Reviiriä laajentamaan

Pikkuhiljaa tekee mieli  käydä tutkimaan uusia reittejä. Pääsiäisenä tehty Lehmän reissu oli minulle hyvä avaus. Sen jälkeen olen melonut pari kertaa yksin ja pari kertaa kaverin kanssa. Heti seuraavana päivänä kävimme kahden kajakin voimin Pyhtään puolella Hevossaaren eteläpäässä. Tuuli oli olematon ja ilma suorastaan helteinen. Oli kesäinen fiilis. Laskeskelin retkikartasta, että saaren kiertäminen Metsolan vajalta merkitsisi 22 kilometrin lenkkiä. Samalla etäisyydellä näyttää olevan moni muukin kohde. Tällä kertaa jätimme saaren kiertämisen. Tyydyimme pitämään pienen tauon sen eteläpään luodolla. Mansikkalahden tukikohta näyttäisi tarjoavan mielenkiintoisemman reittivalikoiman, mutta seuramme sosiaalinen elämä on keskittynyt Metsolaan. Molemmissa on puolensa.

Kaksin kalliolla

Seuraavalla viikolla kävin töiden jälkeen kiertämässä Kotkan saaren yksin melko navakassa tuulessa. Rantaan saavuttuani tapasin pari seura-aktiivia kajakkivajatalkoista. Tuntui hieman syylliseltä lähteä melomaan toisten jäädessä painamaan hommia kuivalle maalle. Katariinanniemessä tuuli oli mukavasti takaa ja pääsin hieman surffailemaankin. Toisaalta Kantasataman kohdalla kotimatkalla sai sitten vastatuuleen puskea ihan tosissaan. Yleensä pyrin suunnittelemaan reitin siten, että pääsisin takaisin suhteellisen mukavasti.

Kajakkien ulkoilupäivä pihanurmikolla

Sunnuntai-iltapäivällä 27.4. kurvasi Pasin auto vajalle juuri, kun olin istuutunut kajakkiini. Tästä tulikin siis duoreissu, mikä on paitsi mukavaa vaihtelua, myös turvallisuuden kannalta hyväksi. Äyspäälle päästyämme päätimme lähteä kiertämään Vehkaluotoa. Olen tottunut katsomaan maisemaa normaalisti avomereltä purjeveneen kannelta. Niinpä otimmekin aluksi epähuomiossa suunnan kohti Saunasaarta. Asian selvittyä emme enää viitsineet vaihtaa kohdetta. Näin päädyimme Saunasaaren merenpuoleiselle rantakalliolle lyhyelle evästauolle. Kotimatka sujui tällä kertaa mukavasti hennossa myötätuulessa.

Pasi poseeraa Saunasaaren kalliolla. Oikealla horisontissa siintää
Venäjälle kuuluva Suursaari ja vasemmalla kotoinen Haapasaaristo.

Koska vapuksi oli ennustutettu huonoa säätä ja minulla oli tiedossa runsaasti muita hommia, päätin hyödyntää vappuaaton poutakelin. Heti vesille päästyäni tapasin pari aurinkoisen päivän merellä viettänyttä melojaa, jotka olivat suunnistamassa takaisin Mansikkalahteen. Aurinko alkoi jo painua pilviharson taakse ja tuuli oli hieman yltymässä suunnatessani kajakkini keulan kohti Viikarin saarta. Sataman edustalla oli ruuhkaa, kun Finnnhansa ja norjalainen kemikaalitankkeri Rystraum saapuivat peräkanaa sisään. Ne eivät kuitenkaan kääntyneet Mussaloon vaan jatkoivat kohti kantasatamaa. Odottelin kiltisti ja pujahdin väylän yli vasta laivojen mentyä.

Ruuhkaa sataman edustalla.
 Ensin tuli Finnhansa...

...sitten Rystraum

Vaikka tuuli ei ollutkaan kuin kuutisen metriä sekunnissa, tiesin sen kokemuksesta kanavoituvan voimakkaasti Viikarinsalmessa. Siellä kävi nytkin melkoinen puhuri ja Kaunissaarenselältä tullut aallokko kasvoi korkoa ahtautuessaan samaan kapeikkoon. Vastatuuleen meloessa oli keula välillä ilmassa ja murtuvat aallot lisäsivät tunnelmaa. Odotin innolla, mutta nöyrin mielin paluuta myötätuuleen.

Saavuin Leppäkarin ja Lintukarin välistä Viikarin rantaan ja kiersin saaren pohjoispään. Merenkäynti länsirannalla oli kuitenkin niin voimakasta, että päätin jättää maatauon pitämättä. Keräsin voimia nojaamalla melalla aaltoihin ja syömällä omenan. Sitten lähdin laskettelemaan alamäkeen kohti salmea. Ranta taittoi aallot niin, että lyhyen leikittelyn jälkeen minun oli pakko suunnata sivumyötäiseen päästäkseni järkevästi takaisin väylän yli. Ei tehnyt mieli joutua uimasilleen keskellä väylää erään maamme vilkkaimman sataman edustalla. Sataman aallonmurtaja vaimensi lopulta aallot ja Mussalon saari laannutti tuulen. Kotimatka Metsolaan sujui tuttua ränniä myöten.

Varamelaa testaamassa...

Puut ovat nyt hiirenkorvalla ja melontakausi hyvässä alussa. Huhtikuun loppuun mennessä kilometrejä on kertynyt hieman reilu pari sataa. Toivottavasti ehdin toukokuussa edes muutaman kerran istahtamaan kajakkiin. Iltojen iloksi valmistin vanhasta melastani varamelan kymmenen euron jatkopalan avulla. Liitos sinänsä vaikuttaa aivan kohtuulliselta, vaikka liikkeessä varoiteltiinkin odottamasta siltä liikoja. Täydellinen se ei ole, mutta vastaa hyvin melan muita ominaisuuksia. Nykyiseen melaan tottuneena paluuta edelliseen ei kuitenkaan ole kuin vasta hätätilassa.

Lehmässä lenkillä

Pääsiäisaamuna aikaisin aurinko tanssii ja nauraa...

Lehmä on saari Kotkan eteläpuolella. Siellä mm. Junnu Vainion kerrotaan viettäneen seurueineen aikoinaan railakasta leirielämää. Jotkut hänen laulujensa sanoituksistakin ovat oletettavasti syntyneet tämän saaren rannoilla. Pääsiäisaamun ihanteellisessa kelissä puolisen tusinaa melojaa pakkaili kajakkejaan Metsolan vajan edustalla suunnistaakseen kohti näitä eteläisiä laulumaita. Kysymys ei tällä kertaa ollut sen enempää pääsiäishartaudesta, Junnun muiston vaalimisesta kuin runonlaulannastakaan vaan yksinkertaisesti mukavasta päiväretkestä.

Aasilla oli porkkana kepin nenässä, minulla omena kajakin keulassa

Pienen viivästyksen jälkeen pääsimme matkaan. Katariinanniemen edustalla liittyi yksi ja kotvan kuluttua vielä toinenkin Mansikkalahdesta lähtenyt meloja seuraamme. Tuuli puhalteli leppoisasti lounaasta ja ilma oli kesäisen lämmin. Tuttu purjevene tuli vastaan pursiseuran saarikohteesta Pitkäluodosta palatessaan. Melonta sujui mukavasti auringon paistaessa suoraan keulasta. Fiilis ei olisi voinut olla enää parempi.

Oiva taukopaikka

Antti tiesi mainion laguunin saaren lounaisrannalta Lellerinsalmesta. Tänne rantauduimme evästaukoa pitämään. Keskipäivän auringosta nauttiessamme tauko venähti huomaamatta liki parituntiseksi. Rannalla oli niin lämmin, että siellä tarkeni jopa paitahihasillaan. Makkarat käristyivät nuotiolla ja eväät maistuivat kuin Viisikolle vanhoissa Enid Blytonin nuortenkirjoissa.

Lenkki lämpenee nuotiolla

Kotimatkalla kiersimme saaren eteläkärjen ympäri. Kotkalaisten kuuluisassa kesänviettopaikassa Lehmän montussa ei ollut vielä kuin yksi vene rannassa. Kesäaikana se on normaalisti tällaisella kelillä täpötäynnä. Ruuhkaa ei ollut merellä muutenkaan. Suurin osa meriläisistä sekä purjeveneistä makaa vielä tukevasti telakalla, monella on pressu edelleen päällä. Merelle ovat ehtineet melojien lisäksi lähinnä vasta kalastajat ja muutama helppohoitoinen perämoottori.

Paluumatkalla Lehmän pohjoiskärjessä

Saaren pohjoispäässä oli paluumatkalla pientä aallokkoa, joka toi mukavasti vaihtelua melontaan. Pikkuhiljaa mansikkalahtelaiset jättäytyivät kyydistä ja loppujoukko suuntasi takaisin Metsolaan. Rantaan päästyämme alkoi heti seuraavan reissun suunnittelu. Mittaa tälle kevään ensimmäiselle päiväretkelle kertyi sopivat 22 kilometriä.

Onnistuneen reissun jälkeen kelpaa hymyillä

Naskalit naulaan

Kevään kirkas taivas

Pelastautumiskurssin jälkeen olen melonut kevätkylmillä nöyrin mielin. Naskalit ovat kuuluneet kajakin vakiovarusteisiin koko talvikauden. Niistä on ollut hyötyä paitsi turvavarusteena myös kulkuapuna jäiden seassa. Viimeisen kerran niille löytyi käyttöä pienen jääkannaksen ylittämisessä 12.4. Tuolloin Hevossalmi, Särkisalmi ja Ruonalan Räskinpuoleiset rannat olivat vielä jäiden peitossa. Pitkäperjantaina 18.4. aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri oli lopuistakin jäistä vapaa. Jääpiikit joutavat tältä keväältä siis kaapin hyllylle.

8.4. ei ollut vielä asiaa Hevossalmeen

Allaskoulutuksen jälkeen olen pyrähtänyt merellä muutaman kerran. Kevään etenemistä on ollut mukava seurata kajakista käsin. Lintuja alkaa olla rannat täynnä. Pääsiäiseksi ihmisiäkin oli jo saapunut hienon ilman innostamina mökkejään kunnostamaan. Lakastuneet kaislikot ovat avanneet käyttöön sellaisia reittejä, jotka keskikesällä ovat normaalisti kulkukelvottomia. Vaatetusta kuivapuvun alla tekisi mieli jo vähentää, mutta kylmän veden varaan joutumisen mahdollisuus on saanut kevyen fleecen pysymään urheilukerraston seurana.

Kesällä tämäkin uoma on tiheän kaislikon peitossa

Kevättalvella hankkimani Braca-mela on osoittautunut juuri sellaiseksi kuin toivoinkin. Sen lapa on oikean kokoinen ja kevyenä sitä on mukava käsitellä. Nappikatkaisu toimii hyvin ja helpottaa kuljetusta ja säilytystä yllättävän paljon. Vaihtelun vuoksi olen välillä käyttänyt myös veistämääni grönlantilaismelaa. Mela on mainio, mutta sen suurehko paino alkaa tuntua väsyneissä käsissä. Löysin vihdoin sopivaa puumateriaalia kevyempiä meloja varten. Nyt minulla on kanadalaista Western Red Cedaria eli kotoisammin sanottuna punaseetriä tai jättiläistuijaa kolmea uutta melaa varten. Yksi näistä tulee olemaan varamelaksi soveltuva lyhyt myrskymela.

Huhtikuun puolivälissä Ruonalassa oli vielä jäätä

Majasaaren rannasta löytyi irronnut lateraaliviitta

Kevät on minulle normaalistikin kiireistä aikaa. Tämä kevät tuntuu olevan aivan erityisen vauhdikas. Voi olla, että toukokuun melonnat tulevat jäämään melko vähiin. Yritän kuitenkin päästä tuulettamaan ajatuksia vesille silloin kuin se vain on mahdollista. Illathan alkavat onneksi olla jo pitkälle valoisia.

Äyspäälle pääsi jo huhtikuun alkupuolella

Viimeiset jäät Maijansaaren itärannalla 18.4.

Avartava kokemus

Lauantaina 5.4. lähti Kaakonkulmalta 12 hengen iskuryhmä harjoittelemaan tilannehallintaa ja pelastautumisia Meriturvan aallokkoaltaaseen Lohjalle. Kouluttajanamme toimi Benjamin Donner. Hieman puolenpäivän jälkeen purimme karavaanimme ja pesimme kajakkimme ennen niiden altaaseen viemistä. Lyhyen alkuinfon jälkeen pääsimme tosi toimiin.

Puhtaus on puoli ruokaa

Aluksi harjoittelimme paripelastautumisia sileässä vedessä. Kävimme läpi T-tyhjennyksen ja tuettuun kajakkiin sivulta nousemisen. Tätä kokeilimme sekä keulat vastakkain, että samaan suuntaan osoittaen. Homma toimi muuten, mutta melojen kanssa tahtoi olla hieman ongelmia. Kädet eivät oikein meinanneet riittää.

Tämän jälkeen kokeilimme tikasmenetelmää, jossa pelastettava kiipeää pelastajan kajakin kanssa ristissä olevaan kajakkiinsa perän kautta. Menetelmä tuntui erittäin tukevalta, mutta vaatii kiipeäjältä jonkun verran voimaa. Myös aukkopeite jäi helposti tielle. 

Kolmanneksi harjoittelimme uupuneen pelastettavan skuuppaamista. Homma onnistui kohtalaisesti mikäli pelastettavan takapuoli saatiin tiukasti kyljellään olevan kajakin penkkiin eikä hän jäkittänyt kroppaansa liian pystyssä vaan osasi nostovaiheessa heittäytyä rennosti nojaamaan takakannelle. Kajakki jää tässä menetelmässä tosin vesilastiin.

Täällä avaruusasema Alfa, pelastuspartio valmiina

Pienen palautekeskustelun jälkeen vaihdoimme työparia ja altaaseen alkoi vyöryä aaltoja. Jatkoimme samoja harjoituksia uuden parin kanssa haastavammissa olosuhteissa yrittäen pitää äsken saamamme neuvot mielessä. Melojen hallintaan alkoi löytyä konsteja, joku piti niitä kainalossa, toinen karkuremmissä tai kansiköysien alla. Rehkiminen ja punnertaminen alkoi pikkuhiljaa tuntua kropassa ja käsivarsissa, aallokko teki hommasta selvästi raskaampaa. Tikapuupelastautuminen tuntui tukevalta, mutta avustettavan takaisin veteen laskemisessa piti olla tarkkana.

Tikaspelastautuminen 

Väsynyttä melojaa skuupataan kajakkiin

                                                                                                                                                                                                                                                                                     
Tilanteen hallintaa harjoittelimme aaltojen pärskiessä ja valot sammutettuina. Vaikka allas ei pilkkopimeä ollutkaan, lisäsi hämäryys autenttisuuden tuntua ja sai adrenaliinin virtaamaan. Äänimerkistä puolet ryhmästä joutui veden varaan, josta muiden tuli heidät havaita ja auttaa mahdollisimman nopeasti takaisin pystyyn. Vähitellen alkoi tuntua siltä että paripelastautuminen sujuu kohtalaisesti ainakin silloin, kun autettava tietää itse, mitä tehdä ja osaa olla avuksi. Entäpä, jos merellä nurin mennyt säikähtää tai ei osaakaan toimia muuten järkevästi? Tämän harjoituksen jälkeen seurannut pieni lepo- ja evästauko tuntui hyvin ansaitulta.

Eräs kurssin opetuksista oli kuinka helposti itsestään-

selvältäkin tuntuvat asiat kaikessa tohinassa unohtuvat.

Pienen lepotauon ja palautekeskustelun jälkeen siirryimme itsepelastautumisiin. Benjamin esitteli aluksi pari kajakin tyhjennystapaa, joiden soveltuvuutta omalle kalustollemme pääsimme pian kokeilemaan. Rodeopelastautuminen onnistui kohtalaisen helposti tyynessä vedessä, samoin kajakin tyhjentäminen keulasta nostaen. Eskimo ei kuitenkaan ollut läheskään niin varman tuntuinen kuin ilman varusteita uimahallissa.

Tauko paikalla. Benjamin neuvoo, Sonja avustaa

Aallokko muutti sitten kaiken. Nyt kajakin tyhjäksi saaminen tuntui olevan aivan sattuman kauppaa. Syvällä vesilastin takia uiva kajakki taas on niin kiikkerä, että sen kyytiin kipuaminen oli erittäin hankalaa. Joskus se onnistui, usein seurauksena oli uusi molskahdus. Hyväksi ja nopeaksi pelastautumismenetelmäksi otaksumani re-entry ei väsyneenä liiveissä ja kuivapuvussa enää onnistunutkaan. Milloin minulla oli mela väärin kädessä, milloin aalto löi huonoon aikaan. Järkikin tuntui välillä seisovan. Vettä köhien minun oli pakko lopulta kaivaa puhallettava melakelluke esiin. Sen avulla pelastautuminen sujui sentään kohtalaisen varmasti. Kajakin tyhjäksi pumppaamisessakin oli omat haasteensa. Eskimokin jäi aallokossa huonommalta puolelta nousematta.  Monen muun kurssilaisen havainnot tuntuivat olevan samansuuntaisia.

Lopuksi vielä harjoittelimme hinauksia sekä kisailimme ja leikittelimme altaassa. Kun päivä oli ohi, takki oli tyhjä, mutta fiilis korkealla. Oli mukava huomata omien varusteiden toimivan odotetulla tavalla. Liivit istuivat hyvin myös vedessä, aukkopeite oli tiivis sekä riittävän helppokäyttöinen ja kuivapuku ylitti odotukset. Viiden tunnin altaassa polskimisen, reunalta hyppimisen ja pää alaspäin veden alla olemisen jälkeen ainoastaan oikea ranne oli kosteana 15 cm hihansuusta sekä aluspaidan kaulus harteille saakka. Muuten vaatetus pysyi täysin kuivana. Kajakin perässä oli pari desiä vettä. Sen on täytynyt päästä sinne ison lastiluukun kautta, kun sen päältä on kuljettu takakannen yli. Keula sekä päiväluukku olivat täysin kuivia.

Loppupalautteen aika, sitten saunaan

Tämä lauantai antoi paljon ajattelemisen aihetta. Moni itsestäänselvänä pidetty asia muuttuikin olosuhteiden myötä yllättävän vaikeaksi. Jopa oikea ja vasen tai keula ja perä tahtoivat välillä mennä itse kultakin sekaisin. Itsepelastautumiset osoittautuivat aallokossa haastaviksi. Melojakaverista on suuri hyöty turvallisuuden kannalta. Harjoittelulla, ennakoinnilla ja maalaisjärjellä on myös merkittävä rooli. Mitäpä jos haveri sattuu väsyneenä, pimeässä, avomerellä tai kylmän veden aikana? Siinä on kokeneellakin melojalla leikki kaukana, varsinkin, mikäli hän on matkassa yksin. Omasta kajakistani tulee jatkossakin löytymään melakelluke, pumppu ja melan karkuremmi.

Ei pöllömpi juttu

Osa 1

Tuohipöllö on pieni kivikkoinen saari aivan Kotkan kaupungin kupeessa

Edellisellä viikolla, ensimmäistä kertaa talven jälkeen merellä meloessa tuli tunne, että tätä on pian saatava lisää. Seuraava mahdollisuus koitti lauantaina 29.3. Vein lapset laskettelumäkeen ja kävin mökillä hakemassa oman kajakkini seuraavana viikonloppuna Lohjalla järjestettävää palastautumis- ja allokkokurssia varten.

Mökkirannassa Klamilassa meri oli vielä tukevasti jäässä, samoin näytti olevan asiat myös Haminassa. Kotkan edusta sen sijaan on lähes kokonaan auki. Edellisellä viikolla Norssalmen sulkeneet jäätkin olivat väistyneet ja nyt salmesta pääsi ongelmitta läpi. Rauhallisemmat pohjukat olivat kuitenkin edelleen jäässä. Muutamia perämoottoreita oli merelle uskaltautunut. Isommat veneet sen sijaan näyttävät olevan vielä rannalla tukevasti telakalla pressujen alla.

Otin mukaani uuden melani ja talvella hankitut kajakkiliivit. Myös melarukkaset saivat samalla tulikasteensa. Mela osoittautui kevyeksi ja mukavaksi meloa. Etukäteen olin pelännyt sen olevan hieman jäykkä. Napakassa sivutuulessa kevyt hiilikuituinen lapa humisi erikoisesti tuulen voimasta. Vaikka meri oli vasta sulamassa ja rivakka lounaistuuli pärskytteli kylmää vettä päälle, tarkeni melarukkasten kanssa paljain käsin. Myös liivit istuivat hyvin. Talven aikana pehmenneet sisätyöläisen kädet joutuivat sitä vastoin koville ja hiertyivät rakkuloille jo muutaman kilometrin jälkeen.

Sikosaaren edustalla oli vielä vähän jäätä

Kävin katsomassa Ruonalan puoleista rantaa, mutta Sikosaaren edustalla oli niin paljon jäätä, ettei sieltä päässyt läpi. Kiersin kaislikon ja yritin pysytellä jokisuiston oikeassa reunassa. Kerran jouduin turvautumaan naskaleiden apuun päästäkseni parikymmenmetrisen jää-alueen yli. Meloin jään reunaa pitkin Hirssaaren ohi ja Merituulentien sillan ali. Viikko aiemmin oli ollut puhetta Tuohipöllön kiertämisestä, mutta jäät olivat estäneet aikeen. Niinpä kiersin tuon saaren nyt.

Ilman naskaleitakin olisi jo pärjännyt

Takaisin meloessani Viikarin salmesta tuli muutama hieman isompi aalto, joista yksi oli päästä yllättämään. Kunnon surffeja ei näistä kuitenkaan irronnut. Matkalla ihmettelin tuulen kasaamia jäälauttoja. Kahden ja puolen tunnin ja vajaa 14 km lenkin jälkeen pakkasin kajakkini täpötäyden vajan lattialle ja suuntasin tyytyväisenä kotia kohti.

Meno...

...Paluu

Osa 2

Sunnuntaina teippasin sormista edellisen päivän rakkulat ja hyppäsin taas kajakkiin. Koska sekä kantasatamaan että Ruonalaan vievät reitit olivat vielä jäiden peitossa, päätin kiertää Tuohipöllön toistamiseen. Tällä kertaa tein reissun päinvastaiseen suuntaan. Edellisestä päivästä väsyneet lihakset alkoivat vetreytyä ja matka myötätuuleen ja myötävirtaan sujui mukavasti. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilviverhon takaa.

Kuka lie törttöillyt yön aikana?

Katariinan edustalla ihmettelin taittunutta itäviittaa. Voisin vaikka vannoa sen olleen edellisenä päivänä vielä ehjä. Samalla päätin kiertää myös Havourin. Merellä näkyi nyt vähemmän liikettä kuin lauantaina. Kummastelin syytä, sillä meri oli nyt huomattavasti tasaisempi. Takaisin käännyttyäni huomasin pohjoistuulen alkaneen nousta. Vaikka se ei ollutkaan erityisen voimakas, kanavoitui se sataman ja Tuohipöllön väliseen kapeaan salmeen melko ikävästi. Teipatut sormet kestivät kohtuullisesti melan pyöritystä, mutta nyt kotimatka vastavirtaan ja vastatuuleen alkoi tuntua hartioissa.  Melontakunto on näköjään päässyt romahtamaan talven aikana. Eihän näin lyhyen ja rauhallisen lenkin pitäisi tuntua jäsenissä. 

Kevään väriloistoa

Kuivapuvun kanssa oli sattua kömmähdys. Olin mielestäni sulkenut hartian yli kulkevan vetoketjun huolellisesti ja ilmannut puvun. Rannalla ennen lähtöä kyykistyessäni kuulin kuitenkin vasemman korvan juuresta outoa suhinaa. Samalla huomasin pukuni pullistuvan. Vetskari oli, kuin olikin jäänyt pari milliä vajaaksi. En tiedä, olinko sittenkin ollut huolimaton, vai oliko ketju päässyt aukeamaan pelastusliivejä päälle pukiessani. Joka tapauksessa oli hyvä, että huomasin asian jo rannalla. Pari asteisen veden kanssa ei ole leikkimistä. Ensi kerralla täytyy olla vielä tarkempi.  

SportsTracker kuvista käy hyvin ilmi jääraja keisarinsataman alueella. Meloin kumpanakin päivänä muutaman metrin etäisyydellä jään reunasta. Sillan eteläpuolella meri on jäistä vapaa.

lauantai

sunnuntai

                                                                                                                       

Keula kohti kesää

Jäälauttoja kellui siellä, täällä, vaikka meri olikin pääosin auki

On hieman harhaanjohtavaa puhua mennestä talvesta, kun sitä ei koskaan kunnolla tullutkaan. Pakkaset kuitenkin jäädyttivät meren toviksi estäen näin ulkoharrastutoiminnan. Altaaseen on onneksi päässyt viikottain. Melonnan talvikeskeytyksen pituudeksi tuli tänä vuonna tasan kymmenen viikkoa. Vikkelimmät tosin ovat ennättäneet vesille jo paria viikkoa aikaisemmin. Kevät on nyt kuukautta aikaisemmassa kuin vuonna 2013.

Joutsenet ovat palanneet ja muitakin lintuja näkyi runsaasti

Meitä oli matkassa neljän hengen porukka. Metsolan vajalta suuntasimme etelään ohi Munsaaren katsomaan pääsisikö kajakilla jo avomerelle asti. Merituulentien sillalta etelään meri on täysin auki, mutta sillan pohjoispuolella on jäätä. Edeltämme meni kalastaja-alus, joka mursi tähän muutaman sadan metrin levyiseen jääkannakseen railon. Lounaasta kävi kuitenkin kohtuullisen voimakas tuuli, joka painoi tätä avattua väylää umpeen. Jää oli vielä niin vahvaa, että pienen tunnustelun jälkeen havaitsimme viisaimmaksi antaa periksi ja olla pelaamatta itseämme pussiin sulkeutuvan railon takse. Niinpä tyydyimme melomaan Keisarinsataman alueella.

Tähän oli viisainta lopettaa

Takaisin palasimme jokisuun länsireunaa pitkin. Kiersimme Kortetsaaren ja tutkimme Langinkosken pienempää haaraa. Joessa oli vesi korkealla ja rannoilla oli vielä paksulti jäätä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Uimalan kaakelien tuijottamisen jälkeen merelle pääseminen tuntui käsittämättömän hienolta. Pidempi kajakki vaikutti tosin aluksi hieman kömpelöltä altaassa käytettyjen koskareiden jälkeen.

Ilme kertoo paljon

Kevätpyrähdyksemme kesti pari tuntia ja jätti vahvasti tunteen, että tätä pitää saada pian lisää. Seuraava mahdollisuus on viikon kuluttua, mikäli säät sen vain sallivat. Silloin tosin täytyy myös käydä hakemassa oma kajakki, parin viikon päästä odottavaa aallokko- ja pelaustautmiskurssia varten.

Kestänee vielä tovi, ennen kuin jäät ovat sulaneet laiturin paikalta

Erilaista luettavaa

Toistakymmentä vuotta sitten löysin matkakertomukset. Sen jälkeen olen reissannut Göran Schildin ja Daphnen matkassa halki Euroopan, noussut Mika Waltarin Yksinäisen miehen junaan, purjehtinut Joshua Slocumin seurassa maapallon ympäri käynyt Pertti Dunckerin ja Merivuokon mukana Antarktiksella, Etelä-Amerikassa ja Tyynellämerellä, kärsinyt Matti Rämön seurassa Rengasrikkoja Saharassa, pyöräillyt hänen kanssaan Aasiassa sekä Jäämerellä, matkannut Osmo Soininvaaran kanssa Fillarilla Nizzaan, lentänyt Charles Lindbergin mukana Atlantin yli tai Tapio Savolaisen ja Anssi Soilan koneessa Hiljaisin siivin Afrikkaan, ollut Riikka Jaakolan ja Mikko Suomisen kajakin mukana heidän kapsäkissään ja melonut Maarit Verrosen kyydissä pienellä kumikanootilla pitkin Vantaanjokea.

Olen luonteeltani mukavuudenhaluinen varmanpäällepelaaja, joka välttää turhia riskejä ja yltiöpäisiä seikkailuja ja joka yöpyykin mieluusti neljän seinän sisällä kuivassa ja lämpimässä. Edellä mainittujen ja monien muiden kertomusten seurassa olen saanut nauttia lukuisista isommista ja pienemmistä seikkailuista, jotka itseltäni olisivat jääneet tekemättä. Parhaimmillaan tällaiset tarinat ovat mainiota kulttuurimatkailua. Ne saattavat tarjota uusia näköaloja maailmankuvan tai historian jäsentämiseksi, tai saavat muuten vain ihmettelemään omituista maailman menoa. Tämän lisäksi ne ovat usein viihdyttäviä ja toimivat mainioina opaskirjoina kyseisestä lajista tai harrastuksesta kiinnostuneelle.

Jo ennen melaan tarttumistani olin lueskellut kaikenlaista melontaan liittyvää kirjallisuutta. Pääpaino oli ollut teknisluonteisissa oppaissa. Kun alkoi tuntua, ettei uutta melontaan liittyvää luettavaa enää helposti löydy, aloin katsella vanhempaa. Silloin törmäsin tähän.

Nimi on hieman harhaanjohtava. Kirja on painettu vuonna 1948 ja siinä Martti Raive kertoo vuonna 1931 suorittamastaan melontaretkestä Oulusta Helsinkiin. Kirjoittaja löytää halkovajan takaa polttopuiksi tarkoitetun vanhan kajakin rungon, jonka kunnostaa ja verhoilee uudestaan vehnäjauhosäkeistä saadulla kankaalla. Varmistaa kelluvuuden kolmella tyhjällä pirtukanisterilla ja veistää itse melan. Sairasteltuaan edellisen talven, nuorukainen lähtee ilman aiempaa kokemusta kuntouttamaan itseään virkistävän meriseikkailun avulla. Matkaansa hän rahoittaa omatekoisia postikortteja myymällä.

Ylellisyysvälineitä, kuten telttaa, kompassia tai keittovälineitä ei ole. Kamera ja muistiinpanolehtiö kulkevat kuitenkin mukana. Päällä olevan vaatekerran lisäksi matkassa on koulukartta, juomapullo, linkkuveitsi, siimaa ja koukkuja. Turvavallisuusajattelukin on hieman toisenlaista kuin nykyään. Turvavarusteina on pelastusliivin tehtävää toimittava korkkivyö sekä kaksi tuubia hyvää liimaa ja pala kangasta kajakin paikkaukseen. Paikkaustarpeille tuntuu olevan käyttöä ja välillä mennään nurinkin. Tuulet ovat pääsääntöisesti voimakkaita ja useimmiten vastaan. Retki on tämän päivän mittapuulla arvioituna vähintäänkin hurja.

Maailma oli tuolloin kovin erinäköinen. Kiirettä ei tunneta ja ihmiset ovat vieraanvaraisia. Kaupunkien kaduilla tapaa vielä lehmiä ja satamissa näkee lastattavan purjelaivoja. Remmareiden, sjömerkkien ja fyrmerkkien avulla matkaaja suunnistaa läpi sundien vaihtelevalla menestyksellä yleensä hieman epävarmana sijainnistaan. Matkaa tehdään vuorokaudenaikaan katsomatta milloin tyynessä, milloin hankalammissa olosuhteissa. Välillä apuna, toisinaan haittana on pieni purje. 3,9 x 0,7 metrisellä palkoveneellä matkaava meloja yöpyy matkan varrelle sattuvissa taloissa, luotsituvissa, mökeissä ja kalamajoissa toisinaan omin päin ja luvatta. Ruokaa järjestyy milloin mitenkin, turhaan ei huomisesta murehdita. Päivämatkat ovat muutaman kymmenen kilometrin mittaisia. Melalla on mittaa liki kolme metriä.

Matka alkaa Oulusta juhannuksen alla ja päätyy paria kuukautta myöhemmin Helsinkiin. Välillä vastustaa, välillä käy flaksi. Kun matkalle sattuu niin leikki-intiaaneja, salakuljettajia kuin synnyttäjäkin, on pakko pysähtyä miettimään toden ja mielikuvituksen rajaa. Turhat mutkat oiotaan ja yksityiskohtia sivuutetaan. Yhtä kaikki kirja kertoo merestä, melomisesta ja retkeilystä. 

Tyyli on vanhanaikaisen verkkainen, toisinaan jopa runollinen, kaikille se ei varmasti sovi. Kirja piirtää kuvan kiireettömästä maailmasta, jossa ei ole nettiä ja radiokin löytyy vain suuremmista taloista. Säätä ennustetaan taivasta katsomalla ja kalastajien juttuja kuuntelemalla. Teksti on sinänsä sujuvaa, mutta lukeminen edistyy välillä hitaasti. Tuon tuosta on pakko pysähtyä miettimään, missä suhteessa kehityksessä on menty eteen, missä taaksepäin. Merestä ja retkeilystä kiinnostuneille kirja tämä kirja on varmasti erilainen lukukokemus kesää odotellessa.

...........................

ps. Ostin muuten sen suunnittelemani Braca melan. Liikkeessä sain taas mukavaa palvelua. Tipparenkaat näyttävät kuitenkin olevan eri paria. No, pikku juttu, sattuuhan sitä ;)

pps. Kohta lähtee...