- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Aallonmetsästäjät


Perjantaina 17.6. piti pelata pooloa, mutta väkeä tuli rantaan niin niukalti, että emme saaneet peliä pystyyn. Kolmen hengen voimin päätimme lähteä Langinkosken alajuoksulle katsomaan, löytyisikö sieltä tällä vedenkorkeudella mitään mielenkiintoista. Aivan vajan lähellä sijaisteva Langinkoski on siitä ongelmallinen, että vain aniharvoin meri- ja jokiveden korkeuden suhde on sellainen, että alajuoksulle muodostuu edes jollain lailla surffattavaa aaltoa. Aikamme virrassa pyörittyämme jouduimme antamaan periksi. Löytyi vain yksi pieni ja hankala aalto, mihin lyhyin kajakki juuri ja juuri mahtui.

Lähdimme melomaan takaisin vajalle. Jäimme hetkeksi pooloaltaaseen pyörimään ja heittelemään palloa ja muuten vain pelleilemään. Sitten välähdyksenomaisesti eräs melojista sai päähänsä, että meidän tulee suorittaa Langinkosken melojien vala tekemällä eskimopyörähdys siten, että kypärä kopsahtaa erääseen tiettyyn pinnan alla olevaan kiveen. Koska vesi oli harvinaisen matalalla, ei muuta kuin tuumasta toimeen. Seuraavaa mahdollisuutta saattaisi joutua odottamaan viikkoja. Homma onnistui toisella yrittämällä. Tämän valan tehneitä melojia on nyt seurassa kaksi. Moisessa touhussahan ei tietysti ole mitään järkeä, mutta pieni pöljäily silloin tällöin pitää mielen virkeänä.

Lauantaiksi oli luvassa kovaa etelätuulta ja Antti peräänkuulutti melojia Mansikkalahteen jatkamaan aallonmetsästystä meriolosuhteissa. Pekka ja minä tartuimme koukkuun ja puolilta päivin tapasimme tuulisella rannalla.


Vastatuuleen melominen oli voimia kuluttavaa hommaa, mutta sujui kuitenkin melko helposti. Eteneminen oli kylläkin varsin hidasta. Emme lähteneet merta edemmäs kalaan, vaan pysyttelimme Varissaaren ja Havourin välisellä alueella, johon matalikkojen ansioista muodostuu usein hyviä aaltoja. Kotvan kuluttua laskettelimme jo aaltoja alamäkeen. Surffeja toki saatiin ja paikoitellen aallokkokin oli varsin komeaa, mutta mitenkään erityisen mainioita surffiaaltoja emme tälläkään kertaa tavanneet.

Homma kuitenkin maistui ja löysimme itsemme yhä uudestaan ja uudestaan lappamasta vastatuuleen uusien ja parempien surffien toivossa. Eräällä kerralla eväni oli luiskahtanut epähuomiossa alas, enkä saanut sitä heti ylös. Ihmettelin, kun kajakki ei millään tahtonut kääntyä vastatuuleen. Lopulta homma ratkesi Pekan puskiessa omalla kajakillaan keulaani sivulta satamahinaajan tavoin. Käännösyrityksissä oli kuitenkin kulunut niin paljon voimia, että jäin hetkeksi lepäilemään Varissaaren suojaan Pekan ja Antin lähtiessä kiertämään sitä.


Pari tuntia jaksoimme puurtaa myllertävällä merellä, sitten oli aika suunnata kohti rantaa. Aallonmurtajan ulkopuolella Antti treenasi vielä itsepelastautumista aallokko-olosuhteissa. Hyvin näytti homma häneltä toimivan. Foreca oli ennustanut 10m/s tuulia, mutta kotiin päästyäni tarkistin Rankin säätiedot. Siellä tuulimittari näytti 15 m/s etelätuulta.

Nyt oli hyvä ja turvallista leikkiä, kun lähellä oli muita melojia, eikä rantakaan ollut kovin kaukana. Sen verran opettavainen tämä kokemus kuitenkin oli, että ajatus vastaaviin olosuhteisiin joutumisesta yksin, avomerellä tai raskaasti lastatulla kajakilla pistää väkisinkin mietteliääksi. Luonnonvoimien kanssa ei kannata käydä mittelöön, siinä jää epäilemättä toiseksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti