Perä edellä

Menin ja ostin avokanootin.

Uusi lelu mökkirannassa

Olen alusta asti koittanut suhtautua melontaan mahdollisimman avarakatseisesti ja monipuoleisesti. Vajassamme on yksi inkkari, jota olen parina viime kesänä vaivihkaa aina silloin tällöin ulkoiluttanut. Kokemusta kanoottimelonnasta ei ole vielä paljoa kertynyt, mutta halu ottaa tämä ketterä kulkuväline haltuun on herännyt. Uskon kanootilla opittavien taitojen olevan hyödynnettävissä myös kajakkimelonnassa. Siksi lähdin aikoinani koskikurssillekin. Löysin aivan uuden kulman melontaan, joka on rikastuttanut harrastustani merkittävästi. Jopa sup-laudalle olen muutaman kerran kavunnut. Uskon merimelonnan säilyvän selvänä ykköslajinani jatkossakin, mutta haluan oppia koko ajan lisää ja ennen kaikkea pitää hauskaa vesillä.

Idyllistä menoa kaislikon suojassa.
Symmetristä pikku kaksikkoa melotaan soolona
etupenkiltä perä edellä.

Mietin huolella, millaisen avokanootin haluan ja tarvitsen. Melon etupäässä yksin, joten sooloinkkari olisi ollut luonteva vaihtoehto. Toisaalta kaksikko mahdollistaisi silloin tällöin jonkun toisen mukaan ottamisen. Materiaalin halusin olevan mahdollisimman helppohoitoisen ja hinnan kohtuullisen, mutta painon olisi silti oltava alle 30 kg, jotta kanootti olisi kunnolla yksin nosteltavissa. Näillä reunaehdoilla tein lopullisen valintani Welhonpesän lasikuituisen soolokanootin, Kolibrin ja Bear & Waterin myymän muovikaksikon Hou 14:n välillä. Päädyin jälkimmäiseen. Pienen kokonsa vuoksi sillä voi hyvin meloa myös yksin, muovisena sitä ei tarvitse juurikaan varoa ja painokin pysyi asettamissani rajoissa. Lauantaina 22.9. Mauri-myrskyä odotellessa kävin hakemassa kanootin kotiin.

Kanootti katolle ja kotia kohti

Sunnuntaina sateiden tauottua lähdin viemään hankintaani mökille. Ajatuksenani oli toki käydä sitä myös hieman kokeilemassa. Avokanootti osoittautui kajakkia helpommaksi nostaa yksin auton katolle ja sieltä alas. Ajomatkan aikana aurinko alkoi jo pilkahdella, mutta sää pysyi raikkaana ja tuulenpuuskat olivat vielä edellisen päivän myräkän jäljiltä kymmenen metrin tietämissä. Ei siis mikään avokanoottimelojan toivekeli. Onneksi reitit olivat suojaisia eikä aallokkoa syntynyt. Suurimman osan matkasta pääsin melomaan kaislikon tai saarten suojassa, pisin ylitys reitilläni oli tasan kilometrin mittainen.

Navakka sivuvastainen vaati määrätietoisia otteita

Pakkasin mukaan sienen, äyskärin ja kaksi melaa. Ämpäriin otin lisäksi lippalakin, juomapullon ja vähän evästä. Varmuuden vuoksi laitoin kanootin pohjalle myös katkaistavan kajakkimelan siltä varalta, että voimani uupuisi tai tekniikkani pettäisi tuulessa. Tutulla melalla uskoin pääseväni helpommin takaisin rantaan.

Hou 14 on varsin matala, joten tuuli ei tarttunut siihen aivan yhtä pahasti, kuin aiemmin melomaani Mad Riveriin, silti sortaminen oli puuskissa kajakkiin tottuneelle suurta. Keulan suunnassa pitäminen sujui sitä vastoin ilman suurempia ongelmia. Avainasia oli painopisteen siirto pituussuunnassa. Tyynemmissä kohdin pystyin nojaamaan penkkiin ja pitämään kurssin J-vedoilla, kovempien puuskien aikaan nousin kunnolla polvilleni ja nojasin reiteni reilusti länkeen. Sivuvastaisen aiheuttamaa sortoa korjasin aina puuskien välillä melomalla tovin vastatuuleen. Kokonaisuutena kanootin hallinta oli helpompaa, mihin olin lainakanootin kanssa tottunut.

Sienelle ja vedenpitäville melontahousuille oli nyt käyttöä.
Tuulessa ja aallokossa avokajakki kerää helposti vettä sisäänsä.

Ostin kanootin mukana puisen Grey Owl Scout -melan, joka edullisesta hinnastaan huolimatta tuntui vanhaan muovilapaiseen alumiinimelaani verrattuna suorastaan naisellisen sirolta ja köykäiseltä. Sitä oli miellyttävän kevyt käsitellä ja sileälapaisena se ui vedessä keskiruodollista alumiinimelaa paremmin. Myös kädensija tuntui omaan kouraani paremmalta, vaikka olikin lakattuna vähän liukas. Kestävyyden kanssa tämä ei varmaankaan pysty kilpailemaan jämerämmän alumiinimelan kanssa. Vaihtelin meloja silloin tällöin, pyrkien saamaan tuntumaa vuoroin kumpaankin.

Kahden kanoottimelan lisäksi mukana  varalla oli myös katkaistava kajakkimela

Lenkkini kiersi rantoja pitkin mökiltä Klamilan kalasataman kautta kaupan rantaan ja sieltä takaisin. Kokonaispituudeksi tuli 11km ja keskinopeudeksi viitisen kilometriä tunnissa, joka mielestäni tuuli huomioiden oli aloittelijalle yllättävänkin hyvä. Parin pikku pysähdyksen kanssa aikaa kului runsas kaksi tuntia. Hyvillä mielin nostin kanootin pukeille vajan seinustalle seuraavaa kertaa odottamaan. Saa nähdä, ehdinkö ennen sitä istahtamaan meri- tai koskikajakkiin.

Illaksi kotiin

Splish splash

You never know what you can get!

Piilossa kiven takana

Lähdimme Antin kanssa Kultaalle melomaan sillä ajatuksella, että veden vähyyden takia voi tulla hukkareissu. Muutaman kerran olen Kultaalla joutunut pettymään, kun melottavaa ei oikein ole löytynyt. Nyt vesi oli vielä tätäkin alempana. Eipä tullut silti hukkareissua, tuli huippureissu. Kultaankoski osoittautui oikeaksi vesihuvipuistostoksi, eikä tilannetta yhtään pahentanut se, että niin ilma kuin vesikin olivat lähes kesäisen lämpimiä. Kaiken kukkuraksi aurinkokin vielä paistoi kirkkaasti.

Pikkuhaarastakin löytyi mukavasti melottavaa

Vedenpinta oli tosiaankin poikkeuksellisen alhaalla ja koko maisema näytti jotenkin oudolta. Jokeen tuntui kasvaneen kokonaan uusia kiviä ja pohja näkyi useasta sellaisesta kohdasta, jossa olin aiemmin kuvitellut olevan syvää vettä.

Näkymä poikkesi monin kohdin totutusta

Itäinen pikkuhaara on runsaalla vedellä joskus lähes sileä. Nyt sieltäkin löytyi ihan kivasti melottavaa. Varsinaisen yllätyksen muodosti kuitenkin keskimmäinen haara, jonka yli normaalisti vain siirrytään päähaaraan. Nyt sinne oli ikään kuin taikaiskusta ilmestynyt ihan reilunkokoinen surffattava aalto. Tämä aalto oli hieman vino ja siksi siinä pysyminen vaati vähän tarkkuutta. Koko ajan piti pyrkiä aavistuksen vasemmalle, koska aalto pyrki purkamaan oikealle. Tämän alapuolella oli vielä toinenkin, pienempi aalto, jossa oli mahdollista jatkaa melomista, mikäli sattui tipahtamaan ensimmäisestä. Kaiken kukkuraksi nämä oli helppo saavuttaa akanvirran ansiosta.

Keskihaaraan oli ilmestynyt kokonaan uusi aalto

Jo kauempaa katsottuna läntinen päähaara näytti jotenkin oudolta. Syy paljastui sinne melottuamme. Keskelle virtaa, parikymmentä metriä normaalin pelipaikkamme alapuolelle oli muodostunut kaksi ihan uutta aaltoa. Muutenkin vesi näytti valkoisemmalta kohdassa, jossa tavallisesti muuten on lähes sileää. Pohjakallio oli pinnan alla näkyvissä muutaman kymmenen sentin syvyydessä. Olin aina kuvitellut tässä kohdassa olevan toista metriä vettä.

Päähaaran kaksi alempaa aaltoa

Vesi siis pärskyi, mutta virta oli normaalia leppeämpi. Helppoja surffipaikkoja löytyi mielin määrin, eikä kumpikaan meistä tainnut edes kaatua kertaakaan, mikäli tahallista vilvoittelua ei lasketa. Puolentoista tunnin päästä puhti alkoi kuitenkin jo hyytyä ja palasimme autolle. Ennakko-odotuksista huolimatta tämä olikin harvinaisen mukava, ja leppoisa koskimelontasessio.

Tyytyväisen näköinen mies

Leikkipaikat on korostettu kuvassa sinisellä

Kuiva koski

Kari kuvaa

Näyttää käyneen jälleen niin, että syksyä kohden koskimelonta rupeaa kiinostamaan. Parin vuoden jälkeen vasen olkapääkin tuntuu taas kestävän sen rasitukset pahemmin kipeytymättä. Ongelmana vain on, että kuuma ja kuiva kesä on saanut Kymijoen virtaaman kovin pieneksi ja vedenpinta on nyt harvinaisen alhaalla. Pernoonkosket alkavat olla jo melkoista kivikkoa eikä Kultaankoskikaan enää parhaimmillaan ole. Hirvikoskella olemme sen sijaan muutaman kerran vierailleet vaihtelevilla kokoonpanoilla. Isolla vedellä sen vaarallisen pitäväksi muuttuva hontto on nyt mukavan leppeässä kunnossa surffailua varten eikä vaaraa liiallisesta takaisinvirtauksesta ole olemassa. Niinpä Hirvikoskesta onkin tullut viime aikoina pääasiallisin melontakohteemme.

Aija

Timo

Paula

Pekka

Nyt jollain keulii...

Koski kuivillaan

Levää

Kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin. Hienojen kelien varjopuolena on ollut runsas sinileväkukinto. Oheiset kuvat Klamilan vesiltä syyskuun alkupuolella eivät juuri selittelyä kaipaa.

Laatuaikaa

Työt ovat taas alkaneet ja sen kyllä huomaa. Elo- syyskuun vaihteessa päätin palkita itseni ja lähteä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Ohjelmassa oli sopivassa suhteessa saunomista, lueskelua ja rentoa melomista. Kelit vaihtelivat sadekuuroista auringonpaisteeseen ja sumuun. Tuulet olivat enimmäkseen olemattomia, mutta lauantaina idästä tulleet mainingit tarjosivat myös pitkiä ja maittavia surffeja. Kilometrejä kertyi vain runsaat kolmekymmentä, joten mistään varsinaisesta suorituksesta ei tällä kertaa ollut kyse. Pää tuli hetkeksi nollattua ja merellä sai taas kokea monta hienoa hetkeä.

Lauantaina oli surffikeli, vaikka kuvasta ei helposti niin uskoisi.

Saunalenkin varrellta

Illalla oli kiva vetäytyä lämpimään mökkiin lueskelemaan

Kuvajaiset

Usva saapuu

Monta vuotta olen yrittänyt kuvata pikku pokkarillani
siivet levällään olevaa merimetsoa.
Nyt pääsin jo melko lähelle.

Meren ja taivaan välissä

Hyvää yötä!

Meloen markkinoille

Pyhtään saaristolaismarkkinat pidetään aina elokuun puolivälin jälkeen. Kotkan melojilla on ollut tapana tehdä pikku retki paikalle. Osa palaa yleensä illaksi takaisin kotiin toisten jatkaessa yöksi Pyhtään saaristoon. Tänä vuonna matkaan lähtö sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun radiotoimittaja otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun melonnasta YLE:n paikalliskanavalle. Sovimme treffit vajalle kello yhdeksäksi, vaikka varsinainen lähtö tapahtuikin vasta puolilta päivin.

Kajakit parkissa Lökören rannassa

Melontasää oli aamusta mitä parhain. Shortseissa tarkeni hyvin ja tuulta oli muutama metri sekunnissa. Juttelimme toimittajan kanssa kaikkea mahdollista ja opastin kajakkiin menemisen sekä melonnan alkeita. Puolentoista tunnin kuluttua kävimme samat asiat pikakelauksella läpi suorassa lähetyksessä ja toimittaja meloi pienen lenkin selostaen tunnelmiaan tämän jälkeen eetteriin. Kolmas otto oli haastattelu kajakkia pakatessa retkelle valmistautumisesta. Tässä vaiheessa näytti vahvasti siltä, että seuraavan päivän sääennuste oli karkottanut valtaosan lähtijöistä muihin puuhiin.

Lähtöhetkellä ranta täyttyi kajakeista

Heti lähetyksen jälkeen ranta pelmahti kuitenkin täyteen melojia kajakkeineen. Niinpä lähdimme matkaan ihan reilulla joukolla. Kaiken kaikkiaan markkinoilla vieraili viitisentoista KoMelaista. Meloimme leppoisaa vauhtia kahteen pienempään ryhmään jakautuneina Maijansalmen kautta kohti Lököreä. Aikaisin aamulla reissuun lähteneet melojat tulivat jo loppumatkasta vastaan. Perillä parkkeerasimme kajakkimme rantaravintolan taakse. Sovimme jatkavamme puolentoista tunnin kuluttua, joten ruokailuun ja markkinahumuun tutustumiseen jäi ihan mukavasti aikaa.

Lökören satamassa oli täyttä

Kalalautanen ja oluttuoppi voittivat hienoimmankin ravintola-annoksen vaikka ne nautittiinkin pahvilautaselta ja muovituopista. Aurinko paistoi ja tunnelma oli muutenkin kesäisen rento. Jälkiruoaksi ahmimme vielä pahvikupillisen kahvia ja jäätelön tai hillolla ja kermavaahdolla höystetyn valtavan letun. Tämän helpompia ja maistuvampia retkieväitä voi tuskin kuvitellakaan.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Pian oli aika ahtautua täydellä vatsalla takaisin kajakkiin ja jatkaa matkaa. Valtaosa reissulaisista päätti palata suoraan takaisin, mutta viisi innokkainta päätti uhmata sääennustetta ja jatkaa retkeä yön yli. Koska ulompana oleviin saariin oli luvattu reilusti yli 10 m/s tuulia, päätimme jäädä lähemmäs rantaa. Täällä tuuliennuste näytti kotimatkan ajaksi enimmillään 11 m/s myötätuulta ja sadetta. Niinpä löysimme itsemme jälleen kerran Kuussaaresta.

Kajakit Kuussaaren kalliolla

Ilta kului normaalisti makkaroita paistellen ja eväitä kokkaillen. Tässä yhteydessä ihmeteltiin taas kerran maailman menoa ja laitettiin sen asioita ainakin omassa mielessä hieman parempaan järjestykseen. Taivas alkoi pimetä jo ennen kello kymmentä ja painuimme yöpuulle hyvissä ajoin jo yhdentoista maissa. Yöllä tuuli alkoi nousta, mutta leiripaikkamme oli tällä kertaa hyvin tuulelta suojassa.

Ilta oli kaunis

Sade saapui täsmällisesti ennusteen mukaan aamuseitsemältä. Yritimme Mikon kanssa ehtiä pakkaamaan telttamme kuivina. Toinen meistä ennätti, minä en. Naapurissa Sanna ja pojat nukkuivat vielä. Kohteen valintamme oli sikäli onnistunut, että saimme nyt keitellä aamiaista kuivassa grillikodassa sateelta ja tuulelta suojassa. Säärintaman saapuessa merivesi oli noussut nopeasti ja kalliolle vedettyjen kajakkien perät alkoivat olla jo aaltojen armoilla.

Grillikota pelasti kostean aamuhetken

Kuussaaressa on fasiliteetit kunnossa

Kohta loputkin leiriläiset saapuivat keittopuuhiin ja sateen välillä tauotessa saimme pakattua kajakkimmekin jotakuinkin kuivina. Ennen kello kymmentä olimme jo valmiita Äyspään ylitykseen. Matka sujui myötätuulessa nopsasti ja reilun neljän ja puolen kilometrin taival taittui 35 minuutissa. Tämä tietää lähes 8 km/h keskinopeutta, täydessä retkilastissa olleilla kajakeilla. Aallokko nousi puolivälissä jonkin verran, mutta säilyi muodoltaan maltillisena. Valitettavasti laineet tulivat sivusta, vaikka tuuli olikin takaa. Nyt surffit jäivät saamatta, vaikka keikutusta muuten riittikin.

Kostea harmaa ja tuulinen kotimatka alussa

Takaisin Metsolassa olimme hyvissä ajoin. Mikko jatkoi yksin kohti Haminaa, mistä oli lauantaiaamuna lähtenytkin. Iltapäivällä taivas alkoi uudestaan seljetä ja tuuli tasaantui, joten sain aamulla kostuneen teltankin pystytettyä kuivumaan helposti pihanurmelle. Loppusyksy näyttää niin kiireiseltä, että saa nähdä, jääkö tämä pikku retki tällä erää kesän viimeiseksi.

Huppu päähän, rillit taskuun ja menoksi

Makeassa vedessä

Vuohijärvi tarjosi kolmeksi päiväksi mukavasti melottavaa

Lievän säätämisen ja muutaman vaiheen jälkeen löysimme kolmen hengen porukkamme Vuohijärveltä ja Repovededen kansallispuistosta. Torstai-iltapäivällä pakkasimme kajakkimme Vuohijärven eteläpäässä ja lähdimme melomaan kohti pohjoista. Pienen mutkittelun ja maltillisen melonnan jälkeen päädyimme Valkealan Kuisaaren itäisimpään niemenkärkeen, jossa oli mitä mainioin leiripaikka. Matkalla yritimme etsiä läheisestä Kalliosaaresta geokätköä, mutta se jäi löytymättä. Avotulta ei voinut metsäpalovaroituksen takia tehdä, mutta keittelimme evästä Trangialla ja risukeittimellä. Jälkimmäinen sai toimia myös nuotion korvikkeena. Painuimme pehkuihin joskus puolen yön maissa.

Kajakit parkkiin ja uimaan. Siiten vasta pystytetään leiri.

Tunnin kuluttua nukkumaan menosta uni keskeytyi ja alkoi mahtava jylinä ja pauke. Pohjoisesta lähestyi ukkonen, joka parkkeerasi noin kilometrin päähän leiripaikastamme. Sadetta ei tullut paljoa, mutta aallot nousivat vaahtopäiksi ja maisema muuttui salamoiden räiskyessä valkoiseksi. Tuuli tuiversi siihen malliin, että oli pakko kömpiä ulos tarkastamaan kajakit ja lisäämään telttaan myrskynarut. Naruista huolimatta kaaret alkoivat taipua uhkaavasti ja lähdin uudestaan niitä virittelemään. Nyt iski puuska, joka lennätti kiilat maasta ja oli riistää käsistä koko teltan. Huusin apua naapuriteltasta. Yksissä tuumin saimme kiinnitettyä teltan uudestaan nyt jo hieman muuttuneeseen paikkaan. Pikku hiljaa tuuli alkoi talttua ja ilma rauhoittui vähitellen. Ukkonenkin loittoni, mutta teki vielä hetken kuluttua uuden kiepauksen takaisin sateen kera. Tällaisella kelillä ei olisi ollut mukava olla kallioisella ulkoluodolla.

Aamun tyynessä etsiskelimme maasta tuulen irti tempaamia kiiloja ja nautimme lämpimästä ja kirkkaasta järvivedestä uiskentelemalla hetken rantavedessä auringon paistaessa kuumasti ennen kuin päätimme jatkaa matkaa.

Vesi oli kirkasta ja uinti maistui.

Kalliosaaren geokätkö jäi löytymättä.

Meloimme edelleen pohjoiseen ja kiersimme Kinansaaren myötäpäivään. Ilmamassa oli kuuroherkkä ja pilvet alkoivat kasvaa nopeasti. Suuntasimme rantaan lounastaukoa pitämään ja keittelimme eväitä pienellä rantakalliolla. Ennen, kuin jatkoimme matkaa, vilkaisin olan yli taivaalle ja ehdotin tauon venyttämistä. Pian alkoikin jytistä ja sataa siihen malliin, että oli mukavampi olla rannalla kuin istua kajakissa kaiken hässäkän keskellä. Kotvan odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaamme auringon paisteessa pilven mentyä ohi. Kruisailimme rantaa pitkin etelään ja kävimme tutustumassa Mäntysaaren hautausmaahan. Sen laiturilla onkinut mies paljastui aktiiviseksi melonnan harrastajaksi eikä yhteisiä jutun aiheita ollut vaikea keksiä. Jäimme suustamme kiinni vähäksi aikaa.

Lounastaukoa piristi ukkoskuuro

Sää on vain asennekysymys.

Myrskyn jälkeen on poutasää...
Ukkospilvi pyyhälsi ohi ja matka jatkuu.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun meloimme Hillosensalmen sillan alta Repoveden puolelle. Kansallispuistossa oli muitakin liikkeellä. Vastaan alkoi tulla monen moista melojaa kuka inkkarilla, kuka kajakilla tai jopa sup-laudalla. Aika monen matkalaisen tyyli paljasti, ettei kyseessä ollut varsinainen lajin aktiiviharrastaja. Meloimme Lapinsalmen keväällä romahtaneen riippusillan ali ja aloimme etsiskellä hyvää leiripaikkaa. Sillan ollessa käyttökiellossa retkeilijöitä kuljetettiin salmen yli moottoriveneellä. Veneen kuljettajaksi osoittautui tuttu mies ja kävin vaihtamassa hänen kanssaan muutaman sanan.  Jouduimme haeskelemaan sopivaa leiripaikkaa jonkin aikaa. Lopulta palasimme pari kilometriä takaisin ja löysimme etsimämme. Pystytimme telttamme mainioille paikaille ja aloimme keittohommiin kalliotasanteella, josta oli mukava tarkkailla ympäristöä yläviistosta ilta-auringon paisteessa. Yö oli niin lämmin, että nukuin teltan molemmat oviaukot auki.

Varusteiden kuivattelua ilta-auringossa

Iltapala valmistuu näköalakalliolla.

Lauantai aukeni verkkaisen aurinkoisena emmekä pitäneet turhaa kiirettä lähtötouhujen kanssa. Sunnuntain vastaiseksi yöksi sekä sunnuntaipäiväksi ennustettiin sen verran kovaa sadetta ja ukkosta, että päätimme meloa illaksi takaisin autoille. Kiertelimme Kuutinlahden kautta ennen kuin siirryimme takaisin Vuohijärven puolelle. Pilvet olivat kasvaneet taas niin korkeiksi, että sadekuuroja alkoi ilmaantua. Pidimme hetken sadetta Hillosensalmen sillan alla ja saimme seuraksemme pari moottorivenettä. Iltapäivällä löysimme itsemme samasta paikasta, missä olimme majoittuneet ensimmäisenä iltana. Söimme lounaan ja pitelimme taas hetken sadetta ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaamme.

Repoveden puolella näkyi monenlaisia kulkupelejä.

Vesi oli alhaalla ja siitepöly oli piirtänyt hauskat rajat kallioon.

Illan suussa meloimme Vuohijärven eteläpäähän autoille. Purimme kajakit ja nostimme ne autojen katoille. Ennen kotiin lähtöä käväisin vielä uimassa, sitten vaihdoin puhtaat vaatteet ylle ja hyppäsin ratin taakse. Kotimatkalla Inkeroisten kohdalla sateli hieman, mutta etelärannikolla oli vielä poutaa. Putsasin kajakin ja nostin sen vajan hyllylle odottamaan seuraavaa reissua. Varusteiden purkamisessa tuhraantui sen verran aikaa, että varsinainen huolto sai jäädä seuraavaan päivään. Virkistävän erilainen melontareissu, joka osoitti, että sisävesissäkin riittää melottavaa yllin kyllin. Suurimman osan ajasta ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Väliin sattuvat lyhyet sadekuurot vain piristivät ja raikastivat muuten tukalan kuumaksi lämmennyttä ilmaa.

Iltauinnilla