- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

On the beach



Kuten viikko aiemmin ennustin, tie merelle oli nyt auennut. Lähdimme Pasin kanssa aamu kymmeneltä melomaan auringonpaisteessa ja myötätuulessa myötävirtaa kohti etelää. Västäräkki jäi vajan edustalle jään reunalle tepastelemaan ja kajakit kulkivat kevyesti. Kuivapuvussa tuli kuuma ja olo oli muutenkin kesäinen.


Vajaa tunnin melottuamme kohtasimme Katariinan niemen päässä Mansikkalahden vajalta lähteneen Antin. Yksissä tuumin otimme suunnaksemme tutun Lehmän saaren. Tällä kertaa päätimme mennä pitämään makkarapicnic-partya poikkeuksellisesti itärannalle. Tähän aikaan vuodesta siellä saisi varmasti olla rauhassa ja poukama tarjoaisi aurinkoisen rinteen ja sopivan suojan pohjoisen puolelta käyvälle tuulelle.


Mantereen jäädessä taakse ja saaren rannan lähestyessä alkoi aallokko pikkuhiljaa kasvaa. Kajakin keinuminen tuntui mukavalta pitkän talven ja tasaisen uimahalliveden jälkeen. Surffikynnystä ei sentään ylitetty, vaikka myötälaineesta olikin hieman työntöapua. Jännitimme, olisiko salmi jäistä vapaa.


Jää ei hidastanut menoamme Lehmän ja Kuutsalon välisessä salmessa, mutta laguuni oli vielä jääkannen alla. Antti jäi toviksi kelkkailemaan kajakillaan jään päälle, Pasin ja minun vetäessä kajakkimme auringossa sulaneelle rantakaistaleelle. Pilkoimme puita tylsällä kirveellä ja sytytimme tulet.



Aurinko porotti mäen rinteellä olevaan grillikatokseen niin, että minun piti ensi riisua aito 80-lukulainen taukotakkini ja kuivatella tulomatkalla kostuneita melontavaatteita paitahihasillani tepastellen. Makkarat maistuivat ja eväät hupenivat auringossa istuskellen. Pian oli aika siirtyä takaisin kajakkeihin.


Koska salmi oli osoittautunut lähes jäättömäksi, lähdimme kiertämään saarta. Aivan etelärannalla, Ollinkarin kohdalla oli lyhyt jääkannas, joka oli varsin helppo ylittää ilman hakkujakin rannan puolelta. Joutsenia oli kovasti jokaisessa lahdessa. Sillä täällä rantoja koristi vielä sulamattomat ajojääröykkiöt.


Lähtiessämme olin seurannut huolestuneena saaren keskiosan männynlatvojen taipumista, olihan kotiin reilun kymmenen kilometrin vastatuuliosuus. Heti eteläkärjen sivuutettuamme tuuli iskikin päin naamaa ja hidasti aika lailla kajakkien kulkua. Vesi pärskyi rannan matalikoissa ja roiskautti aina välillä annoksen auringossa lämmennyttä naamaa jäähdyttämään. Suolavesi maistui hyvältä uima-altaan kloorin jälkeen.


Melaa oli lapettava melkoisen päättäväisesti, mikäli tahtoi edetä vastatuulessa edes jonkinlaista vauhtia. Montussa nautittujen makkaroiden ja muiden eväiden tarjoama energialataus tuli nyt tarpeeseen, sillä polttoaineenkulutus kasvoi melkoisesti tulomatkaan verrattuna. Aurinkokin vetäytyi sopivasti pilveen ja välillä ropautti hetken rakeita. Saimme tuntumaa hieman karumpaankin melontaan ja jouduimme pohrustamaan pitkälti toista tuntia ennen kuin Kotkan saaren ranta alkoi tarjota sen verran suojaa, että meno hieman keveni.


Varissaaren jälkeen Antti suuntasi Mansikkalhteen ja minulla ja Pasilla oli vielä tunnin urakka Keisarinsataman halki kohti Metsolaa. Sen verran kesäterässä ukkelit olivat, että päätimme pitää varikkopysähdyksen Katariinan niemessä ja palautella hetken voimia ennen loppusuoraa. Vaikka tuuli ja aallokko alkoivatkin helpottaa, tiesimme vastavirran voimistuvan sitä enemmän, mitä lähemmäs vajaa pääsisimme.



Loppumatkasta sää taas selkisi ja aurinko alkoi uudelleen paistaa. Sopivan väsyneinä kello neljän jälkeen raahasimme kajakkimme takaisin vajan uumeniin. Harvoin runsaan parinkymmenen kilometrin lenkin jälkeen olo on ollut näin pehmeä. Vastatuuli ja talvella rapistunut melontakunto tekivät tehtävänsä. Mieli oli kuitenkin hyvä. Oli mukava päästä pitkästä aikaa merelle melomaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti