Hiihdellen ja skrinnaillen

Hiihtoloman alkaessa Kotkan saaren rannat olivat vielä jään peitossa

Pyhtään Keihässalmi vapautui jäistä tänä vuonna jo helmikuun lopulla ja samoin kävi Kotkan saaren eteläkärjelle. Avovettä olisi siis meloa vaikka Viroon tai Venäjälle. Huonoksi onneksi juuri jäiden lähdön aikaan alkoivat myös pakkaset, joten kajakki on saanut vielä rauhassa odotella vajassa. Metsolan rannat ovat edelleen niin paksussa jäässä, että menee ainakin pari viikkoa ennen kuin vajarannasta pääsee vesille.

Keihässalmi 28.2.2019

Talvi on jälleen vierähtänyt tutuissa merkeissä. Perjantaisin olen käynyt pitämässä tuntumaa yllä Kotkan melojien uimahallivuorolla ja viikonloput olen lumitilanteesta riippuen pyrkinyt viettämään joko suksilla tai luistimilla. Tämä perjantainen hallivuoro on osoittautunut mainioksi sekä melontaharjoittelun, että jäsenten välisen sosiaalisen kanssakäymisen kannalta. Lisäksi se on oiva tapa pestä työviikon pölyt harteilta ja mielestä sekä virittäytyä viikonlopputunnelmiin.

Lahden Kymijärvellä 1.12.2018

Itsenäisyyspäivänä Porvoon Veckjärvellä

Varsin moni meloja harrastaa talvilajinaan retkiluistelua. Retkiluistelujäät tulivat Etelä-Suomen pienemmille sisäjärville joulukuun alussa pian sen jälkeen, kun olin nostanut kajakin talviteloille. Joulukiireistä huolimatta onnistuin osallistumaan muutamalle Lahden ja Porvoon suunnalla järjestetylle luisteluretkelle. Loppukuusta saapuneet lumisateet pakottivat vaihtamaan joulun pyhien jälkeen luistimet suksiin.

Pitkästä aikaa näille kaikille on löytynyt käyttöä

Hiihtelin tammi- ja helmikuun omilla lähiladuilla etupäässä perinteisellä tyylillä. Kerrankin lumi- ja säätilanne mahdollisti kunnon pakkaskelin suksien käyttämisen pitopohjien asemesta. Muutaman kerran hyvällä kelillä tuli vapaan tyylin suksetkin kaivettua esiin. Koska työt ja kokoukset pitivät arjet kiireisinä, rajoittui hiihtäminen lähinnä viikonloppuihin ja kilometrejä kertyi sangen verkkaisesti.

Sipoonselällä helmikuussa

Helmikuun puolivälissä saapui toista viikkoa kestänyt poikkeuksellisen lauha jakso, jolloin mittari nousi näyttämään jopa +8 astetta. Yhdessä tämän lauhan, sattuneiden vesisateiden sekä jaksoa seuranneiden pakkasten ansiosta merialueille syntyi hyvät luistelukelit. Alkukaudesta satanut lumi oli tosin estänyt jäiden vahvistumisen ja kovat tuulet pilkkoivat pian ulommat jäät lautoiksi. Lahtien pohjukoissa ja sisäsaaristossa luistelukelit säilyvät kuitenkin pidempään. Tätä kirjoittaessa tilanne on siinä mielessä herkullinen, että sopivasti harkintaa käyttäen niin hiihtäminen, luistelu kuin melontakin olisi näillä seuduin mahdollista. Tilanne vaihtelee kuitenkin nopeasti, eikä vielä voi ennustaa, minkä aktiviteetin parista itsensä viikon päästä tulee löytämään.

Merikotkia olen tänä keväänä nähnyt jokaisella retkelläni

Kevät saapuu Pellingin saaristoon

Vaisut messut

Komea pursiseurojen lipuista muodostettu kuja tervehti pääovesta tulijoita.

 Edellisen vuoden venenäyttelyn jäätyä väliin, oli nyt korkea aika korjata tilanne. Näyttelyreissu oli kiva ja matkaseura mainiota, mutta muuten ainakaan melojan tai purjehtijan ei juuri olisi kannattanut vaivautua. Tapasin kymmenittäin purjehtijatuttuja, mutta niin kajakki kuin purjevenevalikoima oli suorastaan mitätön. Lisäksi olisin kaivannut parempaa infoa näytteilleasettajista sekä messuohjelmasta. Olen sen verran vanhakantainen, että luen tällaiset asiat mieluummin esitteestä kun ryhdyn kaivelemaan netistä tai tihrustamaan puhelimen pieneltä näytöltä. Nyt riittävän tiedon puutteessa lähinnä vain haahuilin osastoja ympäri ja pysähtelin sinne, mistä aina löysin jotain kiinnosatavaa. Luennot ja muu lavoilla esitettävä ohjelma sai tällä kertaa jäädä. Käytävillä oli tavanomaista enemmän tilaa käyskennellä ja vaikutti siltä, että useita osastoja oli jäänyt kokonaan myymättä.

NWI:n osasto oli melojan näkökulmasta näiden messujen pelastus

Messujen valopilkku oli North West Importin hyvä ja varsin monipuolinen osasto, josta löytyi niin avokanootteja kuin kajakkejakin sekä tuttuun tapaan monenmoisia kuivapusseja sekä pienemmässä määrin myös muita melontatarvikkeita. Rupattelin pitkät tovit parinkin ystävällisen myyjän kanssa. Skim Kayaksilta oli esillä tutut kuitumallit Viking, Artisan, Braveheart ja Beaufort. Näistä oli myös hieman normaalia edullisempia messutarjouksia. Muovipuolella tarjonta keskittyi parin sit-on-top mallin lisäksi P&H:n luotettaviin ja tuttuihin malleihin. Kanoottipuolella näytteillä oli kolme Wenonahin hieman hintavampaa kuiturakenteista kanoottia ja yksi muovinen. Welhonpesän tai Bear & Waterin messuosastoja ei tämän vuotisilta messuilta löytynyt.

Osaton perällä oli muutama avakanootti

Merkittävien melontavarustekauppiaitten poisjäänti harmitti hieman, mutta toisaalta ymmärrän kyllä ratkaisun. Messupaikka maksaa rahaa ja vaatii melkoisesti työtä. Kahdessa paikassa työskentely vaatii mittavasti resursseja ja kuormittaa niin myymälään jäänyttä kuin messuilla päivystävääkin henkilökuntaa. Toisaalta omankin melontaharrastuksen aloittamiseen on varmasti vaikuttanut vierailut kajakkikauppiaitten messuosastoilla ja niiltä mukaan jääneen materiaalin plarailu kotona messujen jälkeen. Toki vastaavan infon voi tänä päivänä kaivaa helposti netistä, mutta se ei kuitenkaan ole sama kuin nähdä komeat kajakit livenä ja kysellä, keskustella ja vaihtaa ajatuksia paikalla olevan asiantuntijan kanssa. Keväämmällä järjestettävillä Go Expo- messuilla on toki mahdollista paikata tilanne. Kumpi sitten on parempi paikka näyttäytyä potentiaalisille ostajille, mene ja tiedä.

Purjeveneiden osasto oli kutistunut olemattomaksi

Purjehtijan vinkkelistä näyttely oli jos mahdollista vieläkin niukempi. Ison hallin peränurkkauksesta löytyi kaksi matka- ja retkipurjehdukseen tarkoitettua merten asuntovaunua ja luokkaliittojenkin osastot olivat kutistuneet entistään niukemmiksi. Niinpä aikaa jäi hyvin vierailla myös muualla. Ilmatäytteisiä kanootteja oli esillä jonkin verran. Parhaiten edustettuna tuntui olevan Advanced Elements. Ursuitin osasto tarjosi tuttuja kuivapukuja, mutta esim. Gemino Venturea en sieltä löytänyt, vaikka juuri tämä malli olisi kiinnostanut minua. Ainoa melontaan hyvin soveltuva puku tällä osastolla oli tuttu AWS. Muitakin näytteilleasettajilta katselin kuivapukuja ja löysinkin yhden potentiaalisen. Sääli vain, että sen kaulus vaikutti kuitenkin turhan heppoiselta ainakin koskimelontakäyttöön ja eskimoitten pyörittelyyn, vaikka muuten varmasti puku palvelisi melontakäytössä oikeinkin mallikkaasti. Lahnakoski esitteli tuttuun tapaan puuosaamistaan melojen ja airojen muodossa. Melojen osalta valikoima supistuu asiallisten tuntuisiin ja varsin kustannustehokkaisiin grönlantilaismeloihin. Puiset kajakkimelat ovat edelleen liian pitkiä ja lapakulmaltaan liian jyrkkiä nykytyyliseen melontaan. Sääli, sillä ainakin itseäni kiinnostaisi taidolla veistetty puumela.

Lahnakosken tuttu ja turvallinen ständi

Kumikajakkeja

Typhoon vaatisi melontakäyttöön tiiviimmän kauluksen

Kesän 2018 melonnat

                                                                                        Kuva: Teija Willström

Kausi 2018 käynnistyi poikkeuksellisen myöhään ja loppui tavanomaista aikaisemmin. Melontakaudelle tuli mittaa vain kahdeksan ja puoli kuukautta. Se oli silti varsin onnistunut. Avovesikauden aikana etenin käsikäyttöisillä vesikulkuneuvoillani yhteensä 1085km. Suurimman osuuden tästä matkasta meloin lasikuituisella Tiderace Xplore- merikajakillani ja hyvänä kakkosena oli toinen merikajakkini, muovinen Seabird Scott. Näiden lisäksi taitoin matkaa avokanootilla, pikkuisella koskikajakilla sekä suppaillen. Kuuden vuoden melontaharrastukseni aikana olen nyt melonut yhteensä runsaat 6000km.

Koski veti melojia puoleensa vielä tammikuun pakkasillakin.
Minä pysyttelin rannalla.

Tammikuussa harrastin melontaa vain uimahallissa, jossa osallistuin Kotkan melojien joka perjantaiseen melontavuoroon ahkerasti läpi talven. Kävin kyllä vuodenvaihteen jälkeen Kymijoen rannalla valokuvaamassa, kun muutama hurjapää meloi tuolloin vielä avoinna ollutta Langinkoskea alas. Koska luntakaan ei ollut kuin nimeksi, viihdyimme pienen melojaporukan kanssa retkiluistimilla. Loppukuusta päätin pitkähkön jahkailun päätteeksi tilata postimyynnistä edullisen Seabird Scott muovikajakin.

Talvi kului tutuun tapaan uimahallissa meloen.

Helmikuukin kului uimahallivuorojen lisäksi vielä kuivalla maalla. Nyt lunta oli kuitenkin satanut jo sen verran, että luistelun lisäksi pääsi jo suksillekin. Monen vuoden ajan henkisenä kevään aloituksena toiminut venenäyttelyreissu jäi tällä kertaa tekemättä vähäisen purjevene- ja melontakalustotarjonnan takia. Korjautin hyvissä ajoin ennen kauden alkua edellisenä kesänä loppuun kuluneen kuivapuvun kauluksen ja sain tälle hyvin palvelleelle ja tuiki tärkeälle vaatekappaleelle vielä hieman lisäaikaa.

Venenäyttely jäi väliin, mutta GoExpossa oli joitain kajakkeja.

Maaliskuussa odottelin kovasti jäiden lähtöä, mutta kevät tuntui vain viipyvän. Erään Pasilassa pidetyn kokouksen jälkeen piipahdin nopeasti Messukeskuksessa GoExpo-messuilla, jossa oli sekä Welhonpseän että Bear & Waterin pienet osastot. Soile Kallion Suomen rannikon melonnasta kertova valokuvanäyttely vieraili Kotkassa ja tammikuussa tilaamani uusi kajakki saapui kuukauden etuajassa. Odottelin kärsimättömästi jäiden lähtemistä ja tämän kokeilua. Osallistuin myös mahtavalle luisteluretkelle Söderskärin majakan ympäri.

Maaliskuussa meri tarjosi melonnan sijasta vielä luistelukelejä.

Huhtikuun alussa kuulin, että Pyhtäällä Keihässalmen sillan alla oli ja avovettä.  Autoilin oitis sinne katsomaan, mutta pakkanen ja hyytävä viima pitivät minut vielä rannalla. Seuraavaksi päiväksi ilma oli parantunut, joten kiinnitin kattotelineet ja nostin uuden kajakkini auton katolle. Ei tuo sula kovin iso vielä ollut, mutta sain kuitenkin kymmenen kilometriä melottua ja kauden 2018 avattua. Uusi kajakki vastasi hyvin odotuksiani. Myöhässä ollut kevät vyöryi pian tohinalla päälle ja jäät lähtivät yhdessä hujauksessa. Kevään ja uuden kajakkini huumassa melontakertoja kertyi huhtikuussa kymmenen. Retket pitenivät sitä mukaa, kun jäät vetäytyivät. Ensimmäiset 100km oli pian melottu.

Uusi kajakkini sai ensikasteensa Keihässalmessa 8.4.

Toukokuu oli jälleen samanlaista kaaosta, kuten aina. Kaiken kiireen, tohinan ja tekemättömien töiden keskellä yritin huolehtia omasta hyvinvoinnistani karkaamalla merelle aina, kun siihen vain tarjoutui pienikin mahdollisuus. Alkukuusta tämä vielä onnistui, loppukuusta ei. Melontakertoja tuli yhteensä kuusi ja kilometrejä kertyi ainoastaan 79. Kun toiselle muovikajakilleni, Perception Essencelle ilmaantui ostaja, päätin luopua siitä ja jatkaa tästä eteenpäin talvella hankkimani Seabird Scottin kanssa.

Kevään peruskurssilaisia palaamassa Hirssaaresta toukokuun lopulla.

Kesäkuun alkupuoli oli melonnan suhteen verkkaista, mutta meno parani kuun loppua kohden. Melontakertoja kertyi 11 ja matkaa kertyi parisataa kilometriä lisää. Mökillä meloskelin itsekseni ulompia saaria ja pienellä porukalla kävimme päiväretkellä Pisissä sekä Vuoripulterissa. Käytin vanhaa purjelautaani sup-lautana ja meloskelin sillä lähisaaria ympäri sekä käväisin pari kertaa Klamilan satamassa. Kuun puolivälin jälkeen avasin koskimelontakauteni ja jouduin paikkailemaan koskikajakkini murtunutta aukonkehystä hitsailemalla sen muovia. Kesän ensimmäinen varsinainen retki oli kesäkuun lopulla melottu jokiretki Kultaankoskelta Kymijoen Pyhtäänhaaraa pitkin alas merelle ja sieltä Kotkaan. Tällä retkellä otin käyttöön edellisenä syksynä Saksalaisesta alennusmyynnistä tilaamani uuden Fjällräven Abisko Dome- teltan. Retki oli onnistunut, vaikka ilmat olivatkin tuuliset. Teltta osoittautui hyväksi ja luotettavaksi, joskin se on edellistä telttaani hieman isompi, painavampi kuljettaa sekä vähän konstikkaampi pystyttää. Muilta ominaisuuksiltaan se onkin sitten mainio. Heti toisena yönä onnistuin saamaan sen pohjaan pienen reiän sammalikon piilossa törröttäneestä harjaterästangosta. Vaurio oli kuitenkin helppo paikata teltan mukana seuranneilla paikkapaloilla.

Jokiretken reitti kulki Strukan sulun kautta merelle.

Heinäkuun alussa teimme viiden melojan voimin pitkän päivälenkin melomalla 51km Kotkan ja Pyhtään edustalla. Pian tämän jälkeen olikin sitten vuorossa isommalla porukalla melottu Virolahti - Kotka viikonloppuretki. Tämä retki tehtiin tyynessä ja helteessä. Lämpimät ja tuulettomat säät olivat houkutelleet sinileväkukinnot pintaan ja meri oli paikoittain varsin lohduttoman näköinen. Koko loppukesän ilmat säilyvät helteisinä ja niin meri- kuin jokivesikin oli harvinaisen lämmintä. Kävin pari kertaa melomassa inkkarikanootilla ja yhä useammin löysin itseni kosken pyörteistä. Tässä vaiheessa joessa riitti vielä vettä normaalisti. Heinäkuussa oli 15 melontapäivää ja kuun lopulla kilometrejä oli kertynyt yhteensä jo kuusi ja puolisataa.

Suuntana Suuri-Pisi.

Virolahtiretki melottiin tyynessä säässä.

Elokuun alku pakotti takaisin töihin, mutta sitä ennen ehdin kuitenkin meloa parin kaverin kanssa pienen retken Repovedellä. Alun pitäen olimme kaavailleet hieman pidempää retkeä Saaristomerelle, mutta monen asian summana löysin itseni Vuohijärven eteläpäästä. Retki onnistui hyvin lämpimässä ja kuuroherkässä ilmassa. Uusi teltta tuli kirjaimellisesti koeponnistettua yöllisessä ukkospuuskassa. Kuun puolivälin jälkeen ohjelmassa oli perinteiset Pyhtään saaristolaismarkkinat. Täällä vierailimme tuttuun tapaan suurella porukalla. Ennen retkelle lähtöä Ylen paikalliskanava lähetti ohjelmaa melonnasta ja päädyin esittelemään harrastusta suorassa radiolähetyksessä. Paluupäiväksi ennustetun kovan tuulen takia valtaosa retkeläisistä palasi takaisin jo lauantai-iltana ja vain muutama meistä jatkoi Pyhtään saaristoon. Seuraavana päivänä paluu sujuikin sitten sangen sukkelaan rapsakassa sivumyötäisessä tuulessa. Melontakertoja tuli elokuussa 11 ja matkaa kertyi 160km. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta meloin elokuun merikajakilla.

Syntymäpäivät luonnon helmassa.
Taustalla uusi teltta.

Valoa tunnelin päässä.

Syyskuun alussa meloskelin muovisella merikajakillani mökkirantoja, kuun puolivälissä viihdyin koskimelonnan parissa ja loppukuusta hankin itselleni oman avokanootin. Melontavuoden loppupuolesta tulikin täten koski- ja avokanoottipainotteinen. Lämmin ja kuiva kesä oli pienentänyt joen virtaamaa niin, että tutut kosket näyttivät lähes vierailta ja joen pohjaan tuntui kasvaneen kosolti uusia kiviä. Pernoonkoskilla kävin vain kerran, sillä ne osoittautuivat jo turhankin kivisiksi. Hirvikoskelta ja Kultaalta löytyi onneksi aivan riittävästi melottavaa. Loppukuusta avokanoottimelonta imaisi tiukasti mukaansa, oli kiva opiskella vaihteeksi jotakin aivan uutta. Vein hankkimani kanootin Klamilaan ja kävin mökillä sitä aina silloin tällöin ulkoiluttamassa. Melontakertoja kertyi syyskuussa 11.

Koski kutsui usein syyskuussa.

Lokakuussa oli vielä yllättävän hyviä ilmoja. Teimme aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä hienon päiväretken Lehmän saareen makkaroita paistamaan. Meloskelin myös pari muuta lyhyttä reissua merikajakillani. Kuun puolivälissä päädyimme talkooporukalla paikallislehden etusivulle, kun reportteri ja kuvaaja sattuivat paikalle laiturin noston aikoihin. Aloin opiskella avokanoottimelontaa määrätietoisemmin. Tutkin melontatekniikasta kertovia videoita ja tilasin aiheesta kirjoitetun kirjan päästäkseni paremmin perille tuon minulle uuden vesivempeleen saloista. Syyslomalla vietin muutaman päivän mökillä yksinäni yrittäen soveltaa opiskelemaani käytäntöön. Kanootilla kulkuvauhti on noin neljänneksen hitaampi, mutta kulkuneuvo on huomattavasti ketterämpi kuin merikajakki. Aluksi melonta lyhyellä ja yksilapaisella melalla vaikutti hankalalta ja raskaalta, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua yhä paremmin. Melotut matkatkin pitenivät vähitellen. Melontakertoja tuli lokakuussa enää seitsemän, näistä kolme kajakilla ja neljä kanootilla. Matkaa kertyi 111km.

Reipasta menoa lokakuussa.

Loppukaudesta meloin yhä enemmän hankkimallani avokanootilla.

Melontakauteni päättyi jo marraskuussa. Ilmat muuttuivat ikävämmiksi, säät olivat usein kylmiä ja tuulisia. Hankin uuden kanoottimelan ja tein sen kanssa 23km:n päiväretken Klamilassa.  Kuun puolivälissä löysin itseni niin ikään melomassa avokanootilla mökkimaisemissa. Viimeinen melontakertani oli Kotkan saaren kiertäminen kajakilla 24.11.

Vuoden viimeiseksi kerraksi jäi 24.11. suoritettu Kotkan saaren ympäri melonta.

Joulukuussa joko pakkanen tai kovat tuulet estivät melonnan käytännöllisesti katsoen kokonaan. Juuri ja juuri melontakelpoisia päiviä olisi kyllä ollut pari, mutta nämä vietin joko töissä tai reissussa. Siirsimme talkoilla seuran koskimelontakaluston tuttuun tapaan uimahalliin, jossa melontatuntumaa pystyy pitämään yllä lumesta ja pakkasesta huolimatta. Pimeinä iltapäivinä töiden jälkeen veistin itselleni taas uuden kanoottimelan tulevaksi kesäksi. Melontapäivä kertyi kaudella 2018 kaikkiaan 79. Muutaman kuukauden ajan kajakin ja kanootin saa nyt korvata sukset ja luistimet. Niin hiihto-, kuin etenkin retkiluistelukausi ovat tätä kirjoittaessani jo hyvässä vauhdissa.

Joulukuussa vedet jäätyivät ja melonta siirtyi uimahalliin.

Laudepuilla melomaan

Syyskuussa ostin avokanootin melontaharrastustani rikastuttamaan. Samassa yhteydessä hankin puisen Grey Owl Scout melan. Valitsin kyseisen melan, koska se tuntui käteen sopivalta ja oli hinnaltaan mukavan edullinen. Tämä puumela osoittautui aiempaa alumiinivartista muovimelaani huomattavasti mukavammaksi meloa. Myöhemmin ostin Scoutin seuraksi vielä saman tehtaan kapealapaisen perinnemelan, Plumen. Melontatekniikka - ja rytmi muuttuivat jossain määrin, mutta pidin tällä uudella melalla melomisesta. Mieleni teki vielä kokeilla näiden kahden välimaastoon sijoittuvaa beavertail- tyyppistä melaa.

Yksi kolmesta on omavalmiste

Ratkaisin asian siten, että marssin lähimpään rautakauppaan ja ostin sieltä yhden laudepuuna myytävän leppä- ja toisen vastaavaan käyttöön tarkoitetun haapalaudan. Nämä ostokset maksoivat yhteensä alun toistakymmentä euroa. Vein laudat työpaikalleni, jossa sahasin sirkkelillä leppälaudasta varreksi sopivan soiron ja liimasin tähän epoksilla haapaiset siivekkeet tulevaa lapaa varten. Varren yläpäähän liimasin levikkeet kädensijaa varten.

Sopivat piirustukset löysin nettiä selailemalla Ashes Still Water Boats- sivustolta. Printtasin kaavat ja kokosin niistä 1:1 olevat piirustukset, jotka siirsin ensin kartongille ja piirsin tämän avulla melan aihioon. Sahasin puuhun piirtämäni ääriviivat vannesahalla ja ohensin sekä muotoilin lavan pääasiassa käsihöylää käyttäen. Varresta tein ensin kahdeksankulmaisen jonka jälkeen jatkoin pyöristämällä kulmia kavahöylällä ja karkealla hiomapaperilla. Verrokkina toimi koko ajan kaksi muuta melaani. Veistelin uutta melaa pikkuhiljaa aina työpäivien päätteeksi. Hankalinta oli päättää, milloin lopettaa puun työstäminen ja siirtyä viimeistelyvaiheeseen. Myös kädensijan muotoilu vaati aimo annoksen kärsivällisyyttä, tässä oli raspi ja tappihiomakone oivana apuna.

Keskellä omaan käteen muotoiltu kahva

Kun olin varma, että tulevaa melaani oli vähintään yhtä miellyttävä käsitellä, kuin kahta muutakin puumelaani, viimeistelin sen hienolla hiomapaperilla ja siirryin pintakäsittelyvaiheeseen. Porasin kädensijan yläpäähän reiän koukkua varten. Ripustin melan tästä roikkumaan. Lavan kärkeen imeytin kerroksen kirkasta epoksia kolhuja ehkäisemään. Sitten lakkasin puun puolenkymmentä kertaa hioen sen aina välissä kevyesti. Lopulta irrotin koukun ja pistin komeuden puntariin.

Painoa kertyi 725g, joka on vain 20g enemmän kuin kapealapaisessa Grey Owl Plumessa. Lukiota käyvä poikani määritti pyynnöstäni näiden kolmen puumelan lapojen pinta-alat. Pienin on Scout 762cm², sitten tulee Plume 817cm² ja tämä käsintehty uutukainen on aavistuksen suurempi 830cm². Plumen kanssa ollaan siis aika samoissa sekä painon, että pinta-alan suhteen. Myös varren pituus näissä kaikissa kolmessa melassa on sama. Tämä tarkoittaa kääntäen sitä, että kokonaispituudeltaan Scout on selvästi lyhin ja tämä uusi tulokas on hieman Plumea lyhempänä on keskimmäinen.

Lavat lastenhuoneen matolla. Ylhäällä Plume ja alhaalla Scout.

Aikaa melan valmistukseen kului karkeasti arvioituna kuutisen tuntia sekä pintakäsittelyyn vielä tunti tai pari lisää. Koska työskentelin pienissä erissä, kulunutta aikaa on mahdoton arvioida tarkasti. Kun viimeistelyyn käytetty lakka sekä liimaukseen kulunut epoksi löytyivät omista varastoista, jäi melan kokonaishinta noin viiteentoista euroon. Oman työn osuutta hintaan on tietysti mahdoton arvioida. Sitä kuitenkin oli sen verran, että mikäli työlle laskee jotain arvoa, ei melan itse valmistamisessa taloudellisesti ajateltuna mitään järkeä. Eri asia tietenkin on se tyydytys, jonka saa meloessaan itse valmistamallaan melalla ja käyhän pikku nikkarointikin silkasta terapiasta.

Nyt ulkona on jo valitettavasti lunta ja pakkasta. Näyttää siis vahvasti siltä, että tämän uutukaisen kokeileminen jää ensi kevääseen. Saa nähdä, innostunko sitä odotellessa askartelemaan vielä lisää.

Melani valmistui aavistuksen liian myöhään

Slow life

Nautin viikonloppuna hitaasta matkanteosta retkeilemällä avokanootilla. Olin ostanut itselleni uuden melan Helsingin reissun yhteydessä ja sitä oli pakko päästä kokeilemaan. Tilaisuus pikku retkeen tarjoutui sunnuntaina 4.11. kun aamupäiväksi oli ennustettu hiljaista tuulta ja lämpötilakin oli ajankohtaan nähden mukavissa lukemissa. Pakkasin jo edellisenä iltana tavarat valmiiksi ja heti aamupalan jälkeen ajelin Klamilaan tarkoituksena tehdä  päiväretki ihan omassa rauhassa.

Minulla ei ollut mitään ennakkosuunnitelmaa, ainoastaan merikartan lehti kanootin pohjalla. Koska aamu oli tyyni ja iltapäiväksi oli luvattu kuuteen metriin voimistuvaa tuulta, meloskelin siten, että ylitykset sattuivat aamupäivään ja illalla pääsin myötätuulessa ja rantojen suojassa takaisin. Lämpimän kesän jäljiltä sinilevää oli vieläkin melko runsaasti.

Ensimmäiseksi kiersin Santsaaren. Sen eteläkärjestä käänsin keulan suoraan länteen, kohti Harvajanniemen rantaa. Tämä vajaa neljän kilometrin avoin osuus oli reitin ainoa pidempi ylitys. Sain meloa sen nyt käytännöllisesti katsoen tyynessä. Havourin saaren eteläkärjen jälkeen katseeni osui harmaaseen myttyyn, jota arvelin ensin muovipussiksi. Lähdin melomaan tätä kohti, kun se hetken kuluttua kierähti uuteen asentoon. Ollessani noin 20 - 30 metrin päässä se muljahti taas ja muutti jälleen muotoaan. Ihmettelin tuota outoa myttyä, kunnes se kääntyi vielä kerran. Nyt ei sivuprofiilista voinut erehtyä, ymmärsin katselevani muovipussin sijasta hyljettä ja aloin kaivella kameraa esiin liivini taskusta. Yritin päästä vielä lähemmäksi. Hylje katseli minua tovin ja sukelsi sitten rauhallisesti. Jäin odottelemaan, josko se näyttäytyisi uudestaan, mutta ei. Tämä yksilö ei selvästikään ollut yhtä utelias ja leikkisä, kuin jokunen vuosi aikaisemmin kohtaamani lajitoveri. Aikani odoteltuani päätin jatkaa matkaani.

Evästauko hiekkarannalla

Harvajanniemessä tein ensimmäisen pysähdyksen. Vedin kanoottini hiekkarannalle ja nautin välipalaksi lihapiirakan ja banaanin. En jäänyt pitkäksi aikaa, koska lähellä oli mökkejä. Lyhyen evästauon jälkeen meloin upeaa hiekkarantaa pitkin ja katselin aaltojen pohjahiekkaan tekemiä pikku dyynejä. Koitin ikuistaa niitä kamerallani, mutta taivas oli liian kirkas ja sotki kuvan. Lopulta hoksasin ottaa hanskan pois kädestä ja painaa kameran linssin pinnan alle. Vesi ei onneksi tuntunut erityisen kylmältä. Nyt sain jotain muistikortillekin.

Aaltoja pinnan alla

Meloin Harvajanniemen itärantaa pitkin pohjoiseen kohti Klamilan kalasatamaa. Erilaisia mökkejä oli paljon, mutta nyt lähes kaikki niistä olivat autioina. Kello oli jo hyvän matkaa yli puolen päivän. Taivas oli muuttunut tasaisen harmaaksi ja tuuli alkoi herätä. Minua tämä ei haitannut, sillä olin aivan rannan suojassa. Kierrettyäni pienen niemen, löysin Kelviikki-nimisen suojaisan lahden, jossa oli pitkä rivi eri ikäisiä venevajoja. Vaikka meloinkin miltei kotivesillä, en ollut ennen tiennyt tällaisen paikan olemassa olosta. Kiertelin hiukan lahdessa ja hetken kuluttua jatkoin kohti kalasatamaa.

Vanha vaja Kelviikissä

Satamassa näytti hiljaiselta. Pari ukkoa levitteli pressua veneen päälle ja toiset pari korjasi vierasvenelaituria. Koko kesän tämä laituri oli ollut tupaten täysi, nyt näin sen ensi kerran täysin tyhjänä. Jatkoin syvemmälle lahden pohjaan ja sieltä ojaa pitkin kohti Sydänkylää. Alitin pari siltaa. Autotien ali pääsin reilusti meloen, mutta vajaa kilometrin päässä tästä oli matala heinäpellolle vievä silta. Kanootti mahtui juuri ja juuri tämän ali, kun laskeuduin sen pohjalle makaamaan.

Sillan ali makuuasennossa

Yllätyksekseni sillan jälkeen kapea oja levenikin hiukan ja samalla maisema muuttui kaislikosta rämeisemmäksi. Pian ympäriltä alkoi kuulua sellaisia vihellyksiä ja haukkua, että päättelin olevani keskellä hirvenajoa. Olo alkoi olla jossain määrin epämukava ja mietin, onko jatkaminen enää viisasta. Kohta melomani oja haarautuikin kahtia enkä osannut päättä, kumpaan suuntaan jatkaisin.  Päätin kääntyä tästä takaisin. Samalla suunnittelin palaavani tänne vielä joskus tulevaisuudessa katsomaan miten pitkälle metsään kanootilla on mahdollista meloa.

Matka päättyi tähän risteykseen

Palasin kilometrin verran omia jälkiäni takaisin ja käännyin Klamilan kaupan rantaan. Venerannassa oli pieni vaja, joka tarjosi sopivasti suojaa yltyvää tuulta vastaan. Päätin pitää tässä ruokatauon. Pääsin kanootillani aivan vajan portaille, vaihdoin melontaliivini lämpimään fleece-liiviin ja laitoin Knorrin pika-aterian muhimaan. Pekoni-perunamuusin kanssa nautin ruisleipää ja päälle hörppäsin kahvit ja lusikoin mansikkavanukasta. Huilasin puolisen tuntia ennen kuin jatkoin tästä pikkuhiljaa kotiinpäin.

Ruokatauko tuulensuojassa

Viimeiset viisi kilometriä meloin tuttua tutumpaakin reittiä kaislikoiden suojassa kotirantaan. Mela alkoi jo vähitellen tuntua raskaalta ja aurinko alkoi painua alas. Ennen metsän taakse painumistaan se löysi vielä pienen siivun avointa taivasta pilvikerroksen alta ja värjäsi maiseman keltaiseksi. Perillä kotirannassa ennätin juuri ja juuri nostella tavarat vajaan ja kanootin pukille ennen kuin pimeys saapui. Saunakamarin sähköpatterin lämmössä vaihdoin vaatteeni kuiviin, levähdin hetken ja lähdin sitten ajelemaan pimeää hiekkatietä takaisin kohti kaupunkia.

Tinkanen mereltä päin

Tämä 23 kilometrin lenkki on toistaiseksi pisin, jonka olen melonut avokanootilla. Matkanteko tuntuu sujuvan tälläkin vempeleellä, mutta vauhti on hyvissäkin olosuhteissa noin neljänneksen hitaampaa kuin kajakilla. Kesäaikana kolmenkymmenen kilometrin päivämatkat näyttäisivat tämän kokemuksen valossa hyvinkin realistisilta. Ostamani uusi saukonhäntämelakin tuntui alkutotuttelun jälkeen oikein mukavalta. Itse asiassa taisin meloa sillä lähes koko matkan. Eiköhän tällä pienellä irtiotolla arjesta jaksa taas tulevan työviikon kiireen ja hälinän.

Marraskuinen päivä on lyhyt

Villaa ylle

Lomalla on mahdollista meloa arkenakin. Niinpä päätin lähteä liikkeelle hyvän sään aikana heti aamusta. Kuivapuvun alle laiton tutun verkkokerraston ja sen päälle vedin ensimmäistä kertaa tänä syksynä seitin ohuen merinovillakerraston. Lämpömittari näytti yhtä astetta pakkasta. Päähäni painoin pipon, raappasin auton tuulilasin ja lähdin kohti rantaa.

Pari päivää aiemmin lenkiltä kotiuduttuani olin laskeskellut, että tuhannen kilometrin rajapyykin täytyy olla melko lähellä. Ynnäsin tuolloin kirjanpitoni ja sain tulokseksi 999 km. Nyt oli siis kyseessä eräänlainen juhlamelonta. Koska edellisellä kerralla olin kierrellyt Mussalon sataman suunnalla laivoja ihailemassa, valitsin nyt vaihtelun vuoksi läntisemmän reitin ja meloin Ruonalan rantoja pitkin Äyspäälle ja Kivenkorvansalmen kautta sieltä takaisin. Alkumatkasta aurinko rupesi pikkuhiljaa lämmittämään ja villapaidassa alkoi tulla kuuma. Hidastin tahtiani ja pysähtelin valokuvaamaan milloin mitäkin. Äyspäälle päästyäni pilvilautta lipui auringon eteen ja vaatetukseni osoittautui tämän jälkeen juuri sopivaksi. Kotimatkan pystyin melomaan hieman reippaammin.

Pakkasyön jäljet näkyivät vielä laiturilla

Tämän vuoden melontakilometrini poikkeavat aikaisemmista siten, että ne on melottu entistä monipuolisemmin. Kymmenkunta prosenttia kokonaismatkasta on taitettu joko avokanootilla tai sup-laudalla. Koskessa viettämäni ajan olen konvertoinut melonta-ja soutuliiton tonnarilistalla käytössä olevalla kaavalla, jonka mukaan tunnin koskimelonta vastaa kuuden kilometrin matkamelontaa. Koska avovesikautta on vielä jonkin verran jäljellä, ennätän varmasti melomaan vielä jokusen kilometrin lisääkin ennen jäiden saapumista.

Äyspäällä aurinko painui pilveen

Ensimmäiseltä melontavuodeltani 2013 minulla ei ole olemassa aivan tarkkaa tilastoa, mutta tuolloin heinäkuussa alkaneelta kaudelta kilometrejä kertyi noin 700. Seuraavana vuonna meloin 1300- ja vuonna 2015 1200 km. Tämän jälkeen tahti hieman laantui ja kahdelta seuraavalta vuodelta on kasassa noin 1000 km kummaltakin. Vajaa kuuden vuoden harrastusurani aikana melontakilometrejä on siis kertynyt runsas 6000.

Hyvää ja kaunista

Loma alkoi. Sen kunniaksi vetäydyin viikonlopuksi yksikseni mökille seuranani hyvä kirja ja ikisuosikkini J. Karjalasen juuri ilmestynyt levy. Tarkoitus oli tehdä vähän syystöitä ja varustella paikkoja talven varalle, meloa, saunoa ja ennen kaikkea nauttia kiireettömyydestä. Sattui hyvä sääikkuna, oli tyyntä ja muutenkin selkeää. Varsinkin sunnuntaiaamuna maisema oli suorastaan mykistävän kaunis.

Raitsaaren itärannan kivikkoa

Keskellä selkää sijaitseva kivi on merkattu poijulla

Lauantaina saavuttuani lämmitin käyttövettä ja saunakamaria, söin ja keräilin kottikärryittäin korkean meren tuomia kaisloja pihalta, sitten lähdin vesille. Koska ilma oli lähes tyyni, valitsin kulkuneuvokseni kanootin. Kiersin Santsaaren ja Souvion sekä risteilin siellä täällä yhteensä noin kolmen tunnin ajan. Seurasin melontanopeutta ranteessani olevasta Polarin mittarista. Varsinkin hieman avoimemmilla selillä vaikutti, että kanootti ei olisi edennyt lainkaan,  mittari kertoi kuitenkin vauhdin olevan yli 5 km/h. Tekniikassani on vielä paljon hiomista, mutta ajoittain meno tuntui silti ihan mukavalta. Toisinaan taas kulku tökki. Täytyy varmaankin hakeutua ensi kesänä jollekin kurssille saamaan lisää oppia konoottimelontaan.

Tästä Souvion länsipäässä sijaitsevasta kivestä
 paljastui jyhkeät miehen kasvot.

Majaniemen venevajoja

Illalla palattuani lämmitin saunan ja nautin rauhasta, kirjasta ja lasillisesta suosikkiviiniäni. Uimaan en pilkko pimeässä tohtinut yksin lähteä. Yhdentoista maissa painuin tyytyväisenä pehkuihin.

Illalla ei ylimääräisiä valoja juuri näkynyt

Aamulla herätessäni aurinko oli juuri nousemassa. Koska päivälle oli ennustettu voimistuvaa tuulta, päätin lähteä vesille ennen tuulen heräämistä. Nautin aamupalan ja annoin usvan haihtua ennen kuin hyppäsin kanoottiin ja lähdin matkaan. Edellisen päivän melonta tuntui hieman olkapäässä, mutta aamu oli muuten hieno.

Aamu sarastaa, kanootti odottaa melojaa

Vihdoin aurinko nousi

Kilometrin melonnan jälkeen saavuin pienelle lahdelle, jossa viimeisten usvan rippeiden seassa töräytteli merkkejään yksitoista laulujoutsenta. Livuin kanootillani ohi ja koitin olla häiritsemättä. Tunsin itseni kanadan järvien uudisasukkaaksi ja päässäni alkoi soida eräs Neil Youngin lukiovuosina vaikutuksen tehnyt kappale. Aurinko nousi yhä ylemmäksi ja loppukin usva alkoi haihtua. Meloskelin rauhassa rantoja pitkin Klamilan lahden ympäri.

Varjossa usva säilyi pidempään, auringossa oli jo aivan kirkasta

Rauhallista ja rentouttavaa melontaa

Kääntyessäni takaisin itään, nousi taivaalle muutama pieni hattara. Pian taivas alkoi vetäytyä yhä paksunevaan pilveen ja samalla saapui ennustettu tuuli. Palasin kotirantaan vajaa kolmen tunnin melonnan jälkeen aamulla niin kirkkaiden auringonsäteiden kadottua pilviverhon taakse. Vaihdoin vaatteet, kokkailin eväitä, lueskelin kirjaa ja jatkoin edellisenä päivänä aloittamiani pihahommia laittamalla veneet talviteloille, haravoimalla ja putsailemalla varaston kattoa varisseista lehdistä ja neulasista. Hyvissä ajoin ennen hämärän saapumista hyppäsin autoon ja hurautin takaisin kaupunkiin. kulunut viikonloppu oli kerrassaan loistava alku edessä olevalle syyslomalle.

Tyyni aamuhetki

Pian kuvan ottamisen jälkeen vyöryi lännestä pilvimatto,
ja nosti tullessaan tuulen