Olimme vaimoni kanssa mökillä. Olin laittanut kajakin edellisenä iltana valmiiksi seuraavan päivän seikkailuja varten. Aamuyöstä heräsin Hornetien jylinään ja helikopterin säksätykseen. Noustuani kurkkasin kännykkääni ja siinä se taas oli, merialue on suljettu Kotkan edustalta itärajalle asti. Vastaavaa on tapahtunut jo varmaan puolenkymmentä kertaa kuluvan kesän aikana. Ainakaan heti aamupäivästä ei taaskaan melottaisi tai purjehdittaisi.
Ukrainalaiset ovat ahkerasti hyökänneet drooneilla Koiviston ja Laukaansuun öljysatamiin sekä Pietarin seudulle. Sympatiani on täysin heidän puolella, mutta samalla riski mahdollisesta ympäristövahingosta kangastelee mielessä. Drooneja en sinänsä pelkää ja mietin usein, onko näin suuren merialueen blokkaaminen hätävarjelun liioittelua kotimaisilta viranomaisilta. Onneksi sulku purettiin pian ja pääsin kuin pääsinkin vesille.
Eteläinen tuuli oli varsin voimakas, mutta lämmin, Urakoin kajakkini Santsaaren eteläkärkeen, missä kävi kunnon vaahtopäät. Teki mieli hörpätä vettä, mutta sopivaa väliä aallokosta ei oikein tahtonut löytyä. Käännyin sivutuuleen kohti Klamilan kalasatamaa. Nyt vesitilkan hörppääminen jo onnistui. Mieli teki surffata varsin mukavan oloisilla aalloilla, mutta tyydyin pariin pikku pyrähdykseen, olinhan juuri saanut ahkeralla treenaamisella liki vuoden vaivanneen olkapääni jälleen kuntoon. Ikämiehen kroppa ja nuoren pojan mieli ei aina oikein tahdo sopia yhteen.
Satamasta merelle päin raskaan näköisesti pärskytti isohko Busteri kaikki pressut päällä. Pian Kujaholmi antoi tuulelta ja aallokolta suojaa ja nautin mukaani ottamani banaanin. Livuin rauhallisesti aallonmurtajan kärjestä sisään ja katselin, kun hiljattain avattu uusi satamaravintola Mila availi terassiaan, vaikka ilma ei ollutkaan kaikkein kaunein. Pyörähdin ympäri ja läksin läpsyttelemään suojaista rantareittiä takaisin kohti kotirantaa.
Tämä blogi on ollut varsin hiljainen viime aikoina. Melontarintamalta ei omalta osaltani ole ollut paljoa uutta kerrottavaa. Lähirannat on koluttu niin monta kertaa ettei niistä oikein enää oikein ole kirjoitusinspiraation lähteeksi eikä kauemmaksikaan ole tullut lähdettyä. Purjehdusharrastus eri muodoissaan yhdessä mökkipuuhien ja muiden askareiden kanssa on myös vaatinut osan kesäpäivistäni. Melomassa olen toki yhä käynyt, mutta tyypillisesti kyseessä on olleet lyhyet parin- kolmen tunnin lenkit lähirannoilla Kotkassa ja Klamilassa. Pidän blogin kuitenkin hengissä ja pyrin tänne silloin tälloin jotain uutta kirjoittamaan. Uskon, että vanhoistakin jutuista voi olla hyötyä tai viihdettä uusille lukijoille. Kotkan melojien hallituksessa toimiessani olen ilolla pannut merkille parin viime vuoden vilkkaan harrastustoiminnan ja uuden innokkaan melojasukupolven esiin nousun.
