- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Pitkä kuiva kausi



Otsikon voi toki ymmärtää useammallakin tavalla. Tässä ei kuitenkaan ole kyse alkoholinkäyttötottumuksista tai parisuhdeasioista vaan pikemminkin tämän keväisestä veden ja melonnan vähäisyydestä.

Näkymä Merituulentien sillalta etelään.
Normaali vesiraja erottuu melko selvästi.
Edellinen kesä oli lämmin ja kuiva. Tämän seurauksena vesi Kymijoen valuma-alueen järvissä laski, mikä puolestaan vaikutti joen virtaamaan. Tilanne ei juurikaan korjaantunut syksyllä ja ainakin omaksi yllätyksekseni vielä keväälläkin lumien sulettua joen virtaama on hyvin pieni. Usein niin uljaasti tyrskyävän Langinkosken kohdaltakin oli miltei mahdollista yrittää kävellen yli. Lunta talvella kyllä oli, mutta ilmeisesti sen vesiarvo ei ollut erityisen korkea tai sitten sulamisvedet ovat painuneet viime kesänä huvennutta pohjavesivarantoa täydentämään. Veden vähyydestä on varmasti näiden arveluiden lisäksi saatavissa faktaperustaistakin tietoa, mutta edellä esitetyt ovat omia päätelmiäni.

Vesipulasta kärsivät Keisarinmajan kalliot.
Uljas Langinkoski on enää vain pelkkä noro.
Samaan aikaan toukokuun alussa, kun joki ammotti tyhjyyttään oli merivesi Itäisellä Suomenlahdella niin ikään hyvin matalalla. Tämä ilmiö ei ole poikkeuksellinen, vaan pikemminkin tyypillinen keväisen korkeapaineen aikana. Normaalisti vedenpinta saattaa tuolloin laskea 30 - 40 cm. Tällä kertaa vallitsevien itätuulten ansiosta merenpinnan lasku oli kuitenkin 70 cm luokkaa. Meren rannalla, mutta aivan joen alajuoksulla sijaitsevan Kotkan Melojien vajan lähistöllä nämä ilmiöt yhdessä saivat tutut paikat näyttämään hetken kertakaikkisen oudoilta. Keskelle jokisuistoa syntyi kannaksia ja pienet saaret kasvoivat käytännössä yhteen. Nyt toukokuun puoliväliä lähestyttäessä tilanne on jo jossain määrin normalisoitunut, mutta aika vähissä vesi on edelleen niin meressä kuin joessakin.

Koko laituri on jäänyt kuivalle maalle.
Veneellä ei sinne ole asiaa.
Vanha hylätty lairinpohja Sokeritentaan kohdalla.
Normaalivedellä tästä voi meloa yli.


Mitä taas tulee melonnan vähyyteen, se ei ole ollut seurausta vesi- vaan aikapulasta. Olen tässä blogissani usein keväisin valitellut samaa ja teen sen nytkin.

Meitä opetustyöstä elantomme hankkivia kadehditaan lomista ja lyhyiltä vaikuttavista työpäivistä. Näin tekevät he, jotka eivät ymmärrä alan luonteesta tuon taivaallista. Vastaavin argumentein voisi kadehtia vaikkapa uutisankkureita, jotka ovat ruudussa muutaman minuutin illassa tai jääkiekkoilijoita, joiden työvuosi alkaa myöhään syyskuussa ja päättyy maaliskuun puolivälissä. He pelaavat tänä aikana kuusikymmentä tunnin mittaista ottelua. Työpäiviä viikossa heillä on on pari ja varsinainen työaika ottelua kohti jää alle kahteenkymmeneen minuuttiin. Pisimmät yksittäiset työrupeamat ovat noin minuutin mittaisia ja niiden välissä on aina reilu juomatauko.

Kaikki varmasti ymmärtävät edellä mainitun satiiriksi, mutta opetustyön kuvitellaan yleisesti olevan vain yhtä kuin pidetyt oppitunnit. Tänäkin keväänä vapaa-ajasta on jälleen kerran krooninen pula. Kaikkien arviointien, kokousten, palaverien, kokeiden laatimisen ja korjaamisten, suunnittelun tms. keväthässäkän jälkeen uupunut mieli janoaisi päästä merelle virkistymään, mutta kalenteri ja kello eivät vain suo moiseen mahdollisuutta.

Liian iso saalis, ei jaksa nostaa

Ne harvat kerrat, kun olen vesille ennättänyt, ovat kyllä sitten olleet erittäin antoisia. Olen meloskellut yksin omassa rauhassani parin- kolmen tunnin lenkkejä ja antanut ajatusten levätä hetken. Samalla olen ihaillut keväistä luonnon heräämistä: kaislikossa piileskelevää haikaraa, lokkeja jahtaamassa isoa haukkaa tai yrittämässä syödä itseään suurempaa kalansaalista, pesiviä joutsenia, jotka yrittävät johdattaa melojan pois reviiriltään, teleporttaavia silkkiuikkuja, jotka katoavat kajakin edestä ja ilmestyvät taas näkyviin toisaalla kala nokassaan, orastavan kaislikon yllä kurvailevia hyönteisiä jahtaavia pääskysiä ja jopa virvoittavalta tuntuvaa lämmintä keväistä sadekuuroa. Nyt toukokuun puoliväliin mennessä melontakilometrejä ei ole ehtinyt kerääntyä vielä sataakaan. Paremmat ajat ovat toivon- ja todennäköisyyden mukaan kuitenkin vasta edessäpäin.

Valun valmistelua

Jotta tämä teksti ei jäisi pelkäksi ruikutukseksi, täytyy todeta, että jotain hyvääkin on saatu aikaan. Kalustonhoitajamme Pekka O. suunnitteli talvella laiturin kääntämistä 90 astetta siten, että sen molemmilta pitkiltä sivuilta olisi mahdollista nousta kajakkiin. Eräänä lauantaina hän kutsui pienen porukan talkoolaisia avukseen tätä operaatiota toteuttamaan. Ensin valettiin antura laiturin käyntisillan pohjaksi ja myöhemmin veteen laskettiin painot laiturin ankkuroimiseksi oikealle paikalleen. Itse laiturin laskuun en ennättänyt osallistuamaan, mutta kävin toki ensimmäisen tilaisuuden tullen tarkastamassa työn tuloksen. Hyvältä vaikuttaa, homma on enää vesitilanteen normalisoitumista ja pientä loppusilausta vaille valmis.

Hienosäätöä  ja vettä vaille.






maanantai 15. huhtikuuta 2019

Melkein kuin kesällä


Perjantaina 12.4. tyhjensimme talkoilla uimahallin kajakeista ja siirsimme ne vajalle. Lauantaille sattui loistava sää, lämmintä, aurinkoista ja miltei tyyntä. Olin yrittänyt saada kaveria pikku retkelle tässä kuitenkaan onnistumatta. Pasin kanssa lähdimme kuitenkin aamutuimaan tutkimaan, josko reitti Kotkan saaren ympäri olisi jo vapaa, ja olihan se. Heti rannasta lähdettyä kaislikon reunassa ajelehti vatsa ylöspäin puoliksi syöty sorsa. Ajattelin, että edellisenä viikonloppuna paikalla nähdyn kotkan täytyy olla vieläkin jossain lähistöllä. Menomatkalla sitä ei kuitenkaan näkynyt.


Vesi oli hyvin matalalla ja jäät olivat viikossa kadonneet lähes tyystin. Kivisalmen sillan alta virta painoi haperoita lauttoja vastaan ja Hovinsaaren kohdalla reittiä piti hieman etsiskellä, mutta muuten koko merialue oli käytännössä jäistä vapaa.


Meloimme ja höpöttelimme verkkaista vauhtia kantasatamaan, jossa sorsilla oli meneillään keväiset lemmenleikit. Aloimme jo tuntea myötätuntoa sitä naarasparkaa kohtaan, joka ei saanut hetkenkään rauhaa kahdelta innokkaalta kilpakosijaltaan. Välilaituriin oli kiinnittynyt uudenkarheita hollantilaisia katamaraaneja, jotka olivat ilmeisesti puskuproomujen työntöaluksia. Minne lie olivat matkalla? Itälaiturin päässä lepäsi niin ikään varsin erikoisen oloinen alus, Norjaan rekisteröity Geo Barents, seismisiin mittauksiin tarkoitettu tutkimusalus.


Alitimme ensimmäistä kertaa loppuvuodesta valmistuneen Kuusisen pengertien melomalla läpi uudesta tunnelista ja suuntasimme toviksi keulamme kohti horisontissa siintävää Rankin saarta. Aurinko muistutti läsnäolollaan ja meri tyyntyi lähes kokonaan. Kesällä aina niin vilkasta väylää pitkin Kuutsalon suuntaan ajoi yksi ainoa perämoottori. Kiersimme Varissaaren ennen kuin kurvasimme takaisin kohti Katariinanniemeä, jossa ihmiset viettivät vapaapäivää ulkoilun merkeissä. Jostain syystä keskustelumme siirtyi leijojen lennättämiseen.


Melonta maistui pitkän talven jälkeen niin mukavalta, että edes pitkä ränni vastavirtaan Merituulentien sillalta Metsolaan ei tuntunut tällä kertaa tavanomiasen tylsältä. Kajakkikin tuntui kulkevan liukkaasti, vaikka tietoisesti hidastelimme vauhtiamme, ettei talvella veltostuneet lihaksemme turhaan kipeytyisi. Sokeritehtaan jälkeen alkumatkasta odotettu kotkakin suostui näyttäytymään. Se liiteli tovin majesteetillisesti yläpuolellamme.


Vajarannassa tapasimme tutun miehen, kun päivystysvuorossa ollut Antti oli aikansa kuluksi tullut puhaltelemaan lehtiä ja muuta talven jättämää roskaa vajan nurmikolta. Koko reissusta jäi sellainen tutina, että tätä herkkua täytyy taas pian saada lisää.







lauantai 6. huhtikuuta 2019

Vihdoin ja viimein vesille



Pyhtään Keihässalmi on ollut auki jo helmikuun lopulta alkaen, mutta ensimmäinen melontapäiväni on saanut odottaa toista kuukautta. Menohaluja oli kyllä löytynyt, mutta arki-illat ovat olleet kiireisiä ja viikonloppuisin on aina sattunut kelvoton ilma. Vasta lauantaina 6.4. sää ja aikataulut loksahtivat lopulta kohdalleen, siispä aamiaisen jälkeen riensin vajalle.

Yöllä oli vielä muodostunut muutama milli uutta jäätä
Vajaranta ei ollut vielä aivan vapaa jäistä, joten kannoin kajakkini läheiselle pyykkilaiturille, jossa suoritin pakkaamisen. Ensin meloin Langinkosken sillan kohdalle, jossa pari miestä heitteli perhoa. Niin merivesi, kuin etenkin jokivesi olivat huomattavan alhaalla, joten pitkälläkin kajakilla oli helppo meloa kosken alajuoksulla. Tästä jatkoin Ruonalan rantaa mukaillen jään reunaa pitkin kohti etelää. Kaakkoistuuli kuljetti irtonaisia jäälauttoja reitille, joten välillä sai olla tarkkana, ettei melonut itseään umpikujaan.

Kilolasit silmillä
Lintuja oli runsaasti, mutta ihmisiä en merellä nähnyt. Kortetsaaren kohdalla yksinäinen västäräkki keikutteli jäälautan reunalla ja Munsaaren edustalla näin kaksi komeaa merikotkaa, jotka ilmeisesti kyllästyivät varisten ja lokkien seuraan ja siirtyivät keskemmälle Keisaransatamaa ylhäiseen yksinäisyyteensä. Erilaisia lokkeja oli runsaasti. Muita havaittuja lajeja oli mm. kyhmyjoutsen, meriharakka, isokoskelo, telkkä, nokikana, merimetso, heinäsorsa sekä jokunen hanhi.
El condor pasa
Ensimmäisen kierrokseni meloin jään reunoja pitkin niin pitkälle kuin avovettä riitti. Melko pian sokeritehtaan jälkeen jouduin kuitenkin jo kääntymään takaisin. Höyrypanimon kohdalla miehet talkoilivat terassin pöytiä kesäkuntoon. Metsolan pyykkilaiturin päässä gps näytti melotuksi matkaksi 6,5km. Lähdin toiselle kierrokselle, sen meloin nyt suoraviivaisemmin veneväylää mukaillen. Kasvatin samalla hieman vauhtiani. Melonta tuntui talven jälkeen yllättävän hyvältä, vaikka tekniikka kaipaakin taas pientä sisäänajoa. Kokonaisuutena lenkkini kesti runsaat pari tuntia, mikä oli aivan riittävästi näin ensimmäiseksi kerraksi. Palatessani takaisin rantaan löysin kaislikosta nahkaisen jalkapallon, jonka keräsin parempaan talteen. Nousin kajakista jään reunalle ja talutin sen jäätä pitkin pooloaltaan poikki vajan edustalle, koska ylimääräinen kantaminen ei jostain syystä enää houkutellut.

Takaisin vajarannassa
Kotona suihkun jälkeen oli raukea olo ja hyvä fiilis. Pitkän odottelun jälkeen melontakausi tuli kuin tulikin viimein avatuksi mitä mainioimmissa olosuhteissa. Ensi viikonloppuna Keisarinsatamakin on jo toivottavasti jäätön. Silloin kajakkini keula saa maistaa suolaista merivettä jokisuiston murtoveden sijasta.






sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Hiihdellen ja skrinnaillen


Hiihtoloman alkaessa Kotkan saaren rannat olivat vielä jään peitossa
Pyhtään Keihässalmi vapautui jäistä tänä vuonna jo helmikuun lopulla ja samoin kävi Kotkan saaren eteläkärjelle. Avovettä olisi siis meloa vaikka Viroon tai Venäjälle. Huonoksi onneksi juuri jäiden lähdön aikaan alkoivat myös pakkaset, joten kajakki on saanut vielä rauhassa odotella vajassa. Metsolan rannat ovat edelleen niin paksussa jäässä, että menee ainakin pari viikkoa ennen kuin vajarannasta pääsee vesille.

Keihässalmi 28.2.2019
Talvi on jälleen vierähtänyt tutuissa merkeissä. Perjantaisin olen käynyt pitämässä tuntumaa yllä Kotkan melojien uimahallivuorolla ja viikonloput olen lumitilanteesta riippuen pyrkinyt viettämään joko suksilla tai luistimilla. Tämä perjantainen hallivuoro on osoittautunut mainioksi sekä melontaharjoittelun, että jäsenten välisen sosiaalisen kanssakäymisen kannalta. Lisäksi se on oiva tapa pestä työviikon pölyt harteilta ja mielestä sekä virittäytyä viikonlopputunnelmiin.

Lahden Kymijärvellä 1.12.2018
Itsenäisyyspäivänä Porvoon Veckjärvellä
Varsin moni meloja harrastaa talvilajinaan retkiluistelua. Retkiluistelujäät tulivat Etelä-Suomen pienemmille sisäjärville joulukuun alussa pian sen jälkeen, kun olin nostanut kajakin talviteloille. Joulukiireistä huolimatta onnistuin osallistumaan muutamalle Lahden ja Porvoon suunnalla järjestetylle luisteluretkelle. Loppukuusta saapuneet lumisateet pakottivat vaihtamaan joulun pyhien jälkeen luistimet suksiin.

Pitkästä aikaa näille kaikille on löytynyt käyttöä
Hiihtelin tammi- ja helmikuun omilla lähiladuilla etupäässä perinteisellä tyylillä. Kerrankin lumi- ja säätilanne mahdollisti kunnon pakkaskelin suksien käyttämisen pitopohjien asemesta. Muutaman kerran hyvällä kelillä tuli vapaan tyylin suksetkin kaivettua esiin. Koska työt ja kokoukset pitivät arjet kiireisinä, rajoittui hiihtäminen lähinnä viikonloppuihin ja kilometrejä kertyi sangen verkkaisesti.

Sipoonselällä helmikuussa
Helmikuun puolivälissä saapui toista viikkoa kestänyt poikkeuksellisen lauha jakso, jolloin mittari nousi näyttämään jopa +8 astetta. Yhdessä tämän lauhan, sattuneiden vesisateiden sekä jaksoa seuranneiden pakkasten ansiosta merialueille syntyi hyvät luistelukelit. Alkukaudesta satanut lumi oli tosin estänyt jäiden vahvistumisen ja kovat tuulet pilkkoivat pian ulommat jäät lautoiksi. Lahtien pohjukoissa ja sisäsaaristossa luistelukelit säilyvät kuitenkin pidempään. Tätä kirjoittaessa tilanne on siinä mielessä herkullinen, että sopivasti harkintaa käyttäen niin hiihtäminen, luistelu kuin melontakin olisi näillä seuduin mahdollista. Tilanne vaihtelee kuitenkin nopeasti, eikä vielä voi ennustaa, minkä aktiviteetin parista itsensä viikon päästä tulee löytämään.

Merikotkia olen tänä keväänä nähnyt jokaisella retkelläni
Kevät saapuu Pellingin saaristoon





sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Vaisut messut

Komea pursiseurojen lipuista muodostettu kuja tervehti pääovesta tulijoita.
 Edellisen vuoden venenäyttelyn jäätyä väliin, oli nyt korkea aika korjata tilanne. Näyttelyreissu oli kiva ja matkaseura mainiota, mutta muuten ainakaan melojan tai purjehtijan ei juuri olisi kannattanut vaivautua. Tapasin kymmenittäin purjehtijatuttuja, mutta niin kajakki kuin purjevenevalikoima oli suorastaan mitätön. Lisäksi olisin kaivannut parempaa infoa näytteilleasettajista sekä messuohjelmasta. Olen sen verran vanhakantainen, että luen tällaiset asiat mieluummin esitteestä kun ryhdyn kaivelemaan netistä tai tihrustamaan puhelimen pieneltä näytöltä. Nyt riittävän tiedon puutteessa lähinnä vain haahuilin osastoja ympäri ja pysähtelin sinne, mistä aina löysin jotain kiinnosatavaa. Luennot ja muu lavoilla esitettävä ohjelma sai tällä kertaa jäädä. Käytävillä oli tavanomaista enemmän tilaa käyskennellä ja vaikutti siltä, että useita osastoja oli jäänyt kokonaan myymättä.

NWI:n osasto oli melojan näkökulmasta näiden messujen pelastus
Messujen valopilkku oli North West Importin hyvä ja varsin monipuolinen osasto, josta löytyi niin avokanootteja kuin kajakkejakin sekä tuttuun tapaan monenmoisia kuivapusseja sekä pienemmässä määrin myös muita melontatarvikkeita. Rupattelin pitkät tovit parinkin ystävällisen myyjän kanssa. Skim Kayaksilta oli esillä tutut kuitumallit Viking, Artisan, Braveheart ja Beaufort. Näistä oli myös hieman normaalia edullisempia messutarjouksia. Muovipuolella tarjonta keskittyi parin sit-on-top mallin lisäksi P&H:n luotettaviin ja tuttuihin malleihin. Kanoottipuolella näytteillä oli kolme Wenonahin hieman hintavampaa kuiturakenteista kanoottia ja yksi muovinen. Welhonpesän tai Bear & Waterin messuosastoja ei tämän vuotisilta messuilta löytynyt.

Osaton perällä oli muutama avakanootti
Merkittävien melontavarustekauppiaitten poisjäänti harmitti hieman, mutta toisaalta ymmärrän kyllä ratkaisun. Messupaikka maksaa rahaa ja vaatii melkoisesti työtä. Kahdessa paikassa työskentely vaatii mittavasti resursseja ja kuormittaa niin myymälään jäänyttä kuin messuilla päivystävääkin henkilökuntaa. Toisaalta omankin melontaharrastuksen aloittamiseen on varmasti vaikuttanut vierailut kajakkikauppiaitten messuosastoilla ja niiltä mukaan jääneen materiaalin plarailu kotona messujen jälkeen. Toki vastaavan infon voi tänä päivänä kaivaa helposti netistä, mutta se ei kuitenkaan ole sama kuin nähdä komeat kajakit livenä ja kysellä, keskustella ja vaihtaa ajatuksia paikalla olevan asiantuntijan kanssa. Keväämmällä järjestettävillä Go Expo- messuilla on toki mahdollista paikata tilanne. Kumpi sitten on parempi paikka näyttäytyä potentiaalisille ostajille, mene ja tiedä.

Purjeveneiden osasto oli kutistunut olemattomaksi
Purjehtijan vinkkelistä näyttely oli jos mahdollista vieläkin niukempi. Ison hallin peränurkkauksesta löytyi kaksi matka- ja retkipurjehdukseen tarkoitettua merten asuntovaunua ja luokkaliittojenkin osastot olivat kutistuneet entistään niukemmiksi. Niinpä aikaa jäi hyvin vierailla myös muualla. Ilmatäytteisiä kanootteja oli esillä jonkin verran. Parhaiten edustettuna tuntui olevan Advanced Elements. Ursuitin osasto tarjosi tuttuja kuivapukuja, mutta esim. Gemino Venturea en sieltä löytänyt, vaikka juuri tämä malli olisi kiinnostanut minua. Ainoa melontaan hyvin soveltuva puku tällä osastolla oli tuttu AWS. Muitakin näytteilleasettajilta katselin kuivapukuja ja löysinkin yhden potentiaalisen. Sääli vain, että sen kaulus vaikutti kuitenkin turhan heppoiselta ainakin koskimelontakäyttöön ja eskimoitten pyörittelyyn, vaikka muuten varmasti puku palvelisi melontakäytössä oikeinkin mallikkaasti. Lahnakoski esitteli tuttuun tapaan puuosaamistaan melojen ja airojen muodossa. Melojen osalta valikoima supistuu asiallisten tuntuisiin ja varsin kustannustehokkaisiin grönlantilaismeloihin. Puiset kajakkimelat ovat edelleen liian pitkiä ja lapakulmaltaan liian jyrkkiä nykytyyliseen melontaan. Sääli, sillä ainakin itseäni kiinnostaisi taidolla veistetty puumela.

Lahnakosken tuttu ja turvallinen ständi

Kumikajakkeja

Typhoon vaatisi melontakäyttöön tiiviimmän kauluksen







keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kesän 2018 melonnat

                                                                                        Kuva: Teija Willström
Kausi 2018 käynnistyi poikkeuksellisen myöhään ja loppui tavanomaista aikaisemmin. Melontakaudelle tuli mittaa vain kahdeksan ja puoli kuukautta. Se oli silti varsin onnistunut. Avovesikauden aikana etenin käsikäyttöisillä vesikulkuneuvoillani yhteensä 1085km. Suurimman osuuden tästä matkasta meloin lasikuituisella Tiderace Xplore- merikajakillani ja hyvänä kakkosena oli toinen merikajakkini, muovinen Seabird Scott. Näiden lisäksi taitoin matkaa avokanootilla, pikkuisella koskikajakilla sekä suppaillen. Kuuden vuoden melontaharrastukseni aikana olen nyt melonut yhteensä runsaat 6000km.

Koski veti melojia puoleensa vielä tammikuun pakkasillakin.
Minä pysyttelin rannalla.
Tammikuussa harrastin melontaa vain uimahallissa, jossa osallistuin Kotkan melojien joka perjantaiseen melontavuoroon ahkerasti läpi talven. Kävin kyllä vuodenvaihteen jälkeen Kymijoen rannalla valokuvaamassa, kun muutama hurjapää meloi tuolloin vielä avoinna ollutta Langinkoskea alas. Koska luntakaan ei ollut kuin nimeksi, viihdyimme pienen melojaporukan kanssa retkiluistimilla. Loppukuusta päätin pitkähkön jahkailun päätteeksi tilata postimyynnistä edullisen Seabird Scott muovikajakin.

Talvi kului tutuun tapaan uimahallissa meloen.
Helmikuukin kului uimahallivuorojen lisäksi vielä kuivalla maalla. Nyt lunta oli kuitenkin satanut jo sen verran, että luistelun lisäksi pääsi jo suksillekin. Monen vuoden ajan henkisenä kevään aloituksena toiminut venenäyttelyreissu jäi tällä kertaa tekemättä vähäisen purjevene- ja melontakalustotarjonnan takia. Korjautin hyvissä ajoin ennen kauden alkua edellisenä kesänä loppuun kuluneen kuivapuvun kauluksen ja sain tälle hyvin palvelleelle ja tuiki tärkeälle vaatekappaleelle vielä hieman lisäaikaa.

Venenäyttely jäi väliin, mutta GoExpossa oli joitain kajakkeja.
Maaliskuussa odottelin kovasti jäiden lähtöä, mutta kevät tuntui vain viipyvän. Erään Pasilassa pidetyn kokouksen jälkeen piipahdin nopeasti Messukeskuksessa GoExpo-messuilla, jossa oli sekä Welhonpseän että Bear & Waterin pienet osastot. Soile Kallion Suomen rannikon melonnasta kertova valokuvanäyttely vieraili Kotkassa ja tammikuussa tilaamani uusi kajakki saapui kuukauden etuajassa. Odottelin kärsimättömästi jäiden lähtemistä ja tämän kokeilua. Osallistuin myös mahtavalle luisteluretkelle Söderskärin majakan ympäri.

Maaliskuussa meri tarjosi melonnan sijasta vielä luistelukelejä.
Huhtikuun alussa kuulin, että Pyhtäällä Keihässalmen sillan alla oli ja avovettä.  Autoilin oitis sinne katsomaan, mutta pakkanen ja hyytävä viima pitivät minut vielä rannalla. Seuraavaksi päiväksi ilma oli parantunut, joten kiinnitin kattotelineet ja nostin uuden kajakkini auton katolle. Ei tuo sula kovin iso vielä ollut, mutta sain kuitenkin kymmenen kilometriä melottua ja kauden 2018 avattua. Uusi kajakki vastasi hyvin odotuksiani. Myöhässä ollut kevät vyöryi pian tohinalla päälle ja jäät lähtivät yhdessä hujauksessa. Kevään ja uuden kajakkini huumassa melontakertoja kertyi huhtikuussa kymmenen. Retket pitenivät sitä mukaa, kun jäät vetäytyivät. Ensimmäiset 100km oli pian melottu.

Uusi kajakkini sai ensikasteensa Keihässalmessa 8.4.
Toukokuu oli jälleen samanlaista kaaosta, kuten aina. Kaiken kiireen, tohinan ja tekemättömien töiden keskellä yritin huolehtia omasta hyvinvoinnistani karkaamalla merelle aina, kun siihen vain tarjoutui pienikin mahdollisuus. Alkukuusta tämä vielä onnistui, loppukuusta ei. Melontakertoja tuli yhteensä kuusi ja kilometrejä kertyi ainoastaan 79. Kun toiselle muovikajakilleni, Perception Essencelle ilmaantui ostaja, päätin luopua siitä ja jatkaa tästä eteenpäin talvella hankkimani Seabird Scottin kanssa.

Kevään peruskurssilaisia palaamassa Hirssaaresta toukokuun lopulla.
Kesäkuun alkupuoli oli melonnan suhteen verkkaista, mutta meno parani kuun loppua kohden. Melontakertoja kertyi 11 ja matkaa kertyi parisataa kilometriä lisää. Mökillä meloskelin itsekseni ulompia saaria ja pienellä porukalla kävimme päiväretkellä Pisissä sekä Vuoripulterissa. Käytin vanhaa purjelautaani sup-lautana ja meloskelin sillä lähisaaria ympäri sekä käväisin pari kertaa Klamilan satamassa. Kuun puolivälin jälkeen avasin koskimelontakauteni ja jouduin paikkailemaan koskikajakkini murtunutta aukonkehystä hitsailemalla sen muovia. Kesän ensimmäinen varsinainen retki oli kesäkuun lopulla melottu jokiretki Kultaankoskelta Kymijoen Pyhtäänhaaraa pitkin alas merelle ja sieltä Kotkaan. Tällä retkellä otin käyttöön edellisenä syksynä Saksalaisesta alennusmyynnistä tilaamani uuden Fjällräven Abisko Dome- teltan. Retki oli onnistunut, vaikka ilmat olivatkin tuuliset. Teltta osoittautui hyväksi ja luotettavaksi, joskin se on edellistä telttaani hieman isompi, painavampi kuljettaa sekä vähän konstikkaampi pystyttää. Muilta ominaisuuksiltaan se onkin sitten mainio. Heti toisena yönä onnistuin saamaan sen pohjaan pienen reiän sammalikon piilossa törröttäneestä harjaterästangosta. Vaurio oli kuitenkin helppo paikata teltan mukana seuranneilla paikkapaloilla.

Jokiretken reitti kulki Strukan sulun kautta merelle.
Heinäkuun alussa teimme viiden melojan voimin pitkän päivälenkin melomalla 51km Kotkan ja Pyhtään edustalla. Pian tämän jälkeen olikin sitten vuorossa isommalla porukalla melottu Virolahti - Kotka viikonloppuretki. Tämä retki tehtiin tyynessä ja helteessä. Lämpimät ja tuulettomat säät olivat houkutelleet sinileväkukinnot pintaan ja meri oli paikoittain varsin lohduttoman näköinen. Koko loppukesän ilmat säilyvät helteisinä ja niin meri- kuin jokivesikin oli harvinaisen lämmintä. Kävin pari kertaa melomassa inkkarikanootilla ja yhä useammin löysin itseni kosken pyörteistä. Tässä vaiheessa joessa riitti vielä vettä normaalisti. Heinäkuussa oli 15 melontapäivää ja kuun lopulla kilometrejä oli kertynyt yhteensä jo kuusi ja puolisataa.

Suuntana Suuri-Pisi.
Virolahtiretki melottiin tyynessä säässä.
Elokuun alku pakotti takaisin töihin, mutta sitä ennen ehdin kuitenkin meloa parin kaverin kanssa pienen retken Repovedellä. Alun pitäen olimme kaavailleet hieman pidempää retkeä Saaristomerelle, mutta monen asian summana löysin itseni Vuohijärven eteläpäästä. Retki onnistui hyvin lämpimässä ja kuuroherkässä ilmassa. Uusi teltta tuli kirjaimellisesti koeponnistettua yöllisessä ukkospuuskassa. Kuun puolivälin jälkeen ohjelmassa oli perinteiset Pyhtään saaristolaismarkkinat. Täällä vierailimme tuttuun tapaan suurella porukalla. Ennen retkelle lähtöä Ylen paikalliskanava lähetti ohjelmaa melonnasta ja päädyin esittelemään harrastusta suorassa radiolähetyksessä. Paluupäiväksi ennustetun kovan tuulen takia valtaosa retkeläisistä palasi takaisin jo lauantai-iltana ja vain muutama meistä jatkoi Pyhtään saaristoon. Seuraavana päivänä paluu sujuikin sitten sangen sukkelaan rapsakassa sivumyötäisessä tuulessa. Melontakertoja tuli elokuussa 11 ja matkaa kertyi 160km. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta meloin elokuun merikajakilla.

Syntymäpäivät luonnon helmassa.
Taustalla uusi teltta.
Valoa tunnelin päässä.
Syyskuun alussa meloskelin muovisella merikajakillani mökkirantoja, kuun puolivälissä viihdyin koskimelonnan parissa ja loppukuusta hankin itselleni oman avokanootin. Melontavuoden loppupuolesta tulikin täten koski- ja avokanoottipainotteinen. Lämmin ja kuiva kesä oli pienentänyt joen virtaamaa niin, että tutut kosket näyttivät lähes vierailta ja joen pohjaan tuntui kasvaneen kosolti uusia kiviä. Pernoonkoskilla kävin vain kerran, sillä ne osoittautuivat jo turhankin kivisiksi. Hirvikoskelta ja Kultaalta löytyi onneksi aivan riittävästi melottavaa. Loppukuusta avokanoottimelonta imaisi tiukasti mukaansa, oli kiva opiskella vaihteeksi jotakin aivan uutta. Vein hankkimani kanootin Klamilaan ja kävin mökillä sitä aina silloin tällöin ulkoiluttamassa. Melontakertoja kertyi syyskuussa 11.

Koski kutsui usein syyskuussa.
Lokakuussa oli vielä yllättävän hyviä ilmoja. Teimme aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä hienon päiväretken Lehmän saareen makkaroita paistamaan. Meloskelin myös pari muuta lyhyttä reissua merikajakillani. Kuun puolivälissä päädyimme talkooporukalla paikallislehden etusivulle, kun reportteri ja kuvaaja sattuivat paikalle laiturin noston aikoihin. Aloin opiskella avokanoottimelontaa määrätietoisemmin. Tutkin melontatekniikasta kertovia videoita ja tilasin aiheesta kirjoitetun kirjan päästäkseni paremmin perille tuon minulle uuden vesivempeleen saloista. Syyslomalla vietin muutaman päivän mökillä yksinäni yrittäen soveltaa opiskelemaani käytäntöön. Kanootilla kulkuvauhti on noin neljänneksen hitaampi, mutta kulkuneuvo on huomattavasti ketterämpi kuin merikajakki. Aluksi melonta lyhyellä ja yksilapaisella melalla vaikutti hankalalta ja raskaalta, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua yhä paremmin. Melotut matkatkin pitenivät vähitellen. Melontakertoja tuli lokakuussa enää seitsemän, näistä kolme kajakilla ja neljä kanootilla. Matkaa kertyi 111km.

Reipasta menoa lokakuussa.
Loppukaudesta meloin yhä enemmän hankkimallani avokanootilla.
Melontakauteni päättyi jo marraskuussa. Ilmat muuttuivat ikävämmiksi, säät olivat usein kylmiä ja tuulisia. Hankin uuden kanoottimelan ja tein sen kanssa 23km:n päiväretken Klamilassa.  Kuun puolivälissä löysin itseni niin ikään melomassa avokanootilla mökkimaisemissa. Viimeinen melontakertani oli Kotkan saaren kiertäminen kajakilla 24.11.

Vuoden viimeiseksi kerraksi jäi 24.11. suoritettu Kotkan saaren ympäri melonta.
Joulukuussa joko pakkanen tai kovat tuulet estivät melonnan käytännöllisesti katsoen kokonaan. Juuri ja juuri melontakelpoisia päiviä olisi kyllä ollut pari, mutta nämä vietin joko töissä tai reissussa. Siirsimme talkoilla seuran koskimelontakaluston tuttuun tapaan uimahalliin, jossa melontatuntumaa pystyy pitämään yllä lumesta ja pakkasesta huolimatta. Pimeinä iltapäivinä töiden jälkeen veistin itselleni taas uuden kanoottimelan tulevaksi kesäksi. Melontapäivä kertyi kaudella 2018 kaikkiaan 79. Muutaman kuukauden ajan kajakin ja kanootin saa nyt korvata sukset ja luistimet. Niin hiihto-, kuin etenkin retkiluistelukausi ovat tätä kirjoittaessani jo hyvässä vauhdissa.

Joulukuussa vedet jäätyivät ja melonta siirtyi uimahalliin.