- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 1. marraskuuta 2014

Huurteisella

Syksy näkyy rannan lehdissä
Lokakuu on jo ennättänyt vaihtua marraskuuksi, mutta ilmat ovat pysytelleet mukavan lämpiminä. Pyhäinpäivää edeltävänä yönä oli muutama aste pakkasta ja maa aamulla kuurassa. Ennuste lupasi heikkoa tuulta ja aurinkoista säätä, joten pukeuduin kuivapukuun, raappasin auton ja hipsin vajalle. Muutama muukin meloja oli päätynyt samaan johtopäätökseen, reitit ja aikataulut eivät vain tällä kertaa oikein kohdanneet.

Aurinko sulatti nopeasti kuuran 
Ilma lämpeni auringossa nopeasti ja meloessa tarkeni hyvin. Kiertelin aluksi Ruonalan rantoja. Yön jäljiltä matalissa lahdenpohjukoissa ja kaislikoissa oli hieman ohutta jääriitettä. Venelaiturit ovat jo varsin autioita, mutta kalastajia tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Kiersin Maijansalmen kautta aurinkoiselle Äyspäälle. Paluumatkalla hieraisin hieman silmiäni, kun Kivenkorvansalmessa tuli vastaan perämoottorilla kulkeva laiturin kaltainen tekele, jonka päällä neljä heppua kasaili virveleitään.

Kaikkea sitä merellä näkeekin.
Parin viikon tauon jälkeen kajakki tuntui liikkuvan todella kevyesti, lähes itsestään. Hyvillä mielin meloin aurinkoisessa säässä kahden ja puolen tunnin lenkin. Tuttu tyttö tervehti Vasikasalmen sillalta. Laskeskelin, että jos talvesta tulee samanlainen kuin edellinen, melontakelejä on vielä kaksi ja puoli kuukautta jäljellä. Kotimatkalla kävin katsastamassa pari viikkoa aiemmin huomaamani pyydyksen. Siellähän se oli huomiota herättämättä samalla paikalla kuin ennenkin. Mikähän tarina tähänkin liittyy? Vajalla tapasin pari muutakin hyväntuulista kajakinulkoiluttajaa. Kyllä pyhäinpäivää voi varmasti huonomminkin viettää.

Tämän verkon laskija haluaa selvästi vältellä turhaa huomiota
ps.
Ei käy edulliseksi kajakin kaatuminen. Taannoisen Repoveden reissun kiepsahduksen nettokustannuksiksi tuli 690€, kun vakuutus suostui korvaamaan vanhoista silmälaseista 130€. Uudet vastaanvanlaisilla linsseillä varustetut olisivat maksaneet peräti 950€, joten tyydyin hieman edullisempiin. Pohjaan kadonneiden rillien hinnalla olisi saanut hankittua uudenkarhean muovikajakin tai ison kasan aina tarpeellisia melontavarusteita. Arvokasta on optiikka!

2 kommenttia:

  1. Jopas sattui samantyyliset otsikot blogipostauksiimme - minäkin kävin tänään huurteisella: http://satunnainenhaahuilija.blogspot.fi/2014/11/pyhainpaivan-huurteinen.html :)

    VastaaPoista
  2. Kyseessä on todellakin mukava yhteensattuma, lienee pakkasherralla ollut osuutta asiaan. Siellä pohjoisemmassa näyttäisi tosin kuvien perusteella olevan kylmempää. Hauskaa on, että myös minä mieteskelin kirjoittaessani kuuran ja huurteen olemuksen eroa :)

    VastaaPoista