyvissä ajoin toisten valvoessa puolen yön paremmalle puolelle.

Iltataivas Suuri-Pisissä

Olimme sopineet lähtöajan vasta kello yhdeksitoista, joten aamulla oli runsaasti aikaa leirin purkamiseen ja aamutoimiin. Näitä suorittaessa aurinkokin alkoi pikkuhiljaa paistaa. Lähdimmekin matkaan varsin kevyesti varustautuneina. Tuulikin oli hyvin hiljainen. Ensimmäisen juomatauon pidimme noin tunnin melonnan jälkeen Ruissaaren ja Mustamaan välisessä salmessa. Samalla päätimme meloa tällä kertaa hieman eteläisempää ja avoimempaa reittiä Suuri-Vaskon eteläkärjen kautta Tammioon. Lounaan keittelisimme siellä.  

Matka kohti Tammioita alkaa. Keula osoittaa
Suursaaren ja Mustamaan salmeen.

Tammiota lähestyessämme taivas alkoi tummentua ja tuuli voimistua. Ilman anorakkia alkoi tulla kylmä. Katselin huolestuneena varsin paksuja pilviä ja aprikoin ehtisimmekö rantaan ennen kuin alkaa sataa. Jouduimme hieman hakemaan sopivaa rantautumispaikkaa. Lopulta eräs ystävällinen rouva viittelöi meidät omaan rantaansa. Täältä löytyikin kajakeille telat ja suojaa tuulelta ja alkavalta sateelta. Samalla tämä jo hieman iäkkäämpi nainen kertoi saaresta ja tarjosi jopa omaa keittiötänsä meidän käyttöömme. Tyydyimme kuitenkin keittelemään lounaamme venevajan suojissa ja pahimman sateen vietimme vajassa sisällä eväitä syöden.

Saapuessamme Tammioon taivas alkoi näyttää uhkaavalta.

Kesäkeittö tuulen suojassa.

Kotvan kuluttua sade lakkasi ja taivas kirkastui. Oli aika lähteä tutustumaan saareen jalkaisin. Viehättävien kujien ja rakennusten lisäksi löysimme paljon merenkulun historiaan ja kalastukseen liittyvää reksvisiittaa, saaren oman museon, kirjaston ja seurantalon. Reilun tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme auringon jälleen paistaessa.

Ilma alkaa kirkastua.

Täältä tullaan Pitkä Kotka

Päätimme meloa seuraavaksi Pitkä-Kotkan kalliolle. Täällä pidimme lyhyen tauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme Nuokkojen eteläpuolitse. Matkalla vastaan tuli tuttu purjevene, jonka kipparia kävin tervehtimässä. Varsinainen kohteemme oli Vehkaluoto, mutta muutamaa kilometriä ennen sitä sijaitseva Suursaari- nimeä kantava Suuri Mustan eteläkärki tarjosi niin houkuttelevan näköisiä kallioita, että melan alkaessa jo hieman painaa päätimme leiriytyä tähän. Rantaa lähestyessämme männyn latvasta lehahti lentoon komea merikotka.

Nuokkojen kohdalla tuli vastaan tuttu purjevene

Saatuamme teltat pystyyn, tallusteli saaren toiselta rannalta viereiselle kalliolle neljän miehen porukka ilta-auringosta oluen kera nauttimaan.  Eräs miehistä kertoi saaren kuuluvan Haminaan ja olevan entisen Summan kartanon maita. Retkeilijöitä täällä ei kuulemma ole juuri nähty eikä vaikeasti veneellä saavutettavia rantoja ole myöskään rakennettu. Itärannalla on yksi mökki. Eipä noista miekkosista mitään harmia ollut, mutta mieluusti olisimme toki pitäneet koko saaren itsellämme. Kohta he lähtivät jo takaisin ja meille jäi seuraksi vain miljoonat muurahaiset. Näitä pikku petoja tällä saarella riitti käsittämättmän paljon. Onneksi ne eivät tuntuneet olevan mitenkään aggressiivista lajia. Päivän rasitukset saivat melojat telttoihinsa jo ennen iltakymmentä. itse kävin vielä puolen yön maissa ihailemassa komeaa kuunsiltaa ja lähes täysikuuta Kuutsalon yllä.

Haminan Suursaaren rantakallioita ilta-auringossa.

Kuu Kuutsalon yllä

Aamulla kaikki olivat jalkeilla jo aikaisin ja pääsimme jatkamaan matkaamme hyvissä ajoin. Meloimme nyt idyllisen Vehkaluodon kautta. Siellä näytti olevan  teltta kalliolla ja vene rannassa. Ehkä oli vain hyvä, että emme olleet pinnistelleet illalla tänne asti. Toinenkin vene saapui vielä meidän meloessamme laguunissa. Eteläisin kalliosaari, jolla sijaitsee linjataulut näytti kuitenkin niin houkuttelevalta että päätimme palata tänne vielä jossain vaiheessa takaisin.

Sunnuntaiaamuna oli upea melontasää

Matkalla Vehkaluotoon jouduimme odottamaan väylän reunassa
 Haminasta lähtenyttä laivaa

Vehkaluodon jälkeen matka jatkui kohti Kuutsalon Santaniemeä. Päätimme pitää lounastauon aivan niemen kärjessä. Lounaan jälkeen pidimme vielä pikku tauon ennen kuin lähdimme runsaan kymmen kilometrin pituiselle loppusuoralle kohti Metsolan vajarantaa. Meloimme Tiutisen itäpuolelta Hallan sataman ohi. Vanhan Hallan sillan purkutyöt olivat edenneet siihen pisteeseen, että vanhoista teräskaarista ei ollut enää jälkeäkään. Paikoillaan oli pelkät pilarit ja työmaasta varoittavat poijut ja valot. Metsolaan saavuimme viistoista yli kolme. Kokonaismatkaksi tuli noin 50km, minulle muutama kilometri enemmin. Reissu oli kokonaisuudessaan oikein hieno ja onnistunut. Melontasää oli oiva ja itse pidin kovasti tästä hieman ulommasta reitistä. Kruunuina mieleen jäivät vierailu Tammiossa ja uuden leiripaikan löytäminen Haminan Suursaaresta.

Viimeinen tauko pidettiin Kuutsalon Santaniemessä