Avokanootilla virrassa

Kun avokanoottimelonnan grand old man Jaakko Mäkikylä houkutteli kiinnostuneita opiskelemaan kanootin käsittelyä virrassa Kymijoen Kultaankoskelle, päätin tarttua tilaisuuteen. Kajakki ja jossain määrin koskikajakkikin ovat minulle ennestään tuttuja välineitä, samoin Kymijoen kosket, mutta avokanoottimelonnassa olen täysin itseoppinut ja aivan noviisi. Ajattelin, hyödyntää tämän oivan tilaisuuden saada lisäoppia kotimaisemissani oivassa harjoittelupaikassa. Kaiken kaikkiaan meitä saapui paikalle alun toistakymmentä avokanoottimelojaa. Suurin osa meistä oli liikkeellä yksiköllä.

Alkuvalmisteluja

Kokoonnuimme lauantaina 27.6. Kultaan rantaan. Alukupuheiden jälkeen kannoimme kanoottimme veteen ja lähdimme läheisen saaren rantaan tuulen suojaan harjoittelemaan skullausta, takaperin melontaa, kaarivetoja, etuperäsintä sekä kahdeksikkoradan kiertämistä eri tekniikoita hyväksi käyttäen. Aurinko porotti armottomasti ja ilman lämpötila lähenteli kolmeakymmentä astetta. Juomaa kului ja hiki virtasi, mutta hauskaa oli.

Ohjeiden antoa

Parin tunnin hikisen treenin jälkeen pidimme lounastauon rannassa keskustellen samalla yhtä ja toista melontaan liittyvää. Tauon jälkeen siirryimme virtaan harjoittelemaan lossaamista ja virran lukemista.  Olin ensimmäistä kertaa eläessäni avokanootilla virrassa ja ennakkoluuloni joutuivat nopeasti romukoppaan. Hämmästykseni oli suuri, kun havaitsin, miten vaivattomasti avokanootilla pystyi itse asiassa virrassa liikkumaan. Kivet näkyvät korkeammalta katsottuna paremmin kuin kajakissa istuen eikä virran rajat puraisseet pehmeämuotoista kanoottia läheskään samalla tavoin kuin teräväpalteista koskaria. Lisäksi vastavirtaan eteneminen onnistui pidemmän vesilinjan ansiosta helpommin ja energiataloudellisemmin kuin lyhyellä koskikajakilla. Toki omat rajoituksensa kanootillakin on. Suuren avotilan täyttymistä vedellä tulee välttää viimeiseen asti, mikä asetti varmuuskertoimen huomattavan korkealle eikä samanlaisia riskejä kuin eskimokäännöksellä helposti oikein päin kiepsautettavalla kajakilla ole mahdollista ottaa.

Kanootilla voi meloa virrassakin

Aikamme itäisessä haarassa harjoiteltuamme siirryimme päähaaraan, jossa aallokko on aavistuksen suurempi. Reskutustaitojakin jouduttiin jo pariin otteeseen harjoittelmaan, vaikka varsinaisesti niiden vuoro oli hieman myöhemmin juuri ennen rantaa palaamista ja päivän päättämistä. Paripelastukset toimivat hyvin ja varsin selväpiirteisesti kuten kajakillakin, mutta itsepelastautuminen on avokanootilla kyllä erittäin hankalaa, todellisissa olosuhteissa ja retkilastissa lähes mahdotonta. Slingin käyttö apuna kanoottiin kiipeämisessä oli minulle uusi asia ja toimi hyvin ainakin silloin, kun kaveri oli tukena. Osa ryhmästämme majoittui teltoissa ja jäi saunomaan Keisarinkoskelle, minä nostin kanoottini auton katolle ja ajelin parikymmentä kilometriä yöksi kotiin.

Iltapäivästä treenattiin reskutuksia

Olin alun perin ilmoittautunut ainoastaan lauantaille, mutta koska päivä oli ollut antoisa, päätin lykätä mökillä odottavia töitä kuumuuteen vedoten ja osallistua lystin pitoon sekä opin saantiin myös sunnuntainakin. Niinpä hurautin aamukymmeneltä takaisin Kultaalle. Osallistujat olivat nyt hieman vaihtuneet, mutta pääryhmä oli saa kuin lauantainakin. Pari melojaa jäi rannan läheisyyteen harjoittelemaan ja suorittamaan EPP2- tutkintoa tai käymään läpi lauantain sisältöjä suurimman osan lähtiessä harjoittelemaan virrassa melomista akanvirtoja hyödyntäen. Läheisen saaren takana sijaitseva sivuhaara tarjosi tähän mitä parhaat harjoitteluolosuhteet. Ennen lounastaukoa laskimme pariin kertaan myös päähaaran pikkuisen kosken.

Monenmoista kalustoa.
Varsin moni näytti olevan matkassa Kolibri soololla

Lounaan jälkeen lähdimme melomaan jokea alas kohti Pernoota. Muutaman kilometrin tasaisen taipaleen jälkeen kantautui Torminvirran kohina korviin. Minä jäin kanoottiini, muiden kiivetessä kivipatoa pitkin ihailemaan tätä lähiseutujen komeinta koskea. Vettä siinä virtasi tällä kertaa varsin vähän. Avokanootilla Torminvirran laskeminen on toki mahdollista, mutta läpi tuskin pääsee ilman, että kanoottiin tulee runsaasti vettä. Vesilastissa olevalla kanootilla alavirran pyörteistä selviäminen voi sitten ainakin kokemattomammalle olla jo sattuman kauppaa. Torminvirran sijasta meloimme leppoisamman ja tasaisemman Vääränkosken akanvirtoja noukkien ja kiveltä kivelle pujotellen.

Tormin padolla

Ruhanväärä

Keskimmäisen koskiportaan meloimme itärannan Ruhanväärän kautta. Reitti oli melko helppo, kunhan vain suurempia kiviä väisteli. Alin koskiporras tarjosi sitten jo aavistuksen enemmän haastetta. Sittaränni ei vähällä vedellä houkuttanut ja vaikutti jälkikäteen alhaalta katsottuna sangen kiviseltä. Valitsimme siis Pykinkosken kiemuraisen haaran, joka sinänsä on helppo laskettava, kunhan vain tietää, minne ohjata. Itse tein piruetin kosken loppuosassa sijaitsevan laakean Hönökiven päällä jäätyäni liian kauan miettimään kummalta puolen sen ohittaisin. Loppuletka ohitti sen tyylikkäästi vasemmalta, kuten kuuluukin.

Vettiksen tyylinäyte

Koko ryhmä Ruhanväärän alajuoksulla

Riemastuttavan ja opettavaisen päivän jälkeen haimme automme Kultaalta ja pakkasimme kanoottimme kotimatkaa varten. Jaskan loppusanojen ja diplomien jakamisen jälkeen suunnistimme tyytyväisinä ja hyvillä mielin kukinkotimatkalle. Illalla pihanurmella oli edessä vielä pohjan tarkastus ja pieni paikkausoperaatio. Jossain vaiheessa päivän tiimellyksessä kanootin keulaan oli syntynyt pakollisten naarmujen lisäksi pieni fiksausta vaativa kolhu. Homma hoitui kätevästi topcoatilla ilta-auringon paisteessa. Opettavaisesta viikonlopusta jmukavassa porukassa jäi hyvä fiilis. Ilma oli loistava ja avokanoottioppia tuli enemmän kuin uskalsin ennalta edes toivoa. Tärkein oivallus oli, että vastoin ennkkoluulojani kanootilla pärjää virrassa malttia ja harkintaa käyttäen varsin hyvin.

Pykinkoski ja Hönökivi

Puhdetöitä pihanurmella