Siimoja väistellen

Päivän risteilyohjelma

Päivä alkoi vähän huonoissa merkeissä riittämättömän kuljetuskapasiteetin takia. Pienen neuvonpidon jälkeen Hirvikosken reissu vaihtuikin Langinkoski - Koivukoski risteilyksi. Vajalle kerääntynyt viisikko hyppäsi kajakkeihinsa ja ryhtyi melomaan vastavirtaan päivä päivältä vähävetisemmäksi käyvää Kymijokea ylös. Ensimmäinen jalkautumispaikka oli jo alle kilometri vajalta Langinkoskella. Kannoimme kajakit yläjuoksulle ja katsastimme samalla laskulinjat keisarin kalastusmajan kohdalta.

Punertaa marjat pihlajan...

Lankkarilta pohjoiseen oli runsas pari kilometriä melko rauhallista vastavirtaa, joka taittui lyhyilläkin kajakeilla ongelmitta. Pienet Tattarinkoski ja Hinttulankoski nousivat vielä melomalla, mutta Kokonkosken kohdalla oli jälleen rantauduttava ja nostettava kajakit olalle.

Vanha Väkinäisten silta Hinttulankosken alapuolella

Lyhyehkön melomisen jälkeen rantauduimme jälleen ennen Munkkisaaren majaa ja katsastimme Siikakosken laskureitin rantakalliolta käsin. Joen itäranta oli täynnä kalastajia siimoineen. Pääosin mahduimme sekaan hyvin, mutta muutamat onkimiehistä kuvittelivat ilmeisesti saavansa kalastusmaksun vastineeksi koko joen itselleen. Melojana mietin, että saattaisi olla helpompaa kelata siimaa hetkeksi sisään kuin meloa hartiavoimin vuolasta virtaa vastaan. Pienehkö jousto molemmin puolin olisi varmasti fiksua.

Siikakoski on ohitettu kantamalla, matka vastavirtaan jatkuu meloen.

Noin kilometrin mittaisen Ruhanvuolteen jälkeen Koivukosken pato alkoi jo häämöttää. Kuivan syksyn takia padon luukut olivat niin vähän raollaan, että itse koskeen riitti vettä vain loraus. Osa porukastamme nousi lähes kuivillaan olevan Tomsankosken melomalla, osa ohitti sen pientä kalliosaarta pitkin kantamalla. Välikoskea pidemmälle emme enää päässeet. Pidimme lyhyen evästauon ja käännyimme takaisinpäin.

Kohta ollaan perillä 

Paluumatkamme alku meni kiviä kierrellen. Pekka kävi Pihkoossa täydentämässä vajalle unohtunutta eväsvarantoaan rantatontin omenapuusta. Myötävirtaan meloessa kalastajien siimojakin oli nyt helpompi väistellä. Pian edessä oli Siikakoski. Alun isommat aallot sujuivat helposti, mutta loppupuolella kaikkia kiviä oli enää mahdoton kiertää ja meno muuttui hetkittäin pomppuiseksi. Keskemmällä päävirrassa meloneet pääsivät hieman helpommalla. Kaatumisen mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut.

Kuuden kilometrin alamäki odottaa

Kokonkoskessa saattaisi paremmalla vedellä löytyä jokunen pelipaikkakin. Nyt sekin oli melkoista kivikkoa, joten koskenlaskussa oli pikemminkin pujottelumeininki. Hinttulankoskikaan ei varsinaista melontaelämystä tarjonnut ja pian lapoimmekin taas parin kilometrin tasaista pikataivalta kohti retken kruunua, Langinkoskea. Omalta osaltani Lankkarin lasku sujui odotuksia helpommin ja Keisarinmajan tyrskykin meni pehmeästi stopparien välistä ohjaillen. Kokeneempi koskikonkari Masa sattui juuri sopivasti sillalle meloessamme sen alta.

Pieni pelipaikka Kokonkoskessa

Vajarannassa ei enää harmittanut, vaikka Hirvikosken reissu jäikin tekemättä. Kahdentoista kilometrin lappaminen pienellä kajakilla virtaavassa vedessä sai kropan tuntumaan mukavan raukealta. Ei tämä reitti vallitsevalla vedenkorkeudella kovin mahtavaa melontaelämystä tarjonnut, mutta kyllä moisen reissun jatkossa varmasti muutaman kerran kesässä saattaa ainakin kuntoilumielessä tehdä.

Langinkoski Metsähallituksen videolla

Koskimelontaa.com -sivuston kuvaus melomastamme reitistä.

Kevyttä sorastusta

Kajakkeja väärässä elementissä

Koskimelontaseura Kohinan sivuilta luin, että Kymijoen Pernoonkoskia kunnostetaan sorastamalla, jotta kaloille löytyisi enemmän kutupaikkoja. Ainoa kokemukseni sorastuksesta rajoittuu pienoisrautateiden rakenteluun, joten yllätys oli melkoinen saapuessamme Pernooseen. Minulla oli sorasta sellainen käsitys, että raekoko olisi suurin piirtein sormenpään luokkaa. Se sora, mitä näin parkkipaikalla oli kyllä jotain aivan muuta. Tämän jokeen pudottamista odottavan maa-aineksen pienimmätkin hippuset olivat vähintään nyrkin kokoisia, suurimmat hyvinkin rantapallon luokkaa. Moisia järkäleitä ei aivan pienellä kopterilla koskeen pudoteta.

Kosken pohjaa ei korjatakaan millään kevytsoralla

Kontilta kuului vasaran pauke, kun kohinalaiset talkoilivat uutta kuistia. Kauaa emme parkkiksella ihmetelleet, vaan hyppäsimme kajakkeihin ja lähdimme melomaan. Kolmen tunnin kierroksemme oli tavanomainen, keskiportaan kautta ylös ja Vääräkosken ja Sittarännin kautta takaisin. Antti surffasi tovin Tormin ykkösaallossa, me jätimme sen Jukan kanssa väliin. Vesi oli viime viikosta laskenut, eikä uinnin mahdollisuus kivisessä virrassa kiinnostanut. Vääräkoskesta löytyi nyt jo paremmin aaltoja ja Ruhankoski oli mainiossa surffauskunnossa, joten melottavaa riitti näinkin yllin kyllin. Kohinan talkoista huolimatta joella oli melkoisesti melojia. Kun palasimme iltapäivästä, parkkipaikka oli täynnä uusia koskeen aikovia. Lisäksi Natura Viva näytti pitävän kurssiaan väliportaassa.

Ruhankosken aalto toimi tällä vedenkorkeudella hyvin.

Väännä poika, väännä

ELY-keskuksen hienossa Kymijokea esittelevässä 

videossa näkyy mm. kosken sorastusta.

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Kävin sunnuntaina 4.9. melomassa Kotkansaaren ympäri. Pyöräillessäni vajalle havaitsin Langinkosken sillalta, kun edellisenä päivänä Pernoossa näkemäni ohjaajakurssi oli parhaillaan laskemassa koskea alas. Kaivoin kameran repusta ja ennätin kalastumajan kalliolle, kun ensimmäiset kajakit sattuivat juuri sopivasti kohdalle. Loppulaskua pääsin vielä seuraamaan sillalta lintuperspektiivistä.

Pitkästä aikaa Pernoossa

Viime kesänä tuli käytyä joitain kertoja Pernoon koskilla, mutta tämän vuoden jokireissut ovat jostain syystä suuntautuneet aina Kultaalle. Pitkästä aikaa olikin mukava käydä porukalla tässä kotkalaisten todellisessa lähikohteessa. Matkaa Metsolan vajalta Pernooseen on linnuntietä ainoastaan 12 km ja maanteitsekin vain muutama kilometri enemmän. Kahdella autolla ja yhdellä peräkärryllä siirsimme viisi kajakkia melojineen näppärästi pelipaikoille.

Hienoa, että saatiin mukaan uusiakin jäseniä

Pernoossa oli käynnissä ohjaajakurssi ja hieno ilma oli houkutellut paikalle paljon muitakin melojia, joten koskissa riitti vipinää. Sopivasti kierrellen sekaan sopi kuitenkin mainiosti, eikä suurempaa jonottelua pelipaikoille onneksi päässyt syntymään. Vettä riitti viime syksyistä enemmän, joten kaikki aallot eivät toimineet aivan totutulla tavalla.

Ruhanväärästä löytyi helppo pieni surffattava aalto, samoin kuin keskiportaan yläpuolella olevasta mutkasta. Ruhankoski tai Jojo eivät tällä vedellä tarjonneet oikein mitään. Jokaiselle löytyi kuitenkin omat mansikkapaikkansa. Osa viihtyi Tormin ykkösaallossa, osa tyytyi vain laskemaan läpi virran mukana ja puljailemaan alemmissa koskissa.

Torminvirta tarjosi haasteita

Lähes kolme tuntia jaksoimme ilakoida vesileikeissä ennen kuin sujautimme kajakit Sittarännistä alas ja pakkasimme tavarat takaisin autojen kyytiin. Porukan uusin ja ainoa naispuolinen jäsen taisi olla ainut, joka selvisi päivän melonnoista hiukset ja pää kuivana.

Kotka - Klamila

Elokuun alusta ei otollista säätä tälle pienelle melontaretkelle oikein löytynyt, mutta kuun loppupuolella viimein tärppäsi. Kun viikonlopun sääennustekin oli kerrassaan mainio, houkuttelin Antin mukaan. Sovimme tapaavamme lauantaina puolilta päivin Hallan sillan alla, jonne sekä Metsolan että Mansikkalahden vajalta on vajaa tunnin melonta. Valmistellessani lähtöä puoli yhdentoista maissa, oli vajalle kerääntynyt muutama Pyhtään saaristolaismarkkinoille aikova meloja. Minun mieleni teki kuitenkin päinvastaiseen suuntaan ja käänsin kajakin keulan kohti itää.

Lounastauko luodolla

Päätimme meloa Pitkäsaaren ohi ja pitää tauon reilun parin tunnin melonnan jälkeen Mäntykarissa. Karttojemme mukaan saaren piti olla asumaton. Saavuttuamme lähemmäs, huomasimme kuitenkin, että rannassa nökötti sauna ja niemen takaa sieraimiin leijaili savun aromi. Saaressa oli mökki ja mökissä ukko, joka poltteli rannalla nuotiota. Kiersimme karin ja kurvasimme kohti etelää. Pidimme tauon Korkeussaarten ja Honkasen välisellä pienellä luodolla, jonka kalliolla seisoi vastikään uusittu linjataulu.

Amiraaleja oli runsaasti liikkeellä

Kahvin ja lounastankkauksen jälkeen jatkoimme kohti Nuokkoja. Matkalla silmiimme sattui Kotka sekä kaksi Kalasääskeä. Parin tunnin melomisen jälkeen nousimme Rullourin matalalle rantakalliolle kokkaamaan päivällistä. Rannassa katselimme kahta amiraaliperhosta. Myöhemmin paljastui, että jokaisessa saaressa, johon nousimme, oli runsain mitoin neito- ja amiraaliperhosia. Ilmeisesti kesän toinen sukupolvi oli juuri kuoriutunut.

Kerrankin ilma suosi

Antti ehdotti leiripaikaksi Pitkä-Kotkaa. Saaren pohjoisrannasta löytyikin mainio silokallio telttoja varten. Leirin pystyttämisen jälkeen kiertelimme ihmettelemässä nyt jo vuosikymmeniä harmaata jäkälää kasvaneita entisiä graniittilouhoksia. Saaresta joskus menneisyydessä on louhittu rakennuskiviä Pietariin ja lähes koko länsiranta oli yhtä louhosta. Jollain ihmeen konstilla kivet on saatu kuljetettua Suomenlahden pohjukkaan Pohjolan Venetsian rakennusaineeksi. Aika paljon valmiita kiviä oli jostain syystä jätetty hylättynä lojumaan pitkin kallioita. Ajattelin, että tämä erikoinen maisema voisi tarjota mielenkiintoiset puitteet vaikka millaisen seikkailuelokuvan filmaamiseen.

Länsirannan louhoksia ilta-auringossa

Ilta sujui tuttuun tapaan nuotiolla maailman menoa ihmetellessä. Yöllä lähes täysi kuu möllötti ohuen pilvipeiton täplittämältä taivaalta ja valaisi maiseman yllättävän kirkkaaksi. Horisontissa kajastivat Mussalon ja Haminan tuulimyllyjen punaiset valot. Yö oli lämmin ja makuupussissa tuli kuuma. Illalla virinnyt tuulikin tyyntyi lähes olemattomaksi.

Pörstingissä reittimme erkanivat.
Antti jäi kalliolle nauttimaan nektariinia.

Aamutoimien ja leirin purkamisen jälkeen olimme vesillä vähän ennen kymmentä. Meloimme Kohti Houteretta, mistä käännyimme itään Kuorsalon eteläkärkeen. Antti nousi maihin Pörstinki- nimiselle pikkusaarelle, jonka metsänreunassa pilkotti kivistä ladottu muinaishauta. Kiitin oivaa luotsia ja paikallisopasta matkaseurasta ja jatkoin yksin Vepsua kohti. Antti suunnitteli lähtevänsä tutkimaan Kuorsalon saaressa sijaitsevaa järveä.

Vuori-Pulteri ja Vasikka-Pulteri

Vepsun eteläpuoli ei tarjonnut mahdollisuutta rantautumiseen, joten myöhensin suunniteltua lounastaukoa ja meloin Ruissaaren ja Mustamaan välisestä salmesta Vuori-Pulteriin. Vedin kajakin pohjoiskärjen laakealle kalliolle ja jäin siihen syömään ja huilaamaan hetkeksi. Pian saareen saapui muutaman hengen seurue ja grillikodasta alkoi nousta savua. Nousin saaren korkealle kalliolle ja katselin, kun mökkinaapurin purjevene luovi etelää kohti.

Navigare necesse est

Tauon jälkeen oli jäljellä enää reissun viimeinen pikataival, vajaa tunnin rypistys tuttuun mökkirantaan. Heikossa myötätuulessa matka taittui leppoisasti. Ennen rantaa sain melottua kiinni Pulterien saariryhmän kiertäneen mökkinaapurin, jonka purjeveneen vauhti oli tyssännyt tuulen tyynnyttyä. Vaimo ja lapset olivat saapuneet maanteitse sunnuntaita viettämään, joten minulla oli autokuljetus takaisin kaupunkiin. Nostin kajakin kattotelineelle ja illan suussa palautin sen vajalle. Kotona tietokoneelta mittasin ensimmäisen päivän melontamme olleen 28km:n, koko reitin pituudeksi tuli 48km. Olipa oikein mukava viikonloppureissu ensimmäisen työviikon jälkeen. Seuraava kesälomakin on jo taas viikon lähempänä.

Pitkä Kotkan laakeita kallioita

Surffikeli

Perjantaina 12.8. oli tälle kesälle tyypillinen keli. Merellä tuuli niin ettei sinne tehnyt mieli ja auringosta huolimatta kolea ilma oli ennusteiden mukaan muuttumassa huonompaan suuntaan. Koskella ei tuuli häirinnyt ja jokivesikin taisi olla ilmaa lämpimämpää. Olin asentanut vesitiiviin pokkarini kajakin etukannelle. Nyt se sattui olemaan päällä oikeaan aikaan.

Joskus homma onnistuu...

...toisinaan sitten taas ei.

Parempia kelejä odotellessa

Jokirannan kaislikossa suhisee, mutta
tuuli ei tuiverra samalla tavalla kuin merellä.

Siinäpä se kesä, tai ainakin loma vierähti, parempia kelejä odotellessa. Merimelonta ja retkeily on kenties jäänyt vähemmälle, mitä keväällä tuli kaavailtua. Olen toki käynyt melomassa, mutta epävakaiset säät eivät ole innostaneet pidempiin retkiin. Aamupäivien sateet tai vinkuva tuuli ovat suunnanneet lenkit lyhyemmille ja suojaisemmille reiteille, joista ei juuri kerrottavaa ole kertynyt. Lasten harrastukset, pojan rippikoulu ja mökin huussiprojekti ovat myös lohkaisseet oman osuutensa lomasta.

Heinkuun lopulla melojat toimivat taas uimareiden tukena
Hirssaaren ympäriuinnissa.

Tuulta tai sadetta olen toisinaan lähtenyt pakoon joelle, missä näistä ei ole samalla lailla haittaa kuin avoimella ulapalla. Koskessahan kastuu joka tapauksessa eikä kapeaan ränniin kovin suurta puhuria edes mahdu. Kesän keleille kuvaavaa on, että kaksi viikkoa yritin etsiä sopivaa rakoa meloakseni kajakin yhden yöpymisen taktiikalla Kotkasta Virolahdelle. Elokuun alussa moista sääikkunaa ei vain löytynyt. "Aina sika syitä löytää..." Ehkä olen liian varovainen ja mukavuudenhaluinen tai sitten menohalut eivät vain ole olleet riittävät pienten esteiden voittamiseksi.

Moinen kummajainen kiinnitti huomioni Lapurin ranssa.
Lähestyessäni tätä kuunaritakiloitua alusta, katosi isäntäväki kannen alle.

Lehtitiedot kertovat tämän Hirssaaren edustalla seisoneen aavelaivan uponneen.

Toki väliin aina joitakin paremmankin sään hetkiä on mahtunut, kuten tämän jutun kuvatkin kertovat.

Vielä on kesää onneksi muutama viikonloppu jäljellä ja avovesikautta riittää ainakin kolme kuukautta. Melontaharrastus jatkuu jäiden tuloon asti. Kesä- heinäkuussa olen ollut vesillä keskimäärin joka toinen ja elokussa joka kolmas päivä.