- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Virolahti - Kotka

Suuntana Suuri-Pisi
Pari vuotta sitten ideoimme, että Virolahti - Kotka melontaretki täytyy saada Kotkan Melojien toimintasuunnitelmaan. Edellisenä kesänä se sieltä jo löytyi, mutta silloin reissu peruuntui liian kovan tuuliennusteen takia. Nyt, kun tämä retki melottiin porukalla ensimmäistä kertaa, ei tuulesta ollut tietoakaan. Kesän kovimmat helteet olivat juuttuneet koko maan ylle ja karkoittaneet tuulet. Tyynessä ja helteessä Suomenlahden leväkukinnot olivat äityneet melkoisiin mittoihin. Emme kuitenkaan antaneet tämän häiritä itseämme kun lähdimme matkaan, vaikka olisi toki ollut mukavampi taittaa matkaa kirkkaassa vedessä.

Lähtövalmisteluja Lapurin salmessa
Retkemme starttasi perjantai-iltana Siikasaarentien päästä, jonne oli saapunut 14 melojaa kajakkeineen. Kuljetukseen käytettiin kolmea henkilöautoa, peräkärryä ja tilataksia. Minä meloin paikalle mökiltä, ja tapasin toiset Lapurin salmen hiekkarannalta kajakkejaan lastaamassa. Illan suussa tyynessä ja lämpimässä meloimme itsemme Suur-Pisiin, jossa muutama miekkonen oli olemuksesta päätellen kalastellut jo hieman pidempäänkin. Aluksi oli kuulemma tullut siikaa, mutta sitten hylje oli pelottanut kalat verkoista. Me leiriydyimme saaren länsirannalle lähelle pohjoiskärkeä. Koska ilma oli tuuleton, saattoi teltat pystyttää ilman naruja suoraan auringon lämmittämälle kalliolle. Söimme eväät, paransimme maailmaa ja painuimme pehkuihin puolen yön maissa. Pari tuntia myöhemmin heräsin aaltojen lyödessä rantakallioon. Isohko Ruotsin lipun alla kulkenut teräspaatti ankkuroi rannan läheisyyteen jatkaakseen aamulla Venäjän puolelle.

Auringonlasku Pisin länsirannalla...
Aamiainen samoilla kallioilla. Taustalla yöllä saapunut ruotsalaisalus.
Nautimme aamiaisen auringonpaisteessa hienolla rantakalliolla ja lähdimme tämän jälkeen tutkimaan saarta. Kävelimme eteläpäähän, josta löysimme entisen rajapoijun ja sodassa kaatuneiden sotilaiden muistokirjoitukset kallion hakattuna. Kiireettömän aamun jälkeen purimme leirin ja suuntasimme kajakkien keulat länteen Ruissaaren ja Mustamaan salmesta. Kaksi mukana ollutta retkeläistä joutui työasioiden takia kääntymään Pultereiden jälkeen takaisin, joten matka jatkui tästä eteenpäin 11 kajakin ja 13 melojan voimin.

Muistokirjoitukset kalliossa
Pidimme lounastauon Kuorsalon eteläkärjessä sijaitsevan pienen Pörstinki-nimisen saaren rantakalliolla. Nyt aurinko paistoi jo sellaisella voimalla, että itse kukin hakeutui mieluusti varjoon. Keskeltä saarta löytyi rautakautinen hautaröykkiö ja rannasta samanlaisista kivistä ladottu, ilmeisesti kummeliksi tarkoitettu rakennelma. Etelärannalla kulkiessani läheisen männyn latvasta ampaisi lentoon ensin yksi ja kohta toinenkin jalohaukka. Lentokuvasta tunnistin nämä jälkikäteen nuolihaukoiksi.

Kivilatomus Pörstingin kalliolla
Lounastauon jälkeen matkamme jatkui kohti Pitkä-Kotkaa, joka oli alun perin yksi vaihtoehto toisen yön leiripaikaksemme. Nyt piipahdimme vain pikaisesti katsomassa saaren länsirannan kivilouhoksia, joista on joskus menneisyydessä viety rakennuskiviä Pietariin. Vieläkin kalliosta löytyy aloitettuja ja keskeneräisiä poraus ja halkaisulinjoja sekä kalliolle jätettyjä kivenlohkareita. Louhosalue ei ole ehkä mikään kovin mieltä ylentävä näky, mutta muuten ihan mielenkiintoinen tutustumiskohde.

Pitkä-Kotkan pohjoispään silokallioita
Pitkä-Kotkasta suuntasimme Nuokonsalmen kautta kohti leiripaikaksemme valitsemaamme Hietamaata. Helle oli ajanut ihmiset veden äärelle ja varsin monen saaren rannalla näkyikin vene ja kallioilla vapaapäiväänsä viettäviä ihmisiä. Muistelin pari vuotta aiemmin nähneeni erään pikkusaaren ohi meloessani kalasääksipariskunnan. Seurueemme lähestyessä tuota samaa rantaa, lehahti sieltä nytkin lentoon kaksi pitkäsiipistä. Olikohan kyseessä vielä samat yksilöt kuin edelliselläkin kerralla? Myös kohteenamme olevassa Hietamaassa oli  aikaisemmin kalasääksen pesä. Nyt pesää ei sieltä enää löytynyt. Ehkäpä linnut olivat häiriintyneet liiallisista ihmisistä.

Hietamaan kajakkivarikko
Hietamaa on mainio retkikohde ja meistä useimmille se oli tuttu leirisaari jo aiemmilta vuosilta. Saaren pohjoisrannan hiekkapoukamassa oli muutama moottorivene, mutta me leiriydyimme etelärannan kallioille. Leväkukinnoista huolimatta itse kukin pulahti vilvoittelemaan ja peseytymään rantaveteen. Noustessani vedestä melojakaveri huomasi selässäni mustan pisteen, joka osoittautui punkiksi. Erään kajakin ruumasta löytyi punkkipihdit ja pian tämä kiusanhenki saatiin poistettua oikein ammattilaisen toimesta. Sen on täytynyt tarttua vaatteisiini Pörstingissä saaren sisäosissa kävellessäni. Teltan saattoi taas pystyttää ilman koukkuja ja naruja tasaiselle kalliolle. Nautimme evästä ja paistelimme loput makkarat ennen kun painuimme pehkuihin auringon laskiessa. Yö lämmenneellä kalliolla oli lähes trooppinen, vaikka nukuinkin teltan molemmat oviaukot auki.

Auringonlasku on nähtävä ennen pehkuihin painumista
Sunnuntaiaamuna porukka oli hereillä jo hyvissä ajoin. Liekö koti-ikävä alkanut vaivata, kun jututkin tahtoivat mennä jo vähän levottomiksi. Keittelimme jälleen aamukahvit ja -puurot rantakalliolla, purimme leirin ja voitelimme itsemme aurinkorasvalla. Ennen kymmentä istuimme jo kajakeissa ja lähdimme melomaan Korkeussaarten kautta kohti Kotkaa. Kotimatkan päätimme hoitaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Pysähdyspaikaksi valitsimme Karhulan Pitkäsaaren, jonka länsirannalta löytyy hieno kallion taakse jäävä hiekkainen lahdenpohja.

Ylätasanteella oli iso linnunpesä
Matkalla näimme linjataulun kehikkoon rakennetun jättimäisen linnunpesän ja muutaman kilometrin jälkeen yhytimme rantakiviltä lentoon kaksi komeaa merikotkaa. Kaikkiaan näin tämän reissun aikana peräti viisi merikotkaa. Nämä isot linnut ovat viime aikoina yleistyneet niin paljon, että niiden näkeminen ei enää juurikaan hetkauta. Toisin oli vielä viitisen vuotta sitten. Puolen päivän jälkeen vedimme kajakit Pitkäsaaren laguunin hiekalle ja etsimme kalliolta sopivaa varjoa lounasta varten. Noin tunnin kuluttua olivat kaikki taas valmiina jatkamaan matkaa.

Suuntana Pitkäsaari
Tästä alkoi kymmenen kilometrin mittainen loppusuora. Oliko toisten vauhti kasvanut vai toisten hidastunut, mutta letkamme alkoi pikkuhiljaa aina venyä. Tämän tästä saimme parsia sen uudestaan kokoon, että emme veneliikenteen vilkastuessa olisi joutuneet moottorimiesten pujottelukepeiksi. Takaisin vajarannassa olimme hyvissä ajoin iltapäivällä. Ehdimme hyvin purkaa kajakit, pulahtaa virkistäytymässä ja ennättää kotiin varustehuoltoon ennen kello kuudelta alkanutta jalkapallon MM-loppuottelua. Helteistä taivalta kertyi tällä reissulla viitisenkymmentä kilometriä, minulle vielä muutama kilometri päälle. Olipa varsin hikinen, mutta muuten kertakaikkisen hieno viikonloppuretki!

Kotia kohti!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti