Aurinkoinen retki Kuolioluotoon

 

Kotkan melojien kesän ensimmäinen meriretki oli typistynyt päiväretkeksi karun sääennusteen takia, kesän toinen yritys onnistui sitävastoin likipitäen täydellisesti. Risteilyemäntä Hanna oli tilannut niin aurinkoiset ja kevyttuuliset kelit, ettei paremmista voinut uneksia. Pakkasimme kajakkimme helteessä lauantaiaamupäivällä ja meloimme kantasataman kautta Alholansaareen maatauolle. Kellon käydessä jo iltapäivää moni retkeläisistä käytti tilaisuuden ravintotankkaukseen.

Kantasatama

Alholansaaren karuselli

Tauon jälkeen jatkoimme matkaamme vienoon vastatuuleen kohti Kuutsalon Santaniemeä. Tässä vaiheessa kolme saattajaa kääntyi kotimatkalle ja kymmenen kajakkia jatkoi kohti etelää. Hanna oli suunnitellut retken niin, että matkanteko oli leppoisaa ja mukavaa kaikille. Niinpä pidimme Santaniemessä toisen lyhyen tankkaus- ja nesteenpoistotauon.

Merta päin

Seuraavaksi sompasimme Vassaaren ja Pitkäsaaren itäpuolitse Karhusaaren ja Vähä-Karhun kapeikosta kohti Kuolioluodon eteläkärkeä. Perillä leiripaikalla olimme viiden jälkeen.  Aurinko paistoi ja kalliolla oli kuuma. Niinpä valtaosa retkeläisistä pulahtikin heti telttojen pystytyksen jälkeen uimaan yllättävän läpimään ja lähes levättömään meriveteen.

 

Telttakylä Kuolioluodossa

Ruokailun ja huilailun jälkeen pahimman helteen hieman helpottaessa oli saarikeirroksen aika. Kävimme katsomassa jylhää kalliomuodostelmaa ja etsimässä geokätkön länsirannan keskivaiheilta. Myöhemmin kätköä kotona logatessani paljastui tosin, että olin käynyt sillä jo aikaisemminkin. Itseltäni tuo kymmen vuoden takainen vierailu oli painunut jo tyystin unholaan. Leiriin palatessamme aurinko alkoi painua mailleen. Tarinoimme rantakalliolla ja illan hämärtyessä vetäydyimme kukin omin yksiöihimme.

Kalliolla

Geokätköilyä

Illaksi viilenee

Sunnuntaiaamu koitti lähes yhtä aurinkoisena kuin lauantaikin ja pikkuhiljaa loputkin pilvenhattarat kaikkosivat taivaan tuuliin. Yö oli onneksi ollut hieman viileämpi niin, ettei teltassa tullut tukalan kuuma. Aamianen nautittiin tuttuun tapaan kalliolla ja heti kymmenen jälkeen keulat osoittivat Vuorisaaren eteläkärkeä. Hanna oli suunnitelllut paluureitin Kuutsalon ja Kirkonmaan välistä ja tilannut siihen sopivat leudot myötätuulet.

Joko lähdetään?

Ajoittain paluumatkalla esiintyi pientä vallottamuutta letkamme levitessä niin pituus- kuin sivusuunnassakin tarpeettoman laajalle, osan päätyessä seikkailemaan väyläalueelle. Taisipa jostain vastaantullesta moottoripaatista tulla asiasta pientä mainintaakin. Silloin, kun liikutaan joukolla, on mielestäni kohteliasta huomioida veneilijät ja pysytellä suhteellisen tiiviissä muodostelmassa sekä välttää veneväyliä. Tämä on myös turvallisuuskysymys.

Hyvässä nipussa

Pidimme tankkaustauon kaikille kotkalaisille tutussa Lehmän montussa. Osa tyytyi kylmiin eväisiin, osa laittoi keittimen pihisemään. Grillikatos tarjosi mukavasti suojaa auringolta. Tauko oli juuri sopivan mittainen jotta luvattu merituuli ehti heräämään ja kääntämään vallitsevan virtauksen mukavasti selkämme taakse. Myötätuulessa oli hyvä lasketella kohti Katariinaniemen veneluiskaa ja sen läheisyydessä odottavaa jäätelökioskia.

Katoksessa

Rannalla oli kuuma, mutta jäätelö viilensi mukavasti. Sen tarjoaman energiabuustin voimalla oli helppo meloa viimeinen pikataival vajarantaan, jonne saavuimme jopa aavistuksen etuajassa. Kajakkeja purkaessa ei nurinoita kuulunut vaan tyytyväiset retkeläiset alkoivat suunnitella jo uusia seikkailuja heti seuraavaksi viikonlopuksi. Kiitos Hanna hyvin vedetystä ja onnistuneesta retkestä ja muut retkeläiset mukavasta seurasta!

Jäätelö viilentää

ps. Ainakin parista kajakista peräevä oli pois pelistä eväkoteloon juuttuneiden kivien tai hiekanjyvien takia. Suosittelen itse kutakin varustamaan oman kajakkinsa evän pienellä narulenkillä, josta kanssamelojan on hyvä nykäistä jumittunut evä liikkeele. Saman pikkupaparannuksen voisi toki toteuttaa myös vaikka kaikkiin seuramme kajakkeihin.