- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Postimyyntikajakki - Seabird Scott

Scott on takaosastaan melko matala kajakki
Ostin kevättalvella otsikon mukaisen kajakin. Täydelliseltä nimeltään se on SeaBird Designs R Scott MV HDPE. SeaBird Designs viittaa norjalaistaustaiseen valmistajaan, joka teettä kajakkeja edullisin tuontantokustannuksin eri tehtaissa. Malleja on kymmenittäin ja firmalla on iso välivarasto Virossa, mistä tilaamani, ilmeisesti kiinalaisvalmisteinen kajakki toimitettiin kotiovelleni. R Scott on tyyppinimi, jonka R- kirjaimen merkitys ei minulle ole auennut. MV viittaa kajakin kokoon, medium volume ja HDPE valmistusmateriaaliin, high density polyethylene. Samaa kajakkia valmistetaan kuitumateriaaleista myös erikokoisina versioina.

SeaBird markkinoi kajakkejaan näyttävästi ja hinnoittelee ne agressiivisesti. Tämä on herättänyt keskustelua niin rannoilla kuin nettipalstoillakin. Minäkin olen saanut jonkin verran kyselyitä kajakistani ja sitä on käyty muualta myös koemelomassa. Suurimpana ongelmana on, että näitä kajakkeja ei pääse tutkimaan kotimaisessa liikkeessä eikä kokeilemaan missään ennen kauppoja. Ostos on tehtävä postimyynnistä pelkkien esitetekstien ja mainoskuvien perusteella. Houkuttimena tässä on edullinen hinta, mutta se asettaa myös epäilyjä tuotteen laadusta. Kokosin tähän tekstiin omia subjektiivisia kokemuksiani otsikon kajakista eikä niitä pidä mennä liiaksi yleistämään. Kuluvana kesänä olen ehtinyt tähän mennessä meloa noin 600km, josta arvioilta puolet muovisella Scottilla. Kokemusta on kerääntynyt niin joelta, järveltä kuin mereltäkin tyynestä kovaan keliin.

Posteljooni on tuonut paketin
Hankin SeaBird Scottiin päivittääkseni kesämökillä majailevan edellisen muovikajakkini hieman sähäkämpään malliin. Koska kajakin hinta oli edullinen, en nähnyt suurta riskiä nettitilauksessa. Tein tilaukseni tammikuun lopulla ja toimitus luvattiin maaliskuun loppuun mennessä. Jo kuukautta ennen tätä virolaisella aksentilla puhuva nainen soitti minulle ja kysyi, voiko tilauksen jo toimittaa. Pian kajakki saapui pihaani vaivattomasti Postin valkoisella kuorma-autolla. Purin sen muovi- ja pahvikääreistä ja nostin talomme takahuoneeseen. Kajakkia oli ilmeisesti säilytetty pitkään pohjan varassa, sillä se oli hieman lommolla. Tuin paatin keulasta ja perästä ja nostin istuinaukon sisäpuolelle hieman painoa. Parissa päivässä kajakin pohja palautui kiltisti alkuperäiseen muotoonsa.

Runko on ns. swedeform, eli levein kohta on puolivälin takana.
Keula ja perä ovat terävät. Tasainen keskiosa on jäykistetty
kolmella pitkittäisellä uralla.
Pakkausluukkuja ei oltu varmistettu mitenkään, joten rakensin niihin karkunarut. Samassa yhteydessä säädin reisitukia taaemmaksi saadakseni paremman istuma-asennon. Reisituet asettuvat silti mielestäni hieman omituiseen kohtaan ja tekevät polvikulmasta varsin loivan, pakottaen jalat melko suoriksi keulakannen alla. Itse meloisin mieluusti polvet enemmän koukussa. Muilta osin ergonomia on toimiva. Mikään paikka ei puudu tai väsy pidempäänkään kajakissa istuessani.

Polvikulma on suhteellisen loiva ja reisituet sijoittuvat hieman outoon kohtaan.
Keskellä näkyy pohjaa tukemaan veistämäni styrofoam-levy, jollainen pitäisi
mielestäni olla kaikissa muovikajakeissa vakiona.
Kumiset pakkausluukut ovat osoittautuneet täysin tiiviiksi. Takarungossa oleva soikea aukko on tosin niin suuri, että ainakin reskutustilanteissa täytynee varoa laittamasta painoa sen päälle. Keulaluukku on tavanominen pyöreä, samoin selkänojan taakse jäävä pieni päiväluukku. Tämän eväsboksina käyttämäni tilan aukko on niin ahdas, että sen lastaaminen ja purkaminen vaatii kärsivällisyyttä. Luukku voisi aivan hyvin olla halkaisijaltaan pari senttiä isompikin. Tämä lisäisi kajakin käytettävyyttä merkittävästi. Istuinaukon edessä on vielä toinen pieni päiväluukku, joka on varustettu erikoisella kovamuovisella kierrekannella. Mekanismi toimii, mutta pitäisin tavanomista kumikantta käytännöllisempänä. Nyt luukussa ei ole lainkaan kaulusta ja sinne pääsee helposti vettä, ellei avatessa ole varovainen. Tavaratilana toimivan neopreenipussin kuivaaminen ei ole kaikkein helpoin tehtävä.

Erikoinen kierrettävä kansiluukkuratkaisu.
Kajakin laipot on valmistettu joustavasta foamista ja ne on kiinnitetty mustalla liimamassalla tiivisti runkoon. Kaikki tilat pysyvät täysin kuivina ja tiiviinä, vaikka liimausta ei ehkä olekaan suoritettu kaikkein siisteimmällä tavalla. Jalkatuet ovat jämerät ja helpposäätöiset ja peräevä toimii esimerkillisesti. Sen akselin tiiviyden kanssa oli alkukaudesta hieman ongelmia, mutta korjaukseksi riitti pieni pala Gorilla-teippiä molemmille puolille koteloa. Evä on KajakSportin valmistama, joten sen pitäisi olla laatutuote. Ilmeisesti minulla kävi vain huono tuuri tai sitten kyse oli akselimateriaalin kutistumisesta nollalämpötiloissa. Sittemmin vuotoa ei enää ole esiintynyt enkä ole asialla sen koommin vaivannut päätäni. SeaBird- kajakeilla on ainakin teoriassa pitkä takuu, mutta käytännössä asioiden hoitaminen ilman kotimaista maahantuojaa saattaa olla hankalaa.

Iso peräevä takaa suuntavakauden ja pitää muuten eloisan rungon
tuuleennousupyrkimykset aisoissa.
Kannen heloitus on periaatteessa onnistunut. Kuminauhoja on riittävästi ja ne on järkevästi sijoitettu. Kansiköydet ovat melko ohutta tavaraa eikä niiden materiaalista ole tietoa. Köysien kiinnityshelat näyttävät asiallisilta, mutta vaikuttavat turhan heppoisilta. Onkin ilmeistä, että retkilastissa olevaa kajakkia nostettaessa joko köysi tai niiden kiinnikkeet saattavat antaa periksi. Arvella vain sopii, miten mahtaisi käydä haastavassa reskutustilanteessa.  Eivät ne ainakaan ole omiaan luottamusta herättämään. Sekä köysistön että kiinnitysnippelit voi halutessaan melko helposti ja edullisesti päivittää tukevampiin, mikäli vain intoa löytyy tarpeeksi.

Kansikuminauhoja on riittävästi ja köysistö on hyvin
suunniteltu, mutta toteutus on hieman heppoista.
Kuvassa erottuu myös keulakannen viisteet.
Kajakin muovi on pinnaltaan täysin sileä ja kiiltävä, vaikka varsinkin kalliimman pään kajakeissa tunnutaan nykyisin suosittavan mattapintaa. Lopputulos on ehkä vähän halvan oloinen, mutta muuten täysin toimiva ja moitteeton. Materiaalina on rotaatiovalettu kolmikerrospolyeteeni. Tällainen sandwich-rakenne on ainakin teoriassa hyvä ratkaisu. Tätä käytetään myös kaikkein kalleimmissa muovikajakeissa. Tasaista keskipohjaa on jäykistetty monen muun tasapohjaisen muovikajakin tavoin pitkittäisillä urilla. Silti katsoin parhaaksi tukea pohjan istuinaukon etureunaan sopivan kokoisella stryrofoam- levyllä aivan, kuten tein edellisen muovikajakkinikin kanssa. Käytännössä muovisen kajakin jäykkyys riippuu niin monesta tekijästä, että materiaalin ja muodon suhdetta siihen vaikea eritellä. Olen tavannut sekä jäykkiä yksikerroksisia- että löysiä sandwich-rakenteisia muovikajakkeja. Scott sijoittunee rungon jäykkyydessä jonnekin puolivälin paikkeille. Rungon paino on tavanomainen ja pinta vaikuttaa hieman pehmeältä, kuten muovikajakeissa yleensäkin.

Kajakit on tehty melottaviksi ja siinä tuleekin tämän kajakin parhaat puolet esille. Stabiliteetiltaan MV Scott on 80- kiloisen melojan käsittelyssä tavanomainen, ehkä pikemminkin loppu- kuin alkuvakaa. Kajakki on herkkä käsitellä sekä tyhjänä että lastattuna. Kapea keula leikkaa hyvin aaltoja ja käytös vasta-aallokossa on hyvä. Kallistettaessa kajakin perän saa varsinkin tyhjänä irti vedestä ja se kääntyy lähes paikallaan. Tätä kajakkia on muutenkin ilo ohjailla kallistelemalla. Tasaisen keskikohdan ansiosta se myös surffaa helposti ja sitä on helppo käskyttää ilman suurta voiman käyttöä. Se ei myöskään pahemmin vänkää myötäaallokossa poikittain, kuten moni muu vastaavan mittainen kajakki.

Scott surffaa iloisesti.
Keulakannen viisteiden ansiosta Scottia on hyvä meloa melko pystyllä otteella ilman, että mela kolisee koko ajan kajakin runkoon. Evä on kooltaan suuri ja helppokäyttöinen. Sitä myös täytyy osata käyttää aktiivisesti. Tasaisen keskipohjan ja kohtuullisen rokkerin takia tämä kajakki on ilman evää melkoinen viipperä ja kääntyy hanakasti tuuleen. Evän avulla suuntavakaus on sitä vastoin hyvä. Normaalissa retkivauhdissa kajakki on mukavan kevyt meloa ja ketterä käsitellä. Kovempaakin sillä toki pääsee, mutta rungon malli paljastaa, että miksikään kilpa- tai kuntokajakiksi tätä ei ole tarkoitettu. Kaiken kaikkiaan Scottin melontaominaisuudet ovat kerrassaan mainiot.

Pakkaustilat ovat tavanomaiset. Foamilaipiot vievät hieman tilaa kajakin sisältä, kuten useimmissa muissakin muovikajakeissa. Kapea keula ja suhteellisen edessä oleva evä yhdessä kapean perän kanssa hankaloittavat tehokasta pakkaamista. Keulassa minulla kulkee kenkien lisäksi makuupussi, vaatteet ja ruokailuvälineet. Taakse lastaan teltan ja muut majoitusvälineet. Takapakkaustila on melko matala. Päiväluukku ei ole mikään tilaihme, mutta kyllä sinne kohtuullisesti evästä mahtuu. Oikean nyssäkän esille taiteileminen pienestä aukosta on kuitenkin hankalaa. Melojan edessä olevassa päiväluukussa kulkevat tarpeelliset pikkutavarat kätevästi. Etulaipio on kiinnitetty mielestäni turhan kauas eteen. Keskimittaisella melojalla jää jalkatukien etupuolelle reilusti hukkatilaa. Tänne mahtuu hyvin Trangia ja muutakin isompaa tavaraa, mutta niiden pakkaaminen on hankalaa eikä kuivana pysymisestä ole takeita. Mieleni tekisi siirtää laipiota 20 cm taaksepäin, jolloin keulaan saataisiin lisää tilaa vähintään yhdelle reilun kokoiselle kuivapussille.

Lastia mahtuu kohtuullisesti. Matalahkon takaluukun aukko on valtava.
Kokonaisuutena ajatellen olen ollut kajakkiini hyvin tyytyväinen. Muovinen SeaBird Scott erittäin edullinen kajakki, jonka melontaominaisuudet ovat mainiot ja laatukin keskitasoa. Koko tilaus kotiin kuljetettuna maksoi himpun alle 800 euroa. Kajakkipaketti sisälsi myös lähinnä aloittelijalle sopivan melan, aukkopeitteen ja liivit. Nämä olen sittemmin pistänyt tarpeettomina kiertoon. Tämä ostos on antanut rutkasti vastinetta rahoille ja kestää varmasti hinta-laatusuhteeltaan vertailun mihin tahansa muuhun kajakkiin.

Melonnan tarkoituksena on antaa elämyksiä ja kajakki on tähän vain väline, ei itseisarvo. Toisaalta mikään yksityiskohta kajakissa ei saisi liiaksi häiritä näiden elämysten kokemista. Missä sitten kulkee järkevän taloudellisen satsauksen raja? Tämä valinta on jokaisen itse tehtävä. Sijoittamalla vähän enemmän rahaa, saattaa saada itselleen hieman paremman kulkupelin. Mikään itsestäänselvyys tämä ei kuitenkaan ole. Kysymys on paitsi laadusta, myös sopivasta kompromissista ominaisuuksien suhteen sekä henkilökohtiaisista mieltymyksistä. Varsinaisena retkikajakkinani on ja pysyy edelleen Tiderace Xplore. Se maksaa viisinkertaisesti muoviseen ja liki kolminkertaisesti hiilikuituiseenkin Scottiin verrattuna, mutta on niitä tilavampi, kenties aavistuksen nopeampi sekä laadultaan ja ergonomialtaan jonkin verran parempi. Omat pienet puuttensa on toki siinäkin.

Uusi ja vanha mökkikajakkini, kelpo kulkupelejä molemmat.
Perception Essence on sittemmin myyty.
Mitä sitten tulee melonnan hauskuuteen, vaakakuppi taitaa kallistua Scottin puolelle. Minulle Scott on ollut loistava kakkoskajakki, joka voisi ihan hyvin toimia ykköskajakkinanikin. En pidä yhtiön markkinointipolitiikasta ja suosin mielelläni kotimaisia melontatarvikeliikkeitä, joiden palvelusta minulla on pelkästään positiivisia kokemuksia. Haluan asioida näissä jatkossakin. Silti SeaBirdin edullinen hankintahinta on niin merkittävä kilpailuvaltti, että saattaisin hyvinkin harkita esimerkiksi hiilikuituisen Scottin tilaamista seuraavaksi ykköskajakikseni. Vai olisikohan sitenkin yli tuplasti kalliimpi P&H Cetus tai uusi Tiderace Xceed parempi vaihtoehto, vai...?



+ Edullinen hankintahinta
+ Pääosin hyvä design
+ Mainiot melontaominaisuudet
- Työn laatu keskitasoa
- Tilattavissa ainoastaan netin kautta
- Mahdollisten reklamaatioiden hoitaminen arveluttaa







sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Kosken kohinaa


Kesä on edennyt taas siihen pisteeseen, että olen muutaman kerran ennättänyt koskeenkin. Tällä hetkellä Kymijoessa on ihan kohtuullisesti helteiden lämmittämää vettä. Viimeksi käydessä mittari näytti jokiveden lämmöksi peräti 24 astetta. Oheiset kuvat on Kultaankoskelta 20.7. Kyllä nyt kelpaa pulikoida!


 











maanantai 16. heinäkuuta 2018

Virolahti - Kotka

Suuntana Suuri-Pisi
Pari vuotta sitten ideoimme, että Virolahti - Kotka melontaretki täytyy saada Kotkan Melojien toimintasuunnitelmaan. Edellisenä kesänä se sieltä jo löytyi, mutta silloin reissu peruuntui liian kovan tuuliennusteen takia. Nyt, kun tämä retki melottiin porukalla ensimmäistä kertaa, ei tuulesta ollut tietoakaan. Kesän kovimmat helteet olivat juuttuneet koko maan ylle ja karkoittaneet tuulet. Tyynessä ja helteessä Suomenlahden leväkukinnot olivat äityneet melkoisiin mittoihin. Emme kuitenkaan antaneet tämän häiritä itseämme kun lähdimme matkaan, vaikka olisi toki ollut mukavampi taittaa matkaa kirkkaassa vedessä.

Lähtövalmisteluja Lapurin salmessa
Retkemme starttasi perjantai-iltana Siikasaarentien päästä, jonne oli saapunut 14 melojaa kajakkeineen. Kuljetukseen käytettiin kolmea henkilöautoa, peräkärryä ja tilataksia. Minä meloin paikalle mökiltä, ja tapasin toiset Lapurin salmen hiekkarannalta kajakkejaan lastaamassa. Illan suussa tyynessä ja lämpimässä meloimme itsemme Suur-Pisiin, jossa muutama miekkonen oli olemuksesta päätellen kalastellut jo hieman pidempäänkin. Aluksi oli kuulemma tullut siikaa, mutta sitten hylje oli pelottanut kalat verkoista. Me leiriydyimme saaren länsirannalle lähelle pohjoiskärkeä. Koska ilma oli tuuleton, saattoi teltat pystyttää ilman naruja suoraan auringon lämmittämälle kalliolle. Söimme eväät, paransimme maailmaa ja painuimme pehkuihin puolen yön maissa. Pari tuntia myöhemmin heräsin aaltojen lyödessä rantakallioon. Isohko Ruotsin lipun alla kulkenut teräspaatti ankkuroi rannan läheisyyteen jatkaakseen aamulla Venäjän puolelle.

Auringonlasku Pisin länsirannalla...
Aamiainen samoilla kallioilla. Taustalla yöllä saapunut ruotsalaisalus.
Nautimme aamiaisen auringonpaisteessa hienolla rantakalliolla ja lähdimme tämän jälkeen tutkimaan saarta. Kävelimme eteläpäähän, josta löysimme entisen rajapoijun ja sodassa kaatuneiden sotilaiden muistokirjoitukset kallion hakattuna. Kiireettömän aamun jälkeen purimme leirin ja suuntasimme kajakkien keulat länteen Ruissaaren ja Mustamaan salmesta. Kaksi mukana ollutta retkeläistä joutui työasioiden takia kääntymään Pultereiden jälkeen takaisin, joten matka jatkui tästä eteenpäin 11 kajakin ja 13 melojan voimin.

Muistokirjoitukset kalliossa
Pidimme lounastauon Kuorsalon eteläkärjessä sijaitsevan pienen Pörstinki-nimisen saaren rantakalliolla. Nyt aurinko paistoi jo sellaisella voimalla, että itse kukin hakeutui mieluusti varjoon. Keskeltä saarta löytyi rautakautinen hautaröykkiö ja rannasta samanlaisista kivistä ladottu, ilmeisesti kummeliksi tarkoitettu rakennelma. Etelärannalla kulkiessani läheisen männyn latvasta ampaisi lentoon ensin yksi ja kohta toinenkin jalohaukka. Lentokuvasta tunnistin nämä jälkikäteen nuolihaukoiksi.

Kivilatomus Pörstingin kalliolla
Lounastauon jälkeen matkamme jatkui kohti Pitkä-Kotkaa, joka oli alun perin yksi vaihtoehto toisen yön leiripaikaksemme. Nyt piipahdimme vain pikaisesti katsomassa saaren länsirannan kivilouhoksia, joista on joskus menneisyydessä viety rakennuskiviä Pietariin. Vieläkin kalliosta löytyy aloitettuja ja keskeneräisiä poraus ja halkaisulinjoja sekä kalliolle jätettyjä kivenlohkareita. Louhosalue ei ole ehkä mikään kovin mieltä ylentävä näky, mutta muuten ihan mielenkiintoinen tutustumiskohde.

Pitkä-Kotkan pohjoispään silokallioita
Pitkä-Kotkasta suuntasimme Nuokonsalmen kautta kohti leiripaikaksemme valitsemaamme Hietamaata. Helle oli ajanut ihmiset veden äärelle ja varsin monen saaren rannalla näkyikin vene ja kallioilla vapaapäiväänsä viettäviä ihmisiä. Muistelin pari vuotta aiemmin nähneeni erään pikkusaaren ohi meloessani kalasääksipariskunnan. Seurueemme lähestyessä tuota samaa rantaa, lehahti sieltä nytkin lentoon kaksi pitkäsiipistä. Olikohan kyseessä vielä samat yksilöt kuin edelliselläkin kerralla? Myös kohteenamme olevassa Hietamaassa oli  aikaisemmin kalasääksen pesä. Nyt pesää ei sieltä enää löytynyt. Ehkäpä linnut olivat häiriintyneet liiallisista ihmisistä.

Hietamaan kajakkivarikko
Hietamaa on mainio retkikohde ja meistä useimmille se oli tuttu leirisaari jo aiemmilta vuosilta. Saaren pohjoisrannan hiekkapoukamassa oli muutama moottorivene, mutta me leiriydyimme etelärannan kallioille. Leväkukinnoista huolimatta itse kukin pulahti vilvoittelemaan ja peseytymään rantaveteen. Noustessani vedestä melojakaveri huomasi selässäni mustan pisteen, joka osoittautui punkiksi. Erään kajakin ruumasta löytyi punkkipihdit ja pian tämä kiusanhenki saatiin poistettua oikein ammattilaisen toimesta. Sen on täytynyt tarttua vaatteisiini Pörstingissä saaren sisäosissa kävellessäni. Teltan saattoi taas pystyttää ilman koukkuja ja naruja tasaiselle kalliolle. Nautimme evästä ja paistelimme loput makkarat ennen kun painuimme pehkuihin auringon laskiessa. Yö lämmenneellä kalliolla oli lähes trooppinen, vaikka nukuinkin teltan molemmat oviaukot auki.

Auringonlasku on nähtävä ennen pehkuihin painumista
Sunnuntaiaamuna porukka oli hereillä jo hyvissä ajoin. Liekö koti-ikävä alkanut vaivata, kun jututkin tahtoivat mennä jo vähän levottomiksi. Keittelimme jälleen aamukahvit ja -puurot rantakalliolla, purimme leirin ja voitelimme itsemme aurinkorasvalla. Ennen kymmentä istuimme jo kajakeissa ja lähdimme melomaan Korkeussaarten kautta kohti Kotkaa. Kotimatkan päätimme hoitaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Pysähdyspaikaksi valitsimme Karhulan Pitkäsaaren, jonka länsirannalta löytyy hieno kallion taakse jäävä hiekkainen lahdenpohja.

Ylätasanteella oli iso linnunpesä
Matkalla näimme linjataulun kehikkoon rakennetun jättimäisen linnunpesän ja muutaman kilometrin jälkeen yhytimme rantakiviltä lentoon kaksi komeaa merikotkaa. Kaikkiaan näin tämän reissun aikana peräti viisi merikotkaa. Nämä isot linnut ovat viime aikoina yleistyneet niin paljon, että niiden näkeminen ei enää juurikaan hetkauta. Toisin oli vielä viitisen vuotta sitten. Puolen päivän jälkeen vedimme kajakit Pitkäsaaren laguunin hiekalle ja etsimme kalliolta sopivaa varjoa lounasta varten. Noin tunnin kuluttua olivat kaikki taas valmiina jatkamaan matkaa.

Suuntana Pitkäsaari
Tästä alkoi kymmenen kilometrin mittainen loppusuora. Oliko toisten vauhti kasvanut vai toisten hidastunut, mutta letkamme alkoi pikkuhiljaa aina venyä. Tämän tästä saimme parsia sen uudestaan kokoon, että emme veneliikenteen vilkastuessa olisi joutuneet moottorimiesten pujottelukepeiksi. Takaisin vajarannassa olimme hyvissä ajoin iltapäivällä. Ehdimme hyvin purkaa kajakit, pulahtaa virkistäytymässä ja ennättää kotiin varustehuoltoon ennen kello kuudelta alkanutta jalkapallon MM-loppuottelua. Helteistä taivalta kertyi tällä reissulla viitisenkymmentä kilometriä, minulle vielä muutama kilometri päälle. Olipa varsin hikinen, mutta muuten kertakaikkisen hieno viikonloppuretki!

Kotia kohti!








sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Vähän pidempi päivälenkki

Kotkalaista kultturimelontaa.
Taustalla Alvar Aallon suunnittelema Sunilan selluloosatehtehdas
En muista, mistä lähti idea haastaa itsensä koko päivän kestävällä 50 kilometrin mittaisella melontaretkellä. Jäntin Paula joka tapauksessa toimi tässä eräänlaisena tutorina ja suunnitteli kokemuksensa pohjalta aikataulun ja tauotuksen toimivaksi. Varsinaista melontareittiä mietimme yhdessä porukalla. Kohtalaisen pohjoistuulen takia risteilimme lähinnä rannikon suuntaisesti ja pyrimme välttämään pitkiä vastatuuliosuuksia.

Meitä itsemme voittajia oli vajalla aamu kahdeksalta viisi. Kantasatamassa oli alkamassa moottorivenekilpailut, joten livahdimme siitä läpi ennen pärinän ja paukkeen alkamista. Seilailimme Popinnimessä ja kiersimme Hallan ja Tiutisen. Matka taittui pienessä takatuulessa mukavasti. Ensimmäisen taukomme pidimme reilun parin tunnin melonnan jälkeen pujahtamalla Sapokan aallonmurtajasta sisään ja käväisemällä maissa aamukahvilla.

Tiutusen jälkeen vastaan tuli kajaasi Vivan.
Sapokasta jatkoimme kohti Mussalon satamaa voimistuvassa sivutuulessa. Välillä saimme nauttia pienistä surffeistakin. Sataman suulla oli vellova ristiaallokko ja liberialainen rahtilaiva lähdössä juuri ulos. Ehdimme kuitenkin pujahtaa laiturin ohi ennen kuin satamahinaaja Viikari auttoi aluksen matkaan. Pähkäilimme jatkaisimmeko Santalahteen vai Niinilahteen. Valitsimme jälkimmäisen.

Satamaan suulla oli ristiaallokkoa
Reitin kääntyessä sataman kulmalta luoteeseen yhä yltynyt pohjoistuuli alkoi hidastaa tähän asti hyvin edennyttä matkaamme. Puikkelehdimme pienten saarten tarjoamaa suojaa hyväksi käyttäen kohti määränpäätämme. Etenimme voimia säästellen ja tähän noin viiden kilometrin mittaiseen napakkaan vastatuulipätkään kului hyvinkin puolitoista tuntia. Perillä Niinilahdessa totesimme olevamme lähestulkoon matkan puolivälissä ja pidimme hyvin mielin evästauon. Lorautin Knorrin purkkiin tilkan aamulla valmiiksi keittämääni vettä ja nautin pekonilla maustettua perunamuussia energiaksi.

Matkalla Lököreen tuulet helpottivat, mutta sadepilvet väijyivät....
Niinilahden jälkeen Mussalon ranta tarjosi jo mukavasti suojaa, kun meloimme kohti Pyhtään rannikkoa. Rantoja seuraillen käännyimme länteen ja jatkoimme matkaamme Hevossaren kärkeen. Hevossaaren länsirantaa meloimme Lökören satamaan. Vedimme kajakkimme hietikolle ja hetken odottelun jälkeen saimme eteemme kuumat lohisoppa-annokset. Matkaa oli takana nyt 33 km ja totesimme olevamme hyvin aikataulussa. Pidimme Lököressä ihan reilun tauon.

...mutta välillä pilkahti aurinkokin.
Levänneinä ja kylläisinä jatkoimme matkaamme pyörähtämällä pienen lenkin Heinlahdella ennen kuin suuntasimme Pitkäsalmen kautta takaisin Äyspäälle. Nyt, noin neljänkymmenen kilometrin paikkeilla melottu matka alkoi jo vähitellen tuntua kropassa. Tuuli oli onneksi tyyntymään päin, joten loppumatka sujui varsin kivuttomasti. Pohjoisrannan suojassa hivuttauduimme ensin Maijansalmeen ja sen jälkeen jatkoimme Ruonalan rantoja kierrellen takasin Metsolaan.

Melotut kilometrit alkoivat loppumatkasta jo vähän näkyä naamasta
Munsaaren kohdalla tavoitteestamme puuttui vielä pari kilometriä. Pienen bioteknisen huoltotauon jälkeen kiersimme vielä Munsaaren sekä Kortetsaaren. Paulan kanssa kipaisimme nopsasti Langinkosken alajuoksullakin. Tästä laskettelimme myötävirrassa vajalle, missä olimme suunnitelman mukaisesti kahdeksan maissa illalla. Paulan mittari näytti melotuksi matkaksi 51,26 km ja melonta-ajaksi yhdeksän ja puoli tuntia. Oma kännykkäni oli tapansa mukaan kadottanut pariin otteeseen gps- singnaalin, mutta päiväluukussa mukana kulkenut Garmin näytti 51,3 km, kunhan kotona laskin sen neljään osaan pätkityt träkkäykset yhteen.

Perillä Metsolassa
Hieno reissu ja lopussa oli voittajafiilis. Perillä oli sellainen mukavan raukea olo. Tunsi kyllä hyvin, että jotain oli tullut tehtyä, mutta ei väsyttänyt kuitenkaan liiaksi. Tarpeen vaatiessa matkaa olisi vielä pystynyt jatkamaankin. Päivän aikana melonta kuormitti etenkin olkapäitä. Seuraavana aamuna reissu tuntui yleisen raukeuden lisäksi lähinnä reisissä ja kyljissä sekä hieman yllättäin vasemman jalan akillesjänteessä.

Melottu reitti







maanantai 2. heinäkuuta 2018

Reipas jokiretki


Kypärä kulki suurimman osan matkasta tarakalla
Viikko juhannuksen jälkeen melottavalle Kotkan melojien jokiretkelle osallistui tällä kertaa yhdeksän melojaa. Matkaa taitettiin seitsemällä yksiköllä ja yhdellä kaksikolla. Sääennusteet olivat retken alla hieman sekavat ja alati vaihtelevat, joten tarkkaa selvyyttä niistä ei oikein saanut. Ilmeisesti luvassa olisi ainakin jossain määrin tuulta, kenties vähän sadettakin, mutta pääosin kuitenkin poutaa.

Illan suussa 29.6. kokoonnuimme vajalle, jossa kajakit lastattiin peräkärryyn ja niin melojat kuin kärrykin rahdattiin retken lähtöpaikalle Kultaankoskelle. Illan sää näytti päivän sateiden jälkeen hieman poutaisemmalta, mutta joella kävi kova koillistuuli. Pakkaamisen jälkeen olimme kellumassa hieman kuuden jälkeen ja aloitimme taipaleemme hiljaa virtaavaa jokea pitkin kohti Pyhtään Tammijärveä, jossa olisi ensimmäinen leiripaikka.

Retki on alkanut, enää vajaa 50 km merelle
Ensimmäinen tunti sujui leppoisasti myötävirtaan ajelehtien, mutta Hirvijärven kohdalta joki kääntyi luoteeseen ja tuuli tuli nyt suoraan vastaan. Jouduimme kantamaan kajakit Hirvivuolteen säännöstelypadon yli. Ennen patoa oli ilmestynyt liikennemerkki, joka ohjasi melojat oikealle nostopaikalle. Syy tähän lienee edellisenä kesänä vieraspaikkakuntalaisille melojille tapahtunut onnettomuus, jossa yksi kanootti oli ajautunut avoimen patoluukun nielaisemaksi.

Lyhyen kanto-opetaation jälkeen alkoi melkoinen vastatuuleen puskeminen, jossa virran voimakkuus jäi auttamatta tuulelle toiseksi. Noin tunnin puurtamisen jälkeen saavuimme Hirvikosken padolle, missä jalkauduimme katsastamaan laskulinjoja. Joessa oli vettä jonkin verran keskimääräistä enemmän ja koski oli varsin näyttävässä kunnossa. Kymijoen reitit parhaiten tunteva Masa laski edeltä malliksi ja hetken kuluttua suurin osa kajakeista seurasi letkana perässä koskea alas. Minäkin painoin koko retken takaluuukun päällä keikkuneen keltaisen kypärän hetkeksi päähäni ja liityin letkaan. Koskikajakilla olen tästä monesti sujahtanut, mutta en koskaan aikaisemmin ollut laskenut Hirvikoskea merikajakilla.



Vastatuuli alkoi vähitellen taittua sivutuuleksi jatkaessamme Hirvikoskelta tasaista vettä pitkin kohti Tammijärven pohjoispäätä. Antinrannan leiripaikalle saavuimme noin puoli yhdentoista maissa. Ilma oli sen verran epävakainen, että oli vaikea päättää uskaltaisiko vaatteita jättää ulos kuivumaan vai pitäisikö ne siirtää teltan eteiseen odottamaan seuraavaa päivää valmiiksi kosteina.

Aamulla Antinrannassa
Ilalla oli lähes täysikuu, mutta yöllä ripsautti muutaman kerran hieman vettä. Onneksi aamun tullen taivas alkoi pikkuhiljaa jälleen kirkastua. Samalla tuuli voimistui entisestään. Puolen vuorokauden kuluttua saapumisestamme melojat ja kajakit olivat taas valmiina jatkamaan kesäisiä seikkailuitaan. Tuuli puhkui sellaisella tempolla, että piskuisen Tammijärven pohjoispäässä arvuuttelin puoliksi leikilläni, josko pääsisimme sen eteläpäässä surffailemaan. Aalto alkoi yllätyksekseni kasvaa siihen malliin, että jo puolivälissä kajakit lähtivät iloisesti laukalle. Loppua kohti vauhti sen kun vain yltyi niin, että meno alkoi jo pikemminkin muistuttaa rodeota. Enpä kuuna päivänä olisi arvannut, että Tammijärvelle mahtuu sellainen aalto, että kanssamelojasta näkyy välillä vain pelkkä lakki.

Tammijärvi tarjosi tällä kertaa maittavia surffeja
Kaikki hauska loppuu aikanaan ja nopean järven ylityksen jälkeen edessä oli jälleen noin tunnin verran tasaista jokivettä. Hyvin pian erkanimme Pyhtäänhaaran pääreitiltä ja suunnistimme kohti Ruotsinpyhtään idyllistä Ruukkia. Keli vaihteli ohi ajelehtevien pilvien mukaan nopeasti laidasta laitaan. Välillä tuuli ja satoi jääkylmiä pisaroita, välillä oli lähes tyyntä ja aurinko paistoi. Ruukissa vedimme kajakkimme sileälle nurmikolle, josta kannoimme ne tietä pitkin padon ohi alavirtaan. Kantomatkaa tuli tässä kohdin jonkun verran, joten otimme avuksi autotallista mukaani nappaaman kantohihnan. Tämän, sekä kaksikon kannella matkanneiden kajakkikärryjen avulla operaatio saatiin lähes siedettäväksi. Kun kajakit olivat lähes lähtövalmiina padon alapuolella, siirryimme paikalliseen lounasbaariin palkitsemaan itsemme muhevilla pitsoilla tai muuten maittavilla ruoka-annoksilla.

Raahaten Ruukin ohi
Pieni huilitauko ja energialisä olikin tarpeen, sillä Ruukin jälkeen vuorossa oli tämän retken vastavirtaosuus takaisin Pyhtäänhaaraan. Ekstra bonuksena saimme osalle matkaa myös hiukan vastatuultakin. Erilaisia joenmutkia, saaria ja haaroja oli nyt niin runsaasti, että oikean reitin löytyminen ilman kokeneemman konkarin apua oli varsin vaativa, ellei peräti mahdoton tehtävä. Kohta kajakkimme kuitenkin huilasivat virran mukana kohti Stockforsin patoa, missä odotti tämän retken kolmas ja viimeinen kanto-operaatio.

Näyttää idylliseltä, mutta vastavirta vaanii saaren kärjessä
Stockfors
Joskus vilkas saha- ja puuhiomotoiminta on jo aikoja sitten loppunut ja alue on nykyisin lähinnä kulttuurikäytössä. Paikoitelleen pahoin ränsistyneet tehdasrakennelmat olivat joelta päin oudolla tavalla viehättävän salaperäisiä. Täältä rappioromantiikan kehdosta alkaakin hetkeksi hieman missisippimäinen voodoo-tunnelma, johon voisi helposti kuvitella vaikka kuinka hurjia seikkailuja. Pian kuitenkin oikeaa rantaa reunustivat peltoaukeat ja maisema alkoi pikkuhiljaa avartua kohti Strukan sulkua ja lähestyvää merta.

Kantoapua odottelemassa
Noin neljän ja puolen kilometrin melonnan jälkeen ohjasimme kajakkimme valmiiksi avattuun Strukan kanavan sulkuun. Tämä aikoinaan Stockforsin tehtaan kuljetuksia palvellut kanava on kokemisen arvoinen sinänsä. Onhan sinä Suomen ainoa käsikäyttöinen suoraan merelle johtava sulkuportti. Sulutus meni nopeasti, koska meidän ei tarvinnut kuin odottaa veden laskemista. Yritin nopsasti käydä etsimässä sulkurakenteisiin piilotettua geokätköä, mutta en onnistunut sitä löytämään ennen kuin tuli taas kiire kajakkiin ja eteenpäin.

Tie merelle käy sulun kautta
Kanavan jälkeen alkoi retken ehkä turhauttavin osuus, melonta Purolanlahden kautta kohti Keihässalmen siltaa, joka ei millään tuntunut lähestyvän. Ei, vaikka vasemmalta takaa kävi rivakka myötätuuli. Välillä se toi mukaan sadetta ja sellaisia puuskia, että tälle matalalle ja ruohikkoisellekin lahdelle alkoi nopeasti nousta kunnon vaahtopäitä. Seitsemän maissa illalla saavutimme lopulta Keihässalmessa sijaitsevan Pyhtään melojien rannan, jossa pidimme pienen jaloittelu- ja tankkaustauon. Kaksi melojista päätti retkensä suunnitelman mukaisesti tähän.

Koska se meri oikein alkaa?
Kotkasta oli aiemmin päivällä lähtenyt pari melojaa Pyhtäälle ja he koittivat kovasti houkutella meitä jäljelle jääneitä seurakseen Koukkusaareen. Pähkäilimme asiaa, mutta seuraavan päivän sääennuste huomioiden katsoimme idempänä sijaitsevan Kuussaren paremmaksi vaihtoehdoksi. Näin viimeisen päivän vastatuuliosuus jäi hieman lyhemmäksi. Päivällä puhkunut puuskainen tuuli tuntui laantuneen siedettäviin lukemiin, kun meloimme Pyhtään rannikkoa nuollen kohti Kuussaaren pohjoispään leiripaikka.

Vedimme kajakkimme rantakalliolle ja pystytimme telttamme pohjoispään pienen niemen metsikön suojaan. Tuuli sattui rantaan sen verran, että mutustimme iltapalaa rantakallion sijasta ylempänä sijaitsevassa grillikodassa, jonka lavereille pari retkeläistä myös majoittui. Kovin montaa murua ei rinnan alle uponnut, kun osa Ruukin kuppilan jättimäisestä pitsasta oli vieläkin sulamatta. Puolilta öin painelimme pehkuihin kuunnellen jälleen yltyvän tuulen ujellusta rannan puissa.

Ilta saapuu Kuussaareen
Aamulla uskalsin tuskin kurkata ulos teltasta peläten oksien lyövän silmille ja meren tulevan ovelta vastaan. Maisema näytti kuitenkin ihan siedettävältä. Tuuli oli edelleen kova, mutta yön lukemista kuitenkin selvästi rauhoittunut. Edessä olisi enää noin kymmenen kilometrin vastatuuliosuus Metsolaan. Söimme aamiaista ja pähkäilimme jatkoa. Päätimme purkaa leirin ja lähteä rannikon suojassa kotia kohti. Masa ei ollut kiinnostunut vastatuuleen puskemisesta, vaan jäi saareen odottelemaan parempaa hetkeä. Kohta Koukkusaaren parivaljakokkin rantautui seuraksemme ja niin jatkoimme matkaa yhdessä kotiin päin.

Pieni käärme veikeä, uiskenteli veessä...
Tuuli oli arviolta kymmenen metriä sekunnissa, mutta luonteeltaan varsin puuskainen. Aallokosta ei ollut rannan läheisyydessä mitään haittaa, mutta osa puuskista oli niin vihaisia, että melaa piti puristaa oikein tosissaan, jotta se pysyi ylipäätään käsissä. Välillä kajakin kulkukin uhkasi pysähtyä ihan  kokonaan. Kaksikolla alkoi olla jo hankaluuksia pysyä suunnassa kevyen etumelojan takia. Pikkuhiljaa matka kuitenkin eteni kohti määränpäätä. Viimeiset kiusaukset tulivat vielä aivan kotivesillä, kun matka Pohjinselän yli ei tahtonut taittua enää millään. En tiedä, alkoiko takki olla jo tyhjä, mutta en muista kyseisen rapakon ylityksen koskaan ennen olleen yhtä työlästä. En katsonut kelloa, mutta viimeiseen kymmenen kilometrin matkaan saattoi hyvinkin kulua kolme tuntia. Kovin huimaa ei etenemistahtimme siis ollut,. Normaaliolosuhteissa vastaavalla energiamäärällä taittuisi hyvin ainakin tuplamatka.

Kotia kohti...
Perillä Metsolassa oli hieno keli. Paistattelimme päivää suojaisassa rannassa ja pulahdimme lämpimään veteen uimaan pakkausten purkamisen ohessa. Samalla kertasimme vielä yhdessä tämän monipuolisen ja onnistuneen retken kohokohtia. Hieman ryytynyt olokin alkoi pikku hiljaa taas normalisoitua. Kyllä jälleen kerran kannatti lähteä matkaan!

Vajaranta häämöttää oikeassa kulmassa