- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Vihdoinkin vesillä

Jäät hidastivat vielä hieman, mutta muuten melonta maistui
Jäiden lähtö on leudosta talvesta huolimatta reilu pari viikkoa edellisiä vuosia myöhässä. Edellisen kerran istuin merikajakissa uudenvuodenpäivänä. Merimelontaan tuli siis kolmen kuukauden talvitauko. Keli ei nytkään varsinaisesti houkutellut, mutta kun aprillipäivän jälkeiseksi sunnuntaiksi sattui tyyni sää, ei tilaisuutta yksinkertaisesti voinut jättää käyttämättä.

Lumet lähtivät vajan nurmikolta aikaisemmin kuin jäät merestä.
Taaimmaisena seuran uusi P&H Scorpio LW
Kolmeen mieheen nostelimme kajakit vajasta ensin nurmikolle ja nurmikolta jään reunalle ja hyppäsimme kyytiin. Melonta maistui, vaikka avovesialue jokisuistossa ei vielä kovin laaja ollutkaan. Olkapään kestävyys hieman huolestutti, mutta ainakaan tällä verkkaisella kolmen tunnin sessiolla ei ongelmia ilmennyt. Luottavaisin mielin jään siis odottelemaan säiden lämpiämistä ja retkien pidentymistä. Eiköhän seuraavana viikonloippuna Keisarinsatamakin ole jo auki ja tien merelle pitäisi olla esteetön.

Tie merelle auennee seuraavaksi viikonlopuksi

Pekka testaa seuran uutta kajakkia






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti