- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 3. toukokuuta 2014

Luontoretkellä

Sadekuurot keskeyttivät aamuiset maalaushommani ja puoliltapäivin kömmin veneen alta ihmisten ilmoille. Kotimatkalla venetarvikeliikkeessä VHF-antennia ostaessani mukaan tarttui myös Suunnon kajakkikompassi. Sitä piti päästä kokeilemaan, lähdin siis melomaan. Instrumentikseni valitsin talvella veistämäni grönlantilaismelan.

Vajalla asettelin tyhjän kanisterin kajakkini keulan alle. Väitteet muovikajakin muodonmuutoksista olivat nimittäin osoittautuneet toteen. Lähes tasaisellle kohdalle sattuva aisa oli painanut palkoveneeni pohjaan pienen lommon, jonka pelkäsin ajanmyötä kasvavan. Kanisterin avulla paine jakautuu nyt tasaisemmin ja v-mallinen keula kantaa kajakin painon selvästi paremmin kuin tasainen pohja.
Rentukoita Rytäniemessä
Ensin lähdin kiertämään Hirssaarta. Pian jälkeeni lähtenyt toinen meloja oli päättänyt tehdä samoin, mutta vastakkaiseen suuntaan. Kohtasimme lähellä saaren eteläkärkeä, mihin olin pysähtynyt valokuvaamaan rentukoita. Cruisailin Vasikkasalmen sillan alta virvelin siimoja väistellen kohti Ruonalaa. Lahdella tuuli etelästä melko rivakasti ja minä puskin vastatuuleen. Grönlantilaismela tuntuu toimivan mainiosti, kun kajakilla on riittävä vauhti, mutta vastatuuleen edetessä ja vauhdin hidastuessa sen pito ei ole aivan euromelan luokkaa.
Nokikana hautoo
Kaislikot olivat täynnä lintuja. Lokkeja istuskeli kaikkialla ja silkkiuikut uiskentelivat pariskunnittain. Lisäksi tapasin mm. telkkäpariskunnan ja löysin kolme joutsenen pesää. Hevossaaren sillan alta melottuani katseeni sattui hautovaan nokikanaan, jota en voinut kuvaamatta ohittaa.
Tämä pilvi toimi tehokkaana tuulenkääntäjänä.
Onneksi sade ei sentään sattunut kohdalle.
Lännestä vyöryi tumma pilvi, joka nosti puhurin ja kiepautti tuulen pohjoiseen, joten sain taas meloa vastatuuleen. Äyspäällä kohtasin melkoisen perunapellon kohtalaisten aaltojen tullessa etelästä mutta tuulen pohjoisesta. Matka kohti Maijansalmea jatkui siis vastatuulessa mutta myötälaineessa. Tämä oli sangen erikoinen kokemus. Sen verran keinutti, että kuvat jäivät ottamatta. Paluumatkalla alkoi melakin jo hieman painaa käsivarsissa, vaikka olin edennyt varsin rauhallista vauhtia. Vajalla oli ovet auki, useampikin meloja näytti olleen samaan aikaan liikkeellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti