tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kansallispuiston reunoilla

Kalliolle kukkulalle...
Klamilaan tuli tehtyä tehdä päiväretki 15.6. sillä mökille tuli tuolloin nuohooja. Itse toimitus oli ohi aamulla kello yhdeksään mennessä, joten päivällä oli aikaa muutaman tunnin melontaretkeen. Pikku puuhastelun ja aikaisen lounaan jälkeen vedin kajakkini nurmea pitkin rantaan ja pakkasin banaanin ja vesipullon mukaan. Ilma oli lähes tyyni ja aurinkoinen, joten päätin lähteä hieman avoimemmille vesille melomaan.

Lapurin leikkipaikka
Suuntasin Siikasaaren ja Santsaaren välistä etelään ja sieltä Lapurin salmen kautta itään. Siikasaaren eteläpään yhteisrannalla oli traktori peräkärryineen. Se liittyi luultavasti lähistöllä rakennettavaan laituriin, jonka tarvikkeet olivat ilmeisesti uitettu paikalle täältä. Mietin lähtisinkö käymään Suuri-Pisissä, mutta jäin Lapurin itäkärjen kallion kohdalle hetkeksi leikkimään. Siihen saapui kaukaa mukava maininki.

Länsikivi
Meloin Länsikivelle, josta aioin aluksi jatkaa Puuluotoon, mutta käännyinkin suoraan länteen. Kiersin Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvien Pultereiden saariryhmän eteläpuolelta ja nousin hetkeksi maihin kallioiselle Laitahellille. Sitä ennen leikiskelin taas mainingissa sen eteläkärjen matalilla kallioletoilla. Lintuja saarella ei näkynyt, mutta kallion kolosta paljastunut joutsenen pesä sai minut kuitenkin jatkamaan pian matkaa. En halunnut olla luontokappaleille häiriöksi.

Laitahellin letot, täällä riittä tilaa hengittää

Karultakin saarelta löytyi kasvillisuutta
Meloin Ruissaaren ja Mustamaan väliseen salmeen. Tämänkin salmen suulle sattui mukava maininki, vaikka muuten olikin lähes tyyntä. Mökkiläiset paistattelivat päivää iltapäivän auringossa Ruissaaren etelärannalla. Otin suunnaksi Santsaaren eteläpään, josta jatkoin pikkuhiljaa kotia kohden. Mietiskelin, kuten niin usein ennekin, että näihin hienoihin maisemiin täytyy tuoda melojakaveritkin joskus tutustumaan vaikka näin päiväretken merkeissä.

Ruissaaren kalliolle on jäänyt kiva kivi

Melottu reitti on merkitty kartalla punaisella





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti