- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

torstai 25. kesäkuuta 2020

Siikasaaren itäpuolella


Virolahdella sijaitseva Siikasaari ei nimestään huolimatta ole saari vaan pitkä kaakkoon suuntautuva niemi. Koska niemen kiertäminen tekisi mökkirannasta vähintään kymmenen kilometrin lisälenkin, ovat omat päiväretkeni pääsääntöisesti suuntautuneet tämän niemen länsipuolelle Klamilan suuntaan. Tällä kertaa lähdin tarkoituksellisesti tutkimaan Siikasaaren itäpuolisia lahtia. Google Mapsin satelliittikuvien perusteella ja polkupyörää apuna käyttäen selvitin sopivan vesillelaskupaikan kesämökkien kansoittamalta rannalta. Lähtöpaikaksi valikoitu Ravijoen suu.

Kanootin kapean vesille laskin....
Nostin kanoottini auton katolta venevajojen välissä sijaitsevalle kaislapatjalle, sivelin kasvoihin ja käsiin aurinkovoidetta ja aloin kasailla tavaroitani. Tässä vaiheessa huomasin, että polvipehmusteena käyttämäni telttapatja sekä äyskäri olivat jääneet mökkirantaan. Rannalta löytyi kuitenkin rikkinaiset pelastusliivit, joista sai hyvät pehmikkeet kanootin pohjalle ja arvelin pärjääväni ilman äyskäriäkin. Hieman yhdeksän jälkeen aamulla työnsin kanoottini veteen ja aloin meloa koilliseen kohti Porolahtea.


Porolahden alkupäässä kaislaa on vielä maltillisesti
Tämä lahti osoittautui vielä matalammaksi ja ruovikkoisemmaksi, mitä olin edeltä käsin arvannut. Järviruokoa kasvoi joka puolella niin, että rantoja ei monin paikoin juuri näkynyt. Siellä täällä talojen kohdalla rantaan oli raivattu kapea väylä, joka saattoi olla satakin metriä pitkä. Etenkin lahden itäpäässä veden syvyys oli vain joitain kymmeniä senttimetrejä. Sudenkorentoja vilisi joka puolella tuhansittain. Myös haikaroita näkyi runsaasti. Tovin ihastelin laulujoutsenperheenkin touhuja ja kaislikon reunassa köllöttelevää kohtalaisen kokoista haukea. Keskellä lahtea sijaitsevien saarten kiertäminen jäi kaislalabyrintin takia pelkäksi haaveeksi. Matalaan lahteen verrattuna etenkin Korkiasaaren jykevät kalliot loivat melkoisen kontrastin. Lammaskalliolla törrötti ruma avolouhos. Kesämökkejä oli harvakseltaan siellä täällä, lahden suun lähistöllä hieman runsaammin. Koko lahden kiertämiseen kaislikoiden reunoja pitkin kului parisen tuntia ja matkaa kertyi liki kymmenen kilometriä. Tämän jälkeen matka jatkui kapeasta salmesta Ravijoenlahdelle.

Ruovikkoinen lahti tarjoaa mainioita pesimäpaikkoja linnuille
Maisema muuttui avarammaksi kuin taikaiskusta. Näkymä alkoi muistuttaa ruovikon sijasta merenlahtea tai järven selkää. Evästauon ajankohtakin alkoi lähestyä ja meloja kaipasi pikkuhiljaa pientä lepotaukoa. Rannat olivat kuitenkin niin kivisiä tai täynnä kesämökkejä, että sopivan rantautumispaikan löytämisessä vierähti kuitenkin vielä tovi. Tuuli oli alkanut hieman nousta ja samalla mietin järkevää kiertosuuntaa. Päätin meloa vastatuulesta huolimatta itäreunaa pitkin aina Syväsalmeen asti, jossa vaihtaisin puolta Siikasaaren suojaan. Sopiva taukopaikka löytyi Piiniemestä hieman ennen salmen suuta. Nostin kanoottini rannalle ja nautin evääksi ottamani voileipiä, kylmiä lihapullia ja banaanin, siten lepäsin tovin laakean rantakiven päällä.

Tauko on pidetty ja matka jatkuu kohti merta
Vähitellen maisema alkoi avartua ja muuttua yhä merellisemmäksi
Syväsalmen jälkeen maisema avartui entisestään, kun horisontissa näkyi jo avomerta, ulkosaaria, sekä Santion torni. Olin saapunut Maringinlahdelle. Siirryin melomaan tuulen suojaa lähelle Siikasaaren itärantaa. Tämän niemen kallioiseen länsireunaan verrattuna itäranta oli selvästi matalamp ja vehmaampi. Niemen kärkeä lähestyttäessä siellä täällä alkoi kivien välistä pilkottaa myös hiekkarantoja. Meloin lähes päähän saakka ja kävin katsomassa Järviluodon erikoisen näköisen loiston. Kauempaa katsoessani olin luullut sitä hylätyksi linjatauluksi, mutta nyt lähelle päästyäni paljastui, että kyseessä olikin varsin iso betoninen rakennelma. Tämän jälkeen käänsin paattini myötätuuleen ja -laineeseen kohti Suuriniemen länsireunaa.

Järviluodon korkea loisto
Jostain syystä mökit tällä rannalla vaikuttivat vaatimattomammilta kuin useat Siikasaaren puoleiset uudehkot ja hulppeat huvilat. Myötätuuli vaihtui sivutuuleksi ja Syväsalmeen palatessani siirryin taas länsirannalle. Halusin käydä katsomassa Ahdassalmen, olinhan joskus aikonut kantaa kanoottini tästä kohtaa muutaman sadan metrin kannaksen yli Siikasaaren poikki. Salmi osoittautui kuitenkin niin kaislikkoiseksi, että kovin pitkälle ei sinne ollut melomista. Jossain vaiheessa alkoi haista lanta ja arvelin syyksi hellettä sekä läheisen mökkirannan huussia. Hajun edelleen voimistuessa epälin kuitenkin, että jossain lähistöllä saattaa olla pelto. Myöhemmin karttaa katsoessani selvisi, että tuoksu todellakin tuli läheiseltä Sontaniityksi nimetyltä alueelta. Täällä en ehkä välttämättä haluaisi mökkeillä.

Ravijoenlahtea katsottuna etelästä pohjoiseen
Toisten mökkirantojen kuvaaminen ei ole kovin korrektia, mutta
tämä oli sen verran erikoinen näky, että poikkesia periaatteistani
Jatkoin Ravijoenlahden itärantaa pitkin kohti lähtöpaikkaani. Monessa kohtaa rantatörmä oli varsin korkea. Parissa matalammassa kohdassa hieraisin silmiäni. Mökkiranta oli täynnä isoja pystyssä törröttäviä teräviä kiviä.  Tästä kulkee Salpalinja, koko maan halki jatkuva itärajan suuntainen linnoitusketju, jonka eteläinen alkupiste sijaitsee Siikasaaren vastakkaisella rannalla. Näitä kiviä katsellessa kävi selväksi, että tästä kohdin ei vihollisen todellakaan haluttu tulevan. Vähitellen rannat kävivät taas matalammiksi ja lähestyin Ravijoensuuta, mistä olin aamulla lähtenyt matkaan. Tein vielä pienen lenkin pitkin tätä ruskeavetistä jokea ylävirtaan ennen kuin palasin venevajan katveessa odottavalle autolleni. Iltapäivä oli jo pitkällä ja oli aika palata mökille päivällistä keittämään.

Lopuksi meloin ylös pätkän kaakaonruskeaa Ravijokea.
Tästä koivusta mieleeni palautui lukion biologian tunnilta
termi solifluktio eli vuotomaailmiö. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti