- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Koskikurssilla

Olen saanut viimeisen viikon aikana kosolti uusia kuvakulmia melontaani. Tyynessä ja aurinkoisessa kelissä lähdimme 12-vuotiaan poikani kanssa pienelle risteilylle seuran kaksikolla. Hieman kankeahan tuo pitkä kajakki on ja melonnastakin täytyi suurimmalta osalta vastata itse. Positiivinen yllätys sitä vastoin oli, kuinka kevyesti isokin kajakki liikkui vauhtiin päästyään. Pojan kanssa oli kiva katsella maisemia ja rupatella niitä näitä puolentoista tunnin lenkin aikana.
Kauniilla kesäkelillä oli mukava cruisailla kahdestaan
Peilityynestä vedenpinnasta aivan toisenlaiseen todellisuuteen putosin heti seuraavana päivänä, kun Ahvionkoskella järjestettiin 7.-8.6. Petri Sutisen johdolla koskimelontakurssi, johon osallistui seurastamme viisi melojaa. Vielä illallakin päässä keinutti ja autolla kotiin ajaessa maantie vilisi koskena silmissä. Vaikka jo hetken ehdin ajatella, mihin ihmeeseen sitä on taas tullut päänsä laitetteua, täytyy myöntää, että tämä kurssi oli elämys.
Tuostakin on pystyssä selvitty
Kokoonnuimme lauantaiaamuna Ahvion koululle, jossa kävimme läpi teoriaa ja turvallisuusasioita. Ruokatauon jälkeen siirryimme rantaan ja pääsimme tosi toimiin. Aluksi totuttelimme lyhyisiin koskikajakkeihin Petrin opastaessa niihin sopivaa melontatekniikkaa. Tämän jälkeen lähdimme kevyeen virtaan tunnustelemaan. Huomasimme, että vesi ei kulje kiven läpi ja saimme käsityksen siitä, mitä virran raja tarkoittaa käytännössä. Harjoittelimme virtaan menoa ja sieltä pois tulemista, kallistuksia ja lossaamista.
Martinkoski
Moni asia oli toisin, kuin olin kuvitellut. Hurjaltakaan näyttävät kuohut eivät juuri menoa haitanneet, mitä nyt heittivät vettä naamalle. Varsinaiset ongelmapaikat piilivätkin kesymmän ja rauhallisemman näköisissä kohdissa, stoppareissa ja virtauksen rajakohdissa. Muutaman kerran tuli kallistuksen puutten takia molskahdettua. Kerran tulin eskimolla ylös, toisella kerralla oli mela hankalassa asennossa ja kolmannella meni sisu kaulaan pohjan vilistäessä silmissä istuessani kajakissa väärin päin. Yllätyin kuitenkin siitä, että virran alla olo tuntui itse asiassa varsin rauhalliselta. Eskimon tekeminenkin sujui lähes samoin kuin seisovassa vedessä. Taitojen kasvaessa siirryimme hieman haastavampiin paikkoihin ja virkistimme välillä itseämme koskiuinnilla. Neljän tunnin kuluttua takki oli kaikilla tyhjä, oli aika purkaa kokemuksia päivällisen lomassa.
Kajakit kuivalla maalla
Seuraavana yönä uni maittoi. Sunnuntaiaamuna herätessäni tunsin jäsenissäni, että edellisenä päivänä oli melottu, vaikkei matkaa varsinaisesti ollutkaan kertynyt. Ennen vesille lähtöä kävimme läpi pelastusköyden käyttöä ja ryhmänä toimimista koskessa. Tämän jälkeen Petri opasti meille kosken lukemista rannalta käsin. Sitten ohjelmassa olikin Kotokosken ja Martinkosken laskeminen. Samassa yhteydessä harjoittelimme lossauksia virrassa. Kurssilaisten ilmeet rannalla virtaavan veden äärellä olivat keskittyneitä ja vakavia, mutta itse laskeminen tuntui pärskeistä huolimatta yllättävänkin kesyltä. Ilman asiantuntevaa opastusta ja reitinvalintaa asia olisi varmasti ollut toisin.
Totisia ilmeitä rannalla
Ymmärrettävästä syystä itse laskuista ei ole valokuvia, mutta kaikki selvisivät ne kunnialla pystyssä. Kompurointi alkoi vasta tämän jälkeen, kun siirryimme koskeen puljaamaan. Osa otti varoivaisemmin, minulla taas oli intoa enemmän kuin taitoa. Stopparin vieressä virta puraisi ankarasti ja kajakin kallistus oli harvoin riittävä. Jostain syystä melatuki ei tullut virrassa selkäytimestä vaan kajakin heilahtaessa aloin haroa käsillä ylhäältä. Nurin mentyä oli mela ja mies solmussa eikä eskimo aina onnistunut. Muut kurssilaiset saivatkin harjoitella reskutuksia takiani useammankin kerran.

Kuinka tässä taas näin kävi?
Viiden uimareissun ja muutaman muille suorittamani reskutuksen jälkeen olo alkoi olla jo niin pehmeä, että oli aika rauhoittaa tahtia ja käyttää enemmän harkintaa. Koskimelonnassa tarvittavat refleksit eivät kehity yhdessä yössä, ne vaativat paitsi toistoja, myös aikaa sisäistää joella koettu. Kaiken kaikkiaan tuntui lähes taikuudelta, että keskellä virtaa kajakilla saattoi kevyesti lähes melomatta edetä yläjuoksua kohti, kun vain pysyi oikeassa linjassa. Jos tästä erehtyi puoli metriä sivuun, ei mikään voima enää riittänyt, vaan virta vei auttamatta mennessään. Tässä rajakohdassa oli myös oiva mahdollisuus päätyä jälleen kerran uimariksi.
Antaa virran viedä
Pärskeitä päin!
Koskari osoittautui merikajakkia hankalammaksi reskuttaa

Erinomainen kurssi ja asiantunteva opetus, Petri Sutinen on tekijä, jonka nimi ei melontaväen keskuudessa esittelyjä kaipaa. Seuraavaksi haasteeksi jääkin nyt opitun taidon ylläpitäminen ja hiominen oman porukan kesken. Tätä on saatava lisää mahdollisimman pian. Omin päin ei virtaan kannata lähteä temppuilemaan, sen verran nöyräksi koski opetti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti