- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Suur-Pisistä Suursaareen


Kotkan Melojien Virolahti - Kotka meriretki melottiin tänä vuonna 12. - 14. 7. seitsemän melojan voimin. Lähtö tapahtui edellisvuoden tapaan Siikasaaren eteläkärjestä, minne kajakit kuljetettiin vajalta autokyydein. Minä lähdin muutamaa kilometriä kauempaa Parunpohjasta ja tapasin toiset Lapurinsalmessa. Ensimmäisenä iltana meloimme ainoastaan lyhyen siirtymätaipaleen Suur-Pisiin, tai Suuri-Pisiin. Molempia ilmauksia tunnutaan käytettävän yhtä yleisesti.

Kajakkilautta Lapurin salmessa. joko kohta päästään matkaan...
Iloksemme Pisissä ei ollut muita veneilijöitä vaan saimme olla paria linnustajaa lukuun ottamatta omassa rauhassamme. Pystytimme teltat ja paistelimme makkaroita nuotion lämmössä. Ilma oli varsin mukava. Taivas oli puolipilvinen ja tuuli tyyntyi yöksi niin, että rantakalliolla seisoviin telttoihin ei tarvinnut viritellä ylimääräisiä naruja. Osa painui pehkuihin jo hyvissä ajoin toisten valvoessa puolen yön paremmalle puolelle.

Iltataivas Suuri-Pisissä
Olimme sopineet lähtöajan vasta kello yhdeksitoista, joten aamulla oli runsaasti aikaa leirin purkamiseen ja aamutoimiin. Näitä suorittaessa aurinkokin alkoi pikkuhiljaa paistaa. Lähdimmekin matkaan varsin kevyesti varustautuneina. Tuulikin oli hyvin hiljainen. Ensimmäisen juomatauon pidimme noin tunnin melonnan jälkeen Ruissaaren ja Mustamaan välisessä salmessa. Samalla päätimme meloa tällä kertaa hieman eteläisempää ja avoimempaa reittiä Suuri-Vaskon eteläkärjen kautta Tammioon. Lounaan keittelisimme siellä.  

Matka kohti Tammioita alkaa. Keula osoittaa
Suursaaren ja Mustamaan salmeen.
Tammiota lähestyessämme taivas alkoi tummentua ja tuuli voimistua. Ilman anorakkia alkoi tulla kylmä. Katselin huolestuneena varsin paksuja pilviä ja aprikoin ehtisimmekö rantaan ennen kuin alkaa sataa. Jouduimme hieman hakemaan sopivaa rantautumispaikkaa. Lopulta eräs ystävällinen rouva viittelöi meidät omaan rantaansa. Täältä löytyikin kajakeille telat ja suojaa tuulelta ja alkavalta sateelta. Samalla tämä jo hieman iäkkäämpi nainen kertoi saaresta ja tarjosi jopa omaa keittiötänsä meidän käyttöömme. Tyydyimme kuitenkin keittelemään lounaamme venevajan suojissa ja pahimman sateen vietimme vajassa sisällä eväitä syöden.

Saapuessamme Tammioon taivas alkoi näyttää uhkaavalta.

Kesäkeittö tuulen suojassa.
Kotvan kuluttua sade lakkasi ja taivas kirkastui. Oli aika lähteä tutustumaan saareen jalkaisin. Viehättävien kujien ja rakennusten lisäksi löysimme paljon merenkulun historiaan ja kalastukseen liittyvää reksvisiittaa, saaren oman museon, kirjaston ja seurantalon. Reilun tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme auringon jälleen paistaessa.

Ilma alkaa kirkastua.
Täältä tullaan Pitkä Kotka
Päätimme meloa seuraavaksi Pitkä-Kotkan kalliolle. Täällä pidimme lyhyen tauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme Nuokkojen eteläpuolitse. Matkalla vastaan tuli tuttu purjevene, jonka kipparia kävin tervehtimässä. Varsinainen kohteemme oli Vehkaluoto, mutta muutamaa kilometriä ennen sitä sijaitseva Suursaari- nimeä kantava Suuri Mustan eteläkärki tarjosi niin houkuttelevan näköisiä kallioita, että melan alkaessa jo hieman painaa päätimme leiriytyä tähän. Rantaa lähestyessämme männyn latvasta lehahti lentoon komea merikotka.

Nuokkojen kohdalla tuli vastaan tuttu purjevene
Saatuamme teltat pystyyn, tallusteli saaren toiselta rannalta viereiselle kalliolle neljän miehen porukka ilta-auringosta oluen kera nauttimaan.  Eräs miehistä kertoi saaren kuuluvan Haminaan ja olevan entisen Summan kartanon maita. Retkeilijöitä täällä ei kuulemma ole juuri nähty eikä vaikeasti veneellä saavutettavia rantoja ole myöskään rakennettu. Itärannalla on yksi mökki. Eipä noista miekkosista mitään harmia ollut, mutta mieluusti olisimme toki pitäneet koko saaren itsellämme. Kohta he lähtivät jo takaisin ja meille jäi seuraksi vain miljoonat muurahaiset. Näitä pikku petoja tällä saarella riitti käsittämättmän paljon. Onneksi ne eivät tuntuneet olevan mitenkään aggressiivista lajia. Päivän rasitukset saivat melojat telttoihinsa jo ennen iltakymmentä. itse kävin vielä puolen yön maissa ihailemassa komeaa kuunsiltaa ja lähes täysikuuta Kuutsalon yllä.

Haminan Suursaaren rantakallioita ilta-auringossa.

Kuu Kuutsalon yllä

Aamulla kaikki olivat jalkeilla jo aikaisin ja pääsimme jatkamaan matkaamme hyvissä ajoin. Meloimme nyt idyllisen Vehkaluodon kautta. Siellä näytti olevan  teltta kalliolla ja vene rannassa. Ehkä oli vain hyvä, että emme olleet pinnistelleet illalla tänne asti. Toinenkin vene saapui vielä meidän meloessamme laguunissa. Eteläisin kalliosaari, jolla sijaitsee linjataulut näytti kuitenkin niin houkuttelevalta että päätimme palata tänne vielä jossain vaiheessa takaisin.

Sunnuntaiaamuna oli upea melontasää

Matkalla Vehkaluotoon jouduimme odottamaan väylän reunassa
 Haminasta lähtenyttä laivaa
Vehkaluodon jälkeen matka jatkui kohti Kuutsalon Santaniemeä. Päätimme pitää lounastauon aivan niemen kärjessä. Lounaan jälkeen pidimme vielä pikku tauon ennen kuin lähdimme runsaan kymmen kilometrin pituiselle loppusuoralle kohti Metsolan vajarantaa. Meloimme Tiutisen itäpuolelta Hallan sataman ohi. Vanhan Hallan sillan purkutyöt olivat edenneet siihen pisteeseen, että vanhoista teräskaarista ei ollut enää jälkeäkään. Paikoillaan oli pelkät pilarit ja työmaasta varoittavat poijut ja valot. Metsolaan saavuimme viistoista yli kolme. Kokonaismatkaksi tuli noin 50km, minulle muutama kilometri enemmin. Reissu oli kokonaisuudessaan oikein hieno ja onnistunut. Melontasää oli oiva ja itse pidin kovasti tästä hieman ulommasta reitistä. Kruunuina mieleen jäivät vierailu Tammiossa ja uuden leiripaikan löytäminen Haminan Suursaaresta.

Viimeinen tauko pidettiin Kuutsalon Santaniemessä






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti